Miten suhtautuisit,jos kakkonen tulisi kertomaan,että sillä ja sinun miehellä on suhde?Uskoisitko vai et?Mitä sanoisit?Mitä kysyisit häneltä?
jos kakkonen
käräyttäisi
151329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
miksi ihmeessä joku muuten tulisi moista kertomaan. Sanoisin, ettei hän ole ensimmäinen eikä viimeinen ja ettei minua juurikaan kiinnosta. En kysyisi häneltä mitään muuta kuin, että luuleeko hän olevansa mieheni suuri rakkaus.
oli aika katkeran naisen kirjoittama.
Kyllähän se on niin, että jos todella toinen nainen tulisi kertomaan totuuden miehen teoista, olisi se varmaan monelle vaimolle todella kova paikka.
Uskon, että sen toisen naisen suusta tulisi se "raaka totuus", kun taas pettäjä miehen suusta tulee kaunisteltu totuus, jolla säilyttää katon päänsä päällä.
Jos minä olisin vaimo, tahtoisin todella kuulla totuuden sen naisen suusta, en pettävän miehen.
Pettävät miehethän kertovat totuudesta sen, millä todella säilyttävät katon päänsä päällä, ja ikävä kyllä monissa tapauksissa se heidän kertomansa on "suurta satua".
Näitä asioita luultavasti puitiin jo ennen kuin apinasta tuli ihminen, tai toisin päin.. -sen ajan tyyliin. Ehkä silloin sai nuijanukutuksen ellei kerennyt kiivetä puuhun.
Mutta tottakai jokainen eri tilnteessa liittyy se sitten pettämiseen, mokaamiseen, tai mikä vaan homma jota ei haluaisi paljastaa, niin kukin toimii tyylillään! Pointtina! Miten ihmeessä jaksatte vatvoa näitä ikiaikaisia juttuja. Pyörä on keksitty ajat sitten ja kulkee se edelleenkin, meni se sitten oikeaan tai väärään suuntaan.
miten miehen kaunistellut totuudet liittyivät vastaukseeni? Minua eivät kiinnosta myöskään mieheni suuret sadut, olen kuullut niitä aivan riittämiin. Monissa tapauksissa vaan niitä suuria satuja kerrotaan myös kakkosille, eivätkä hekään halua uskoa niitä saduiksi. Saduiksi joilla säilyttää saavutettu irtopillu.
saat omaksi!!!
menisin shokkiin, enkä osaa kyllä yhtään kuvitella miten oikeasti sellaisessa tilanteessa reagoisin. Vaikea ajatella kun pommi on juuri pudonnut.
Kyllä varmaan uskoisin 80%:sti. Toiset 20% tuntuisivat varmaan turhalta toivolta, mutta kestäisin niiden voimalla koossa siihen asti kun selvittäisin totuuden mieheni kanssa.
Olisin helvetin onnellinen että saan tietää totuuden, mutta ehkä asiaa pahentaisi, että se toinen nainen kertoisi eikä oma mies.
Ajattelisin että nainen tuntee iloa ja voitonriemua, kieroa tyydytystä ja paremmuutta, vaikka esittäisi pahoillaan olevaa. Olisin aivan raivona ja loukattu, kun mieheni on järjestänyt minut sellaisen nolauksen ja häväistyksen kohteeksi. Vaikka nainen kertoi ja on osallinen, niin miehen syytä koko juttu pohjimmiltaan on.
Olisin varmaan naista kohtaan vähäsanainen ja kylmän vittumainen. Koittaisin kai pysyä koossa jotenkin siinä tilanteessa. Riippuu kai tilanteesta, mutta jättäisin sanomiset ja kyselyt minimiin, ei kiinnostaisi yhtään hänen kanssaan ruveta mitään selvittämään. Mies olisi se kenen kanssa kyselisin kyseltävät, kahden kesken.
(Ajattelisin että nainen tuntee iloa ja voitonriemua, kieroa tyydytystä ja paremmuutta, vaikka esittäisi pahoillaan olevaa.)
Miksi näin ajattelet? Noin ajattelee vain nainen joka haluaa tuhota avioliittoja ja on luonteeltaan pirullinen. Kaikki kakkoset ei ole.
Uskoisin kakkosta ilanmuuta. Kiittäisin tiedosta ja toivottaisin hyvää jatkoa. Sitten pakkaisin miehen henk.koht tavarat kassiin, nostaisin ne eteiseen valmiiksi. Kuuntelen selitykset. Anteeksi en anna. Jatkan elämääni eteenpäin olen vapaa ja onnellnen.
kakkonen tai jotain. Mietin pitäisikö mun kertoa tälle ykköselle totuus. Tiedän, että hän epäilee on ja on kysellyt muilta tilanteesta. Oon kyllä sanonut tutuille, et jos se kyselee, niin käskevät puhua mun kanssa, mut mä luulen, et vaikka se epäilee/tietää, niin se ei silti oikeasti uskalla soittaa. Mies, kyl tietää, etten valehtelis siinä tilanteessa.
Mulla on huono omatunto asiasta, mut oon niin kiinni tässä miehessä, et yksinkertaisesti en osaa sanoa ei hänelle ei. Oon ajatellut, et josko se sit olis ohi, kun polttaisin sen miehen. Ainakin kaikki osapuolet tietäis, et missä mennään, kun mies on käynyt koko ajan mun luona. Tiedän, et tää ei ole mulle hyväksi ja en ymmärrä, et miksi en vain sano ei. Kai mä oon hullu tai tyhmä tai mielisairas!
Historiaa on sen verran, et tää ykkönen oli kakkonen, kun olin ykkönen.
Jos kakkonen noin toimisi, en haluaisi olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä. Ero voisi tulla omasta puolisosta, mutta kakkonen lentäisi samantien.
kakkoselta mitään, kysyisin mieheltäni.
Kannattaa kysyä itseltään,että mitä sinä haluaisit tapahtuvan ja sinua kohdeltavan jos olisit ykkösen tilalla.Ajatelkaa asioita omalle kohdallenne.Minä ainakin olisin tosi kiitollinen naiselle jos hän kertoisi totuuden.Kaikkein loukkaavinta olisi selän takana kieroileminen .Ja jos vielä muut tietää asiasta, mutta sinä itse et.Siinä tulee aika TYHMÄ olo.Miksi pitkittää toisen tuskaa .Silloin jos tulisi tuommoinen asia tietoon niin kyllä se helpottuisi elämä kun olisi epäilykset pois...monesti naisen vaisto kertoo asioita ja jos kysyy mieheltä niin hän ei taatusti myönnä mitään.Niin miettikää kakkoset kuinka helpotatte ykkösen elämää kun kerrotte totuuden.Sen jälkeen mies on ihan teidän omanne.
jossa miehen naispuolinen tuttava harrastuspiiristä väitti vaimolle olevansa miehen kanssa intiimissä suhteessa. Vaimo ajoi miehen pois kotoaan, mutta tämä kiisti kaiken ja väitti naista sekopäiseksi ahdistelijaksi. Lopulta sivulliset joutuivat todistamaan vaimolle, että kyseessä oli kaheli vanhempi nainen (53 v.), jolla oli todellisuuden taju hämärtynyt. Onko muilla tämän kaltaisia kokemuksia?
Eiköhän kakkosella olisi aika paljon todisteita annettavanaan ,jos oikeassa olisi .Jokaisella miehellä on varmaan joku kohta vartalossa jonka ainoastaan ykkönen ja kakkonen tietää miehen ollessa ilman vaatteita .Kyllä itse kyselisi tarkkaan ettei jäisi epäselväksi mitään .Muuten mies voisi väittää ettei tunne koko naista jne ja taas aloitettaisiin alusta valheellinen suhde ykkösen uskoessa (rakastaan) miestä.Selvittää Päivämäärät millon nähneet,kellon ajan ,viestitit yms.Tarkat todisteet ,niin ei muuta kuin ukko pihalle ja uudelle miehelle tilaa jos sellainen uskollinen joskus löytyy.
tuo mahdollisuushan aina on, se näet, että mies kiistäisi edelleen kaiken, ja varmemmaksi vakuudeksi olisi valmis haukkumaan vaikka mielisairaaksi roikkujaksi kakkosena pitämänsä naisen. Yleensä mies ei halua luopua kummastakaan (kenestäkään) mutta jos samalle viivalle laitetaan kakkonen ja se kenen kanssa on naimisissa, omistetaan kenties talot ja tavarat, kakkonen saa väistyä.
Se ikään kuin kuuluu peräti kakkosen toimenkuvaan: saa olla ja ilahduttaa miestä, olla paikalla antaa kaikkensa sen mukaan mitä mies haluaa. Jos mies haluaa, hän antaa kakkoselleen paljon, mutta jos ei halua, kakkosta ei oikeastaan edes ole, ja hänet voi jättää huomiotta. Kakkosen asia on joko ilmaantua paikalle tai pysyä piilossa.Kakkosen voi ottaa tai jättää, hänen mielipiteellä ei ole väliä.
Jos kakkosena oleva lähtisi kertomaan ykkösvaimolle suhteesta, voisi lopputulos olla se, että kakkonen jäisi, mies tekisi enemmän kuin kaikkensa, että vaimo rauhottuisi. Antaisi asian olla, ja että elämä jatkuisi.
Harvoin kakkonen niin hyvä on, että menisi omatoimisesti ohi; jos suhteesta lähtee vaimo, on suuri mahdollisuus että vaihtuu kakkonenkin.
Eli.. tokko vaimolta saa sitä ymmärrystä mitä kakkosena saattaisi kuvitella. Eikä saa kyllä siltä pettävältä mieheltäkään. Paskalastin kaatumisen suunta on vain ja ainoastaan kakkosen niska.
Yllätysmomenttina saattaisi tulla, että vaimo olisikin enää vain näyttöä vailla, ja paljastavan keskustelun jälkeen olisi valmis jättämään koko shown, mutta silloinkaan täydellä varmuudella kakkosena ollut ei nousisi estradille. Harvemmin näin käy, vaikka näinkin voi käydä.