Rasistiksi leimaaminen estää keskustelua

lainattu:

Rasistiksi leimaaminen estää yhteiskunnallista keskustelua

Perussuomalaiset Nuoret ovat huolestuneita yrityksistä rajoittaa yhteiskunnallista keskustelua monikulttuurisuuden vaikutuksista demokratiaamme. Pidämme valitettavana, että tavallisilla suomalaisilla ei tunnu enää olevan mahdollisuutta ilmaista julkisesti kriittistä mielipidettä mm. maahanmuutosta ja siitä seuraavista ongelmista, joita nimitetään muodikkaasti haasteiksi. Suomeen on synnytetty aito hyssyttelyn ilmapiiri, jossa moraalinvartijoina toimivat erilaiset vähemmistöjä hyväksikäyttävät tahot, enemmistön sijaan. Näistä tahoista yksi on poliittinen eliitti. Tämä ei ole oikein, koska tiedämme eri tutkimusten kautta, että suomalaiset ovat maahanmuuttokriittistä kansaa.

Suomessa on vielä verrattain vähän maahanmuuttajia, minkä takia meillä olisikin juuri oikea aika keskustella mm. siitä, miten maahanmuuttajat integroidaan yhteiskuntaamme ja vältetään maahanmuuttoon liittyvät ongelmat, jotka ovat arkipäivää mm. Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja naapurimaassamme Ruotsissa. Keskustelua ei voida kuitenkaan käydä aidosti, mikäli keskustelulla halutaan olevan vain ja ainoastaan kaksi sallittua päämäärää: maahanmuuton lisääminen ja monikulttuurinen Suomi.

Perussuomalaiset Nuoret eivät halua Suomeen ns. ghettoja, joita on syntymässä pääkaupunkiseudullemme lähinnä sen takia, että maahanmuuttajien omaa kulttuuria pyritään jopa vastoin heidän omaa vaatimustaan pitämään verovaroilla keinotekoisesti yllä. Nämä monikulttuurisuuden edistämisestä elantonsa saavat tahot ovat este maahanmuuttajien kotoutumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomalaiset ovat valmiita kohtaamaan maahanmuuttajat, mikäli maahanmuuttajat ovat valmiita elämään maassa maan tavalla. Jos poliittinen eliitti kuitenkin haluaa jotakin muuta, on suomalaisilla täysi oikeus olla peloissaan etenkin muista kuin länsimaisista kulttuureista maahamme kohdistuvan maahanmuuton suhteen.

Emme voi ymmärtää sitä, että hyvinvointivaltiomme palveluksessa on runsaasti tahoja, jotka eivät osaa antaa arvoa suomalaiselle kulttuurille: maamme on kansallisen kulttuurimme ja kansallisvaltioajattelun ansiosta noussut sadassa vuodessa kehitysmaasta yhdeksi parhaista yhteiskunnista maailmassa elää. Tässä menestyksessä kansallisella yksituumaisuudella ja yhteisillä arvoilla on ollut ratkaiseva rooli.

Nyt näitä arvoja on alettu nakertaa niin vasemmiston kuin oikeiston, johon Suomessa voidaan lukea myös liberaali ja ummehtunut keskustapuolue, taholta. Todellisuus on tarua ihmeellisempää: hämärän vaalirahan kohdistuminen pyytämättä ja yllättäen juuri kolmen suurimman puolueen ehdokkaille kuvastaa, että suomalaisessa politiikassa vallitsee kulissien takana totaalinen yksimielisyys.

Perussuomalaisilla Nuorilla on puolustettavanaan todellinen poliittinen perintö rötösherrajahdissa, johon yhdistyvät nyt ja tulevaisuudessa entistä vahvemmin myös maahanmuuttopoliittiset kysymykset ja muut poliittisesti epäkorrektit aiheet. Olemme päivä päivältä valmiimpia vastaamaan vanhojen puolueiden ja koko kermaeliitin tavallisille suomalaisille heittämään haasteeseen. Olemme tavallisten suomalaisten palveluksessa.
6275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Nyt näitä arvoja on alettu nakertaa"

Mitä arvoja? Uskonto? On vain hyvä, että sellainen mätäpaise, kuin Suomen virallinen kirkko, puhkaistaan. Yritykset maksavat edelleen tahtomattaan veroja tälle huuhaa-yhdistykselle, ja kaiken kukkuraksi emme taida pystyä ikinä korjaamaan tuhoja, mitä uskonlahkot ovat tehneet ihmisille. Ajatelkaa, millaista tuhoa uskovaiset saisivat aikaan mm.kieltämällä abortin!

Isänmaa? Totuus on se, että sulkemalla rajat, ja heittäytymällä vielä sisäsiittoisammaksi kuin olemme nyt, vaarannamme taloutemme, ja koko vitun kansan tulevaisuuden. Tarvitsemme työvoimaa ulkopuolelta tekemään ne työt, mitkä ei kelpaa suomalaisille itselleen. Helsingissä on jatkuva työvoimapula esimerkiksi.

Koti? Yksi lysti, sehän on siellä, mihin painaa pään. Monet suomalaiset asuvat pysyvästi kanarialla. Joten käsite "koti"..mitä se oikeastaan enää pitää sisällään, kun ei olla kiinni siinä yhdessä lehmässä, ja perunamaassa.

Äänestä
  • "Totuus on se, että sulkemalla rajat, ja heittäytymällä vielä sisäsiittoisammaksi kuin olemme nyt, vaarannamme taloutemme, ja koko vitun kansan tulevaisuuden. Tarvitsemme työvoimaa ulkopuolelta tekemään ne työt, mitkä ei kelpaa suomalaisille itselleen. Helsingissä on jatkuva työvoimapula esimerkiksi."

    Et siis seuraa uutisia, vaan lauot noita "totuuksia" lonkalta. Sisäsiittoisuus-argumentti roskiin:

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Maakuntien geeniperimät poikkeavat jyrkästi toisistaan/1135240476341

    Työvoima-argumentti roskiin:

    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Vanhanen Työvoimapulaa ei voi paikata maahanmuuttajilla/1135240008222

    Tuo on muuten todettu myös ihan EU-tasollakin. Ongelmana on maahanmuuttajien todella kehno koulutustaso ja sopeutumishalu/kyky.

    Äänestä

Luulin, että rasistin leima olisi teikäläiselle kunniakasta.

Äänestä

Ihmiset ovat heräämässä Euroopan todellisuuteen ja poliitikkojen on jossain vaiheessa huomioitava kansan tahto asian suhteen, vaikka vaalit voitetaankin toisilla teemoilla.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Joka toinen suomalainen pitää maahanmuuton kasvua kielteisenä/1135240475071

Äänestä

Määrittele ensin muutamat termit ennen kun alat heitellä kiviä:

-suomalainen kulttuuri
-länsimainen kulttuuri
-maahanmuuttajien oma kulttuuri


Laitat plussia ja miinuksia näiden perään määrittelemättä termien sisältöä.

Ja muista: rasismiksi voidaan lähtökohtaisesti katsoa se, että pidetään jotain ihmisryhmää synnynnäisten ominaisuuksiensa takia (mm. ihonväri, kieli - ts. asioita joihin ao. ei itse voi toiminnallaan vaikuttaa) toista huonompana.

Äänestä
  • Eipäs. Rasismilla tarkoitetaan eriarvoista kohtelua eli syrjintää mm. mainitsemiesi kriteerien perusteella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


turvallinen suomi kirjoitti:

lainattu:

Rasistiksi leimaaminen estää yhteiskunnallista keskustelua

Perussuomalaiset Nuoret ovat huolestuneita yrityksistä rajoittaa yhteiskunnallista keskustelua monikulttuurisuuden vaikutuksista demokratiaamme. Pidämme valitettavana, että tavallisilla suomalaisilla ei tunnu enää olevan mahdollisuutta ilmaista julkisesti kriittistä mielipidettä mm. maahanmuutosta ja siitä seuraavista ongelmista, joita nimitetään muodikkaasti haasteiksi. Suomeen on synnytetty aito hyssyttelyn ilmapiiri, jossa moraalinvartijoina toimivat erilaiset vähemmistöjä hyväksikäyttävät tahot, enemmistön sijaan. Näistä tahoista yksi on poliittinen eliitti. Tämä ei ole oikein, koska tiedämme eri tutkimusten kautta, että suomalaiset ovat maahanmuuttokriittistä kansaa.

Suomessa on vielä verrattain vähän maahanmuuttajia, minkä takia meillä olisikin juuri oikea aika keskustella mm. siitä, miten maahanmuuttajat integroidaan yhteiskuntaamme ja vältetään maahanmuuttoon liittyvät ongelmat, jotka ovat arkipäivää mm. Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja naapurimaassamme Ruotsissa. Keskustelua ei voida kuitenkaan käydä aidosti, mikäli keskustelulla halutaan olevan vain ja ainoastaan kaksi sallittua päämäärää: maahanmuuton lisääminen ja monikulttuurinen Suomi.

Perussuomalaiset Nuoret eivät halua Suomeen ns. ghettoja, joita on syntymässä pääkaupunkiseudullemme lähinnä sen takia, että maahanmuuttajien omaa kulttuuria pyritään jopa vastoin heidän omaa vaatimustaan pitämään verovaroilla keinotekoisesti yllä. Nämä monikulttuurisuuden edistämisestä elantonsa saavat tahot ovat este maahanmuuttajien kotoutumiselle suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomalaiset ovat valmiita kohtaamaan maahanmuuttajat, mikäli maahanmuuttajat ovat valmiita elämään maassa maan tavalla. Jos poliittinen eliitti kuitenkin haluaa jotakin muuta, on suomalaisilla täysi oikeus olla peloissaan etenkin muista kuin länsimaisista kulttuureista maahamme kohdistuvan maahanmuuton suhteen.

Emme voi ymmärtää sitä, että hyvinvointivaltiomme palveluksessa on runsaasti tahoja, jotka eivät osaa antaa arvoa suomalaiselle kulttuurille: maamme on kansallisen kulttuurimme ja kansallisvaltioajattelun ansiosta noussut sadassa vuodessa kehitysmaasta yhdeksi parhaista yhteiskunnista maailmassa elää. Tässä menestyksessä kansallisella yksituumaisuudella ja yhteisillä arvoilla on ollut ratkaiseva rooli.

Nyt näitä arvoja on alettu nakertaa niin vasemmiston kuin oikeiston, johon Suomessa voidaan lukea myös liberaali ja ummehtunut keskustapuolue, taholta. Todellisuus on tarua ihmeellisempää: hämärän vaalirahan kohdistuminen pyytämättä ja yllättäen juuri kolmen suurimman puolueen ehdokkaille kuvastaa, että suomalaisessa politiikassa vallitsee kulissien takana totaalinen yksimielisyys.

Perussuomalaisilla Nuorilla on puolustettavanaan todellinen poliittinen perintö rötösherrajahdissa, johon yhdistyvät nyt ja tulevaisuudessa entistä vahvemmin myös maahanmuuttopoliittiset kysymykset ja muut poliittisesti epäkorrektit aiheet. Olemme päivä päivältä valmiimpia vastaamaan vanhojen puolueiden ja koko kermaeliitin tavallisille suomalaisille heittämään haasteeseen. Olemme tavallisten suomalaisten palveluksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu