Lähetin oman kuntani lehtiin tällaisen jutun. Mitä mieltä olette - olenko oikeassa vai väärässä?
Mitä yhteistä on luettelossa: Konsertit, bussimatkat, junamatkat, jalkapallo- ja jääkiekko-ottelut, museot, messut, uimahallikäynnit, näyttelyt ja kansanopiston kurssit?
Olen jäänyt pari vuotta sitten työttömäksi ja saan työmarkkinatukea. Verokarhun haukkaisun jälkeen näppiin jää hieman reilut 390 euroa. Siitä vuokraan menee neljännes, lisäksi tulee sähkölaskuja, televisiolupa-maksu, puhelinlaskuja, lääkärikuluja ja tietty ruokamenot ja muut välttämättömät jutut. Myös eläkeläisten rahapussista menee nuo samat laskut.
Saman summan saa takuuvarmasti myös eläkeläinen – olkoonkin vaikka kansaneläkkeellä oleva.
Heille kaavaillaan ilmaisia bussimatkoja. Missä viipyvät työttömien lippujen alennukset? Eläkeläisethän saavat jo nyt alennusta tietyn aikaa päivästä.
Tuo yllä oleva lista on pieni osoitus siitä miten epätasa-arvoisessa asemassa työttömät ja eläkeläiset ovat. Noista kaikista listalla olevista jutuista eläkeläinen saa alennuksen, työtön ei mitään. Kansanopisto tietty antaa alennuksen työttömille. Saman alennuksen saa kuitenkin myös eläkeläinen. Alennukset eivät tietenkään ole suuria (n. 1-10 euroa) mutta nyt ottaakin pannuun se jatkuva eläkeläisten paapominen. Miksi työttömän pitää jatkuvasti maksaa eläkeläisiä enemmän? Joka asiassa? Neljän seinän sisällekö työttömän täytyy jäädä?
Mikä yhteisö/yritys lopettaa ensimmäisenä vihdoinkin tuon jatkuvan eläkeläisten nuoleskelun ja vaihtaa alennuksen saajan kohteeksi eläkeläisten sijaan työttömät? Ketkä ottavat haasteen vastaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
siinäpä se. Toivottavasti olet omassa kunnassani niin saadaan katsoa kirjoituksesi tulokset.
Olet todella hyvä kirjoittaja, tuot asiasi selkeästi esiin. Toivottavasti ´päättäjät havahtuvat.
kaikki vaalimainokset, mitä postiluukusta on tullut. Yksikään puolue ei ole kiinnostunut työttömistä. Omalla paikakunnallani on noin tuhat työtöntä, mutta kukaan ei ole heistä kiinnostunut.
Yhdenkään puolueen vaaliohjelmassa ei ole sanaakaan työttömistä.
Työttömien yhdistystä ajetaan alas määrärahojen leikkaamisen kautta, mutta yksikään ehdokas ei ole asiasta kiinnostunut. Eli helppoja ääniä tarjolla, mutta kun ei kiinnosta, niin ei sitten.
Miksi kadehtia toiselta köyhältä?
Ainakin Helsingissä alelippuja saavilta eläkeläisiltä edellytetään, että he saavat kansaneläkettä. Se tarkoittaa sitä, että työeläke on pieni. Ei se, että eläkeläinen saa jotain, ole poissa työttömältä.
Useimmiten eläkeläisellä on tosi isot sairauskulut, terveyden heikkeneminen kun kuuluu yleensä vanhuuteen. On paljon eläkeläisiä, jota näkevät nälkää, kun rahaa ruokaan ei ole ja eivätkä he kykene leipäjonoihin menemään. On paljon eläkeläisiä, jotka eivät pysty ostamaan tarpeellisiakaan lääkkeitä.
Samassa veneessä työttömien kanssa siis ovat, elleivät pahemmassa. Se kun on niin, että jos olet eläkkeellä, sinut katsotaan hyödyttämäksi kansalaiseksi, joka ei välttämättä edes tarvitsemaansa sairaudenhoitoa saa. Esim. Hyksiin on erään sairaalalääkärin mukaan yli 70-v:lle turha antaa lähetettä, koska heitä ei enää tutkita. Kahdehdi siinä sitten.
Minusta suurempi ongelma ovat kaiken maailman liliukset ja muut ahnehtijat.
Minua suututtaa se, että tänään annettiin lähtölaukaus musiikkitalon rakentamiselle, kun peruskivi muurattiin. Taas ollaan luomassa pohjatonta rahareikää laman alla, samoinhan tehtiin oopperatalon kanssa. Sitäkin rakennettiin pahimman laman aikaan. Ja rakennuskustannukset pitkin matkaa nousivat ja olivat lopussa pilvissä. Oopperataloa tuetaan jatkuvasti satumaisin summin. Sama käynee musiikkitalon kanssa.
Rahaa on, vaan sitä ei löydy silloin, kun huono-osaisille pitäisi antaa.