Olen suhteessa mieheen, joka alkoi reilu vuosi sitten deittailuna, mutta koska asuimme kaukana toisistamme, kumpikaan ei oikeastaan edes halunnut suhdetta ja molempia varmaan vaivasi jonkilainen sitoutumiskammo. Meillä kuitenkin synkkasi todella hyvin niin henkisesi kuin fyysisestikin. Viime kesänä sitten välttämätön tapahtui eli aloimme seurustella ja olimme tosi onnellisia ratkaisusta. Tällä hetkellä minulla on kuitenki vakava luottamuspula. Ei ole mitään todisteita, mutta intuitio sanoo, että joku on pielessä.
Miehen luonnetta on vaikea selittää. Ulospäin hän todella söpö ja poikamainen, mutta myös itsevarma ja ylpeä. Hän on naisten suosiossa ja olen saanut hänestä sellaisen vaikutelman, että hän on paatunut naistenkaataja (nuoresta iästään huolimatta) ja myös kiero. Minun kanssani hän on hellä, huolehtiva ja rakastava, meillä on hauskaa yhdessä ja käymme keskusteluja ja väittelyjä hyvin monenlaisista asioista. Rakastan häntä täydestä sydämestäni ja ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, että olen löytänyt elämänkumppanin ja isän tulevaisuuden lapsilleni.
En vain pääse yli enkä ympäri tästä epäluottamuksen tunteesta. En halua puhua ajatuksistani kenellekään, koska tämä vaikuttaa vainoharhaiselta. Mutta toisaalta luotan hyvin paljon intuitiooni. Mieheltä kysyessäni hän sanoi, että ei ole tehnyt mitään, eikä se periaatteessa ole hänen ongelmansa, koska minä olen se, joka ei luota. Hän pyysi vain luottamaan. Jotenki hän sai käännettyä asian niin, että olen vain vainoharhainen. Kun en enää saanut sanottua mitään, hän alkoi nauraa, että hän voitti. Tuli vähän sellainen olo, että, hän voitti, koska minulla ei ole todisteita.
Mietinkin tässä, miten pitkän ajan jälkeen voitte oikeasti sanoa, että tunnette kumppaninne? Varsinkin kaukosuhteessa se vie kauemmin, eikö? Tiedän, että hänen veljensä ovat samanlaisia eli heidän päänsä ovat terävät kuin partaveitsi ja he rakastavat naisia ja naiskauneutta, mutta siitä huolimatta he pitävät lähimmäisistään hyvää huolta ja heillä on hyvät ja rakastavat suhteet vaimoihinsa. Olenko siis vain kasvattanut epäilykset liian suureksi päässäni? Miten saisin käännettyä tämän voitokseni ja karistettua kylmyyden, joka on nyt vallannut minut, koska en voi luottaa? Olisin todella kiitollinen, jos voisitte antaa minulle rakentavia mielipiteitä.
Miehen luonnetta on vaikea selittää. Ulospäin hän todella söpö ja poikamainen, mutta myös itsevarma ja ylpeä. Hän on naisten suosiossa ja olen saanut hänestä sellaisen vaikutelman, että hän on paatunut naistenkaataja (nuoresta iästään huolimatta) ja myös kiero. Minun kanssani hän on hellä, huolehtiva ja rakastava, meillä on hauskaa yhdessä ja käymme keskusteluja ja väittelyjä hyvin monenlaisista asioista. Rakastan häntä täydestä sydämestäni ja ensimmäistä kertaa elämässäni minusta tuntuu, että olen löytänyt elämänkumppanin ja isän tulevaisuuden lapsilleni.
En vain pääse yli enkä ympäri tästä epäluottamuksen tunteesta. En halua puhua ajatuksistani kenellekään, koska tämä vaikuttaa vainoharhaiselta. Mutta toisaalta luotan hyvin paljon intuitiooni. Mieheltä kysyessäni hän sanoi, että ei ole tehnyt mitään, eikä se periaatteessa ole hänen ongelmansa, koska minä olen se, joka ei luota. Hän pyysi vain luottamaan. Jotenki hän sai käännettyä asian niin, että olen vain vainoharhainen. Kun en enää saanut sanottua mitään, hän alkoi nauraa, että hän voitti. Tuli vähän sellainen olo, että, hän voitti, koska minulla ei ole todisteita.
Mietinkin tässä, miten pitkän ajan jälkeen voitte oikeasti sanoa, että tunnette kumppaninne? Varsinkin kaukosuhteessa se vie kauemmin, eikö? Tiedän, että hänen veljensä ovat samanlaisia eli heidän päänsä ovat terävät kuin partaveitsi ja he rakastavat naisia ja naiskauneutta, mutta siitä huolimatta he pitävät lähimmäisistään hyvää huolta ja heillä on hyvät ja rakastavat suhteet vaimoihinsa. Olenko siis vain kasvattanut epäilykset liian suureksi päässäni? Miten saisin käännettyä tämän voitokseni ja karistettua kylmyyden, joka on nyt vallannut minut, koska en voi luottaa? Olisin todella kiitollinen, jos voisitte antaa minulle rakentavia mielipiteitä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
"hän alkoi nauraa, että hän voitti. Tuli vähän sellainen olo, että, hän voitti, koska minulla ei ole todisteita."
>> Ei tuossa asiassa ole voittajia ja häviäjiä. Jos hän rakastaa sinua ja haluaa olla kanssasi, eikö hänen pitäisi olla huolissaan, kun herättää sinussa aiheetonta (??) epäilyä.
"hän todella söpö ja poikamainen, mutta myös itsevarma ja ylpeä. Hän on naisten suosiossa..."
>> Mieti johtuuko luottamattomuutesi vain hänen luonteestaan ja käyttäytymisestään. Onko sinulla aikaisempia huonoja kokemuksia, jotka painavat taustallasi. Jos on, sinun on käsiteltävä ne ensin, jotta voit oppia uudelleen luottamaan.
"miten pitkän ajan jälkeen voitte oikeasti sanoa, että tunnette kumppaninne? Varsinkin kaukosuhteessa se vie kauemmin, eikö?"
>> Eipä sitä voi ajassa mitata. Kuinka täydellisesti toista tai itseään voi edes tuntea. Joskus tuttukin voi yllättäen muuttua vieraaksi. Tunteminen on niin monitahoinen juttu.
Elän itse suhteessa, jossa viikonloput ja lomat vietettään yhdessä. Suhteemme ensimmäiset kuukaudet oli sellaista puhelin- ja meilisuhdetta. Silloin tuli juteltua monista vaikeistakin asioista, joita ei ehkä tuoreessa suhteessa olisi tullut kasvotusten käsiteltyä. Tuntuu, että meidän tapauksessa tuo etätilanne nopeuti tutustumista.
Intuitiotakin kannattaa kuunnella. Varsinkin, jos ongelmasi ei johdu vanhoista rasitteista. Luota itseesi, kuuntele itseäsi. Vastaus on sisälläsi.
vastauksestasi! Se aukaisi vähän silmiäni.
Luulen, että miehen persoonallisuus saa aikaan
näitä tuntemuksia. Ja jos en hyväksy tiettyjä
piirteitä hänen persoonallisuudessaan, niin sitten
on aika lopettaa suhde. Tällä hetkellä tosin vielä
tuntuu, mies on kaikin puolin muuten täydellinen
kumppani. Häneen voin turvautua aina ja tiedän,
ettei hän jätä minua tällaisten mielenhäiriöiden
vuoksi, ainakaan kovin helposti. Ehkö on turha
spekuloida asioita ja täytyy antaa vaan ajan
näyttää, mikä on suhteemme todellinen laita.
Kaikkea hyvää sinulle! :)
Ihan niin sama tilanne mulla. Tosin olen sinua vanhempi mutta sillä ei näytä olevan näissä asioissa väliä. Olen vuoden tuntenut miehen. Hän on komea, hauska ja kuten sinun myös minun on käsittääkseni kovaa huutoa naisten keskuudessa. Luottamus pula tulee kuin hyöky ajoittain ja koen aina saman kuin sinä, mies pyytää luottamaan. Jotenkin sisäinen ääni vain kertoo että on mahdottomuus että hän olisi uskollinen. Välillä tuntuu että järki pakenee päästä kun epätoivo iskee. Välillä uskon täysin. Saanko udella mistä maasta miehesi on? Olen ajatellut ehkä kulttuuri ja kieli erojen olevan osittain syynä. juuri nyt olen taas vakuuttunut että en voi eikä kannata luottaa. >Toisaalta pelkään kuollakseni tilannetta että hän olisi täällä ja joutuisin huomaamaan että minua huijattiin urakalla. Toisaalta en haluaisi lopettaakkaan koska haluan uskoa. Totuus vaan on että en ole mikään kaunotar vaan tavallinen nainen ja vielä vanhempi kuin mies. Olen yrittänyt etsiä netistä kaikkia juttuja chateista ja deitti palstoilta josko löytäisin hänet niistä leikkimästä muiden kanssa. Välillä todella tunnen oloni vainoharhaiseksi.Rankkaa tämä on:(
..että ystäväsi saattaa olla tavallaan surullinen siitä, että jotenkin ajattelet häntä naistenmiehenä.
Kannattaa puhua asiasta. Eikös vanha sanonta kuulu, että lomamatkalla oppii tuntemaan toisen hammastahnaputkilon puristamispaikkoja myöten, ja ehkäpä ette vain tunne toisianne tarpeeksi.
Mies on etelä-amerikasta ja yhteinen kielemme on tasapuolisuuden nimessä englanti. Ehkä hänen alkuperäismaansa on osittain ennakkoluulojeni syy :P Tosin hän on tavallaan kuitenkin suomalaistunut, koska on teini-iästä asti asunut suomessa. Minäkin olen miestä vanhempi ja ehkä sekin saa epäilemään hänen sitoutumishalujaan ja luotettavuuttaan. Tosin mielelläni aina vertaan sisaruksiin tai veljiin, koska usein historia toistaa itseän. Hänen isänsä oli 17 ja äitinsä 20, kun he kihlautuivat ja he menivät vuotta myöhemmin naimisiin ja ovat vieläki onnellisesti yhdessä.
Hävettää myöntää, mutta itsekin harrastan ns. vakoilua kuvagallerioissa. Hänellä on paljon kauniita naisystäviä, joille hän kommentoi. Mutta toisaalta itsekin juttelen komeidenkin miesten kanssa, enkä kuitenkaan ole hyppäämässä sänkyyn heidän kanssaan. Tällainen epäily ei kuitenkaan ole hyväksi mielenterveydelle. Eli vaihtoehtoina on lopettaa suhde, tai yrittää luottaa ja jatkaa suhdetta. Itse ajattelen, että jos lopettaisin suhteeni tähän, harmittelisin sitä todella paljon. Sinisilmäisyys ei ole hyvästä, mutta jos koko ajan epäilee toista, sekin tappaa suhteen. Onni on valinta. Valitse se, mikä tekee sinut kaikkein onnellisimmaksi. :)
Kiitos mielipiteestä ja uskon, että se on varmasti osaksi totta. Olisin minäkin surullinen, jos hän luulisi minun olevan vähän hutsumainen. Mutta tässä herääkin kysymyks, miksei tehdä jotain tälle vaikutelmalle? Minulla ja miesystävälläni on yhteistä se, että vastakkainen sukupuoli osoittaa meille ehkä tavallista enemmän huomiota, mutta meillä on se ero, että haluan valaa häneen luottamusta. Annan hänen lukea viestini, keskustellessani muiden miesten kanssa ilmaisen, että seurustelen, en kehu muita miehiä juurikaan, en pidä puhelinta äänettömällä ja välttelen tällaisia pieniä asioita, joiden uskon aiheuttavan epäilyksiä. Ja se ihmetyttääkin, miks miehet eivät voi toimia samoin? Sillä olen huomannut samanlaisen käyttäytymismallin hyvin monella miehellä. Siis ei muiden naisten kehuminen tai se etten saa lukea hänen viestejään haittaa vaan se, ettei tehdä mitään luottamuksen lisäämiseksi.
Olemme itseasiassa keskustelleet aiheesta vielä jälkeenpäin, koska en tahtonut päästä siitä yli enkä ympäri ja nyt olen melko sinut asian kanssa. Ehkä luottamukseni vähän kasvoi joidenkin hänen sanomiensa asioiden seurauksena, mutta suurin syy mielenrauhaani on, kun sain päällimmäiseksi taas ajatuksen, ettei minua yksi pettäminen kaada. Se kaataa ehkä suhteen, mutta ei minua. :)
suhde kuitenkin... Itselläni oli vuosia sitten samanlaatuinen ongelma: emme seurustelleet, mutta tapailimme... Mies oli niitä, joiden supliikki luistaa, loistava seuramies ja sellainen, joka helposti saa myös naistennaurattajan nimen... Siksi kai en häntä niin vakavasti ottanut - tai olin kyllä ihastunut ja ehkä enemmänkin, mutten uskaltanut kaikkia tunteitani hänelle osoittaa. Kun kuitenkin vähäsen kaihersi se, että onko kaikki sitä, mitä hän minulle esittää... Tiemme erkanivat, silloin tällöin nähtiin... Kunnes reilu pari vuotta sitten pienen yhteensattuman vuoksi jäätiin juttelemaan pitemmäksi aikaa. Ja skädäm... Niin siinä kävi, että meistä tuli kaikkien näiden vuosien jälkeen pari. Olen kertonut miehelle sittemmin fiilikseni vuosien takaa, ja hän oli todella yllättynyt kaikesta - kuvitteli, että minulla oli muuta mielessä. Kun kavereiden kanssa olen asioista puhunut, vaikuttaa siltä, etteivät miehet ala mitenkään todistella luotettavuuttaan ym, jos huomaavat toisen epäilevän. Enkä sitä tekisi itsekään. Luottamus on kahteen suuntaan kulkeva asia: sinun on uskallettava luottaa toiseen, ja toisen on haluttava olla sinun luottamuksesi arvoinen.
aivan kamalaa. Sain taas sen epäluottamus fiilarin ja sitten ekaa kertaa toivotin miehen hevon veehen en never koskaan halua kuulla sanaakaan. Muutin ´puhelin numeroni, poistin mesestä jne. Poistin numeron itseltäni. Ja nyt pyörin helvetin esikartanon tuskissa,MUTTA, jotenkin rauha. Rauha siita ettei tarvii epäillä. Ja ettei aina tarvi pelätä. Se viimeinen niitti oli kun mies lahetti viestin: jos et luota niin se on sun ongelmas. Eikä elettäkään että olis voinu ehkä tehdä jotain sen luottamuksen kasvattamiseks.Kirpoo aikansa, mutta kyllä se tästä vielä:)
Sun pitää ehdottomasti luottaa omiin vaistoihisi! Paitsi jos olet jotenkin ennen ollut muuten vaan vainoharhainen.. Mun Naisen (kokemus) vaisto on osunut 100% oikeeseen, kun kyseessä joku asia mitä mies valehdellut!Jos on paha olla, on pakko selvittää syy, ei se itsestään ajan kans häviä! Kyse on SUN elämästä, ota itse ohjat!