suhteeseensa kyllästynyt?

Olen 23-vuotias nainen ja olen seurustellut kohta nelisen vuotta mieheni kanssa. Nyt olen alkanut tuntea itseni yksinäiseksi suhteessamme. Mieheni on toisinaan paljon työnsä puolesta poissa kotoa, mikä ei sinänsä vaikuta suhteeseemme muuten mutta olen järkyttävän kiukkuinen hänelle joka asiasta kun hän on poissa, mutta kun hän on kotona toisinaan kaipaan sitä rauhaa mikä olisi olla yksin.

Minulla on paljon sinkku ystäviä ja olen huomannut kadehtivani heitä joskus, ajattelen kuinka mukavaa olisi mennä ja olla kenenkä kanssa haluaa. Olen kerran pettänyt miestäni suhteemme alkuvaiheilla, mieheni sai tietää tästä, mutta halusi silti jatkaa.

Vaikka pohjimmiltani haaveilen yhteisestä perheestä, naimisiin menosta, en tiedä haluanko niitä todella hänen kanssaan. Ehkä myös se, että mieheni pitää lasten saamista ja naimisiin menoa kaukaisena asiana - häiritsee minua. Tuhlaanko vain aikaani hänen kanssaan. Mieheni ei ole pettävää tyyppiä, mutta perheeseensä hänellä on vahva side mikä kiistämättä häiritsee minua. Kun olemme lomalla hän soittaa kotiinsa joka päivä.

Onkohan suhteemme aivan normaali. Joskus huomaan ajattelevani ettei minulla olisi varaa elää näin kuin elämme jos eläisin yksin. Vaikka suurin osa suhteestamme on ihanaa, myös pitkät välimatkat painavat minua ja ehkä myös toisarvoinen asemani perheeseen nähden loukkaa minua. Ovatko kaikki miehet kiinni äideissään, vai onko mieheni epänormaali?

Eroaminen tuntuu kaukaiselta mutta jokin on pielessä..
1558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet vielä niin nuori nainen. Itse seurustelin joitain vuosia sitten nuoren tytön kanssa ja hänkään ei tiennyt, mitä elämältä haluaa. Olisin kyllä halunnut hänestä vaimon, mutta ne tilaisuudet sanoa se hänelle meni ohi ihan yhtäkkiä.. Niin, elämä on...

Mun mielestä ei tarvi sinkkuja kadehtia, he varmaan sitten kadehtivat hyvää parisuhdetta. Olen itse asunut jo kohta viisi vuotta yksin ja haluisin kyllä mielelläni tänne vaimon "pomottamaan" mua :)

Sanoisin, että lapsen saaminen miehelle on varmaan oikeasti kaukaisempi asia, kuin naiselle. En minäkään tykännyt lapsista, ennen kuin sain oman pojan jo kauan sitten. Luulin, että ne vain huutaa ja rääkyy, mutta todellisuus olikin toisenlainen. Lapsen maailma se vasta mielenkiintoinen onkin :)

No joka päivä ei munkaan mielestä kyllä tarvitsisi soitella kotiin, en minä ainakaan niin tee koskaan. Niin, ja välimatkat muakin ahdisti, ei etäsuhde loppujen lopuksi ollut yhtään hyvä asia... Kun kumpikaan ei antanut periksi ja muuttanut toisen luokse, lähdettiin sitten eri teille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


epätoivoinenko kirjoitti:

Olen 23-vuotias nainen ja olen seurustellut kohta nelisen vuotta mieheni kanssa. Nyt olen alkanut tuntea itseni yksinäiseksi suhteessamme. Mieheni on toisinaan paljon työnsä puolesta poissa kotoa, mikä ei sinänsä vaikuta suhteeseemme muuten mutta olen järkyttävän kiukkuinen hänelle joka asiasta kun hän on poissa, mutta kun hän on kotona toisinaan kaipaan sitä rauhaa mikä olisi olla yksin.

Minulla on paljon sinkku ystäviä ja olen huomannut kadehtivani heitä joskus, ajattelen kuinka mukavaa olisi mennä ja olla kenenkä kanssa haluaa. Olen kerran pettänyt miestäni suhteemme alkuvaiheilla, mieheni sai tietää tästä, mutta halusi silti jatkaa.

Vaikka pohjimmiltani haaveilen yhteisestä perheestä, naimisiin menosta, en tiedä haluanko niitä todella hänen kanssaan. Ehkä myös se, että mieheni pitää lasten saamista ja naimisiin menoa kaukaisena asiana - häiritsee minua. Tuhlaanko vain aikaani hänen kanssaan. Mieheni ei ole pettävää tyyppiä, mutta perheeseensä hänellä on vahva side mikä kiistämättä häiritsee minua. Kun olemme lomalla hän soittaa kotiinsa joka päivä.

Onkohan suhteemme aivan normaali. Joskus huomaan ajattelevani ettei minulla olisi varaa elää näin kuin elämme jos eläisin yksin. Vaikka suurin osa suhteestamme on ihanaa, myös pitkät välimatkat painavat minua ja ehkä myös toisarvoinen asemani perheeseen nähden loukkaa minua. Ovatko kaikki miehet kiinni äideissään, vai onko mieheni epänormaali?

Eroaminen tuntuu kaukaiselta mutta jokin on pielessä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu