Vaimon on pettänyt avioliittomme aikana muutamia kertoja.Ihastuu helposti ja menettää kontrollin totaalisesti.Käyttäytyy kuin teini-ikäinen,nyt jo viisikymppinen nainen.
Ihmettelen yhtä asiaa,vaimollani ei ole naispuolista ystävää,vuosikymmenten varrella on ystävät olleet aina miehiä.Naapurin rouvat seurustelevat keskenään,ei vaimoni.Löytää naispuolisista työtovereistaan ja naapurin naisista aina jotain vikaa.Taasen miespuoliset työtoverit ovat hyväksyttäviä ja heidän kanssa voi kskustella myös työajan jälkeen puhelimessa.
Eräs pettäminen sattui vaimoni ollessa kuntoutuksessa noin kymmenen vuotta sitten.Ihastui ryhmässään olevaan kuntouttettavaan ja suhde alkoi kolmen viikon kuntoutusjakson aikana ja jatkui sen jälkee.
Narahti kaverin toimesta joka kertoi vaimoni sivusuhteen olevan koko lähiön puheenaihe.
Olivat alkaneet kulkea yhdessä varomatta mitään.
Petettyhän kuulee yleensä viimeisenä.
Keskusteluissa vaimoni oli kuulemma ajautunut suhteeseen,osana oli kuulemma kuntokeskuksessa olevat tanssit.Oli tuntenut itsensä jälleen elävän,mies oli ollut loistava tanssija.
Nyt vaimo lähtee jälleen kuntoutukseen,saas nähä mikä on tämän reisun lopputulos,kun näitä sivuhyppyjä on ollut sen jälkeenkin ja sitä ennen.
Olen parivuotta sitten ilmoittanut käryn käytyä jostain vanhasta jutusta jonka toinen osapuoli tunnusti.Tämän olevan viimeinen pisara,seuraava jos tulee,ulkoruokintaan.
Tekisi mieli laittaa joku kaveri asialle,tarkkailemaan vaimoni käytöstä,mutta sen pitäisi joku jota vaimo ei tunne.
Jotenkin tuntuu etten voi palauttaa luottamusta enää vaimooni,asia joka on koko suhteen perusta.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos on tuollainen vaimo älä luota.
Kannattaa pakata tavarat ja häipyä heti kun pettämistä yhdenkin kerran ilmenee.
Uuden, paremman naisen löytäminen kuitenkaan ei ole yhtään vaikeaa ja käy aina vain helpommaksi kun ikää tulee lisää.
Ootko tosissas vielä tuon lutkan kanssa.Sehän nauraa sulle ja ilmeisesti koko naapurusto.Lähe nyt hyvä mies jo nosteleen.Tuoshan menee ihmisarvo.
Tunnen kyllä ihmistyypin - naisia ja miehiä. Sitä on todella kiusallista seurata sivusta kun aikuinen ihminen antaa kiimalleen vallan... Kyllä siinä pimpsa tai pippeli vie ihmistä!
heittää tollanen muija pihalle. Sehän pitää sinua täysin pilkkanaan.
voihan olla et ettet ole huomioinut vaimoasi riittävän hyvin elätte aina sitä samaa arkea saman kaavan mukaan makaat sohvalla katselette telkkua kunhan joku on siinä elätte ns. sisko veli suhdetta sängyssä otat vain itsellesi joilekin naisille on tärkeää huomata että on rakastettu vaikkei aina itse saisikaan joten älä käännä heti selkääsi ja sano hyvää yötä uskon että vaimosi on hakenut sinun korvikettasi vaikka sinusta välittääkin liitosta tietenkin puuttuu se alkuviehätys ja kiihko vuosien jälkeen joten lähde ulos sieltä kämpästäsi lähde vaikka uimaan,tapaamaan muita ihmisiä katso vaatteitasi pistä vaimosi rakastumaan sinuun jos hän sulle vielä kelpaa tämä on sun elämäsi eikä kenenkään muun.
Kyllä tässä on yritetty jos jonkinlaista.
Matkoja,teatteria,tansseja mutta niissä saan vain katsoa kun vaimoni hakee muita miehiä tanssimaan.
En todella ole mikään parkettien partaveitsi,kuitenkaan ei ole mukavaa kuulla vaimoltani huonosta tanssitaidosta jatkuvasti.
Ennenkuin sanotte,opettele,tanssikursseilta ei ole ollut apua,jos ei ole rytmitajua niin sitten ei.
Kyllä kylmä totuus taitaa olla,vaimoni ajattelee jalkojenvälillään.
tämä sun tarinas.
Ihe oon varmaan noin 20v nuorempi ku sinä, mutta jotenkin olen tunnistavinani tilanteen tai merkit.
Muistatko ja haluatko jakaa miten vaimosi käyttäytyi nuorempana.
"häviskö" esim. baari illan aikana sillain ettet tiennyt missä hän on.
Nukkuiko seuraavana aamuna sängyssä pitkään valitellen krapulaa vaikkei niin humalassa ollutkaan, etkä päässyt häntä lähelle vaikka varovasti ja huomaavaisesti koititkin edetä?
Jos voit jakaa niin olisin kovasti kiitollinen, etten löytäisi itseäni sinun iässäsi kirjoittamamssa samanlaista tekstiä jollekin palstalle kuin sinä nyt.
Ei vittuilua vaan ihan oikeesti.....
Nuorenpana,oltuamme muutaman vuoden naimisissa ja ensimmäinen lapsi oli jo pari vuotta vanha,vaimoni alkoi kiinnostua kulkemaan työporukan naisten kanssa.Näille ravintolareisuille minua ei hyväksytty vaikka lastenhoito olisi ollut järjestettävissä.
Jos joskus lähdimme ulos tansseihin yhdessä,pari tanssia minulle ,loppu vieraitten miesten kanssa.
Jos halusin tanssia enemmän,kotiin lähdettiin hyvinkin varhain,ei kuulemma kiinnostanut ja väsytti.Naisporukalla tultiin kotiin viiden kuuden maissa aamulla.En tiedä onko vastaavaa kokemusta sinulla.
Vaimoni on aina katsellut miehiä päästä varpaisiin,miehet kyllä on sen huomanneet.
Vaimoni kun joskus on ihmetellyt miksi häntä hakee tansseissa todella juopuneet miehet,toisin kuin muuta seuruettaan.Ruumiin kieli ja katse antaa viestin ,helppo nakki.
Kerrohan omasta kokemuksia,voin vastata onko samanlaisia.