Toinen pakollinen välivuosi

Ei mitään paniikkia. On ihan normaalia joutua pyrkimään useampaan kertaan. Oikeustieteelliseen kun on kuulemme erittäin haastavat kokeet ja kiinnostuneita kuitenkin riittää.

Itse pääsin opiskelemaan historiaa kolmannella yrittämällä eli vietin kaksi välivuotta. Kyllä se välillä hävettä kun ystävät pääsivät opiskelemaan ja minä en. Hyvä kuitenkin, että sinäkin käyt avoimen yliopiston luennoilla, siitä on varmasti apua.

Mietit nyt vain miten voisit vielä parantaa tulostasi ensi vuonna. Tarvitsisitko lisäksi lukupiiriä, itseopiskelumateriaali tai valmennuskurssia? Vai vain entistä enemmän aikaa lukemiselle ja tehokkaampaa pänttäämistä?

Ei kannata masentua, vaan täysillä höyryillä kohti seuraavaa pääsykoetta. Päätä onnistua!

Stoorisi muistuttaa erään ystäväni tilannetta. Hän haki samaan oppilaitokseen neljä kertaa ennen kuin pääsi sisään, mutta pääsi kuitenkin :)

Jos tiedät varmaksi sen, että ala jonne olet hakenut on se sun juttu, niin kannattaa vaan yrittää uudelleen. Se vaatii luonnetta ja pitkäjännitteisyyttä! Ei tietenkään ole pahitteeksi sekään, että pohtii olisiko mitään muita alavaihtoehtoja, jotka voisivat kiinnostaa tai mitkä voisivat edesauttaa pääsyäsi oikeustieteelliseen. Tärkeää on se, ettei heitä välivuosia hukkaan, vaan pysyy kokoajan aktiivisena. Töissäkäyminen, avoinyliopisto, kaverisuhteet yms. antavat tärkeän pohjan, jota tarvitaan elämässä eteenpäin ponnisteluja varten.

Voimia!

Kannattaa kuitenkin aina lopunpelin miettiä, elämää ja asioita realistisesti ja tarkoituksenmukaisuuden kannaltakin. Oli aivan millainen haave tahansa joku tietty koulu ja työura, niin se ei kuitenkaan ole ainut tässä maailmassa jota kannattaa tuijottaa.

Tarkoitan tällä nyt täysin sitä, että ei ole järkevää ja ns. tervettä sitten jäädä pakkomielteenomaisesti kiinni pyrkimiseen. Itse kyllä jokainen tietää milloin ei ole enää järkevää ja kannattaa vaihtaa suunnitelmia. Toisella on ensimmäinen kerta se jolla toteaa olevan liian kaukana realismista pyrkiä uudelleen ja toisella se on viides:) Yhtä kaikki sanoisin, että siinä vaiheessa kun iskee todellinen floppipyrkiminen niin ei ehkä kannata enää yrittää, sieltä ei enää nousta useinkaan motivoituneisuuden puoleenkaan.

Tarkoitan nyt realistisesti ajatellen tällä sitä, että jos nyt olet itsekin jäänyt pari kertaa kohtuullisen vähän ja joskus jatkossa tulee kerta (jos vielä yrität) jolloin jäät aivan tolkuttomasti niin kannattaako ainakaan enää sen jälkeen. Ja onko mielenterveyden kannaltakaan lopunkaiken ihan parasta antia.

Ja aina kuitenkin on sekin tilanne, että se on vuosi lisää ikää, elämää ja mikäli vuodet vain aina välissä täyttää jollain ohjelmalla josta ei jatkon kannalta ole mitään aivan kauheata iloa niin ehkä 5 hukkavuotta ja 5 ei-pääsyä ei se ehkä paras vaihtoehto ole. Se on vähän kuin urheilijalla eli mitä kun ura loppuu... Mikä on varasuunnitelma. Tiedän käyneen melkoisen heikostikin ihmisille jotka ovat pyrkineet, pyrkineet ja sitten tullut se kolahdus että en mä pääse enkä jaksa enää yrittää. Käteen jää tyhjä olo ja pahimmillaan vielä ulkopuolinen painekin, että olet sä melkoinen luuseri. Näin voi sanoa pahimmissa tapauksissa oma perhekin jos vanhemmat ovat juuri kyseisen alan edustajia jonne on jälkikasvu ollut pyrkimässä.

Eli toki järkevä aika kannattaa yrittää ja niin kauan kuin fiilistä ja innostusta on, mutta ei ehkä ihan liian kauan kuitenkaan... Jokainen tietää itse.

Minulla oli yksi kaveri joka tahtoi opiskella opettajaksi... Sisään ei päässyt ensimmäisellä kerralla eikä toisellakaan... ja lopulta vasta neljännellä kerralla pääsi sisään haluamaansa kouluun... Eli tsemppiä vain! Kyllä sitä pääsee sisään jos oikein haluaa! :DDD

ei ole tullut vielä samaa ongelmaa, en ole vielä hakenut yliopistoon, haluan käydä ammattikoulun, minkä avulla saan paremman palkan opiskelujen ohella :D
Mutta niin, serkkuni haki turun lääkikseen 4 kertaa ennen kuin pääsi. Hän meinasi heittää jo toivon menemään, mutta jotenkin vain jaksoi yrittää. Lopulta kun tuli tulos: hyväksytty, totesi hän vain "kyllä kannatti" :D aikaa siinä meni, mutta hän sai sen mitä oikeasti halusi.