Ämmäni suuttui

En enää ymmärrä ämmääni. Aikoinaan iloittiin elämästä ja naitiin joka päivä, mutta ei ole iloittu eikä naitu enää vuosiin. Sanoin heti alkuunsa ongelman huomattuani ihan suoraan että niin kauan kuin seisoo ja panettaa niin panen naisia, vaikka sitten muita kuin omaa ämmääni. Tarkoitin sanoa vähän kauniimmin että aion nauttia naisista niin kauan kuin elän. Ämmäni tuhahti tyypilliseen tapaansa että sen kun panet saatanan sonni jos joku huolii. No miksi ei huolisi joten minähän nautin naisista ja panenkin, oikein ämmäni luvalla! Vaan ämmäpä ei ole yhtään tyytyväinen, mutisee aina vihaisesti vieraissa viihtymisestä.

Minulla on ollut kymmeniä rakastajattaria minkä ämmäni tietää kun en asiaa salaa. Usein tuon rakastajattaria kotiinikin. Ämmä saa silloin painua vanhempiensa mökille juopottelemaan, menee kyllä onneksi ihan vapaaehtoisesti kun viina maistuu mökillään paremmin kuin kyrpä kotona tai elämä ylipäänsä. Paljon paremmin.

Usein menee viikkojakin kun rakastajattareni vierailevat luonani. Meillä on oikein hauskaa. Olen ammattikokki joten nautimme ruoasta ja viinistä. Keskustelemme, viihdymme kaupungin tarjoamissa ajanvietteissä ja shoppailemme vaimoni rahoilla. Aivan oikein, vaimoni rahoilla ja sen ämmän jos mahdollista vielä kauheampien vanhempien rahoilla! En minäkään varaton ole sillä olen menestynyt yrittäjä, mutta ämmän rahoilla rakastajattarien pitäminen on mahdottoman hauskaa!

Rakastajattareni ovat nuoria (17-28-vuotiaita mutta eräs oli 16-vuotias kun tapasimme ja tapaamme edelleen) ja kauniita, iloisia ja estottomia, elämästä innostuneita ja nauttivia ja huomiostani onnellisia. Kaikki vähän erilaisia mikä on hauskaa, kerrassaan todella upeita naisia. Oikeita löytöjä joita teen matkustaessani ympäri Suomea työn puolesta. Yksi on tumma tyttö afrikasta, yksi venäläinen, kaksi ovat virolaisia ja muut kahdeksan suomalaisia. Kerrassaan upeaa! Jokainen tietää toisistaan ja hyväksyy sen että rakastan monia naisia, muutamat ovat olleet luonani samaan aikaankin. Aivan erilaisia kuin ämmäni jolle ei elämässä maistu kuin kossu ja vodka ja kauhea valitus kaikesta.

Asiaan asiaan eli nyt tuo ämmä suuttui poikkeuksellisen voimakkaasti kun sanoin ämmälle että viimeistään ensi viikosta alkaen hän saa pysyä mökillään ihan lopullisesti sillä minä otan sen jälkeen kotiini kolme rakastajatartani asumaan, afrikan naisen, virolaisen naisen ja venäläisen naisen. Suuttua nyt noin pienestä, eihän meillä mitään yhteistä ole enää pitkään aikaan ollut joten asumusero ja avioero on ihan itsestäänselvyys jossain vaiheessa ja se vaihe on juuri nyt eikä yhtään myöhemmin. Ei minulla ole mitään syytä elää ämmäni kanssa enää kun kolmen rakastajattareni elämäntilanne on sellainen että tahtovat asua ja elää minun kanssani. Kai minä nyt mielummin valitsen kotiini naisikseni kolme nuorta elävää naista kuin yhden kauhean puolikuolleen ämmän! Ei ämmäkään mitään menetä, ei mitään muuta kuin miehen jolle purkaa elämäninhoansa. Suuttui kuitenkin, en ymmärrä miksi!

Minä olen päätökseni tehnyt ja ämmä on mökillä jonne myös jää! Vien ämmän mööpelit ja muun omaisuutensa yritykseni kuljetusautolla ämmän mökille. Valmistelen kotiani rakastajattarilleni mieleiseksi ja haen heidät parin viikon sisään kotiini josta tulee myös heidän kotinsa. Kihlaan heidät kaikki ja jumalani edessä otan heidät myös vaimoikseni vaikka yhteiskunta ei kunnioita moniavioisuutta sen enempää kuin ämmänikään. Aiomme elää onnellisina yhdessä ja varmuudella elämmekin sillä he ovat olleet jokainen kauemmin kuin vuoden rakastajattariani ja olemme olleet hyvin onnellisia. Minulla ei ole lapsia joten nyt minulla on hieno mahdollisuus vielä päästä isäksi vaikka kaikkien kolmen naiseni lapsille.

Rakastajattaristani en aio luopua vaikka nyt otankin heistä kolme vaimoikseni. Minussa on miestä vaikka sadalle naiselle, juuri nyt minulla on vain kaksitoista naista. On ollut enemmänkin. Määrä ei merkitse mitään vaan ainoastaan naiset ja iloinen elävä elämä merkitsevät!

Täytän pian 50-vuotta ja parempaa lahjaa en voisi pyytää kuin tämä elämänmuutos!

Tämä on tosi juttu!
392384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Sulla taitaa olla aika tylsä elämä kun näin pitkän provon vaivauduit kirjoittamaan. Voi poikapoloa.

Äänestä
  • Jos olet nainen ja sinulla on tylsää niin haen sinut vaikka heti luokseni niin näet että totta joka sana eikä edes riitä.

    Äänestä

sulla taitaa olla moraaliongelma itsesi kanssa. kutsut moraaliasi ämmäksi, moraalisi syyttää sua omista haaveistasi ja sä haluat unohtaa sen ja haudata mökille ja pois, ettet tunne syyllisyyttä haaveistasi. Jotain uhmaa ja näyttämistä, mitä sä yrität todistella itsellesi, että olet mies.
Identiteettikriisi kenties?

Äänestä
  • tossa jos jossain on itsetuntemuksen oppimisen paikka.

    Äänestä

  • omia juttujasi kirjoitti:

    tossa jos jossain on itsetuntemuksen oppimisen paikka.

    Vastasit aika osuvasti tuolle henkilölle.

    Äänestä

jos kerta on hauskempaa ilman sitä. Taitaa mies poloista harmittaa kun ämmä valitsi viinan mieluummin kuin sut. Hähää!
Muista että voit joutua poliisin pakeille 16-vuotiaasta. Se on nääs rikos se.
Sillä ei kannata hirveästi leuhkia. Mut suoraan sanottuna ämmäs kyllästy suhun ja hankki parempaa tekemistä!

Äänestä
  • Muista tuo omassa elämässäsikin, ennemmin tai myöhemmin sinullakin on tuollainen ämmä tai äijä.

    Mikä on rikos johon syyllistyin? 16-vuotiaan rakastaminen? 16-vuotiaan neityyden ottaminen, molempien tahdosta? Että sinä et saa 16-vuotiasta tai ylipäänsä mitään?

    Onko viina oikeasti parempaa kuin yhteiseen elämään panostaminen mitä ämmäni ei kauan muistanut pitää arvossa?

    Äänestä

  • En enää ymmärrä kirjoitti:

    Muista tuo omassa elämässäsikin, ennemmin tai myöhemmin sinullakin on tuollainen ämmä tai äijä.

    paneskelu voidaan katsoa alaikäiseen sekaantumiseksi, mikäli olet ollut tekemisissä alaikäisen kanssa työn, harrastusten, ystävyyssuhteiden tai netin kautta...

    Äänestä

  • KylmäNainen kirjoitti:

    paneskelu voidaan katsoa alaikäiseen sekaantumiseksi, mikäli olet ollut tekemisissä alaikäisen kanssa työn, harrastusten, ystävyyssuhteiden tai netin kautta...

    Nyt KylmäNainen (miten osuva nimimerkki) lisää omiaan Suomen lainsäädäntöön. 16-vuotta täyttänythän on vapaa seksuaaliseen elämään kaikkien 16-vuotta täyttäneiden kanssa, poislukien vain nuoreen suoraan autoritäärisessä asemassa olevat henkilöt eli mm nuoren oma opettaja tai valmentaja. Hyväksikäyttö on kyllä aina rikos, mutta vapaaehtoinen seksuaalinen suhde ei ole hyväksikäyttöä ja ystävyyssuhteet ja internet hyväksikäyttön merkitönä ovat omia lisäyksiäsi. (Huomaatko miten kylmä ajatus, saisin sinun lainsäädäntösi mukaan noin vain mennä naimaan suostuvaista 16-vuotiasta tyttöä VAIN jos en olisi ensin ystävystynyt paremmin tyttöön!)

    Minä en ole milloinkaan hyväksikäyttänyt muita ihmisiä, minä tiedän paremmankin tavan elää kuin muita hyväksikäyttäen.

    Äänestä

  • En enää ymmärrä kirjoitti:

    Muista tuo omassa elämässäsikin, ennemmin tai myöhemmin sinullakin on tuollainen ämmä tai äijä.

    Mikä on rikos johon syyllistyin? 16-vuotiaan rakastaminen? 16-vuotiaan neityyden ottaminen, molempien tahdosta? Että sinä et saa 16-vuotiasta tai ylipäänsä mitään?

    Onko viina oikeasti parempaa kuin yhteiseen elämään panostaminen mitä ämmäni ei kauan muistanut pitää arvossa?

    ...

    Äänestä

  • En enää ymmärrä kirjoitti:

    Nyt KylmäNainen (miten osuva nimimerkki) lisää omiaan Suomen lainsäädäntöön. 16-vuotta täyttänythän on vapaa seksuaaliseen elämään kaikkien 16-vuotta täyttäneiden kanssa, poislukien vain nuoreen suoraan autoritäärisessä asemassa olevat henkilöt eli mm nuoren oma opettaja tai valmentaja. Hyväksikäyttö on kyllä aina rikos, mutta vapaaehtoinen seksuaalinen suhde ei ole hyväksikäyttöä ja ystävyyssuhteet ja internet hyväksikäyttön merkitönä ovat omia lisäyksiäsi. (Huomaatko miten kylmä ajatus, saisin sinun lainsäädäntösi mukaan noin vain mennä naimaan suostuvaista 16-vuotiasta tyttöä VAIN jos en olisi ensin ystävystynyt paremmin tyttöön!)

    Minä en ole milloinkaan hyväksikäyttänyt muita ihmisiä, minä tiedän paremmankin tavan elää kuin muita hyväksikäyttäen.

    "poislukien vain nuoreen suoraan autoritäärisessä asemassa olevat henkilöt eli mm nuoren oma opettaja tai valmentaja"

    Nyt meni mettään. Autoritäärinen asema on tulkintakysymys. Laissa ei lue mitään tiettyjä asemia joiden edustajat pitää tuomita ja joiden ei.

    "Hyväksikäyttö on kyllä aina rikos, mutta vapaaehtoinen seksuaalinen suhde ei ole hyväksikäyttöä ja ystävyyssuhteet ja internet hyväksikäyttön merkitönä ovat omia lisäyksiäsi."

    Nyt luet tekstiäni tahallaan väärin. Jos olet ollut läheisessä suhteessa esimerkiksi tytön perheeseen voidaan helposti katsoa, että asemasi tyttöön on autoritäärinen. Lisäksi alaikäisen viettely netistä on tulossa tai juuri tullut laittomaksi.

    "(Huomaatko miten kylmä ajatus, saisin sinun lainsäädäntösi mukaan noin vain mennä naimaan suostuvaista 16-vuotiasta tyttöä VAIN jos en olisi ensin ystävystynyt paremmin tyttöön!)"

    Väärin ja omia tulkintojasi. Asia riippuu täysin tutustumistilanteesta. Jos olet pokannut tytön yökerhosta tai steissiltä ja tutustunut ja ystävystynyt häneen, siitä vaan panemaan. Jos olet vaikka perhetuttu tai kokeneempi harrastekaveri, asia ei välttämättä ole enää niin yksinkertainen.

    Entisen työpaikkani kautta tulleet nämä asiat tutuksi, joten usko pois, kannattaa olla varovainen kun höylää alle 18-vuotiasta. Minulta se ei ole pois, mutta järki käteen.

    Äänestä

raju 5-kympin villitys!! Olen itse sinkkunainen ja olen aina sanonut, että "parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa" - sinä olet kertomasi perusteella se HUONO KAVERI!!

Äänestä
  • Kyllä huono kaveri meillä oli nainen jolle ei elämä ole minkäänarvoinen, avioelämästä puhumattakaan.

    Sinähän varmaan viihtyisit ämmäni kanssa mökillään, tai sitten pelästyisit ämmässäni huomaamaasi peilikuvaa.

    Onko tämä nyt viidenkympin villitys kun rakastajattaria minulla on ollut yli 20-vuotta, ämmäni kanssa kun avioelämä ei kauan ollut onnellista.

    Äänestä

  • En enää ymmärrä kirjoitti:

    Kyllä huono kaveri meillä oli nainen jolle ei elämä ole minkäänarvoinen, avioelämästä puhumattakaan.

    Sinähän varmaan viihtyisit ämmäni kanssa mökillään, tai sitten pelästyisit ämmässäni huomaamaasi peilikuvaa.

    Onko tämä nyt viidenkympin villitys kun rakastajattaria minulla on ollut yli 20-vuotta, ämmäni kanssa kun avioelämä ei kauan ollut onnellista.

    Onko ihmekkään jos ämmäsi menetti elämänilonsa kanssasi, kun petät häntä ja mitä ilmeisimmin loukkaat ja loukkasit jo aikoinaankin häntä.
    Olisiko sinusta ollut kiva kuulla kuinka hän rietastelee pitkin nuorien miesten ja miksei vanhempienkin miesten kanssa??
    Olisiko sinusta ollut kiva kun hän vie rakastajia syömään sinun piikkiisi ja ostelee näille tavaroita sinun piikkiisi????
    Olet ilmeisesti mies ilman omaatuntoa, minkäänlaisia tunteita ei ole, ainoastaan se oma napasi on sinulle koko maailma, mutta tyhmähän on myös ämmäsikin kun antaa sinun rietastella omilla ja vanhempiensakin rahoilla.
    Toivottavasti olet sentään ottanut selvää rakastajattariesi terveydestä vai oletko jopa valmis sairastumaan tauteihinkin myöhemmässä vaiheessa kun nyt tällä hetkellä on niin pirun hauskaa??
    Lykkyä tykö, kun rahasi loppuu ennenpitkää niin mahtaa olla yksinäinen tulevaisuus edessä....
    Tiedäthän, itku pitkästä ilosta.
    Ai niin, onkohan polygamia sallittua Suomessa??

    Äänestä

  • Xatral kirjoitti:

    Tai jospa naiseni menetti elämänilonsa ihan muista syistä. Helppoahan olisi syyttää miestä, siis minua. Eihän nainen voi olla mihinkään "syyllinen".

    Alkuun meillä oli onnellinen elämä yhdessä, jossain vaiheessa naisessa tapahtui jotain ja viina maistuu paremmin kuin elämä. Varmaa on vain että ei ollut minun "syyni", päinvastoin tein parhaani rakkaan ihmisen hyvinvoinnin vuoksi vielä pitkään oman hyvinvointini kärsiessä vaimoni ämmiintymisestä. Jossain vaiheessa oman elämän tuhoaminen ämmiintyneen vaimon pelastamisyrityksissä sai riittää ja hain elämääni eläviä naisia. Ja eläviä naisiahan löytyi mikä on mahtava asia sillä minun mielestäni elämää pitää elää eikä tuhota.

    Minäkö tunteeton? Minulla on elävä elämä, vahva moraali ja myös elävät tunteet. Rakastan ja arvostan naisia ja muita ihmisiä. Jopa ämmääni edelleen tietyssä mielessä. Ämmälläni ei positiivisia tunteita ole ollut piitkään aikaan, ei minua ei muita kohtaan. Juuri tuo on pahin ongelma.

    Kustannan tai paremminkin kustansin rakastajattarien pitämisen ämmäni varoilla, mutta jos nyt sen verran lisään että minä olen panostanut ämmääni rahallisestikin 1000 kertaa sen verran kuin hän meihin. Tuo on minun huumoriani kääntää asia noin päin, tosiasiassa minä kaiken maksan jos kaikki huomioidaan, otan vain vähän omiani pois. Takaisin aion vieläkin antaa enemmän.

    Jos ämmäni vain heräisi henkiin niin saisi minun puolestani tehdä ihan mitä vain vaikka edelleen minun kustannuksella. Ei vain ole herännyt eloon vaikka parhaani olen yrittänyt.

    Terveys ja vastuu omasta ja muiden terveysestä ovat ehdottoman tärkeitä, ei mitään ongelmaa sen suhteen, miksi olisi? Ei suhde useampaan naiseen tarkoita vastuutonta elämää.

    Ei minun rahani lopu vaikka ottaisin tuhat vaimoa lapsineen. Olen nimittäin eräs Suomen varakkaimmista miehistä, mikä ei ole minulle mitenkään tärkeää mainita eikä muutenkaan raha ole minulle tärkeinasia, mutta vastaan kun otit asian esiin.

    Yksinäinen tulevaisuus? Valitettavasti ämmälläni voi ollakin, minulla ei sillä elän elävää elämää. Rakastan elämää ja naisia ja kohtelen molempia arvonsa mukaisesti. Miksi jäisin yksin?

    Ämmäni kohtalo kyllä huolestuttaa ja itkettää, mutta en voi enää jatkaa hänen kanssaan ja rikkoa vastoin omaa elämääni ja hyvinvointiani. Ihan yksin en ämmääni jätä juuri rakkauteni ja vahvan moraalini vuoksi jota minulle ei teidän mukaanne ole, mutta avioelämä on nyt pysyvästi ohi.

    Useamman ihmisen välinen seurustelusuhde on tietenkin lainmukaista, vain virallinen avioelämä Suomessa on mahdottomuus useamman ihmisen kuin kahden välillä. Jumalani edessä ihmisen lainsäädäntö ei merkitse mitään, minuun vaikuttaa tietenkin vaikka vahva moraalini ja elämänkatsomukseni muuten sen yli menevätkin.

    Kiitoksia asiallisesta vastauksestanne, tietysti voi olla että tuollaisiakin naisia/vaimoja on, voihan olla että hän koki saavansa kaiken, (mitä ikinä se sitten voisi ollakkaan) liian helposti ja "heitti" kaiken romukoppaan, on vain harvinaista että hän muuttui ämmäksi jos kerta avioliiton puitteet ovat olleet suurilta osin kunnossa, perusarvot ja yhteiset arvot,omat tavoitteet ja yhteiset tavoitteet ja kun ei vaimollasi ole ollut taloudellista puutosta, kuten ei sinullakaan, niin jokin on mennyt todellakin pieleen jossain muulla aihealueella, toivotavasti olet yrittänyt aikanaan keskustella asiasta, enkä kyllä epäile ettetkö olisi.
    Aloitustekstisi vain antoi kuvan että olet vastuuton, suoraan sanoen rietaskin ja emotionaalisesti kykenemätön ymmärtämään muita, ehkä jokin kriisi, paniikki jostain voi myös kuohua pintasi alla, vaikka annoitkin itsestäsi huolettoman kuvan.
    Tämä meni kyllä analysoinnin puolelle:)
    Olin yllättynyt että teitittelet ja vastasit noinkin kauniisti, minähän tuomitsin sinut ensilukemaltani.

    Äänestä

hommaa se hoitoon.

Äänestä

Hieno fantasia, varmasti saat hyvät orgasmit tuota miettiessäsi :D :D

Äänestä

...

Äänestä

ettet saa vaimoasi onnelliseksi. Tuollaisenaan et pysty saamaan yhtäkään naista onnelliseksi. No, onko nyt hieman invalidisoitunut olo, kun olet niin puutteellinen? Olet narsisti, ajattelet vain itseäsi ja omaa penistäsi - kukapa sinua voisi rakastaa.

Äänestä

...nakkikauppias, sinulla ei ole yhtään mitään muuta kuin yksinäisestä katkeruudestasi kumpuava mielikuvitus. Olet tyhjätasku haaveilija, katuja mittaileva luuseri kirjaston koneella.

Äänestä

älä anna sen ämmän avieroa ottaa, muista sen verran hyvitellä ettei sitä lähde hakemaan, sinulta loppuu muuten rahat. Ovathan uudet naisesi rikkaita? Sitten kannattaa ennemmin erota ämmästä ja naida se rikkain niistä muista, ja pitää loput mukana ilman lain kirjainta ja huoltehtia siitä että niiden rahat menee sinun kautta.

Pitää ajatella huolella, provonkin. Ei siitä muuten mitään tule. :D

***

Äänestä

Jep, vaikka kuinka nämä naiset ovatkin "iloisia ja eläväisiä", niin sinä et. Olet ihminen, joka vie virrat muistakin. Totta kai nämä huorat haluavat olla yhdessä kanssasi, koska maksat kaiken. Jos et maksaisi, niin luuletko että ne luonasi viihtyisivät? Vanha 50-vuotias äijä, luuletko että he kauan ovat luonasi? Jos rahat loppuvat, niin loppuu seurakin. Varaudu siihen. JOtkut eivät vaan koskaan kypsy aikuisiksi, mutta onneksi teille riittävät nuo halvat huorat, niin ei muiden tarvitse katella tuota. Ps. jos sulla ei ole rahaa pitää sitä teidän taloa, niin luuletko että nämä maksulliset huorat tulevat kanssasi johonkin pikkuyksiöön? Eivät.

Äänestä

Onpa hyvinkin...

Varmaan onkin, joo...

Luulitko olevasi hauska?

Äänestä

sun on myönnettävä totuus: EI KENENKÄÄN 5-KYMPPISEN MIEHEN KUNTO RIITÄ SIIHEN, ETTÄ PYSTYISI PITÄMÄÄN NOIN MONTA NAISTA SAMANAIKAISESTI TYYTYVÄISENÄ! Katsos ne viriilimmäät vuodet on sinunkin elämässä mennyttä elämää!!

Äänestä

Siis ei kai kukaan tosissaan usko näitä juttuja?! Aivan selvä provo, ja huono sellainen, mutta ilmeisesti toimii. Vitsi, että ihmiset on tyhmiä. :)

Äänestä

Heivaa vanha ämmä ja ota uusi nainen kainaloosi loppuelämäksesi.

Äänestä
  • Huuhaapalsta on trollimetsälle liian helppo kohde, minä trollimetsän suurtrollina pidän vähän haasteellisemmista provosoitavista palstoista. Tämä palsta on erittäin haasteellinen ja tämä keskustelu on puhtaasti provosoinnin kehitykseen laadittu.

    Tulokset olivat hyvin mielenkiintoisia! Tämä keskustelu auttaa trollimetsää tuottamaan parempia provotuotteita.

    Äänestä

HEHE...! Kiitos nauruista, vaikka "ämmääsi" käykin sääliksi.

Mikä IHMEEN kohtalo teidätkin yhteen "lykkäsi", kun nyt kerta noin erilaisia ja toisiinne "kyrpiintyneitä" olette...??

Eikö kannattaisi kuitenkin yrittää erota "ämmästään" ihan FIKSUSTI...olisit muuten voinut tehdä sen ENNENKUIN aloit kerätä "haaremia" ympärillesi...

No anyway...sinä toteat näin:

"Minussa on miestä vaikka sadalle naiselle..."

MINÄ totean näin:

"Minussa on tarpeeksi NAISTA olla vaikka kokonaan ilman miestä." (jos mies ei ole hyvä)

Äänestä
  • ...vaikka provohan sinä todennäköisesti olet...

    Äänestä

Tämä keskustelu oli 100% trollimetsän provotuotantoa. Kiitos keskusteluun osallistuneille. Materiaalia on tarkoitus hyödyntää trollimetsän tuotteiden laadun kehittämisessä ja voin vakuuttaa että tämä materiaali on hyvin arvokasta trollimetsän suunnittelu- ja laadunkehitysyksikölle.

Kiitos kiitos ystävät! :D

Äänestä
  • No "ylläri", että se oli provo.

    Äänestä

  • Minä tykkään trolleista jotka herättävät kiivautta ja osoittavat tietyn tdellisen pointin olemassaolon mutta niin yliampuvasti ettei henkilökohtaisuuksiin oikein voi mennä. Tai no toki voi mutta hölmöähän se olisi :D

    Tätä trollimetsän tuotteistusta voisi tukeakin. Saako esittää toiveita?

    ***

    Äänestä

  • oli kyllä niin paska päivä, ja mä jo otsikosta arvasin, että ei hemmetti, toi on pakko lukee: ja nauroin! kyllä olikin hauska tarina! ehkä seuraaviin kandee vähän varoa toistoa, kyllä aina tekstissäkin toimii "toistovitsi", eli tässä tää "ämmän" hokeminen, mutta tarttee varoo, ettei tuu liikaa, koska sitte se muuttuu tylsäksi. tässäkin kyllä huomaa, että hieman tuota tarinan kerrontaa on vielä syytä treenata,
    mutta oikein värikäs ja hauska tarina noin muuten. ja ehdottomasti nauratti enemmän kun moni muu provo, vaikka tietysti niistäkin riittävän huonot, jo alkaa nauraattaa huonoudellaan. oikein hauskaa jatkoa teillekin sinne trollimetsään!

    Äänestä

..meinaan kun vanhenet niin luuletko tosiaan et nuo nuoret naikkoset sua iän kaiken katselisivat?...hehee..toiveajattelua "nauraa :D "

Äänestä

Minulla on pippeli minulla on pippeli minulla on pippeli hiiohoi minulla on pippeli

Inhottavaa luettavaa, vaan en malttanut olla lukematta millaisia eläimiä miehet voi olla, onneksi ei kaikki. Enkä kyllä ymmärrä naisiakaan jotka tuollaista ymmärtävät ja hyväksyvät. 0maa rakasta uskollista kumppania ei voita mikään vaikka niitä ei olis kuin yksi, eikä enempää tarvita,

Äänestä

Kommentoi aloitusta

En enää ymmärrä kirjoitti:

En enää ymmärrä ämmääni. Aikoinaan iloittiin elämästä ja naitiin joka päivä, mutta ei ole iloittu eikä naitu enää vuosiin. Sanoin heti alkuunsa ongelman huomattuani ihan suoraan että niin kauan kuin seisoo ja panettaa niin panen naisia, vaikka sitten muita kuin omaa ämmääni. Tarkoitin sanoa vähän kauniimmin että aion nauttia naisista niin kauan kuin elän. Ämmäni tuhahti tyypilliseen tapaansa että sen kun panet saatanan sonni jos joku huolii. No miksi ei huolisi joten minähän nautin naisista ja panenkin, oikein ämmäni luvalla! Vaan ämmäpä ei ole yhtään tyytyväinen, mutisee aina vihaisesti vieraissa viihtymisestä.

Minulla on ollut kymmeniä rakastajattaria minkä ämmäni tietää kun en asiaa salaa. Usein tuon rakastajattaria kotiinikin. Ämmä saa silloin painua vanhempiensa mökille juopottelemaan, menee kyllä onneksi ihan vapaaehtoisesti kun viina maistuu mökillään paremmin kuin kyrpä kotona tai elämä ylipäänsä. Paljon paremmin.

Usein menee viikkojakin kun rakastajattareni vierailevat luonani. Meillä on oikein hauskaa. Olen ammattikokki joten nautimme ruoasta ja viinistä. Keskustelemme, viihdymme kaupungin tarjoamissa ajanvietteissä ja shoppailemme vaimoni rahoilla. Aivan oikein, vaimoni rahoilla ja sen ämmän jos mahdollista vielä kauheampien vanhempien rahoilla! En minäkään varaton ole sillä olen menestynyt yrittäjä, mutta ämmän rahoilla rakastajattarien pitäminen on mahdottoman hauskaa!

Rakastajattareni ovat nuoria (17-28-vuotiaita mutta eräs oli 16-vuotias kun tapasimme ja tapaamme edelleen) ja kauniita, iloisia ja estottomia, elämästä innostuneita ja nauttivia ja huomiostani onnellisia. Kaikki vähän erilaisia mikä on hauskaa, kerrassaan todella upeita naisia. Oikeita löytöjä joita teen matkustaessani ympäri Suomea työn puolesta. Yksi on tumma tyttö afrikasta, yksi venäläinen, kaksi ovat virolaisia ja muut kahdeksan suomalaisia. Kerrassaan upeaa! Jokainen tietää toisistaan ja hyväksyy sen että rakastan monia naisia, muutamat ovat olleet luonani samaan aikaankin. Aivan erilaisia kuin ämmäni jolle ei elämässä maistu kuin kossu ja vodka ja kauhea valitus kaikesta.

Asiaan asiaan eli nyt tuo ämmä suuttui poikkeuksellisen voimakkaasti kun sanoin ämmälle että viimeistään ensi viikosta alkaen hän saa pysyä mökillään ihan lopullisesti sillä minä otan sen jälkeen kotiini kolme rakastajatartani asumaan, afrikan naisen, virolaisen naisen ja venäläisen naisen. Suuttua nyt noin pienestä, eihän meillä mitään yhteistä ole enää pitkään aikaan ollut joten asumusero ja avioero on ihan itsestäänselvyys jossain vaiheessa ja se vaihe on juuri nyt eikä yhtään myöhemmin. Ei minulla ole mitään syytä elää ämmäni kanssa enää kun kolmen rakastajattareni elämäntilanne on sellainen että tahtovat asua ja elää minun kanssani. Kai minä nyt mielummin valitsen kotiini naisikseni kolme nuorta elävää naista kuin yhden kauhean puolikuolleen ämmän! Ei ämmäkään mitään menetä, ei mitään muuta kuin miehen jolle purkaa elämäninhoansa. Suuttui kuitenkin, en ymmärrä miksi!

Minä olen päätökseni tehnyt ja ämmä on mökillä jonne myös jää! Vien ämmän mööpelit ja muun omaisuutensa yritykseni kuljetusautolla ämmän mökille. Valmistelen kotiani rakastajattarilleni mieleiseksi ja haen heidät parin viikon sisään kotiini josta tulee myös heidän kotinsa. Kihlaan heidät kaikki ja jumalani edessä otan heidät myös vaimoikseni vaikka yhteiskunta ei kunnioita moniavioisuutta sen enempää kuin ämmänikään. Aiomme elää onnellisina yhdessä ja varmuudella elämmekin sillä he ovat olleet jokainen kauemmin kuin vuoden rakastajattariani ja olemme olleet hyvin onnellisia. Minulla ei ole lapsia joten nyt minulla on hieno mahdollisuus vielä päästä isäksi vaikka kaikkien kolmen naiseni lapsille.

Rakastajattaristani en aio luopua vaikka nyt otankin heistä kolme vaimoikseni. Minussa on miestä vaikka sadalle naiselle, juuri nyt minulla on vain kaksitoista naista. On ollut enemmänkin. Määrä ei merkitse mitään vaan ainoastaan naiset ja iloinen elävä elämä merkitsevät!

Täytän pian 50-vuotta ja parempaa lahjaa en voisi pyytää kuin tämä elämänmuutos!

Tämä on tosi juttu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu