Miksi monella työpaikalla on aina muutama persereikä, jotka ovat kateellisia, juoruilevia, pikkunilkkejä, jotka hienovaraisella käytöksellään saavat normaali-ihmisen sielun järkkymään? Sairastuin kiusaamisesta ja savustamisestä vakavaan masennukseen ja ahdistukseen. Kotitietokoneelleni muratauduttiin, saatiin selville millä sivuilla liikuin, myös pornosivut ja kaikki. Naurettiin ja vihjailtiin niin selvästi, että romahdin kun käsitin että he tietävät mitä kirjoitin ja millä sivuilla liikuin. Lisäksi kännykkääni kuunneltiin. Liittyi työpaikan mies ja naisryhmien väliseen flirttailuun, jossa jouduin huomionkohteeksi pikkujouluissa. Paljon oli syitä mutta kun työpaikalla on muutama luonnehäiriöinen narsisti, joilla ei ole omaatuntoa eikä empatiakykyä, niin sairastuuhan normaali-ihminen. Olen rauhallinen, tunnollinen, asiallinen, mukava, teen työni hyvin, se herätti myös kateutta ja se että naiset olivat juuri minusta kiinnostuneita, eivät miehet sitä hyväksyneet, tai muutama mies. Oli siellä hyviäkin tyyppejä. Kaiken jälkeen menen itseäni säästäen sellaiseen työhön, jossa ei ole työyhteisöä, esim.autonkuljettaja. On tämä maailma sairas, ei tee mieli jälkikasvua saattaa tähän saatanalliseen yhteiskuntaan. T:mies
Työyhteisöt
perssieestä!
5783
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Monien kummallisten sattumien vuoksi olen itsekin epäillyt että kotikoneelleni on murtauduttu. Samoin uskon että tietyt instanssit pystyy laittamaan ihmisen puhelimeen kuuntelun ja sitä käytetään enemmän kuin laki sallii. Jostain syystä on ihmisiä joiden oma elämä on niin köyhää että heidän pitää saada sinun elämäsi sekaisin keinolla millä hyvänsä. Ne kiusaajat on sairaita ja säälittäviä ja syvällä sisimmässään ne itsekin sen tietävät. Siksi peittääkseen omaa vajavuuttaan ja saadakseen huomion pois itsestä, ottavat jonkun kohteen kiusattavakseen. Koeta jaksaa. Uskon että joskus on heillekin tilinteon hetki.
niin se on, mutta ei hätää, olen sairasloman aikana miettinyt paljon asioita. Säälin heitä, varsinkin yhtä tyhjännaurajaa. Jumalaan uskovana ei minulla hätää ole, kiitos heidän uskoni tuli todenteolla elämäni tärkeimmäksi asiaksi. Jumalaan uskovat joutuvat vainottaviksi yms. Mutta olen kestänyt, tietysti osin myös lääkityksen ansiosta nyt täysin parantunut. Tämä tapahtui 2007 tämä kiusaamisajanjakso. Yli vuosi siitä on jo kun jätin kyseisen mädäntyneen ympäristön.
Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että erityisesti/ainakin Suomessa harrastetaan ihan vapaasti erilaista hakkerointia urkkimis- ja kiusantekomielessä enemmän kuin muuten vahingon tekemiseksi. Poliisista ei ole mihinkään tämän asian kuriin saattamiseksi, syystä tai toisesta. Mutta nämä tyypit ovat oikeasti säälittäviä, eikä kenenkään heidän ympyröissään liikkuvan ajatuksilla ole kuitenkaan mitään merkitystä. Kyllä se vielä omaan nilkkaan kapsahtaa. Tsemppiä teille!
nämä ihmiset itse romahtaisivat samassa tilanteessa... Eivät todellakaan kestäisi omaa lääkettään, ja juoruttavaa kyllä löytyisi sekä halukkaita juoruajia. Lisäksi heidän tulee - tai tulisi, jos Suomessa homma osattaisiin - pelätä poliisia, koska ovat rikollisia tai ainakin rikoskumppaneita.
Poliisi voi puuttua seuraaviin asioihin:
- Pahoinpitely
- Kunnianloukkaus
- Viruksen asentaminen toisen koneelle
Mutta poliisi ei voi puuttua asioihin, ellei niitä tuoda poliisin tietoon. Kunnianloukkaus ei muuten ole, että Sanna sanoo Jaanalle että Mirjami on perseestä.