Kreationismin todiste! Jalanjäljet!

http://paleo.cc/paluxy/berea-ky.htm

Nämähän jopa etäisesti muistuttavat ihmisen jalanjälkiä. Ehkä on kuitenkin niin että näistä näkee jopa sokea otsallaan että ne ovat väärennöksiä.

Nyt niitä oikeita todisteita etsimään. Mars mars!
16972
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

simpanssin ulkomuotoa; joidenkin mielestä muistuttaa ihmistä. No, muistuttaakin, ei käy kieltäminen, mutta ei simpanssi ole kuitenkaan yhtään sukulainen ihmiselle. Ei ihan muutamien asosiaatioiden pohjalta kannata viritellä kokonaista oppia. minusta se on hupsua. Apina on aina apina. ihminen puolestaan ihminen.

Äänestä
  • kaikki muukin sekaisin.

    Äänestä

  • Et tajua sellaista pientä faktaa että geneettisiä sukulaisiaan ei voi valita.

    Lisäksi tämä on kreationismipalsta, tarkoitus ei ole keskustella evoluution aukoista/virheistä/valheista (vaikka evoluutio olisi valetta se ei todista kreationismia) vaan kre-apinoiden pitäisi esittää vakuuttavia todisteita luomisesta.

    Äänestä

  • sekaisin !

    Äänestä

  • Tarzan-tarmangani kirjoitti:

    sekaisin !

    herhiläiset. mikä lie keräily-osasto se sitten on tuo evo-osasto ? Ei ne siellä osaa mitään naputtaa.

    Äänestä

  • Tarzan-tarmangani kirjoitti:

    sekaisin !

    Saattaa näyttää siltä, mutta kyse on kuitenkin "Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot ja uskomukset > Kreationismi ja älykäs suunnittelu" -osastosta, jolla ei ole mitään tekemistä evoluutioteorian kanssa.

    Se, että se on mielestäsi mennyt "sekaisin" voinee johtua siitä, että ilmapäiset kreationistit eivät pysty muuhun kuin rakentamaan epärehellisiä ja aivottomia olkiukkojansa evoluutioteoriaa vastaan (ei *kritiikkiä*) pönkittäkseen läpimätää "uskoansa".

    Aika "vakuuttava" osoitus helluntailaisuuden puolesta, kieltämättä...

    Äänestä

  • Olkinukkeargumentointi on eräs virheargumentoinnin muoto. Olkinukkeargumentoinnissa muodostetaan vääristetty kuva, 'olkinukke' vastapuolen argumentista. Tämä olkinukke muistuttaa karikatyyrimaisesti vastapuolen todellista argumenttia, mutta on huomattavasti helpommin kumottavissa. Tämän jälkeen tämä olkinukke lytätään aivan kuin kyse olisi todella vastapuolen argumentista. Vastapuolen todellinen argumentti jätetään huomiotta.

    Josta päästäänkin sinun viestiisi. Ihmisen ja simpanssin sukulaisuudesta on valitettavasti huomattavasti enemmän todisteita kuin pelkkä paljaalle silmälle näkyvä yhdennäköisyys. Kyse on ennenkaikkea siitä hierarkisesta ominaisuuksien jakautumisesta mitä evoluutio ennustaa. ERV:t ihmisten ja simpanssien genomeissa(Suhteessa muihin apinalajeihin) ovat yksi klassinen esimerkki tästä. Tämän lisäksi tietysti paleontologiastakin löytyy fossiilien muodossa evoluution ennustamia välimuotoja ihmisen ja simpanssien yhteisen esi-isän sekä ihmisten ja simpanssien välillä.

    Äänestä

  • Joniiii kirjoitti:

    Olkinukkeargumentointi on eräs virheargumentoinnin muoto. Olkinukkeargumentoinnissa muodostetaan vääristetty kuva, 'olkinukke' vastapuolen argumentista. Tämä olkinukke muistuttaa karikatyyrimaisesti vastapuolen todellista argumenttia, mutta on huomattavasti helpommin kumottavissa. Tämän jälkeen tämä olkinukke lytätään aivan kuin kyse olisi todella vastapuolen argumentista. Vastapuolen todellinen argumentti jätetään huomiotta.

    Josta päästäänkin sinun viestiisi. Ihmisen ja simpanssin sukulaisuudesta on valitettavasti huomattavasti enemmän todisteita kuin pelkkä paljaalle silmälle näkyvä yhdennäköisyys. Kyse on ennenkaikkea siitä hierarkisesta ominaisuuksien jakautumisesta mitä evoluutio ennustaa. ERV:t ihmisten ja simpanssien genomeissa(Suhteessa muihin apinalajeihin) ovat yksi klassinen esimerkki tästä. Tämän lisäksi tietysti paleontologiastakin löytyy fossiilien muodossa evoluution ennustamia välimuotoja ihmisen ja simpanssien yhteisen esi-isän sekä ihmisten ja simpanssien välillä.

    toistamaan noita samoja rallatuksia. Ensin oli Johannes. Nyt apolaisten ryhmä. Jos kirjallinen keskustelu ei ole lajinne - siirtykää muihin toimintoihin. Kiitos. täällä on aikuisiakin ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa, keskustella !

    Äänestä

  • Ettekö te todellakaan pysty... kirjoitti:

    "...täällä on aikuisiakin ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa, keskustella ! "

    Missä? Missä moiset hihhulit piileskelevät? Ei ole näkynyt ainoatakaan tällä palstalla.

    Jos tällä palstalla olisi moisia hemmoja tai hemmottaria, niin täällä keskusteltaisiin evoluutioteoriaa vastustavien aivottomien olkiukkojen sijasta todisteista kreationismin ja ID-"teorian" puolesta.

    Eipä ole näkynyt, ei ainoatakaan, missä vika?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    muuten, tyhmyyttäsi ET EDES TAJUNNUT ETTÄ TARKOITIN EVOLUUTIO-IHMISIÄ NOILLA ÄLYKKÄILLÄ !(Tänne ei kirjoita muita kreationisteja kuin minä ja muutama muu); tuosa yhteydessä, kun puhuin älykkäistä tarkoitin Turkanaa, Sharynia, Illuminatusta; Vanhaa-Kissaa. Kyllä nämä nuotit erottaa. Sinä - ja sinun jengisi - olette aina ollut kouluttamattomia typeryksiä.

    Äänestä

  • Valkopukuinen ratsastaja kirjoitti:

    Oi, suo anteeksi surkea kouluttamattomuuteni!

    Varmaankin sitten pyhyydessäsi pystyt osoittamaan tieteellisesti päteviä todisteita luomisen tai ID-"teorian" puolesta?

    Sehän koko palstan aihe sattuu olemaan, jos pyhyytesi aidossa valkopukuisuudessasi sallisi, sinua muistuttamaan, vai mitä?

    Äänestä

  • Ettekö te todellakaan pysty... kirjoitti:

    toistamaan noita samoja rallatuksia. Ensin oli Johannes. Nyt apolaisten ryhmä. Jos kirjallinen keskustelu ei ole lajinne - siirtykää muihin toimintoihin. Kiitos. täällä on aikuisiakin ihmisiä, jotka osaavat kirjoittaa, keskustella !

    >>Ettekö te todellakaan pysty [muuhun kuin?] toistamaan noita samoja rallatuksia. Ensin oli Johannes. Nyt apolaisten ryhmä. Jos kirjallinen keskustelu ei ole lajinne - siirtykää muihin toimintoihin.>>

    Suosittelisin sitä samaa. Lähetät löpinäsi vastauksena viestiisi, ja pointtieni käsittelyn sijaan käytät viestitilan turhaan ad hominem -pelleilyyn jonka tasoista ei yleensä hiekkalaatikon ulkopuolella näe. Ironian huipennuksena syytät vastapuolta nimenomaan huonoista keskustelutaidoista.

    Äänestä

  • Valkopukuinen ratsastaja kirjoitti:

    muuten, tyhmyyttäsi ET EDES TAJUNNUT ETTÄ TARKOITIN EVOLUUTIO-IHMISIÄ NOILLA ÄLYKKÄILLÄ !(Tänne ei kirjoita muita kreationisteja kuin minä ja muutama muu); tuosa yhteydessä, kun puhuin älykkäistä tarkoitin Turkanaa, Sharynia, Illuminatusta; Vanhaa-Kissaa. Kyllä nämä nuotit erottaa. Sinä - ja sinun jengisi - olette aina ollut kouluttamattomia typeryksiä.

    Saako kysyä omaa koulutustaustaasi? Onko yliopiston evoluutiobiologia tullut kovinkin tutuksi?

    Äänestä

  • Tarzan-tarmangani kirjoitti:

    sekaisin !

    Pitkästä aikaa kävin kurkkaamassa evoluution palstalla.
    Olipa evokit älyttömiä.
    Eikö sinunkin mielestäsi?

    Äänestä

  • Kyllähän sen huomaa, että samankaltaisuutta löytyy ihmisellä ja apinalla ihan häntäluuta myöden, mutta tiede ei tee hätiköityjä johtopäätöksiä pelkän ulkonäön perusteella, vaan sukulaisuussuhteet on tutkittu kyllä ihan dna:n perusteella...

    Äänestä

Glenn Kubanin sivusto hieman tarkemmin:

http://paleo.cc/paluxy/paluxy.htm

Kummallista kuinka kretinoidit hiljenevät sangen mykiksi aika vikkelästi...

Miksiköhän? :) :) :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

luotettava taho, joojoo... kirjoitti:

http://paleo.cc/paluxy/berea-ky.htm

Nämähän jopa etäisesti muistuttavat ihmisen jalanjälkiä. Ehkä on kuitenkin niin että näistä näkee jopa sokea otsallaan että ne ovat väärennöksiä.

Nyt niitä oikeita todisteita etsimään. Mars mars!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu