Oulun RL

Onko tosiaan niin, että kun 70 henkilöä lomautetaan määrä-ajaksi (n.2kk) Oulun rakennusliiton konttorin suurin huolenaihe on, että onko kaikki lomat pidetty ennen lomautusta, koska silloin heillä ei pakko maksaa siltä ajalta ansiosidonnaista. Yhtään liiton edustajaa ei ole käynyt kyseisellä työpaikalla. Ainoat yhteydenotot jotka sieltä on tulleet on kuntavaalimainokset joillekkin yleensä tekstiviestinä. 25 vuotta liitossa olleena ja ay toimintaan uskoneena en voi kuin ilmaista pettymykseni tähän toimintaan. Olen aina suositellut liittoa uusille ja nuorille työntekijöille liiton antaman tuen ja ainakin myötätunnon takia, mutta tälläinen välinpitämättömyys on pöyristyttävää. En ole voinut enään selittää näille miksi heidän on kannattanut maksaa nämä korkeat jäsenmaksut näiden vuosien ajan kun en sitä tiedä itsekkään enään.
0863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ite Perkele kirjoitti:

Onko tosiaan niin, että kun 70 henkilöä lomautetaan määrä-ajaksi (n.2kk) Oulun rakennusliiton konttorin suurin huolenaihe on, että onko kaikki lomat pidetty ennen lomautusta, koska silloin heillä ei pakko maksaa siltä ajalta ansiosidonnaista. Yhtään liiton edustajaa ei ole käynyt kyseisellä työpaikalla. Ainoat yhteydenotot jotka sieltä on tulleet on kuntavaalimainokset joillekkin yleensä tekstiviestinä. 25 vuotta liitossa olleena ja ay toimintaan uskoneena en voi kuin ilmaista pettymykseni tähän toimintaan. Olen aina suositellut liittoa uusille ja nuorille työntekijöille liiton antaman tuen ja ainakin myötätunnon takia, mutta tälläinen välinpitämättömyys on pöyristyttävää. En ole voinut enään selittää näille miksi heidän on kannattanut maksaa nämä korkeat jäsenmaksut näiden vuosien ajan kun en sitä tiedä itsekkään enään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu