Myönnän, että otsikon kysymys on retorinen. Se on silti aiheellinen,
koska Sunissa, kestoeksyttäjässä, näyttää virtaa vielä riittävän.
Niin, kysymys suni-valheopin uskottavuudesta on tähdellinen sen
takia, että palstalla selvästi on vähintään 2-3 kirjoittajaa, jotka
hellivät tuota valheen 'profeettaa' opillisena auktoriteettinaan.
Merkille pantavaa on, että noiden horjuvien sielujen joukossa on
sellainenkin henkilö, joka on lahjatalentteina Luojaltaan saanut
totuuden nälkää, kielellistä lahjakkuutta ym. arvokkaita avuja.
Nyt on jokaisen syytä osoittaa vakavuutta alla oleviin Paavalin
sanoihin, joissa hän tuo esiin toisaalta Jumalan armollisuutta
- ja toisaalta paatumuksen valtaan joutumisen vaihtoehtoa.
Meillä ei totisesti ole varaa horjuilla totuuden ja valheen välillä.
Avaa sydämesi Jeesukselle, ota vastaan rakkaus totuuteen, NYT!
Hylkää saatana ja eksyneen Sunin valheet päättäväisesti ja HETI!
"Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja
paaduttaa, kenen tahtoo.
Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi Hän sitten vielä
soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet
riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty
sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
Room. 9:18-20
Eksymyksen ja paatumuksen valtaan joutumisen vaara on todellinen!
Siksi kenenkään ei pidä koskaan leikitellä totuuden ja valheen kanssa.
Moniko vielä uskoo Suniin?
93
2317
Vastaukset
- ole tainut
koskaan moni uskoa, vain he, joitka ovat sokeita, mutta vakavinta tässä Suni asiassa onkin tuo jatkuva Jumalan pilkkaaminen ja siksi meistä muutamat työskentelevät täällä, jotta hän joko lähtee, tai hänet laitetaan lähtemään, sillä Suomessa ei tarvita enää yhtään Jumalan pilkkaa, sillä synti on muutenkin raskaaksi käynyt.
- Poika, alistuu.
Mietin tässä, kun olemme murros vaiheessa, niin paholainen pääsee suoltamaan Kristityille väärää oppia.
1. Korinttolaiskirje 15
24 Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. [Dan. 2:44, 7:14,27]
25 Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. [Ps. 110:1; Mark. 12:36]
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. [Ilm. 20:14, 21:4]
27 Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. [Ps. 8:7; Ef. 1:22; Hepr. 2:8]
28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea. [1. Kor. 3:23, 11:3]
29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?
30 Entä mitä varten me joka hetki antaudumme vaaraan?
31 Niin totta kuin te olette minun ylpeyteni Herramme Kristuksen Jeesuksen edessä, minä katson joka päivä kuolemaa silmiin. [Room. 8:35 ]
32 Olisiko minun kannattanut taistella Efesoksessa petoja vastaan, jos asiaa ajatellaan vain tavalliseen ihmistapaan? Ellei kuolleita herätetä eloon, niin "syödään ja juodaan, huomenna kuollaan". [Ap. t. 19:23; 2. Kor. 1:8 | Jes. 22:13; Viis. 2:6]
33 Älkää eksykö! "Huono seura hyvät tavat turmelee." - mitta täynnä
On järkyttävää että jokku noin sairas tyyppi saa jatkuvasti riehua täällä rienaamassa. Näkyy olevan vielä nettiaddikti pahimmasta päästä kun ei muuta tee kuin laittelee noita sairaita juttujaan jatkuvasti. Ei kerkeä niin paljon poistattaa kuin pitäisi. Ei voi jatkuvasti olla netissä. Mitä keinoja voisi käyttää. Suni rikkooo jatkuvasti palstan sääntöjä sekä viestinntälakia. Millä tavalla täältä voisi poistaa jonkun kokonaan. On täältä joku poistettu ennenkin. Oli mm. oikeudessa vastaamassa eräs joka pilkkasi toisia. Toimikaa joku joka olette paremmin perillä näistä asioista. Suni on lisäksi äärimmäisen ilkeä, miten hän pettänyt monen luottamuksen joka on hänelle jotain uskonut. Kohta ne voi lukea täältä. Varokaa todella. Voi onnetonta joka on hänen verkkoonsa joutunut
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pilkkaajat eivät lopu.
Vaikka eksyttäjä-pilkkaaja Suni saataisiinkin pois palstalta,
niin pilkkaajia riittäisi sen jälkeenkin - uusia ja vanhoja.
Ajan merkit osoittavat luopumuksen lisääntyvän entisestään.
Siitä huolimatta - ja juuri sen takia - totuutta on tuotava esiin.
Sunin valhetuotannossa on se erityisen vahingollinen puoli, että
hän julkeasti näinkin 'arvovaltaisella' (?!) foorumilla esiintyy
Jeesuksen, meidän rakkaan Mestarimme ja Vapahtajamme nimessä.
Mies jatkaa ja jatkaa röyhkeän antikristillistä eksytystyötään
sielunvihollisen saatanan hyväksi. Samalla hän näyttelee uskovaa
viljellen Jumalan sanaa omien valheittensa ja kiroustensa seassa.- pilkkaaaaa
Semper.Fidelis kirjoitti:
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että pilkkaajat eivät lopu.
Vaikka eksyttäjä-pilkkaaja Suni saataisiinkin pois palstalta,
niin pilkkaajia riittäisi sen jälkeenkin - uusia ja vanhoja.
Ajan merkit osoittavat luopumuksen lisääntyvän entisestään.
Siitä huolimatta - ja juuri sen takia - totuutta on tuotava esiin.
Sunin valhetuotannossa on se erityisen vahingollinen puoli, että
hän julkeasti näinkin 'arvovaltaisella' (?!) foorumilla esiintyy
Jeesuksen, meidän rakkaan Mestarimme ja Vapahtajamme nimessä.
Mies jatkaa ja jatkaa röyhkeän antikristillistä eksytystyötään
sielunvihollisen saatanan hyväksi. Samalla hän näyttelee uskovaa
viljellen Jumalan sanaa omien valheittensa ja kiroustensa seassa.Hävetkää ja menkää peilin eteen lukemaan Raamattua ! Ja sitten kastealtaaseen taas kipinkopin !
- kiertävä luku
Yksi,kaksi,...
Sotilasmestari: No minne h..vtiin se luku pysähtyi! OLET VALEHTELIJA, sillä alvariinsa valehtelet olen Teuvon eksyttämä JOTEN LOPETA JO.
EIKÖ SINULE MERKKAA MITÄÄN MIHIN KULJET?
Sillä valehtelijoiten osa on siellä minne ei kenenkään soisi joutuvan.
Ymmärrätkö?
Jos et valheen vallasata voi pois päästä nin osasi on JUURI SE MIKÄ SE VALEHTELIJOILLA ON.
Et tule pääsemään autuuteen kun valheessa elät ja sitä levität.
Tiedä siis olen Jumalan itsensä kouluttamaksi tullut. Armon kurin kautta HÄN on puoleensa vetänyt JA SE ON PELKKÄÄ JUMALAN ARMOA sillä
ei kukaan ihminen niinkuin en minäkään ole itse
Jumalaa lähtenyt etsimään, vaan Hän on ITSE etsinyt minut ja vetänyt puoleensa ja SAANUT
YHTEYTEENSÄ josta ylitsevuotava KIITOS HÄNELLE
JUMALALLE joka minutkin on luonut ja SAANUT VIELÄ ARMAHTAA.
Jumalan yhteytteen EI SIIS tie käy niin kuin
ihmisopit opettaa niin kuin sinäkin opetat.
TIE JUMALAN YHTEYTEEN KÄY AIVAN NIIN KUIN JEESUS SEN ON SANASSA SANONUT.- K imra
harakka heti raakkkumaan lorujaan. Voi raukkaa, mene hoitoon, olet pahasti kipeä ressukka. Jutuissasi ei ole minkäänlaista tolkkua, olet niin sekava kuin olla saattaa. Pahasti olet petetty.
- petetty ?
K imra kirjoitti:
harakka heti raakkkumaan lorujaan. Voi raukkaa, mene hoitoon, olet pahasti kipeä ressukka. Jutuissasi ei ole minkäänlaista tolkkua, olet niin sekava kuin olla saattaa. Pahasti olet petetty.
Kaikkein eniten on Totuutta Sunin, KariH ja Armik:n kirjoituksissa nimenomaan useissa opetuksissa se on eri asia miten suhtautuu siihen miten he vastaavat väittelyihin.
Minä uskon siihen saman Jumalaan/ Jeesukseen Kristukseen kuin hekin ja olen sen Totuuden löytänyt ennen kuin edes tälle palstalle löysin. - varoitan
petetty ? kirjoitti:
Kaikkein eniten on Totuutta Sunin, KariH ja Armik:n kirjoituksissa nimenomaan useissa opetuksissa se on eri asia miten suhtautuu siihen miten he vastaavat väittelyihin.
Minä uskon siihen saman Jumalaan/ Jeesukseen Kristukseen kuin hekin ja olen sen Totuuden löytänyt ennen kuin edes tälle palstalle löysin.sinua. Nuo luettelemasi ihmiset ovat lain kumoajia ja jos sinä uskot heidän tavallaan, kuulut itse siihen joukkoon ja se on vakavampi asia, kuin voit tietääkkään.
- lain ku
varoitan kirjoitti:
sinua. Nuo luettelemasi ihmiset ovat lain kumoajia ja jos sinä uskot heidän tavallaan, kuulut itse siihen joukkoon ja se on vakavampi asia, kuin voit tietääkkään.
lain kumoamisesta ???
- täyttäneen rakkauden?
lain ku kirjoitti:
lain kumoamisesta ???
Tiedätkö, että laki on nyt RAKKAUDENLAKI? Tätä vastaan nämä Sunin porukkaan kuuluvat taistelevat keinolla jos millä. Kuulutko sinä lain kumoajiin?
Matteus 7
1 "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi?
5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.
6 Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.
7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
9 Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
10 taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?
11 Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
12 Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.
13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15 Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
24 Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi.
25 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu.
26 Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi.
27 Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri."
28 Ja kun Jeesus lopetti nämä puheet, olivat kansanjoukot hämmästyksissään hänen opetuksestansa,
29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa. - eksyvät!!!!
täyttäneen rakkauden? kirjoitti:

29 sillä hän opetti heitä niinkuin se, jolla valta on, eikä niinkuin heidän kirjanoppineensa.Matteus 22
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan. - Rakkaudenlaki
eksyvät!!!! kirjoitti:
Matteus 22
37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."
Matteus 5
17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.
20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.Tiedätkö, että laki on nyt RAKKAUDENLAKI? Tätä vastaan nämä Sunin porukkaan kuuluvat taistelevat keinolla jos millä. Kuulutko sinä lain kumoajiin?
Kirjoitin: En ole samaa mieltä kaikesta siitä miten he vastaavat väittelyihin.
8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että LAKIA ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
Jokainen joka ei ole kuuliainen laille eikä alistu sen alle ei voi olla vanhurskas.
2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Sitten kuin tiedät salaisuuden Kristus teissä. Niin Totuuden Henki on saanut sinut valtaansa. - heidän rakastavan?
Rakkaudenlaki kirjoitti:
Tiedätkö, että laki on nyt RAKKAUDENLAKI? Tätä vastaan nämä Sunin porukkaan kuuluvat taistelevat keinolla jos millä. Kuulutko sinä lain kumoajiin?
Kirjoitin: En ole samaa mieltä kaikesta siitä miten he vastaavat väittelyihin.
8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että LAKIA ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
Jokainen joka ei ole kuuliainen laille eikä alistu sen alle ei voi olla vanhurskas.
2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Sitten kuin tiedät salaisuuden Kristus teissä. Niin Totuuden Henki on saanut sinut valtaansa.Ovatko he sitoneet haavoja, vai ovatko olleet tylyjä ja repiviä? Rakkaudenlaki on todellinen laki ja todellinen sydämen uskovainen auttaa kaikkia matkakumppaneitaan löytämään Jeesuksen, Parantajan ja Vapauttajan elämäänsä, ei tylysti halliten, vaan rakkaudella kutsuen.
- kastealtaaseen !
varoitan kirjoitti:
sinua. Nuo luettelemasi ihmiset ovat lain kumoajia ja jos sinä uskot heidän tavallaan, kuulut itse siihen joukkoon ja se on vakavampi asia, kuin voit tietääkkään.
hus , hus !
- rakastamaan ja
Rakkaudenlaki kirjoitti:
Tiedätkö, että laki on nyt RAKKAUDENLAKI? Tätä vastaan nämä Sunin porukkaan kuuluvat taistelevat keinolla jos millä. Kuulutko sinä lain kumoajiin?
Kirjoitin: En ole samaa mieltä kaikesta siitä miten he vastaavat väittelyihin.
8. Mutta me tiedämme, että laki on hyvä, kun sitä lain mukaisesti käytetään
9. ja tiedetään, että LAKIA ei ole pantu vanhurskaalle, vaan laittomille ja niskoitteleville, jumalattomille ja syntisille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille,
10. haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan -
Jokainen joka ei ole kuuliainen laille eikä alistu sen alle ei voi olla vanhurskas.
2. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan;
3. sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle.
4. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Sitten kuin tiedät salaisuuden Kristus teissä. Niin Totuuden Henki on saanut sinut valtaansa.se on vaikein läksy, mitä ihminen koskaan voi saada, sillä siinä on kieltäydyttävä lihan tahdosta. Vain kuulaisiaiset Jumalan lapset saavat VOIMAN tulla Jumalan lapsiksi ja kyvyn rakastaa.
Suni opettaa vihaamaan ja hänellä on pitkä lista, ketä tulee vihata ja halveksia.
Laittomuus etsii valtaa kumoamalla ensin Jumalan lain ja sitten tuomalla sijaan omat selitykset, joissa rakkaudettomuuden, eli synnin ilmentyminen on ilmeinen. - kasteen jo
kastealtaaseen ! kirjoitti:
hus , hus !
pikkuvauvana ja sen jälkeen sain kasvatuksen, eli käskyt, jotka ovat ikuinen laki, oli Kasvattajani ja niin opin rehellisen elämän ja pyrin alusta asti rakastamaan ja olen saanut uudestisyntymisen Jumalasta niin, että voi luottaa siihen, että olen kastettu ja pelastettu.
Tiesitkö sinä, että laki on KASVATTAJA Kristukseen. - hirvas
vastaat, minkä seurakunnan jäsen olet? Odottelemme.
Semper.Fidelis kirjoitti:
mitä olen sinulle valehdellut.
Voitko sinä kertoa sen minulle?ETKÖ viestissä nähnyt mitä valehtelit?
ETKÖ muista MUKA kunka MONTA kertaa olet tuota
samaa valehdellut?ArmiK kirjoitti:
ETKÖ viestissä nähnyt mitä valehtelit?
ETKÖ muista MUKA kunka MONTA kertaa olet tuota
samaa valehdellut?noinko sokea OLET et nähnyt viestissäni selvää sanomaa siitä mitä sinä täällä alvariinsa valehtelet?
ArmiK kirjoitti:
ETKÖ viestissä nähnyt mitä valehtelit?
ETKÖ muista MUKA kunka MONTA kertaa olet tuota
samaa valehdellut?että olen väittänyt sinun olevan Teuvon eksyttämä?
Olet selvästi aralla tunnolla tuon asian suhteen, ArmiK.
En nimittäin ole väittänyt Teuvon sinua eksyttäneen.
Sen olen varmasti tuonut esille, että on ne pari-kolme
eksyksissä olevaa ja Sunin oppiin uskovaa sielua, joista
onnettomista sinä olet yksi - ja selvästi äänekkäin.
Sitä en tiedä, missä vaiheessa ja millä konsteilla olet
Suni-'profeettasi' harhakelkkaan tullut joutuneeksi.
Oli miten oli, rakas lähimmäiseni, kuoleman kelkassa olet.
Kehotan sinua, hyppää välittömästi pois siitä kyydistä!
Jumalan armosta se voi vielä olla mahdollista, toimi nopeasti!petetty ? kirjoitti:
Kaikkein eniten on Totuutta Sunin, KariH ja Armik:n kirjoituksissa nimenomaan useissa opetuksissa se on eri asia miten suhtautuu siihen miten he vastaavat väittelyihin.
Minä uskon siihen saman Jumalaan/ Jeesukseen Kristukseen kuin hekin ja olen sen Totuuden löytänyt ennen kuin edes tälle palstalle löysin.olen itse myös tullut kohtaamaan paljon, paljon ennen kuin nettiä avoin.
Ja tämä on ollut "järkyttävää kun on valehdeltu
olen Sunin oppilas.
Mitä noihin vastaamisiin tulee niin koetko pahana kun Totuuden ihmiselle sanoo, TARKISTA suunta
KÄÄNNY Jumalan puoleen sillä JUMALA YKSIN VOI
TOTUUDEN IHMISELLE KIRKASTAA?
Ps. en raivonnut EN huutanutSemper.Fidelis kirjoitti:
että olen väittänyt sinun olevan Teuvon eksyttämä?
Olet selvästi aralla tunnolla tuon asian suhteen, ArmiK.
En nimittäin ole väittänyt Teuvon sinua eksyttäneen.
Sen olen varmasti tuonut esille, että on ne pari-kolme
eksyksissä olevaa ja Sunin oppiin uskovaa sielua, joista
onnettomista sinä olet yksi - ja selvästi äänekkäin.
Sitä en tiedä, missä vaiheessa ja millä konsteilla olet
Suni-'profeettasi' harhakelkkaan tullut joutuneeksi.
Oli miten oli, rakas lähimmäiseni, kuoleman kelkassa olet.
Kehotan sinua, hyppää välittömästi pois siitä kyydistä!
Jumalan armosta se voi vielä olla mahdollista, toimi nopeasti!tunnusta että valehtelet?
Et siis PYSTY tunnustamaan miten olet KAIKEN aikaa
valehdellut minusta?
Ja taas tuossa viestissäsi valehtelit.ArmiK kirjoitti:
tunnusta että valehtelet?
Et siis PYSTY tunnustamaan miten olet KAIKEN aikaa
valehdellut minusta?
Ja taas tuossa viestissäsi valehtelit.ArmiK sinun tavallasi yhtä tuhmia puhunut, olisi hänet
ainakin entisaikaan pantu saippualla suunsa pesemään.
Nyt kehotan sinua vain pysähtymään, hiljenemään ja
kuuntelemaan omantuntosi ääntä. Jos asiasi hyvällä
tolalla ovat, kuulet vielä kehotuksen parannukseen!Semper.Fidelis kirjoitti:
ArmiK sinun tavallasi yhtä tuhmia puhunut, olisi hänet
ainakin entisaikaan pantu saippualla suunsa pesemään.
Nyt kehotan sinua vain pysähtymään, hiljenemään ja
kuuntelemaan omantuntosi ääntä. Jos asiasi hyvällä
tolalla ovat, kuulet vielä kehotuksen parannukseen!pysty tunnustamaan miten olet valehdellut.
Tuot aivan muuta nyt tähän kiertääksesi sen TOSIASIA, että olet valehdellut.
Tiedoksi se, että mainitsee tämän maailman herran nimen saatanan tai pirun EI OLE KIROILEMISTA,
joten tuossakin valehtelit minusta en ole nimittäin
kiroillut.
Tiedätkö sinä mitä kiroileminen todellisuudessa on?ArmiK kirjoitti:
pysty tunnustamaan miten olet valehdellut.
Tuot aivan muuta nyt tähän kiertääksesi sen TOSIASIA, että olet valehdellut.
Tiedoksi se, että mainitsee tämän maailman herran nimen saatanan tai pirun EI OLE KIROILEMISTA,
joten tuossakin valehtelit minusta en ole nimittäin
kiroillut.
Tiedätkö sinä mitä kiroileminen todellisuudessa on?Annan kehotukseni sinulle vielä toistamiseen, rauhassa:
Nyt kehotan sinua vain pysähtymään, hiljenemään ja
kuuntelemaan omantuntosi ääntä. Jos asiasi hyvällä
tolalla ovat, kuulet vielä kehotuksen parannukseen!Semper.Fidelis kirjoitti:
Annan kehotukseni sinulle vielä toistamiseen, rauhassa:
Nyt kehotan sinua vain pysähtymään, hiljenemään ja
kuuntelemaan omantuntosi ääntä. Jos asiasi hyvällä
tolalla ovat, kuulet vielä kehotuksen parannukseen!nyt käsitellään tuo valehtelu asia.
Älä siis käännä puhetta muuhun.
Etkö pysty todellakaan valheesta pois pääsemään?
Sillä näin se on nähtävä kun et voi tunnustaa miten olet tuonut valhetta minusta ja edelleen tuot.ArmiK kirjoitti:
nyt käsitellään tuo valehtelu asia.
Älä siis käännä puhetta muuhun.
Etkö pysty todellakaan valheesta pois pääsemään?
Sillä näin se on nähtävä kun et voi tunnustaa miten olet tuonut valhetta minusta ja edelleen tuot.Minua et enempää liisteröi joutavaan jankutukseesi.
Ole kiltti, lue minun kehotukseni ja noudata sitä.
Hyvää illan jatkoa - ja ole kiltti myös perheellesi!Semper.Fidelis kirjoitti:
Minua et enempää liisteröi joutavaan jankutukseesi.
Ole kiltti, lue minun kehotukseni ja noudata sitä.
Hyvää illan jatkoa - ja ole kiltti myös perheellesi!Näinkö kuittaat Totuuden jonka eteesi olen tuonut?
Sinä valehtelet, mutta kun et sitä voi tunnustaa
niin valheisiisi jäät. Tämä on tosiasia.
Näin täällä sitten ollaan opettamassa ja varoittamassa muita valheen voimalla.
Tiedän sinä koet, voi kun ryhdyin ollenkaan keskustelemaan ja ylipäätään avaamaan Armin kirjoitusta kuuntelet tätä ajatustasi ja alat yhä
kiivaammin vastustamaan sitä mikä TODELLA on Jumalasta.
Mutta jos pystyisit hylkäämään tuon ajatuksen
ja kääntymään Jumalan puoleen pyytämään näytä sinä
Totuutesi niin sinulle vasta voisi aueta Todellisuus Totuus ja näin voisit tulla pääsemään sille yhdelle tielle joka Jumalan yhteyteen johtaa.
Jatkat siis valehtelua sunilaisuudesta ja näin valheen omana??????Aloituksessani en maininnut nimeltä enempää AK:ta kuin sinuakaan.
Mainitsin vain parista-kolmesta horjuvasta palstakirjoittajasta, jotka
"hellivät tuota valheen 'profeettaa' opillisena auktoriteettinaan."
Tehän olettekin AK:n ja Hssun kanssa pehmeämpiä kuin otaksuin!
Tiedätte nimittäin itsekin erinomaisen hyvin, että hellien suositte
Sunin eksytysoppia helmoissanne kuin parastakin perhekalleuttanne.
Kun totean ilman nimiä 2-3 kirjoittajan pitävän Sunia uskonnollisena
auktoriteettinaan, TEILTÄ pääsee 'itku ja parku' sunilaiseksi leimautumisen
johdosta - kukaan ei tiukassa paikassa tunnustanutkaan mestarinsa nimeä.
Siinä mielessä toimitte juuri kuin opetuslapset aikoinaan Getsemanessa.
Tosin, vouhottajanne saa minun puolestani kulkea ihan vapaana vaikka
mihin saakka. Kyllä hän vielä lopullisen kiinniottajan saa vastaansa.
Niin, sinun haalimasi syytelistat eivät minua ole suuremmin sytyttäneet.
Sinulla kun on kovin perverssiltä vaikuttava hinku keräillä negatiivisia
määritelmiä toisista ihmisistä. Lieneekö kyse sinun salaisista 'kikseistäsi'?
KariHenrik, sinun olisi aika ryhtyä aikuistumaan sekä inhimillisesti katsoen,
että myös hengellisen kehityksesi ja kasvusi kannalta katsoen.
Lakkaa jo marisemasta pikku asioiden perään. Olet sentään aikuinen mies?Semper.Fidelis kirjoitti:
Aloituksessani en maininnut nimeltä enempää AK:ta kuin sinuakaan.
Mainitsin vain parista-kolmesta horjuvasta palstakirjoittajasta, jotka
"hellivät tuota valheen 'profeettaa' opillisena auktoriteettinaan."
Tehän olettekin AK:n ja Hssun kanssa pehmeämpiä kuin otaksuin!
Tiedätte nimittäin itsekin erinomaisen hyvin, että hellien suositte
Sunin eksytysoppia helmoissanne kuin parastakin perhekalleuttanne.
Kun totean ilman nimiä 2-3 kirjoittajan pitävän Sunia uskonnollisena
auktoriteettinaan, TEILTÄ pääsee 'itku ja parku' sunilaiseksi leimautumisen
johdosta - kukaan ei tiukassa paikassa tunnustanutkaan mestarinsa nimeä.
Siinä mielessä toimitte juuri kuin opetuslapset aikoinaan Getsemanessa.
Tosin, vouhottajanne saa minun puolestani kulkea ihan vapaana vaikka
mihin saakka. Kyllä hän vielä lopullisen kiinniottajan saa vastaansa.
Niin, sinun haalimasi syytelistat eivät minua ole suuremmin sytyttäneet.
Sinulla kun on kovin perverssiltä vaikuttava hinku keräillä negatiivisia
määritelmiä toisista ihmisistä. Lieneekö kyse sinun salaisista 'kikseistäsi'?
KariHenrik, sinun olisi aika ryhtyä aikuistumaan sekä inhimillisesti katsoen,
että myös hengellisen kehityksesi ja kasvusi kannalta katsoen.
Lakkaa jo marisemasta pikku asioiden perään. Olet sentään aikuinen mies?Jumala näkee SYDÄMEEN joten turhaan siloittelet nyt puheitasi. Juuri Kari ja minä olemme niitä joita
tarkoitit ja joista olet kaiken aikaa tänne julistanut valhetta.
Siis etkö enää pysty nöyrtymään, JA TUNNUSTAMAAN
sen mitä olet valheellisesti meistä syytänyt?
Kyllä ne on luettavissa täällä jos et niitä nyt ala itse poistelemaan keitä olet sunilaisiksi syyttänyt.
En sano pahalla vaan rakkaudesta TOTUUTEEN ja sinun parhaaksesi kuin myös muiden parhaaksi.
Valehtelijoitten ja valheiden puolustajien osa on aivan juuri se minkä Raamatusta saamme nähdä.olet pääsemässä, niin siinähän se vasta ilon aihe on.
Olet siis tullut näkemään Sunin opin valheellisuuden!
Eikö meidän olisi KariH sitten veljellisesti yhdessä heti
ryhdyttävä lujaan taisteluun Sunin harhaoppia vastaan!
Olet nyt, eikö niin, antanut selvät viitteet siitä, että
olet vapaa Sunin hengestä ja hänen harhaopeistaan.
Voitko vahvistaa vielä tuon todistuksesi selkeällä
viestillä niin, ettei asiaan jää mitään epäselvää!
Toivottavasti iloni ei ole ennenaikainen, KariHenrik.
Anna pian kuulua todistuksesi pasuunan selkeä ääni!- kun olet
vasta 2 vuotta ollut uskossa, niin miksi esiinnyt opettajana ja toisten uskoa arvostellen ja kysellen?
Ihmettelen suuresti. mielenkiintonsa, samoin latinan ja italian kielillä.
Nyt oli kuitenkin kysymys suhtautumisesta vaaralliseen
harhaoppiin, joka palstalla on rehottanut Sunin toimestä.
Kysymys oli siitä, rohkenetko ottaa pesäeron harhaoppiin,
vai jäätkö keikkumaan totuuden ja valheen rajamaille.
Rohkeutta ET osoittanut, jäit horjumaan siihen risteykseen,
jossa olisi ehdottomasti pitänyt tunnustaa oikea suunta!
Miten pitkään luulet KarHenrik voivasi huijata Jumalaa?
Minulle voit puhua palturia paljonkin, Jumalalle et yhtään!- että sinä olet
itse demoonien vallassa. Puhut SYYTTÄJÄ HENGESSÄ!
Jumalan Pyhä Henki EI ASU SYYTTÄJÄHENKISESSÄ IHMISESSÄ: Jeesus sanoi"Älkää tuomitko," ja kuitenkin sinä tuomitset ja ja suorastaan valehtelet lähimäisistäsi.
Jos sinulle siitä sanoo, alat sättiä entistä enemmän ja kieroillen kieltää ja syyttää toisia.Miksi sinä näet vain pahaa jokaisessa Kristukseen uskovassa ihmisessä?
Oletko riivattu?
Minä luulen, ettei yhtään ihmistä ei ole tullut Kristuksen luokse sinun sanojesi ansiosta, mutta mielisairaalaan on joutunut jo useita. Puhumattakaan niistä, jotka ovat sairastuneet masennukseen. huomasin tuon ylläolevan vuodatuksen kun sinä olit hänelle vastannut.
Aivan järkyttävää tekstiä. Minä olenkin se syypää
ihmisten mielen sairauteen?????????
Voi, voi. Kyllä sellainen ihminen joka tuollaista ulos päästää on itse tullut väkevien valheen henkien
runtelemaksi.
JA MIKSI siksi että Totuuden kuullessaan on sen hylännyt ja on vielä voinut lähtenyt sitä vastustamaankin jolloin VARMASTI on joutunutkin
monttuun.
MUTTA vikä EI olekkaan TOTUUDEN tuojassa vaan Totuuden hylkääjässä itsessään.
Joten ne jotka täällä toisen kontolle sälyttävät
syyt omasta pahasta olostaan itse itselleen ovat sen hankkineet.
LÄÄKE PAHAAN OLOON ON JUURI SE MITÄ OLEN TÄÄLLÄ LUKEMATTOMAT KERRAT ESILLE TUONUT.
NYT EN TUO vaan etsiköön itse kukinenkin sen
mikä on ollut ja on sanomani.- Miten on?
Esiinnyt kaivelijana. Mikset sitten esittele syntejä tasapuolisesti?
- poika.tuntureilta
ylipäätään enää uskoo koko kristinuskoon?
Kymmenisen vuotta netissä ja eri keskustelufoorumeilla mukanaolleena täytyy sanoa, että näihin uskontofoormeihin ei liity toivoakaan paremmasta tulevaisuudesta. Ei yksilöihmiselle eikä koko kansakunnalle.
Samat fraasit ja kuvitelmien kuvitelmat ilman minkäänlaista todellisuusvastetta jatkuu päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Kauhajoen järkyttävä tapaus oli konkreettinen hätähuuto ahdingoissa elävän kansan keskuudesta, mutta mitä tekevät uskovaiset, Teuvo ja monet muut? Jauhavat samoja arvottomia fraaseja ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eli ovat umpisokeita, umpikuuroja ja kivisydämisiä kaikelle sille, mitä tässä maassa tapahtuu ja myös lähimmäisten hädälle ja kärsimyksille.
Näkemykseni onkin, että yli 90 % tälläkin esiintyvistä uskiksista jää taivaan porttien ulkopuolelle koska teot puuttuvat.
"Kantakaa toistenne kuormia niin te täytätte Kristuksen lain", kirjoittaa Paavali, mutta ainakin Suni ja moni muu on enemmänkin lisäämässä taakoitettujen taakkaa kuten huono hevosmies: Istuu itse kuorman päällä painona ja motivoi ruoskalla väsynyttä hevosta.>>Kuinka moni ylipäätään enää uskoo koko kristinuskoon?>Näkemykseni onkin, että yli 90 % tälläkin esiintyvistä uskiksista
jää taivaan porttien ulkopuolelle koska teot puuttuvat.>Suni ja moni muu on enemmänkin lisäämässä taakoitettujen
taakkaa kuten huono hevosmies: Istuu itse kuorman päällä
painona ja motivoi ruoskalla väsynyttä hevosta.uskovia on pilvin pimein, MUTTA Jeesukseen uskovia
on tosi vähän.
Sinäkin kun olisit kääntynyt USKOMAAN JEESUSTA
olisit voinut tulla löytämään TOSI ELÄMÄN.
Mutta kun uskot omiin järjenpäätelmiin niin siinä sitä tuskaa riittää.
Harva uskoo siihen sanomaan mitä täällä Totuuden Hengessä tuodaan, sehän on selvä, niin sanoo Jeesuskin:
Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?
Luuk. 18:8- tuotu:
Hes. 34:4
ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. - heikolla sillä hetkellä ole...
tuotu: kirjoitti:
Hes. 34:4
ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.onkaan saanut sunilaisilta sen viimeisen iskun ja ei ole enää jaksanut. Sellaista tapahtuu sillä paha on tullut tappamaan ja tuohoamaan.
- hus, hus
heikolla sillä hetkellä ole... kirjoitti:
onkaan saanut sunilaisilta sen viimeisen iskun ja ei ole enää jaksanut. Sellaista tapahtuu sillä paha on tullut tappamaan ja tuohoamaan.
ja nyt nopeasti kastealtaaseen !
Useinkin olet antanut aika suoria vastauksia, nyt olisi taas tilaisuus.
Eli, sanoisitko ihan suoraan ja kaartelematta kantasi tähän:
Tuoko Teuvo Suni sinun mielestäsi sanomia Totuuden Hengessä?
Ja vielä tähän:
Suni esiintyy profeettana. Onko hän oikea vai väärä profeetta?
PS.
En tee kysymyksiä saadakseni sinut vain tuomittua jostakin.
Voit tehdä vapaasti vastakysymyksiä, kunhan vastaat ensin.
1.Pietarin kirje:
3:15 "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne
ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka
teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä
on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,"- poika.tuntureilta
taitaa olla tuo "viipymättä" tuhat vuotta tai enemmän.
Ainakin se siltä näyttää. Semper.Fidelis kirjoitti:
Useinkin olet antanut aika suoria vastauksia, nyt olisi taas tilaisuus.
Eli, sanoisitko ihan suoraan ja kaartelematta kantasi tähän:
Tuoko Teuvo Suni sinun mielestäsi sanomia Totuuden Hengessä?
Ja vielä tähän:
Suni esiintyy profeettana. Onko hän oikea vai väärä profeetta?
PS.
En tee kysymyksiä saadakseni sinut vain tuomittua jostakin.
Voit tehdä vapaasti vastakysymyksiä, kunhan vastaat ensin.
1.Pietarin kirje:
3:15 "vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne
ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka
teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä
on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,"Sen toivon perustus on Jeesus.
Sinusta tiedän sen verran kuin on tarpeellista tietää.Hssu kirjoitti:
Sen toivon perustus on Jeesus.
Sinusta tiedän sen verran kuin on tarpeellista tietää.Pyydän sinua vielä vastaamaan kysymyksiin, jotka sinulle tein:
Eli, sanoisitko ihan suoraan ja kaartelematta kantasi tähän:
Tuoko Teuvo Suni sinun mielestäsi sanomia Totuuden Hengessä?
Ja vielä tähän:
Suni esiintyy profeettana. Onko hän oikea vai väärä profeetta?
Ellet pyynnöistä huolimatta rohkene tai halua vastata tehtyihin
kysymyksiin, osoitat kuuluvasi niihin alaikäisiin, jotka suuntaa vailla
vielä "ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja
ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;" Ef. 4:14Semper.Fidelis kirjoitti:
Pyydän sinua vielä vastaamaan kysymyksiin, jotka sinulle tein:
Eli, sanoisitko ihan suoraan ja kaartelematta kantasi tähän:
Tuoko Teuvo Suni sinun mielestäsi sanomia Totuuden Hengessä?
Ja vielä tähän:
Suni esiintyy profeettana. Onko hän oikea vai väärä profeetta?
Ellet pyynnöistä huolimatta rohkene tai halua vastata tehtyihin
kysymyksiin, osoitat kuuluvasi niihin alaikäisiin, jotka suuntaa vailla
vielä "ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja
ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;" Ef. 4:14Vaikket sinä sitä uskokaan, eikä sinun johtopäätöksen teko vastaamattomuudestani kysymyksiisi horjuta sitä mitenkään.
poika.tuntureilta kirjoitti:
taitaa olla tuo "viipymättä" tuhat vuotta tai enemmän.
Ainakin se siltä näyttää.ikuisuus jos ihminen EI ASTU SILLE TIELLE JOKA
JUMALAN LUO YKSIN JOHDATTAA.
MIKSI on niin vaikeaa KÄÄNTYÄ JUMALAN PUOLEEN
etsimään Häntä anomaan Hänen amahdustaan, EPÄUSKOKO
sen estää? Ihminen luottaa uskoo itseensä ennemmin kuin pyyytäisi päästä Jumalan Pojan uskoon.- poika.tuntureilta
ArmiK kirjoitti:
ikuisuus jos ihminen EI ASTU SILLE TIELLE JOKA
JUMALAN LUO YKSIN JOHDATTAA.
MIKSI on niin vaikeaa KÄÄNTYÄ JUMALAN PUOLEEN
etsimään Häntä anomaan Hänen amahdustaan, EPÄUSKOKO
sen estää? Ihminen luottaa uskoo itseensä ennemmin kuin pyyytäisi päästä Jumalan Pojan uskoon.höpöttämhän täyttä päätä.
poika.tuntureilta kirjoitti:
höpöttämhän täyttä päätä.
oli höpötystä?
Tiedän että Jumala Hänen puoleen kääntyneen
etsijän yhteyteensä korjaa aivan niinkuin
Jeesus sen on sanonut.
Mutta kun ihminen ei ensimmäistäkään askelta ole Jumalan puoleen ottanut vilpittömällä mielellä
nähden kurjuutensa kadotetun tilansa niin eihän
Jumala sellaista tykönsä tule johdattamaan vaan sellainen ihminen jää synteihinsä ja vajavuuteensa
ainaiseksi armonkerjäläiseksi täällä ajassa ja on
kerran iankaikkisessa vaivan paikassa,
Tämä on Jumalan Totuus mikä sanasta käy AIVAN selvästi ilmi.- hirvas
poika.tuntureilta kirjoitti:
höpöttämhän täyttä päätä.
minustaki näyttää, toela höpöttämhään..
- poika.tuntureilta
ArmiK kirjoitti:
oli höpötystä?
Tiedän että Jumala Hänen puoleen kääntyneen
etsijän yhteyteensä korjaa aivan niinkuin
Jeesus sen on sanonut.
Mutta kun ihminen ei ensimmäistäkään askelta ole Jumalan puoleen ottanut vilpittömällä mielellä
nähden kurjuutensa kadotetun tilansa niin eihän
Jumala sellaista tykönsä tule johdattamaan vaan sellainen ihminen jää synteihinsä ja vajavuuteensa
ainaiseksi armonkerjäläiseksi täällä ajassa ja on
kerran iankaikkisessa vaivan paikassa,
Tämä on Jumalan Totuus mikä sanasta käy AIVAN selvästi ilmi.Armi-hyvä.
Eli syyllistät täysin päättömästi sellaisia ihmisiä, joita et tunne etkä tiedä hitusen vertaa. Just niin kuin Sunikin.
Mikäli teillä olisi pihauskaan sitä mainostamaanne Totuuden Henkeä niin te tietäisitte sen, mitä nyt ette tiedä eikä teidän viestittämisenne olisi sellaista tuuleen huitomista kuin nyt on. - poika.tuntureilta
sanothan: Höpöttämhän.
- poika.tuntureilta
profeettain henget ovat profeetalle alamaiset.
Tässä tullaan siihen asiain ytimeen, jota olen kautta aikain perännyt kaikkialla, tälläkin foorumilla. Eli ratkaisujen löytämistä tämän ajan ihmisten ongelmiin ja henkiseen hätätilaan. Sanoisin näin, että lisäkseni jopa saadat tuhannet maassamme rukoilevat apua Jumalalta, mutta sitä apua ei tule sen vuoksi, että Jumalalta puuttuvat sellaiset palvelijat, joita Jumala voisi avuksi lähettää.
Esimerkkinä vaikkapa Ananiaan lähettäminen Saulus Tarsolaisen luo Damaskossa: "Veljeni Saul. Herra lähetti minut....." - huvittunut lukija
Hssu kirjoitti:
Vaikket sinä sitä uskokaan, eikä sinun johtopäätöksen teko vastaamattomuudestani kysymyksiisi horjuta sitä mitenkään.
Luulet olevasi kovinkin fiksu, valheellisuutesi paljastuu taas. Et pysyt vastaamaan rehelliseen ja vilpittömään kysymykseen. Olet näköjään kovasti eksyksissä. Kannattaisi pysyä pois täältä jos ei pysty vastaamaan asiallisesti esitettyyn kysymykseen.
huvittunut lukija kirjoitti:
Luulet olevasi kovinkin fiksu, valheellisuutesi paljastuu taas. Et pysyt vastaamaan rehelliseen ja vilpittömään kysymykseen. Olet näköjään kovasti eksyksissä. Kannattaisi pysyä pois täältä jos ei pysty vastaamaan asiallisesti esitettyyn kysymykseen.
Mielestäsi kaikien niiden, jotka eivät vastaa esitettyihin kysymyksiin, pysyä poissa täältä?
- Vai niin.
Kukas se ylimielinen on? Neuvon sinua katsomaan peiliin, niin tajuat kuka.
ikioman harhaopin, antikristillisen uskontonsa, jonka
alttarille hän on valmis uhraamaan kaikki vastustajansa,
olivatpa he sitten ketä tahansa, vaikka omia läheisiä.
Sitä käsittelyä täällä on jo moni saanut maistaa nahoissaan.- En usko Sunia
Semper.Fidelis kirjoitti:
ikioman harhaopin, antikristillisen uskontonsa, jonka
alttarille hän on valmis uhraamaan kaikki vastustajansa,
olivatpa he sitten ketä tahansa, vaikka omia läheisiä.
Sitä käsittelyä täällä on jo moni saanut maistaa nahoissaan.Ajattele, hän uhraa vaimonsakin.
Enpä ole uskonut koskaan, enkä tule uskomaan, koska se uskominen vaatisi Raamatun totuuksista luopumista ja sitä en halua tehdä.
- Timoriepu
Hänen käytöksensä on ollut niin törkeää minua kohtaan, etten usko hänen olevan mitenkään hyvän palveluksessa.
Hänen hedelmistään minä hänet tunnen. Hedelmät ovat: valehtelu ja väärän todistuksen antaminen, herjaus, sekä halveksunta. Sellaisia hedelmiä ei Jeesuksen palvelijasta lähde, eikä kasva.suhtautumisessa tarvitaan ylhäältä tulevaa viisautta.
Itse olisin tarvinnut sitä enemmän varsinkin noin vuosi
sitten, kun tutustuin Sunin eksyttävään kirjoitteluun.
Vastasin liiaksi samalla kaiulla siihen huutoon, mikä
'Sunin metsästä' kuului. No, se oli hyvää tarkoittavaa
kiivailua totuuden puolesta - joskin taitamatonta.
Sanan mukaan harhaopppista pitäisi karttaa, mutta
yleistä keskustelupalstaa ei kaiketi ole oikein jättää
eksyttävien oppien vapaaksi temmellyskentäksi.
Siunausta sinulle, Timo!- kuitenkin
Semper.Fidelis kirjoitti:
suhtautumisessa tarvitaan ylhäältä tulevaa viisautta.
Itse olisin tarvinnut sitä enemmän varsinkin noin vuosi
sitten, kun tutustuin Sunin eksyttävään kirjoitteluun.
Vastasin liiaksi samalla kaiulla siihen huutoon, mikä
'Sunin metsästä' kuului. No, se oli hyvää tarkoittavaa
kiivailua totuuden puolesta - joskin taitamatonta.
Sanan mukaan harhaopppista pitäisi karttaa, mutta
yleistä keskustelupalstaa ei kaiketi ole oikein jättää
eksyttävien oppien vapaaksi temmellyskentäksi.
Siunausta sinulle, Timo!opettaa karttamaan harhaoppista, sillä kaikilla ei ole valmiuksia keskustella harhaoppisen kanssa ja muutamat saattavat langeta uskostaan, ollessaan tekemisissä harhaoppisten kanssa.
Harhaoppista pitää kartaa ja koska tämä on yleinen keskusteluyhteys, niin Jumala kyllä lähettää heidät, jotka ovat valmistetut tehtävään, tuomaan julki harhat ja näin esittelemään harhaoppisen seurakunnalle, jotta he tietävät ketä pitää karttaa. kuitenkin kirjoitti:
opettaa karttamaan harhaoppista, sillä kaikilla ei ole valmiuksia keskustella harhaoppisen kanssa ja muutamat saattavat langeta uskostaan, ollessaan tekemisissä harhaoppisten kanssa.
Harhaoppista pitää kartaa ja koska tämä on yleinen keskusteluyhteys, niin Jumala kyllä lähettää heidät, jotka ovat valmistetut tehtävään, tuomaan julki harhat ja näin esittelemään harhaoppisen seurakunnalle, jotta he tietävät ketä pitää karttaa.>>sillä kaikilla ei ole valmiuksia keskustella
harhaoppisen kanssa ja muutamat saattavat langeta
uskostaan, ollessaan tekemisissä harhaoppisten kanssa.- ovat seurakunta,
ei tämä palsta.
- ovat seurakunta,
ovat seurakunta, kirjoitti:
ei tämä palsta.
ei tämä palsta:)!!!!!!!!!!!ja tällä palstallakin käy seurakuntalaisia, eli uskovaisia.
- vapaaksi päässyt
Semper.Fidelis kirjoitti:
>>sillä kaikilla ei ole valmiuksia keskustella
harhaoppisen kanssa ja muutamat saattavat langeta
uskostaan, ollessaan tekemisissä harhaoppisten kanssa.vaikuttaa siihen että Suni poistettaisiin täältä palstalta kokonaan. Kyllä hän minuakin yritti petkuttaa. Lähetti niin lipevää sähköpostia ja tarjosi kirjaansa. En tiennyt tyypistä mitään ja onneton annoin osoitteeni ja vastaanotin kirjana. Kyllä sitten silmäni aukesivat mistä on kysymys. Pahasti sairaasta ja narsistisesta henkilöstä. Kun en halunnut jatkaa yhteydenpitoa hänen kanssaan (olen nainen) kyllä muuttui ääni kellossa. En siksi halua käyttää nimimerkkiäni ettei hänen raivonsa ja ilkeytensä kohdistu minuun. Siunausta sinulle ja rohkeutta. Pysy lujana Sanan perustalla.
vapaaksi päässyt kirjoitti:
vaikuttaa siihen että Suni poistettaisiin täältä palstalta kokonaan. Kyllä hän minuakin yritti petkuttaa. Lähetti niin lipevää sähköpostia ja tarjosi kirjaansa. En tiennyt tyypistä mitään ja onneton annoin osoitteeni ja vastaanotin kirjana. Kyllä sitten silmäni aukesivat mistä on kysymys. Pahasti sairaasta ja narsistisesta henkilöstä. Kun en halunnut jatkaa yhteydenpitoa hänen kanssaan (olen nainen) kyllä muuttui ääni kellossa. En siksi halua käyttää nimimerkkiäni ettei hänen raivonsa ja ilkeytensä kohdistu minuun. Siunausta sinulle ja rohkeutta. Pysy lujana Sanan perustalla.
Kehotat pysymään lujana Sanan pohjalla.
Sen haluan Jumalan armon avulla tehdä.
Suni on yhä selvemmin paljastunut Jumalan evankeliumin vastustajaksi.
Tuskinpa hänen myrkkysyöttejään enää kukaan menee nielemään
- ei ainakaan kukaan sellainen, joka rakastaa totuutta.
Onnittelut sinulle siitä, että olet päässyt vapaaksi Sunin siteistä.
Ollaan uskollisia Herralle ja pidetään kiinni rakkaudesta totuuteen!
PS.
Sunin poistaminen palstalta ei ole minun vallassani - mutta se on
varmaa, että pilkkaajat saavat maksaa teoistaan kalliin hinnan.
Siitä Jumala pitää huolen.- vapaaksi päässyt

Siitä Jumala pitää huolen.Syötin sinulle pelkkää valhetta testatakseni, miten valheen henkesi
siitä tulee kiittämään - hyvin kiitti. Kiitos! vapaaksi päässyt kirjoitti:
Syötin sinulle pelkkää valhetta testatakseni, miten valheen henkesi
siitä tulee kiittämään - hyvin kiitti. Kiitos!ei minulle mitään vahinkoa tule. Voit olla varma siitä.
Mitä mainitsemaasi valheen henkeen tulee, niin siitä
hengestä olen kyllä kokonaan vapaa - Jumalan armosta.
Oman henkesihän sinä tulit itse todistaneeksi valheen hengeksi.
Tee parannus sydämesi häijyydestä. Kohta voi olla myöhäistä!- vapaaksi päässyt
Semper.Fidelis kirjoitti:
ei minulle mitään vahinkoa tule. Voit olla varma siitä.
Mitä mainitsemaasi valheen henkeen tulee, niin siitä
hengestä olen kyllä kokonaan vapaa - Jumalan armosta.
Oman henkesihän sinä tulit itse todistaneeksi valheen hengeksi.
Tee parannus sydämesi häijyydestä. Kohta voi olla myöhäistä!paljon suurempi häijy totuudelle kuin minä.
Semper.Fidelis kirjoitti:
ei minulle mitään vahinkoa tule. Voit olla varma siitä.
Mitä mainitsemaasi valheen henkeen tulee, niin siitä
hengestä olen kyllä kokonaan vapaa - Jumalan armosta.
Oman henkesihän sinä tulit itse todistaneeksi valheen hengeksi.
Tee parannus sydämesi häijyydestä. Kohta voi olla myöhäistä!valheen hengestä????
Tiedätkö sinä silloin kun JEESUS on saanut vapauttaa
SYNNIN ja SAATANAN vallasta ihminen on TODELLA
VAPAUTETTU silloin VALHEEN VALLASTA EIKÄ näin enää
TUO MITÄÄN VALHEITA EIKÄ MYÖSKÄÄN USKO MIHINKÄÄN VALHEESEEN.
Itsellesi valehtelet olet vapaa valheen vallasta
mutta näin ei todellakaan ole sillä kaiken aikaa
olet valehdellut niistä jotka Totuudessa ovat
jotka todella on Jeesus saanut vapauttaa valheen vallasta.- alkuperäinen kirjoittaja
vapaaksi päässyt kirjoitti:
Syötin sinulle pelkkää valhetta testatakseni, miten valheen henkesi
siitä tulee kiittämään - hyvin kiitti. Kiitos!Vai tulet tänne valehtelemaan. Mitä kirjoitin Semperille on totta. Vaikene valhettelija.
- alkuperäinen vapaaksi päässyt
Semper.Fidelis kirjoitti:
ei minulle mitään vahinkoa tule. Voit olla varma siitä.
Mitä mainitsemaasi valheen henkeen tulee, niin siitä
hengestä olen kyllä kokonaan vapaa - Jumalan armosta.
Oman henkesihän sinä tulit itse todistaneeksi valheen hengeksi.
Tee parannus sydämesi häijyydestä. Kohta voi olla myöhäistä!Todella törkeää valehtelua, taitaa olla itse mestarisotilas asialla. Älä välitä ystävä tuon valehtelijan herjoista. Mitä kirjoitin sinulle alunperin on totta. Jeesus sen tietää, valheen henki tuli sotkemaan. Häipyköön täältä valehtelemasta. Kyllä minun mielestäni jotenkin täytyisi vaikuttaa siihen, että Eniro poistaisi sunin täältä. Hän rikkoo niin raskaasti sääntöjä sekä viestintälakia. Täytyykö mennä viestintäministeriöön asti.
Ole siunattu Jeesuksen Nimessä. alkuperäinen vapaaksi päässyt kirjoitti:
Todella törkeää valehtelua, taitaa olla itse mestarisotilas asialla. Älä välitä ystävä tuon valehtelijan herjoista. Mitä kirjoitin sinulle alunperin on totta. Jeesus sen tietää, valheen henki tuli sotkemaan. Häipyköön täältä valehtelemasta. Kyllä minun mielestäni jotenkin täytyisi vaikuttaa siihen, että Eniro poistaisi sunin täältä. Hän rikkoo niin raskaasti sääntöjä sekä viestintälakia. Täytyykö mennä viestintäministeriöön asti.
Ole siunattu Jeesuksen Nimessä.En välittänyt valehtelijan herjoista, antakaamme
tuo törkeys hänelle anteeksi.
Siunausta myös sinulle, Jeesuksen nimessä!
Voi pitää suorastaan yllätyksenä sitä, että vilkkaassa keskustelussa EI
Sunin hengenheimolaiseksi tunnustautunut yhtä ainoatakaan kirjoittajaa.
Kun aloituksessa viittasin 2-3 'horjuvaan sieluun', jotka pitävät Sunia
opillisena auktoriteettinaan, oli mielessäni tottahan toki kaikkien palstaa
seuraavien tuntemat suni-myötäilijät - KariHenrik, ArmiK ja Hssu.
Tiukassa paikassa Sunin opilliset kolleegat (seuraajat, myötäilijät tmv.),
nuo kaikki kolme, jättivät profeetan ypöyksin kuin 'nallin kalliolle'.
Johtopäätös tässä vaiheessa siis on: ei Suniin ja Sunin oppiin usko
kukaan muu kuin Suni itse. Sisimmässään ei taida uskoa Suni itsekään!
Ylpeys estää miehen hylkäämästä sitä itsekästä yhden miehen missiota,
jonka hän on erehtynyt tämän maailman ruhtinaalta toimeksi ottamaan.
Hyvää yötä kaikille!- avoin.
Tiedoksi sinulle, kun olin "Ystävä" Sunille, hän kirjoitti että saadaan samat viestit kaikki kun jaamme s.postiin nimet, sillä sellainen on mahdollista nykyään, siksi nuo "kolme" ovat koplana.
Kun kirjoitat TS,lle se menee ties kuinka moneen s.postiin.
Että tätä päivää.
Totuutta. avoin. kirjoitti:
Tiedoksi sinulle, kun olin "Ystävä" Sunille, hän kirjoitti että saadaan samat viestit kaikki kun jaamme s.postiin nimet, sillä sellainen on mahdollista nykyään, siksi nuo "kolme" ovat koplana.
Kun kirjoitat TS,lle se menee ties kuinka moneen s.postiin.
Että tätä päivää.
Totuutta.Kiitos viestistä!
Sunin kopla on 'vetänyt yhtä köyttä', siitä ei ole epäilystäkään.
Keskustelun perusteella voi päätellä, että tuo 'yhtä köyttä' -yhdistys
olisi pahasti rakoilemassa tai jopa tulossa tiensä päähän.
Toisaalta, tuo valhettelijakopla ei ehkä halua esiintyä yhtenäisenä
ryhmänä, vaan luikertelee sivuun pitääkseen valhetta paremmin yllä.
Mutta, kuten tiedämme maailmassa on 'miljoona' pientä ihmeellistä asiaa.
Sunin pajunköysiyhdistys on vain pieni rikka eksytyksen isossa meressä.
Siitä olen tosissani iloinen, että olet päässyt Sunin pauloista vapaaksi!
Pitäkäämme kiinni meidän Herramme Jeesuksen sanoista, niin me
saamme tulla tuntemaan Totuuden, joka tekee todellisesti vapaaksi.
Hyvää ja iloista tätä päivää - ja myös tulevia päiviä!
SF
"Jos te pysytte minun sanassani, niin te
totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja
totuus on tekevä teidät vapaiksi."
Joh. 8:31,32- minulla
avoin. kirjoitti:
Tiedoksi sinulle, kun olin "Ystävä" Sunille, hän kirjoitti että saadaan samat viestit kaikki kun jaamme s.postiin nimet, sillä sellainen on mahdollista nykyään, siksi nuo "kolme" ovat koplana.
Kun kirjoitat TS,lle se menee ties kuinka moneen s.postiin.
Että tätä päivää.
Totuutta.Kirjoititpa kenelle tahansa kolmen koplasta
postit levisivät kaikkialle. - avoin,
Semper.Fidelis kirjoitti:
Kiitos viestistä!
Sunin kopla on 'vetänyt yhtä köyttä', siitä ei ole epäilystäkään.
Keskustelun perusteella voi päätellä, että tuo 'yhtä köyttä' -yhdistys
olisi pahasti rakoilemassa tai jopa tulossa tiensä päähän.
Toisaalta, tuo valhettelijakopla ei ehkä halua esiintyä yhtenäisenä
ryhmänä, vaan luikertelee sivuun pitääkseen valhetta paremmin yllä.
Mutta, kuten tiedämme maailmassa on 'miljoona' pientä ihmeellistä asiaa.
Sunin pajunköysiyhdistys on vain pieni rikka eksytyksen isossa meressä.
Siitä olen tosissani iloinen, että olet päässyt Sunin pauloista vapaaksi!
Pitäkäämme kiinni meidän Herramme Jeesuksen sanoista, niin me
saamme tulla tuntemaan Totuuden, joka tekee todellisesti vapaaksi.
Hyvää ja iloista tätä päivää - ja myös tulevia päiviä!
SF
"Jos te pysytte minun sanassani, niin te
totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja
totuus on tekevä teidät vapaiksi."
Joh. 8:31,32Olen kasvanut ankaran kurin alla ja päässyt vapauteen, ensin kurin pitivät vanhemmat, sitten "toinen" suku, ja kokemukset hengen tiellä laittoi olemaan utelias, ja kuulemaan toisten kokemuksia, siinä vaiheessa tutustuin TS,ään,
hän oli mielin kielin ja yht`äkkiä kääntyi turkki,
ja hengen näkö sai kavahtamaan ja se paholaisen kutsu kavahdutti pois tuollaisen ihmisen läheltä.
Syyttääkö Kristus?
Lyökö Kristus alas painettua?
Olen onnellinen ja odotan kuin päivää nosevaa mitä minulle on luvattu, mutta elän tässäpäivässä.
Nauttien Herran hoidosta ja kiittäen kaikesta, sinustakin. avoin. kirjoitti:
Tiedoksi sinulle, kun olin "Ystävä" Sunille, hän kirjoitti että saadaan samat viestit kaikki kun jaamme s.postiin nimet, sillä sellainen on mahdollista nykyään, siksi nuo "kolme" ovat koplana.
Kun kirjoitat TS,lle se menee ties kuinka moneen s.postiin.
Että tätä päivää.
Totuutta.Pelkkää valhetta kuka lienetkään.
Aivan utopiaa minulle puheesi ja kun et tätäkään voi uskoa väkevässä valheessa elät niin kuin semperkin.
Ja olette täällä pokkana levittämässä valheitanne ja kenen nimessä?
Ei Jeesus turhaan sanonut:"Ei jokainen joka sanoo Herra,Herra pääse taivasten valtakuntaan vaan ainoastaan ne jotka tekevät minun taivaallisen
Isäni tahdon."Semper.Fidelis kirjoitti:
Kiitos viestistä!
Sunin kopla on 'vetänyt yhtä köyttä', siitä ei ole epäilystäkään.
Keskustelun perusteella voi päätellä, että tuo 'yhtä köyttä' -yhdistys
olisi pahasti rakoilemassa tai jopa tulossa tiensä päähän.
Toisaalta, tuo valhettelijakopla ei ehkä halua esiintyä yhtenäisenä
ryhmänä, vaan luikertelee sivuun pitääkseen valhetta paremmin yllä.
Mutta, kuten tiedämme maailmassa on 'miljoona' pientä ihmeellistä asiaa.
Sunin pajunköysiyhdistys on vain pieni rikka eksytyksen isossa meressä.
Siitä olen tosissani iloinen, että olet päässyt Sunin pauloista vapaaksi!
Pitäkäämme kiinni meidän Herramme Jeesuksen sanoista, niin me
saamme tulla tuntemaan Totuuden, joka tekee todellisesti vapaaksi.
Hyvää ja iloista tätä päivää - ja myös tulevia päiviä!
SF
"Jos te pysytte minun sanassani, niin te
totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja
totuus on tekevä teidät vapaiksi."
Joh. 8:31,32valheitasi. Näin siinä on käynyt et enää voi nöyrtyä
ihmisopin valheelliselta tieltä ja kautassi jatkuu
sota Jesuksen sanomaa vastaan ja Hänen sanomansa
tuojia vastaan.- Tuttua
avoin, kirjoitti:
Olen kasvanut ankaran kurin alla ja päässyt vapauteen, ensin kurin pitivät vanhemmat, sitten "toinen" suku, ja kokemukset hengen tiellä laittoi olemaan utelias, ja kuulemaan toisten kokemuksia, siinä vaiheessa tutustuin TS,ään,
hän oli mielin kielin ja yht`äkkiä kääntyi turkki,
ja hengen näkö sai kavahtamaan ja se paholaisen kutsu kavahdutti pois tuollaisen ihmisen läheltä.
Syyttääkö Kristus?
Lyökö Kristus alas painettua?
Olen onnellinen ja odotan kuin päivää nosevaa mitä minulle on luvattu, mutta elän tässäpäivässä.
Nauttien Herran hoidosta ja kiittäen kaikesta, sinustakin."hän oli mielin kielin ja yht`äkkiä kääntyi turkki,"
Näin hän teki minullekin. minulla kirjoitti:
Kirjoititpa kenelle tahansa kolmen koplasta
postit levisivät kaikkialle.valehtelet?
Minulle ei ole edes sähköposteja nimettömiltä tullut
Ja niiltä nimellisiltä joilta on tullut ei ole mitään häikällistä vaihtoa tapahtunut.
Sanomasi oli siis täysin valhetta. Mitä aiot tehdä?
Jäädä valheesseesi nin kuin semper niinkö?
Ihmettelen ei ole ihmisillä YHTÄÄN Jumalan pelkoa
vaan jatketaan valheellisen sanoman levittämistä
niistä jotka Jumalan Totutta tuovat.
Näin Jumalan tahto ihmiselämässä estetään valheellisten sanomien johdosta.
"Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä."- osuu.
ArmiK kirjoitti:
Pelkkää valhetta kuka lienetkään.
Aivan utopiaa minulle puheesi ja kun et tätäkään voi uskoa väkevässä valheessa elät niin kuin semperkin.
Ja olette täällä pokkana levittämässä valheitanne ja kenen nimessä?
Ei Jeesus turhaan sanonut:"Ei jokainen joka sanoo Herra,Herra pääse taivasten valtakuntaan vaan ainoastaan ne jotka tekevät minun taivaallisen
Isäni tahdon."Satuuko kapula, kun kohdallle osuu.
Kirjoitin kokemuksesta.
Ja kukahan mulle ehdotti ja sanoi näin me tehdään.
En tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta ennenkuin mulle TS sanoi. - heidän alistaa
osuu. kirjoitti:
Satuuko kapula, kun kohdallle osuu.
Kirjoitin kokemuksesta.
Ja kukahan mulle ehdotti ja sanoi näin me tehdään.
En tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta ennenkuin mulle TS sanoi.itseäsi, äläkä valheita levittää.
osuu. kirjoitti:
Satuuko kapula, kun kohdallle osuu.
Kirjoitin kokemuksesta.
Ja kukahan mulle ehdotti ja sanoi näin me tehdään.
En tiennyt sellaisesta mahdollisuudesta ennenkuin mulle TS sanoi.tahdot Jumalan yhteyteen päästä niin kyllä sinun on puskista pois tultava ja selvitettävä asia
minunkin kanssa josta tuot perättömiä asioita.
ETKÖ ymmärrä, NYT toimi nopeasti sillä ei kukaan ihminen tiedä milloin lähtöhetki kunkin kohdalle tulee. Nyt asiasi eivät ole Jumalan ja ihmisten kesken kunnossa joten Taivaan ovet on sulettuna.
Älä siis enää pelleile vaan tule valoon JOS TAHDOT
sielusi pelastaa.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845317Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.313533Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j522917Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin282107Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611886Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2861666- 471596
- 941392
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441366Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.71185