väkivallasta

Mies oli toipunut vuosien väkivallan käytöstä muutamaksi vuodeksi (kolme nyrkitöntä vuotta). Mies oli käynyt lyömättömän linjan, miesten sakin ja aktiivisesti otti osaa "miesten kulttuurin" eteenpäin viemiseen.
Nainen luotti ja oli onnellinen, kun uskalsi olla joskus eri mieltäkin armaansa kanssa.
Kunnes, viisi päivää sitten, väärin keitetty kahvi johti riidan kautta silmittömään väkivaltaan. Nainen (esimies työssään) ei voi turpaansa kodin ulkopuolella näyttää.
Takapakkiako? Lopettaako tähän, vai vieläkö uskoa tulevaisuuteen? Itse asiassa tein jo päätökseni, eli mahdollisimman pian asunto muu omaisuus myyntiin ja ero vireille. Olisiko anteeksi pitänyt antaa?
161054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä sanoi syyksi, juttelitteko aiheesta? Ottiko puheeksi että pitää mennä takaisin ryhmään tai hakea apua?

Äänestä
  • ja haavojen nuoleminen ja konkreettinen paikkaaminen ovat naisen puolelta vieneet kommunikaatiokyvyt toistaiseksi. Ehkä asiallinen kekskustelu syntyy ajan funktiona.

    Äänestä

  • It´s a shame kirjoitti:

    ja haavojen nuoleminen ja konkreettinen paikkaaminen ovat naisen puolelta vieneet kommunikaatiokyvyt toistaiseksi. Ehkä asiallinen kekskustelu syntyy ajan funktiona.

    Moi!

    Kehottaisin sinua lähtemään heti suhteesta! Koska mies uusii väkivaltaisen käyttäytymisen, hän tulee hakkaamaan sinua tulevaisuudessakin, jos jäät. Tiedän, että vaikka sanon, että lähde sinä teet oman ratkasun ja tiedän, että se ei ole helppo lähteä, mutta yritä kuitenkin.

    Sinun tulee ajatella vain itseäsi. Niin minäkin lopussa tein ja et usko miten olen onnellinen nyt kun pääsin hänestä eroon. Näen tilanteen ihan uusin silmin ja ihmettelen, miten jaksoin niinkin kauan.

    Nyt mies seurustelee toisen naisen kanssa ja minun käy sääliksi sitä naista.

    Yritä ystävä hyvä kerätä voimia jostakin ja lähde sen miehen luota. Hänessä on varmasti paljon hyvääkin, mutta sinun ei pidä ottaa mieheltä yhtään iskua vastaan, et ole sen arvoinen, ei kukaan ole.

    Äänestä

  • Saman kokenut kirjoitti:

    kannustavasta ja rohkaisevasta viestistäsi.
    Odotan itse sitä tulevaisuutta, että osaisin nähdä asiat "uusin" silmin. Tiedän itsestäni, että jossain vaiheessa sääli ottaa vallan (kun mies pyytää anteeksi ja lupaa ettei enää koskaan...). Sen säälin ajaksi kun pystyisi muistuttamaan mieleen joka ikisen lyönnin, potkun, tukehduttamisen; eipä olisi vaikea toimia rationaalisesti. Joskus halveksin itseäni; tähän olen suostunut ja tätä antanut jatkua. Tosin olihan tervettä aikaa lupaavan kauan.

    Äänestä

  • It´s a shame kirjoitti:

    ja haavojen nuoleminen ja konkreettinen paikkaaminen ovat naisen puolelta vieneet kommunikaatiokyvyt toistaiseksi. Ehkä asiallinen kekskustelu syntyy ajan funktiona.

    keräät sisus, älä anna jutun jäähtyä liikaa, siitä menee voima, vaikka sinuun nyt sattuu, niin henkisesti kuin fyysisestikin,
    siirrä vastuu sille miehelle, hänen on hakeuduttava välittömästi takaisin ryhmään tai muuhun hoitoon, ennemmin älä edes suostu harkitsemaan yhteistä jatkoa elämälle, jätä takaportti nyt auki reilusti, ja anna myös miehen ymmärtää se, katsot rauhassa ja teet sitten sen pohjalta omat ratkaisusi, olet aikuinen nainen, päätät itse omasta elämästäsi, ainoastasi. Voimia sulle, olen väkivallan kokeneena hengessä mukana, kaikkea hyvää kuitenkin sinulle.

    Äänestä

  • voi itku kirjoitti:

    tänä iltana kiitän myötäelämisestä ja kommenteista, sekä siitä viisaudesta, jonka tällaisessa tilanteessa olette halunneet jakaa minulle.
    Olen saanut rohkaisua ja myös lohdutusta tilanteeseen, jossa elämä tuntuu arvottomalta ja toivottomalta.

    Äänestä

Pistä syyte vireille ja rahat ukolta pois. Ei sinun kannata jäädä miettimään. Ei muuta kuin pahoinpitely syyte pystyyn.

Äänestä
  • Moi!

    Ole hyvä neuvoistani, vaikka en todella tiennyt pysyinkö auttamaan sinua. Sisimmässäni kuitenkin tiedän miltä sinusta tuntuu.

    Itse en tiedä miten ihmeessä pääsin miehestä eroon, mutta kai se pinna tuli totaalisesti täyteen ja ratkaisu oli en sano helppo, mutta helpompi kestää.

    Muistele vaikka niitä hetkiä kun sinulla on ollut paha olo, niin ehkä se on silloin helpompi tehdä se ratkaisu. Tällainen mies osaa vedota tunteisiin todella hyvin ja vedellä oikeista naruista ja silloin sitä on itse heikko ja haluaa vielä kerran yritää.

    Ihan oikeasti toivon sinulle kamalan paljon voimia ja puhu jollekin ystävällesi tai soita johonkin kriisilinjalle, jossa voit puhua asiasta. Sitä ei kannate hävetä, miehen se kuuluu hävetä käytöstään.

    Pärjäile!!! Tulevaisuudessa on huomaat, että on helpompi elää, kun pääset miehestä eroon.

    Älä mulle toivottele voimia, vaikka niitä joskus tarvitsisikin. Olen sitä paitsi mies.

    Äänestä

Ei se ikinä miesten puolelta lopu jos naiset aina vaan antaa anteeksi.
Ehkä se nostaa miehenkin motivaatiota kun joutuu oikeasti vastuuseen teostaan.
Ja muista: järjestä lähtösi siten ettet joudu uudestaan hänen vihanpurkauksensa kohteeksi. Siihen ei tarvita kuin yksi kunnon lyönti tai puristus niin tämän maailman asioiden pohtiminen on sinulta lopullisesti ohitse. Valitettavasti tiedän mistä puhun.

Äänestä

Suosittelen, että lopetat suhteen nyt. Itse olen väkivaltaisesta perheestä, isä löi äitiä. Onneksi ei ollut sisaruksia kärsimässä...

Isä on edelleen olemassa, ei onneksi enää lyö äitiä, mutta juo. Rakastan kuitenkin isääni, hän on aina selvinpäin, kun käymme mieheni kanssa vanhempieni luona.

En tosin usko lyömättömyyteen, jos voi lyödä kerran, lyö toistekkin. Mies ei kunnioita naista tarpeeksi, että voisi antaa nyrkin olla puhumatta.

Suosittelen, että etsit itsellesi miehen, joka rakastaa ja hellii sinua. Sillä mikään ei ole kamalampaa, kuin pitää renttua miehenään!

Toivotan Sinulle onnea tulevaisuuteen!

Äänestä

Tee niinkuin olet jo päättänytkin.Ainoa minkä voit lukea miehelle on se että on 3v hillinnyt itsensä.Ehkä ne patoutumat nyt sitten purkautuivat.Väärin keitetty kahvi, voi jösses.

Äänestä

ymmärrän, koska kolme nyrkitöntä vuotta takana ja mies hakenut ongelmaansa oikeesti apua. Toivoakin voisi siis olla, että tämä kerta oli vain joku ylilyönti. Mutta, mutta, vieläkö sinä olet valmis luottamaan, antamaan anteeksi ja olemaan pelkäämättä sitä mahdollista seuraavaa kertaa? Kyse on nyt sinun resusseistasi, ei miehen!

Se, että kolmen väkivallattoman vuoden jälkeen pamahtaa nyrkki naamaan väärin keitetystä kahvista, ei kyllä meikäläiseltä saa mitään ymmärrystä miestäsi kohtaan. Sekin, että taustat ovat ne mitkä ovat, niin kovin vaikea olisi enää uskoa ja luottaa parempaan tulevaisuuteen. Vaikuttaa siltä, että miehesi ei ole oikeasti parantunut, asiat ovat vaan olleet peiteltyinä jonkin aikaa.

Vahvuutta ja voimia toivon sulle päätöksissäsi!

Äänestä

on tällä hetkellä selkiytynyt minulle, kiitos aika yllättävästikin tämän keskustelun kautta, mitä täällä on käyty (en ole paljoa antanut arvoa netti-jutuille, anteeksi). Vakava keskustelu on käyty miehen kanssa, mutta se ei "riitä" turvaamaan väkivallatonta tulevaisuutta, joten muutan asumaan muutamaksi kuukaudeksi tutun pariskunnan asuntoon (ko.perheen mies lähtee työkomennukselle maailmalle). Haluan saada etäisyyttä mieheeni ja tähän tilanteeseen, ennenkuin kaikki tähän avioliittooni liittyvät asiat olen joko todennut arvokkaiksi tai arvottomiksi. Kiitän käydystä keskustelusta!

Äänestä
  • Moi!

    Päätös on ihan varmasti oikea, teit oikean ratkaisun ja tulet sen huomaamaan ajan kanssa.

    Kiva kun voi näinkin auttaa jotain ihmistä!

    Oikein ihanaa loppuelämää sinulle ja muista vaikeina hetkinä ne huonot hetket miehesi kanssa, se on ainakin auttanut minua jaksamaan eteenpäin.

    Aurinko paistaa risu kasaanikin, usko pois, jonain päivänä :)!

    Äänestä

  • tilanteesta huolimatta hienoa että järjestyi tuollainen mahdollisuus saada välimatkaa, saat hengittää täysillä keuhkoilla raitista ilmaa ja miettiä asioita, niin vaikeita kuin ne onkin objektiivisemmin. Kaikki järjestyy vaikka nyt tuntuukin että on seinä pystyssä, häntä pystyyn vaikka nastalla seinään, kaikkea hyvää ja voimia sinulle...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

it´s a shame kirjoitti:

Mies oli toipunut vuosien väkivallan käytöstä muutamaksi vuodeksi (kolme nyrkitöntä vuotta). Mies oli käynyt lyömättömän linjan, miesten sakin ja aktiivisesti otti osaa "miesten kulttuurin" eteenpäin viemiseen.
Nainen luotti ja oli onnellinen, kun uskalsi olla joskus eri mieltäkin armaansa kanssa.
Kunnes, viisi päivää sitten, väärin keitetty kahvi johti riidan kautta silmittömään väkivaltaan. Nainen (esimies työssään) ei voi turpaansa kodin ulkopuolella näyttää.
Takapakkiako? Lopettaako tähän, vai vieläkö uskoa tulevaisuuteen? Itse asiassa tein jo päätökseni, eli mahdollisimman pian asunto muu omaisuus myyntiin ja ero vireille. Olisiko anteeksi pitänyt antaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu