Kuinka paljon saa tehdä ylitöitä

Työtön lukkoseppä

Kuinka paljon saa tehdä vuodessa tai kuukaudessa ylitöitä?Eräs liike Pirkanmaalla teettää vuodesta toiseen ympäripyöreitä päiviä.Ei voi olla laillista touhua.

13

6697

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • säätää

      Ylityön enimmäismäärät
      Ylityötä saadaan teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana, joka on korkein työaikadirektiivin sallima ylityömäärä kutakin neljän kuukauden jaksoa kohden. Ylitöiden määrää on rajoitettu myös vuositasolla siten, että ylityötä saadaan teettää enintään 250 tuntia kalenterivuodessa. Paikallisesti voidaan kuitenkin sopia enintään 80 tunnin lisäylityöstä kalenterivuodessa. Myöskään tällöin yhtenäkään neljän kuukauden laskentajaksona ei voida ylittää 138 ylityötunnin rajaa. Lisäylityöstä voivat työpaikalla sopia työnantaja ja työehtosopimuksessa tarkoitettu luottamusmies, tai jos tällaista ei ole valittu, luottamusvaltuutettu tai henkilöstön valitsema muu edustaja. Mikäli työpaikalla ei ole valittu henkilöstön tai henkilöstöryhmän edustajaa, työpaikan henkilöstö tai samaan henkilöstöryhmään kuuluvat työntekijät voivat yhdessä sopia lisäylityön tekemisestä. Lisäylityön teettämiseen vaaditaan niin ikään aina työntekijän antama suostumus.
      Valtakunnalliset työnantajien ja työntekijöiden yhdistykset voivat työehtosopimuksella sopia siitä jaksosta, jolla ylityön enimmäismääriä lasketaan. Työaikadirektiivissä säädetyin tavoin työehtosopimuksella voidaan sopia enintään 12 kuukauden laskenta-ajanjaksosta. Näin meneteltäessä sallittujen ylityömäärien tulee vastata edellä mainittuja ylitöiden enimmäismääriä.
      http://www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_esitteet/tyoaikalaki_esiteteksti2005.pdf

    • yhteyttä

      Ota yhteys työsuojelupiiriin, jos epäilet, että ylitöitä teetetään liikaa. Laittomat ylityöt on rangaistava teko.

      • Mitä sitten?

        No entäs sitten kun työaikaa ei seurata, eikä siitä merkityä ylityötäkään, eikä siitä makseta?

      • asioihin
        Mitä sitten? kirjoitti:

        No entäs sitten kun työaikaa ei seurata, eikä siitä merkityä ylityötäkään, eikä siitä makseta?

        ja korjataan työaikaongelma.
        Aloita opiskelemalla oman alasi työehtosopimusta tai tämä http://www.tyosuojelu.fi/fi/tyoaikakirjanpito tai kysy neuvoa liitostasi

      • Rikollisia kaikki
        asioihin kirjoitti:

        ja korjataan työaikaongelma.
        Aloita opiskelemalla oman alasi työehtosopimusta tai tämä http://www.tyosuojelu.fi/fi/tyoaikakirjanpito tai kysy neuvoa liitostasi

        Esimerkiksi palkankorotuksia ei tule, mutta työntekijät saavat johdon siunauksella väärentää matkapäiväkirjat ja kuitata mm. ylimääräisiä kilometrejä omalla autolla ja päivärahoja.

        Lienee sellainen järjestely, ettei tuosta pahemmin kannata valittaa. Tosin sitten jos käry käy niin kaikki on kusessa.

      • vastasit
        Rikollisia kaikki kirjoitti:

        Sitä paitsi ko. menettely kostautuu työntekijän sairastuessa, kun päivärahat määräytyvät verotettujen tulojen mukaan, tai jäädessä/joutuessa eläkkeelle

      • molemmin puolin
        Rikollisia kaikki kirjoitti:

        Esimerkiksi palkankorotuksia ei tule, mutta työntekijät saavat johdon siunauksella väärentää matkapäiväkirjat ja kuitata mm. ylimääräisiä kilometrejä omalla autolla ja päivärahoja.

        Lienee sellainen järjestely, ettei tuosta pahemmin kannata valittaa. Tosin sitten jos käry käy niin kaikki on kusessa.

        Kiinnikin jää
        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2008/08/13676

      • Anonyymi

        paperiteollisuudessa voi tehdä ylitöitä vapaasti järjestelmän kautta.Tehty 720 tuntia ylitöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paperiteollisuudessa voi tehdä ylitöitä vapaasti järjestelmän kautta.Tehty 720 tuntia ylitöitä.

        ns.viivapäivinä tehdyt ylityöt ei kirjaudu ylitöinä järjestelmään.Se mahdollistaa suuret ylityömäärät paperiteollisuudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ns.viivapäivinä tehdyt ylityöt ei kirjaudu ylitöinä järjestelmään.Se mahdollistaa suuret ylityömäärät paperiteollisuudessa.

        Ei se mikään paperiteollisuuden oma sääntö ole.
        Työaikalaki nuo määrittelee, ja käytännössä päivätyössä maksimi on 384h, ja keskeytymättömässä 3-vuorossa reilusti enemmän riippuen mikä on keskimääräinen viikkotuntimäärä.
        Eli 8h/viikko saa tehdä ylitöitä vuositasolla.

      • Anonyymi
        Mitä sitten? kirjoitti:

        No entäs sitten kun työaikaa ei seurata, eikä siitä merkityä ylityötäkään, eikä siitä makseta?

        Eikun kellon tullessa pykälään pois työmaalta. Orjatyötä ei tarvitse tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mikään paperiteollisuuden oma sääntö ole.
        Työaikalaki nuo määrittelee, ja käytännössä päivätyössä maksimi on 384h, ja keskeytymättömässä 3-vuorossa reilusti enemmän riippuen mikä on keskimääräinen viikkotuntimäärä.
        Eli 8h/viikko saa tehdä ylitöitä vuositasolla.

        Työaikalaki muuttui tuossa jokunen vuosi sitten, ja nykyään ei tarkkailla suoraan ylityötunteja vaan keskimääräistä viikkotyöaikaa.

        Keskimääräisen viikkotyöajan pitää tasoittua kalenterivuodessa 48tuntiin viikossa. Vuodessa saa tehdä töitä 47*48, eli 2 256tuntia. Paljonko tuosta sitten on ylitöitä riippuu, kuten aiemmin jo todettiin, työaikamuodosta. Päivätyössä on yleensä pidempi vuosityöaika kuin vuorotyössä, joten vuorotyössä voi tehdä "ylitöitä" enemmän samalla keskimääräisellä viikkotyöajalla.

        Aiemmin vuorotyössä vapaapäivinä tehdyt ylityöt olivat lisätyötä, jotka eivät olleet ylitöitä vaikka niistä maksettiinkin palkka ylitöinä.

    • Anonyymi

      ..ja työnantaja kiittää..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      148
      1997
    2. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      304
      1691
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      93
      1547
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1180
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      76
      1162
    6. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      66
      1104
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1027
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      48
      987
    9. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      73
      926
    10. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      23
      907
    Aihe