Kehittelettekö te muut ikisinkut itsellenne koskaan vilkasta ”seurapiirielämää” mielikuvituksessanne? Huomaan itse tehneeni viime aikoina niin. Ensin vähän taustaa: Kun olin vielä opiskelija, joitakin vuosia nuorempi - ja yhtä viaton - kuin nyt, olivat pinnalla sellaiset elokuvat kuin ”Levottomat” ja ”Kuutamolla”. Kielletyn hedelmän maku huulillani tepastelin elokuvateatteriin niitä katsomaan. Ne tekivät ison vaikutuksen kilttiin ja ujoon tyttöön. Sellainen sinkkuelämä tuntui pelottavalta, toisaalta se taas kiehtoi. Vaikka oli kaupunki, oli nuoruutta ja oli vapautta, se kaikki on jäänyt ja luultavasti jääkin kokematta. On varmaan hyvä, että ne kokemukset jäävät tulematta. Kaikkien sydäntä ei ole tehty kestämään sellaisia tunteita. Ei ainakaan sellaisten, joita itkettää nähdä muuttolintujen parvi sateisessa aamussa.
Mutta mielikuvituksessa on turvallista kokea vaikka mitä. Minulla on menossa huima kolmiodraama. Nimittäin ihana ystävättäreni on pikkuisen ihastunut minuun. Hän on maailman kiltein ja hyväsydämisin ihminen ja vaikka onkin minua kymmenkunta vuotta vanhempi, tyttömäisessä viattomuudessaan hän suorastaan tihkuu seksikkyyttä. Olen ihan oikeasti pahoillani, että en pysty kehittämään sisälläni mitään biseksuaalisia värinöitä. Enkä ikinä voisi tehdä mitään, mikä loukkaisi hänen ihanaa miestään.
Jotta asia olisi tarpeeksi monimutkainen, olen huomannut ihastuneeni ystävättäreni mieheen. Hän on niin kiltti ja turvallinen, aina kohtelias ja luottamusta herättävä (hänestä pitäisi tehdä jonkinlainen analyysi AT-miesten avuksi selvittämään, miten pinnallisilta avuiltaan hyvin tavanomainen mies onnistuu saamaan niin upean naisen kuin hänellä on ja kaupan päälle kymmenen vuotta nuoremman tyttösen salaiseksi ihailijakseen).
Tietenkään en tee elettäkään viedäkseni juttua mihinkään suuntaan. En missään tapauksessa halua kiilata avioparin väliin, en kummankaan osapuolen kyljessä. Eikä minusta mihinkään ”kimppajuttuunkaan” ole. Jatkan tyytyväisenä ystävyydestä nauttien. Ja hassuja haaveillen.
Mutta mielikuvituksessa on turvallista kokea vaikka mitä. Minulla on menossa huima kolmiodraama. Nimittäin ihana ystävättäreni on pikkuisen ihastunut minuun. Hän on maailman kiltein ja hyväsydämisin ihminen ja vaikka onkin minua kymmenkunta vuotta vanhempi, tyttömäisessä viattomuudessaan hän suorastaan tihkuu seksikkyyttä. Olen ihan oikeasti pahoillani, että en pysty kehittämään sisälläni mitään biseksuaalisia värinöitä. Enkä ikinä voisi tehdä mitään, mikä loukkaisi hänen ihanaa miestään.
Jotta asia olisi tarpeeksi monimutkainen, olen huomannut ihastuneeni ystävättäreni mieheen. Hän on niin kiltti ja turvallinen, aina kohtelias ja luottamusta herättävä (hänestä pitäisi tehdä jonkinlainen analyysi AT-miesten avuksi selvittämään, miten pinnallisilta avuiltaan hyvin tavanomainen mies onnistuu saamaan niin upean naisen kuin hänellä on ja kaupan päälle kymmenen vuotta nuoremman tyttösen salaiseksi ihailijakseen).
Tietenkään en tee elettäkään viedäkseni juttua mihinkään suuntaan. En missään tapauksessa halua kiilata avioparin väliin, en kummankaan osapuolen kyljessä. Eikä minusta mihinkään ”kimppajuttuunkaan” ole. Jatkan tyytyväisenä ystävyydestä nauttien. Ja hassuja haaveillen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan jonkun erityisen henkilön tapaamisesta ja hänen kanssaan tehtävistä ulkomaanmatkoista, kahvihetkistä kahviloissa, ihan päivittäisostoksista, kävelyretkistä puistoissa ja koti-illoista. Mielessä kävi olisiko kerrostaloasunto, rivitalo vai omakotitalo paras. Mietin miten sisustaisimme sen ja hankkisimme lapsia tai ehkä koiran, tai ehkei kumpaakaan kun toinen riittäisi meille. Joskus kun kuljen jonkin tai minkä tahansa asuinalueen läpi mielessä voi viivähtää ajatus millaista olisi ollut asua sen henkilön kanssa siellä. Tehdä ihan arkisia asioita. Käydä töissä, tehdä yhdessä tai toiselle ruokaa, palata harrastusten jälkeen kotiin viettämään iltaa yms.
Mistään hurjasta sinkkuelämästä en ole koskaan haaveillut. Enemmänkin ajatus sellaisesta on oudoksuttanut ja jopa hieman oksettanut. Joku "Levottomat" kuvaa juuri elämää jota en voi sietää. Sitä paitse elokuva itsekinhän on ihan paska eikä kerro mistään. Lähinnä ihmisten jotka ovat "pelkkiä kuoria" ja heidän elämän tyhjyydestä jota täytetään paljasta pintaa vilauttavilla naimakohtauksilla milloin kenenkin kanssa olipa vapaa tai varattu. Sellainen ei koskaan minua kiinnostanut eikä voisi kiinnostaa.
Paskan väliä enää, minusta ei ollut sellaiseksi mieheksi kuin unelmoin eikä "häntä" koskaan saapunut. Kovin lyhyeksi ovat jääneet kaikki mahdolliset suhteet. Ei minua kukaan vilkaise. Ensimmäinen kerta yleensä riittä, joskus harvoin saan toisen mutta viimeistään kolmas katkaisee kamelin selän.
Unelmani ovat jo nyt tietenkin kuolleet.
Jäljellä ovat vain tyhjät omia askeleitani kaikuvat kadut. Siihen, on tosin jo tottunut.
että haaveilin joskus seurapiirielämästä sikäli että olisi hieno ystäväpiiri jonka kanssa tehdä vaikka mitä. Valitettavasti tällaista ystäväpiiriä ei koskaan päässyt muodostumaan joten nyt ne ystävät ovat enemmän tipla siellä ja toinen tipla tuolla.
Ehkä sitten toisessa elämässä. Hah.
haaveilin paljon ennen. lähinnä siitä, miten ihanaa olisi kun olisi joku joka oikeasti välittäisi ja rakastaisi. rehellisyydestä ja luotettavuudesta ja siitä, että olisi tavallaan parhaita ystäviä sen kumppanin kanssa.
olen aika vaatimaton ihminen ja mitään isoja ja rikkaita puitteita en elämääni ole koskaan halunnut. arkipäiväisiä ja pieniä asioita, joista se onni muodostuisi. elämän arvostamisesta ja kiitollusuudesta.
enää en haaveile läheskään niin paljon. elämä on opettanut, että se oikea rakkaus ja välittäminen on harvinaista. en enää edes usko, että omalle kohdalle sattuisi, en enää odota enkä toivo mitään.
...