Mitä tehdä, kun puolisoni kieltäytyy käytännössä kaikesta läheisyydestä?
Ongelma alkoi pari vuotta sitten seksistä kieltäytymisestä ja laajeni siitä muuhunkin. Edes käsi kädessä istuminen sohvalla tms. ei onnistu. Tämän kaiken myötä tunnun sitten vieraalta, eikä lähelläni tee mieli enää olla.
Olen todella paljon tehnyt (muitakin kuin painostavia/syytteleviä) keskustelunaloituksia asiaan ja yrittänyt olla lähellä - ja tullut torjutuksi satoja kertoja. Hänen toivomuksestaan annoin aikaa, koska hän halusi odottaa tunteiden palaamista takaisin. No, eiväthän ne luonnollisestikaan tumput suorana odotellessa itsekseen takaisin tulleet.
Eikö nyt olisi jo hänen vuoronsa kokeilla minun ehdotustani - olla lähellä ja katsoa jos se tuntuisi kerta kerralta luontevammalta? Olen myös toivonut, että hänkin voisi tehdä näitä aloitteita.
Laittakaahan kommentteja tai viisaita neuvoja =) kiitos!
Ongelma alkoi pari vuotta sitten seksistä kieltäytymisestä ja laajeni siitä muuhunkin. Edes käsi kädessä istuminen sohvalla tms. ei onnistu. Tämän kaiken myötä tunnun sitten vieraalta, eikä lähelläni tee mieli enää olla.
Olen todella paljon tehnyt (muitakin kuin painostavia/syytteleviä) keskustelunaloituksia asiaan ja yrittänyt olla lähellä - ja tullut torjutuksi satoja kertoja. Hänen toivomuksestaan annoin aikaa, koska hän halusi odottaa tunteiden palaamista takaisin. No, eiväthän ne luonnollisestikaan tumput suorana odotellessa itsekseen takaisin tulleet.
Eikö nyt olisi jo hänen vuoronsa kokeilla minun ehdotustani - olla lähellä ja katsoa jos se tuntuisi kerta kerralta luontevammalta? Olen myös toivonut, että hänkin voisi tehdä näitä aloitteita.
Laittakaahan kommentteja tai viisaita neuvoja =) kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinä et tästä vastauksesta tykkää, saati hyödy? Mutta näin kävi meidän tapauksessa.
Jo aivan alun alkaen oli aivan liikaa riitelyä, siis sanoja ja tekoja, joita ei vaan kerta kaikkiaan saa KOSKAAN tapahtua, jos toista rakastaa.
Kaikesta ei pääse yli. Kaikki ei ole korjattavissa.
Oli toki (näennäis?)hyviäkin aikoja, välillä ihan hauskaakin yhdessä ja paljon yhdistäviäkin asioita.
Mutta KUNNIOITUS oli rapissut hiljalleen.
Suhde painui kuin huomaamatta, pikku hiljaa kaveriasteelle. Oltiin vain kämppiksiä, ja pari viime vuotta vieläpä huonoja sellaisiakaan. Vuodet vierähti ettei huomattukaan.
Seksi loppui hiljalleen. Lopussa sitä ei ollut vuosiin. Eikä sitä enää kaivannutkaan. Sitten ei olisi tullut mieleenkään.
Lopulta enää oli toverillinen halaus, joskus. Sitten ei huvittanut sekään.
Kunnes naksahti että eihän tämä ole Rakkautta ollut missään vaiheessa.
Ei ollut ei, ja nyt kun aikaa on kulunut, se on selvääkin selvempää.
Ero ei ollut järisyttävä kokemus, ehkä syystä että olin prosessoinut sitä, osin alitajuisestikin, jo kauan.
Ihminen voi mielestäni todellakin valita väärinkin.
Jokaista ihmissuhdetta ei voi ns pelastaa.
Summa summarum - joku tai jokin ne tunteet on teidän tapauksessa vienyt, tai sitten niitä ei ole ollut alun alkaenkaan.
Jos teillä on ollut Oikeat Aidot Tunteet jo alun alkaen, ja niitä on vielä (molemmilla!) - kannattaa ehdottomasti taistella. Vaikka asiantuntijoita apuna käyttäen.
Toivottavasti teillä on mitä pelastaa.
Mutta pelkästään odottamalla tilanne ei muutu.
En ole katkera, kai tämäkin kokemus tarvitsi käydä läpi. Nyt on uusi ihmissuhde, jossa ei riidellä niin että jää "jäljet".. (henkiset tai fyysiset).
Alkuhuuma on ohitettu aikoja sitten. Silti tuntuu päivä päivältä paremmalta, aina vaan lisää ja lisää hitsaudutaan yhteen, puhalletaan yhteiseen hiileen, on ikävä toista, kasvetaan ns yhteen, sitä haluaa toiselle kaikkein parasta..
Välillä tulee erimielisyyksiäkin tottakai, mutta on HALU selvittää ongelmat - ja PIAN (niitä ei jätetä yön yli), on HALU jatkaa, koska on HALU olla toistemme kanssa - lopun ikämme.
Siis kerrot kun mun elämästä...jus tollasta mullakin on ollut...nyt olen yksin ja kaipaan rakastavaa ihmistä (miestä) omaa...en toisen omaa....
niitä näyttää olevan tarjolla yllin kyllin.
En vain ymmärrä heitä miksi pettää puolisoaan...Olen kai vanhanaikainen.Vaikka itsellänikin oli "tylsää" avioliitossa ei mieleeni koskaan tullut että pettäisin miestäni.
Olen iloinen puolesta kaikkea hyvää teille!!!!
Ehkä minäkin joskus löydän sen
"""oikean rakkauden"""...
"Kunnes naksahti että eihän tämä ole Rakkautta ollut missään vaiheessa.
Ei ollut ei, ja nyt kun aikaa on kulunut, se on selvääkin selvempää."
Kumppanini on myös tehnyt tuon edellämainitun johtopäätöksen, koska ei halua olla lähelläni. Hän ei rakasta eikä olekaan koskaan rakastanut, siinäpä se! Vaikka hän on aikaisemmin sanonut tarkoittaneensa aina, kun on kertonut rakastavansa minua ja haluavansa jakaa elämänsä kanssani. Rakkaudettomuus on tavallaan ihan luonnollinen yksinkertaisen ja avuttoman ihmisen löytämä helppo perustelu ongelmille. Minkäs sille voi, kannattaa erota heti, kun sen oivaltaa. Eipähän tarvitse nähdä vaivaa tai oppia mitään, kun kaikki on täysin mahdotonta, kohtalon käsissä.
Mutta eikö rakkauskin pidä jollakin tavalla ansaita, tehdä sen eteen töitä, välillä oikein kovasti? Muutenhan on kyse silkasta jumalankaltaisesta armosta (=Ansaitsematon Rakkaus Minun Osakseni). Minulle on ihan itsestäänselvyys, että rakkauden vuoksi täytyy tehdä kompromisseja ja välillä nöyrtyäkin.
"Jo aivan alun alkaen oli aivan liikaa riitelyä, siis sanoja ja tekoja, joita ei vaan kerta kaikkiaan saa KOSKAAN tapahtua, jos toista rakastaa.
Kaikesta ei pääse yli. Kaikki ei ole korjattavissa."
Tuo toinen sitaattikin tuntuu tutulta, tosin me emme varsinaisesti riitele, varsinkaan alussa sitä ei tapahtunut. Kyse on siitä, että hän on kohdellut minua todella huonosti puheillaan ja käytöksellään (ei silti fyysistä pahoinpitelyä). Loukkauksiaan hän nykyään käyttää perusteena sille, miksi ei kannata enää edes yrittää. Olisi liian paljon anteeksipyydettävää. Vaikka hän on sen itse tietoisesti aiheuttanut ja jatkuvasti loukkaa lisää. Aikaisemmin tätä perustetta ei toki ollut, vaikka otin asian ajoissa puheeksi.
Tämä taitaa olla tämän päivän trendi, että kaikki pitäisi saada heti ja vaivaa näkemättä. Aivan kuin ihmiset eivät ymmärtäisi asioiden arvon tulevan kovan työn myötä. "Olen nähnyt paljon vaivaa tämän eteen, siispä aion nauttia työni hedelmistä." Ihminen päättelee asian tärkeäksi, koska on tehnyt töitä sen saavuttamiseksi.
Huvittavinta on se, että kumppanini ihmettelee, kuinka voin olla hänen kanssaan, vaikka hän on kohdellut minua niin huonosti. "Ehkä minulla ei ole muita seurustelumahdollisuuksia?" Mutta rakkautenihan on vain syventynyt, jo senkin vuoksi, koska olen nähnyt niin paljon vaivaa tämän kaiken eteen. Hän ei selvästikään tätä jujua ymmärrä. Omiin mielentiloihinsa voi todella vaikuttaa.
Niin en tiedä mistä sinun puolisollasi se johtuu...
Itse olin ja "kylmä" miehelleni, koska hänen tekonsa minua ja perhettä kohtaan olivat ristiriidassa....seksiä ja läheisyyttä olisi pitänyt olla mutta miten tunnet sitä tai haluat seksiä jos..laskut on maksamatta (työt vaihtui jatkuvasti,työttömyyttä, lähti itse pois töistä. sai potkut jne.)Väliin tuntui että seksi oli ainoa mikä häntä kiinosti. En minä ihmisenä. Hänen tunne-elämänsä oli aikamoista sotkua..nyt jälkeenpäin olen sen tajunnut...olen eronnut en jaksanut enää sitä elämää.
Itselläni aikona ennen avioeroa oli sama ex-miestäni kohtaan.Hän painosti ja vaati että pitää päästää lähelle ja annoinkin seksiä,mutta olisi kuulemma pitänyt saada myös suudella mutta en voinut enää.Tuntui raiskaukselta.Järkyttävää.Onneksi lähdin.Hakekaa apua molempien vuoksi,tuollaisena jatkuessaan tilanne tuskin paranee.
kuin omasta elämästäni. Paitsi että olemme ollet yhdessä reilun vuoden eikä ,iesystäväni kestä läheisyyttä melkein ollenkaan. Jos muista ihmisiä on lähistöllä ei saa olla kovin lähellä. Korkeintaan vaivihkaa saa nojailla. Kahdestaan ollessakin kun yrittää mennä kainaloon tulee torjutuksi. Jos lähellä haluaa olla täytyy se tehdä vaivihkaa. ikään kuin pikkuhiljaa huomaamatta mennä lähemmäs. Käsikädessä kuljeskeleminen ei asiaan kuulu, saatika yleisillä paikoilla halailu.
Miesystävän ehdoilla on edetty tähän asti. Asiasta on toki keskusteltu ja hän väittää että se menee ohi aikanaan, mutta kuinkahan kauan siihen menee. Tuntuu kurjalta kun joutuu torjutuksi kun haluaa olla rakkansa lähellä. Kerta toisensa jälkeen se tuntuu yhä vain kurjemmalta, nykyään harvemmin enää edes yritän läheisyyttä kun tiedän että tulen kuitenkin torjutuksi.
Muilta osin suhde toimii mainiosti. Hän ranoo rakastavansa minua ja muutenkin kaikki toimii. Läheisyyden puute on ainoa ongelma. Tiedä sitten kuinka kauan tätä kestää. Haluaisin etä hän voisi nauttia läheisyydestä yhtä paljon kuin minä, mutta ei voi pakottaakkaan olemaan lähellä. Hänelle lähellä oleminen tuntuu yhtä kurjalta kuin minusta torjutuksi tuleminen.