Erosta kohta vuosi.
Ensin olin ihan että jee jee jee ihana vapaus.
Sisustin ja laiton omaa kotia.
Kuitenkin - jotenkin tyhjältä tuntui -
ei; en ikävöinyt x:ää koska tiesin, että se tie on kuljettu lopullisesti loppuun mutta.
Olin jonkun viikon vähän alamaissa kunnes tajusin - sehän vie oman aikansa ennen kuin tottuu täysin uusiin kuvioihin.
On kyllä ihanaa herätä uuteen aamuun, sitä vain joskus olen sureksinut, etten lähtenyt aiemmin, tuntuu, että elämä ei riitä siihen, mitä kaikkea haluaisin tehdä -
mutta toivoa täytyy.
En voi sanoa että ´mitään en kadu´- kyllä minua kaduttaa monikin asia - etenkin se, etten älynnyt lähteä kun olin n u o r e m p i.
Vanhemmiten muutokset eivät ole niin helppoja.
En haihattele " uudesta onnesta" - en haluaisi asua kenenkään äijän kanssa ikinä enää.
Tiedän, etten nuorru enkä kaunistu enkä rikastu, mutta voin elää ihan hyvää elämää silti.
Kaikille vähän iäkkäimmille naisille jotka mahdollisesti mietitte eroa; kyllä se kannattaa jos liitto on sisäisesti kuollut ja kuopattu.
Mekin elimme samassa taloudessa x:än kanssa - viikkokausia - kuukausikaupalla ilman että oli mitään sanomista - ei e d e s jaksettu riidellä fiinimmin sanottuna ´ keskustella´enää.
Ei ollut mitään sanomista,
miksi olisi jatkanut sellaista kulissielämää?
Ensin olin ihan että jee jee jee ihana vapaus.
Sisustin ja laiton omaa kotia.
Kuitenkin - jotenkin tyhjältä tuntui -
ei; en ikävöinyt x:ää koska tiesin, että se tie on kuljettu lopullisesti loppuun mutta.
Olin jonkun viikon vähän alamaissa kunnes tajusin - sehän vie oman aikansa ennen kuin tottuu täysin uusiin kuvioihin.
On kyllä ihanaa herätä uuteen aamuun, sitä vain joskus olen sureksinut, etten lähtenyt aiemmin, tuntuu, että elämä ei riitä siihen, mitä kaikkea haluaisin tehdä -
mutta toivoa täytyy.
En voi sanoa että ´mitään en kadu´- kyllä minua kaduttaa monikin asia - etenkin se, etten älynnyt lähteä kun olin n u o r e m p i.
Vanhemmiten muutokset eivät ole niin helppoja.
En haihattele " uudesta onnesta" - en haluaisi asua kenenkään äijän kanssa ikinä enää.
Tiedän, etten nuorru enkä kaunistu enkä rikastu, mutta voin elää ihan hyvää elämää silti.
Kaikille vähän iäkkäimmille naisille jotka mahdollisesti mietitte eroa; kyllä se kannattaa jos liitto on sisäisesti kuollut ja kuopattu.
Mekin elimme samassa taloudessa x:än kanssa - viikkokausia - kuukausikaupalla ilman että oli mitään sanomista - ei e d e s jaksettu riidellä fiinimmin sanottuna ´ keskustella´enää.
Ei ollut mitään sanomista,
miksi olisi jatkanut sellaista kulissielämää?
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Kaikille vähän iäkkäimmille naisille jotka mahdollisesti mietitte eroa; kyllä se kannattaa jos liitto on sisäisesti kuollut ja kuopattu."
Potkaiskaa nokian leima sen virttyneen harpun persuksiin!
Mullakin on vuosi mennyt erosta. Erosin alkoholistista. Olimme melkein 20 vuotta yhdessä, silti olen vielä lapsentekoikäinen. Harmittaa että en onnistunut erossa aikaisemmin, yritin kyllä monta kertaa, mutta aina mies sai manipuloitua minut, että kaikki vika olisikin minussa, ja minun pitäisi muuttua ja lupaili lasta.
Minulla oli eron alku hyvin raskas, mutta samalla jännittävä ja upea. Oli vapaa kaikesta raskaasta. Nyt ei enää välillä edes muista mitä kaikkea joutui sietämään: yöherätyksiä, päivien poissaoloja, aamuöisiä räyhäämisiä, tekstareita vierailta naisilta ym. ym. En vaihtaisi todellakaan vanhaan, mutta tässä syksyllä minulla oli paha masennuskausi. Nyt se on näköjään väistymässä. Hieman meinaa vihaa ja katkeruutta pukata pintaan, annoin tälle miehelle parhaimman nuoruuteni. Tosin onneksi näytän nuoremmalta kuin olen, minua joskus luullaan jopa teiniksi(mikä hieman vie uskottavuutta open työltäni, välillä ihan ärsyttää kun luullaan oppilaaksi). Ehkä eron helpotus näkyy kasvoiltani ja olen sen vuoksi vielä nuoremman näköinen.
Tuntuu että en saanut suhteesta mitään, ja jouduin sietämään niin paljon. Olen pohtinut miessuhteitani ja tullut siihen tulokseen että olen ollut sairaalloisen kiltti ja alistuvainen. Minulla ei ole ollut yhtään hyvää ja antoisaa miessuhdetta. Isäni oli alkoholisti, ja poikaystäväni ovat hyväksikäyttäneet minua kun en ole uskaltanut sanoa ei. Yhdelle pojalle sanoin nuorena ei, ja siitä olen tuntenut tunnontuskia ja pyytänyt häneltä jopa anteeksi nyt aikuisena. Ei antanut. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että ei minun tarvitse olla miehen kanssa vain siksi että mies haluaa.
Pitäisihän minunkin olla ihastunut, haluaisin kokea ihastumista ja perhosia vatsanpohjassa. En ole ikinä tuntenut sellaista. Tai olen, ihastuin 18-vuotiaana toisessa kaupungissa asuvaan, ja halusin erota exästäni, mutta hän piti minua jo silloin pihdeissään. Sairastuinkin pahaan masennukseen abivuonna, se helpotti vasta 25-vuotiaana. En saanut masennukseen apua, vaikka en pystynyt hakemaan töitä enkä päässyt opiskelemaan. Olen vasta nyt tajunnut että minulla oli paha masennus, luulin tuolloin että olen vain huono ihminen.
Sekin masentaa että ei ole ollut normaalia nuoruutta. Minusta tuli orpo murrosiässä ja lukiossakin muut asuivat vielä vanhempiensa kanssa. Minä jouduin pärjäämään yksin. Ei ole ollut sellaistaa turvaa vanhemmista. Enkä ole koskaan saanut kokea nuoruuden ihastumisia ja poikaystäviä. Minua tosiaan vain käytettiin seksuaalisesti hyväksi, ja rahatkin joskus vietiin.
Haluaisin sellaisen miehen, jonka kanssa fyysinen kanssakäyminen ei olisi ällöttävää. Kaikkeen sitä on suostunut.
En tiedä miten voin enää olla kenenkään miehen kanssa. Vuoden sisällä on puhelinnumeroa pyydetty, mutta ei ole kiinnostanut antaa(liian nuoria). Muut ikäiseni sinkkunaiset harrastavat treffailua ja lyhyitä suhteita, mutta en itse pysty tai halua sellaista. Tosin kaipaisin joskus edes pientä flirttiä, haluaisin tuntea itseni naiseksi joskus. Mutta annan nyt aikaa haavojeni paranemiseen.
Minä ainakin käsittelen tätä eroa vielä jokseenkin tovin, käyn myös al anonissa ja erilaisissa luontaisterapioissa. Seuraavaksi kokeilen rosenterapiaa.
Jotain hyvää exsuhteestani sain: uuden perheen, jonka jäsenenä minua vieläkin pidetään vaikka uusi miniäkin on jo kuvioissa! Exäni nyxä onkin exäni veroinen. Juomajuhlat kuuluvat olevan tulisia...onneksi ei tarvitse olla kuvioissa enää mukana.
Kuulostaapa rankalle tämä teksti itsestänikin, vaikka ei tässä vielä edes kaikki. Silti tunnen koko ajan syyllisyyttä, kun elämäni ei ole mennyt niin kuin tavalliselta naiselta odotetaan(ei ole lasta, omaa asuntoa, hyvää työpaikkaa, opiskelut kesken yliopistossa, koska opiskelin toiseen ammattiin tässä välissä, en aina tule toimeen omillani, joudun hakemaan tukea vaikka käyn kolmessa työssä). No, saa olla tyytyväinen että nyt kaikki on kuitenkin ihan hyvin, ja olen toipumassa menneisyydestäni.
Minä juoposta eronnut mies olen just sun kaltaista etsinyt,jos ikäs on 35-45 niin missä päin asustelet?
Perjantai siivous tehty, ulkoiltu, laittamassa ruokaa kohtaa - itselleni.
Edessä vkl jolloin saa löhötä, lukea, katsoa tv:tä ( jos jaksaa ) - pitää yhteyttä jälkikasvuun.
En tiedä, onko tämä mikään taivas - mutta toisaalta ei ollut kuukausien mykkäkoulu / riitely välilläkään sitä.
Asuimme saman katon alla, mutta pidimme tiukasti huolen ettemme kohdanneet - edes keittöissä - söimme vuoronperään - omia sapuskoita.
Paljon ei edes siivottu, minä en jaksanut/ viitsinyt kun toinen osapuoli ei koskaan sormeaan nostanut.
Kun lapset olivat pieniä siivosin tietysti, laitoin ruokaa normaaliin tapaan ja jopa juttelimme miehen kanssa mutta sitten.
Tajusin, ettei hän pidä minua minään.
Kaikki sarkastiset kommentit, ilkeilyt - no, eipä niitä viitti pal´muistella. Ovat ollutta ja mennyttä.
olenko minä kirjoittanut tuon viestin niin etten muista?
no - ihan kuin miun elämä, ennen ja nyt.
kyllä me naiset pärjätään, päivä kerrallaan, nokka kohti tulevaa, pää pystyssä!
Kiva, kun on " kohtalontovereita", arvaan, että olet paljon minua nuorempi - mutta asia on sama - ero on aina vaikea asia, minä en usko erityisesti " onnellisiin" eroihin, uskotko sinä???
En ole kymmentäkään vuotta sinua nuorempi. eli 50
Muuten samoin kuin sinulla mutta erosta vasta puoli vuotta. ja kauan jahkasin, meni siinäkin vuosia 'hukkaan', no saipas lapset isoiksi siinä sivussa.
En usko että onnellisia/helppoja eroja on. On vaikeita ja enemmän vaikeita.
50 lasissa 25 vuoden aviolitto. Viimeiset 5 vuotta kulissia. Ero tuli keväällä. Menin aasiaan lomalle ja kohtasin nettituttavani. Huh huh, kuin halosta päähän. Nyt naimisissa ja lapsi tulossa. Uusi vaimo 11 vuotta nuorempi ja kotielämä on kohdillaan. Ei puhu hyvää suomea vielä, mutta kuitenkin puhuu 250% enemmän kuin edellinen. Hauskaa kotona nyt, ja seksi sujuu fantastisesti. Kahden kulttuurin ruuat ja tavat---elämän rikkautta. Miehet, rohkeesti vaan aasiaan kun mykkäkoulu kyllästyttää.
Meillä tilanne olisi mennyt tuohon välttelyyn ajan pitkään ja hyvin pitkälle sitä jo oli. Silti ero ei ole ollut henkisesti helppo. Sitä suree kaikkea menetettyä, kotia esim. ja elämäntavoitetta vai miksi sitä sanois, että naimisiin kun mennään niin, siinä myös ollaan ja onnellisesti loppuun asti eletään ja sitten onkin yksin lasten kanssa..
sitten suunnataan uutta miestä etsimään kun pikkuset aasialaiset ei kiinnosta? ;)
Tuntuu varmasti hienolta saada vaimoksi kielitaidoton pelokas pieni bimbo joka ei kehtaa olojaan paljon valitella?
Ja se lapsi / kahden " kulttuurin" tuote?
Mitä kun se lapsi kasvaa ja alkaa ymmärtää?
Minä olen niiiin läheltä nähnyt näitä liittoja missä mahakas suomalainen hakee aasialaista että ihan järkkyä.
Kaupassa näen mitä pikkuvaimo töpöttelee miehen perässä ja piipittää jotain.
Viimeksi kassalla pikkuaasialainen yritti jotain solkata että lähettä raha mun perhe.
Perkele! huusi mies että koko kauppa kaikui mä jo elätän sut ja turpa kiinni.
VOi, miten kahdehdin sitä uutta onnea jossa pikkuvaimo on pahemmassa kuin orjan asemassa.
Ja joo, tottakai seksi sujuu kun ei se vaimo edes ymmärrä sanoa mitä haluaa tai ei halua vaikka känninen suomimies raiskaa mennen tullen nainen vaan hymyilee tyhmästä että ai! minulla hyvä mies, minun mies rajua mies..
onnea vaan - teille molemmille ja vielä:
me suomalaiset naiset emme kyllä sorru ostamaan ei aasialaista eikä muunkaanlaista " rakkauatta".
Se on mielestäni ihmisoikeuksia vastaan tuo tuollainen epätasainen liitto.
Mitä kun tulee ero?
Mihin se hymyilevä aasialainen sitten menee?
Turvakodin ovat heitä nyt jo pullollaan....
mitenkä sä meinaat jaksaa leikkiä isiä kun sä iältäsi olet isoisä? Kenties sulla on jo aikuinen tytär?? edellisestä liitosta. Aasian löydöstäsi ei sinänsä mitään, mutta kiinnostaisi kuulla, miten sä olet ajatellut tuon lapsi- asian. Sä olet nyt reilu viiskymppinen, sikiö ei ole vielä syntynytkään. Onneksesi vaimo on alistuvainen aasialainen, ja lapsen varmasti hoitaa, mutta kuitenkin.
On näitä stooreja nähty, ihan kotimaistenkin kanssa, aasialaisuus ei mielestäni ole se suurin pointti.
perinteisesti ole mennyt turkkiin.minun tuntemista ja tietämistä ihmisistä jotka ovat tai olivat ulkomaalaisten kanssa on naisia.