Siitä on aikaa, mutta koska se vieläkin vaikuttaa minuun, kirjoitan. En syytä sinua, oikeastaan mistään. Tulen vain aina ihmettelemään, miksi et kertonut aiemmin, että olet varattu. Tällainen haaveilija (vielä silloin) yllättyi ja pettyi aika pahasti. Eihän mitään varsinaisesti tapahtunut, mutta tuol yksi huono yllätys aikanaan on vaikuttanut minuun aika paljon. Mutta en syytä siitä sinua.
Kirjoitit kerran, että "aina ei voi epäröidä, tai voi jäädä yksin". Minä luulin, että tiesin, mitä tarkoitit. Luulin, että se liittyi siihen, että epäröisin omia tunteitani, mitä en ole ikinä tehnyt. Se liittyikin epäröintiin yleensä. Epäröintiin siitä, tehdäkö jotakin, vai ei.
Silloin se oli minulle aika paha isku. Aloin kirjoittamaan kaikkea piristävää.. minusta tuntui vähän aikaa siltä, että "oliko tässä kaikki", ja että menetinkö minä nyt sen erityisen. On selvä, että se ei tapahtunut silloin.. vaan tässä myöhemmin, siltä näyttäisi. Se, miltä minusta silloin tuntui ei ole näihin myöhempiin tapahtumiin verrattuna paljon mitään.
Jos minä en vielä silloin epäröinytkään paljon, enkä ottanut huomioon, että negatiivisia yllätyksiä voi tulla, ..sinä hetkenä tuntui siltä, että en ollut huomannut mitään. Olisin ehkä voinut huomata. Olit ehkä aiemmin kiinnostunut, mutta siinä vaiheessa, kun minä aloin olla, et enää ollut. Eikä sille voi mitään. Jotenkin ..ei olisi tuntunut niin hölmöltä, jos olisit aiemmin kertonut.
Nykyään minulle tulee ensimmäisenä mieleen jotakin negatiivista. En varmaan taaskaan huomaa jotakin, minkä sitten myöhemmin tajuan yhtäkkiä. Se tulee mieleeni miettimättä. En tiedä, mitä toinen ajattelee, mutta..koska en huomaa, ..ehkäpä se on taas jotakin negatiivista. Minä en vain tiedä sitä.
Minä en tarvinnut mitään selityksiä silloin.. huomasit, että tajusin, kun en kirjoittanut vähään aikaan mitään. Se oli selvä, asia oli siinä. Jos ei kiinnosta, mikä siinä. Silti, ennen kuin todella olisin unohtanut jonkun, on siinä aina mennyt aikaa. Saati nyt. Minä ymmärrän sen "ein", enkä tarvitse mitään selityksiä.
Eli, ..pitäisi jotenkin pystyä antaa asioiden olla, eikä ajatella, että "entä jos nyt käy samalla lailla". En etsinyt mitään silloin, enkä etsi nyt. Kyllä sitä jotain oppii, ja koskaan en sano, etten olisi elämässäni tuntenut. Eri asia on, miten asiat menevät.
Minä ja epäilyni.. niin. Älkää tehkö näin. Ja.. en tarvitse tähän yhtäkään kommenttia, anteeksi vain. Minä halusin vain purkaa.
Kirjoitit kerran, että "aina ei voi epäröidä, tai voi jäädä yksin". Minä luulin, että tiesin, mitä tarkoitit. Luulin, että se liittyi siihen, että epäröisin omia tunteitani, mitä en ole ikinä tehnyt. Se liittyikin epäröintiin yleensä. Epäröintiin siitä, tehdäkö jotakin, vai ei.
Silloin se oli minulle aika paha isku. Aloin kirjoittamaan kaikkea piristävää.. minusta tuntui vähän aikaa siltä, että "oliko tässä kaikki", ja että menetinkö minä nyt sen erityisen. On selvä, että se ei tapahtunut silloin.. vaan tässä myöhemmin, siltä näyttäisi. Se, miltä minusta silloin tuntui ei ole näihin myöhempiin tapahtumiin verrattuna paljon mitään.
Jos minä en vielä silloin epäröinytkään paljon, enkä ottanut huomioon, että negatiivisia yllätyksiä voi tulla, ..sinä hetkenä tuntui siltä, että en ollut huomannut mitään. Olisin ehkä voinut huomata. Olit ehkä aiemmin kiinnostunut, mutta siinä vaiheessa, kun minä aloin olla, et enää ollut. Eikä sille voi mitään. Jotenkin ..ei olisi tuntunut niin hölmöltä, jos olisit aiemmin kertonut.
Nykyään minulle tulee ensimmäisenä mieleen jotakin negatiivista. En varmaan taaskaan huomaa jotakin, minkä sitten myöhemmin tajuan yhtäkkiä. Se tulee mieleeni miettimättä. En tiedä, mitä toinen ajattelee, mutta..koska en huomaa, ..ehkäpä se on taas jotakin negatiivista. Minä en vain tiedä sitä.
Minä en tarvinnut mitään selityksiä silloin.. huomasit, että tajusin, kun en kirjoittanut vähään aikaan mitään. Se oli selvä, asia oli siinä. Jos ei kiinnosta, mikä siinä. Silti, ennen kuin todella olisin unohtanut jonkun, on siinä aina mennyt aikaa. Saati nyt. Minä ymmärrän sen "ein", enkä tarvitse mitään selityksiä.
Eli, ..pitäisi jotenkin pystyä antaa asioiden olla, eikä ajatella, että "entä jos nyt käy samalla lailla". En etsinyt mitään silloin, enkä etsi nyt. Kyllä sitä jotain oppii, ja koskaan en sano, etten olisi elämässäni tuntenut. Eri asia on, miten asiat menevät.
Minä ja epäilyni.. niin. Älkää tehkö näin. Ja.. en tarvitse tähän yhtäkään kommenttia, anteeksi vain. Minä halusin vain purkaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Emme ikinä tavanneet oikeasti, emmekä pidä mitään yhteyksiä enää. Mitään ei ole käsittelemättä, paitsi minun liika ajatteluni ja epäröintini lähes missä tahansa asiassa. Jahkailuni. Se, etten tee mitään nopeasti, vaikka tietäisinkin, mitä olen tekemässä.
Erään minä tapasin. Kirjoitan tämän itselleni, koska olen aika huono näköjään edes kirjoittamaan suoraan. Entä, jos hän ei pidä yhtään siitä, mitä kirjoitan.. entä, jos hän pahoittaa mielensä, tai toivoo, etten olisi edes kirjoittanut tätä.
Hän ei ollut sellainen, johon minä ajattelin edes ihastuvani. En mennyt sinne etsimään ketään, en todellakaan, vaan tekemään jotakin täysin uutta; muuttamaan elämääni. No, se muuttui. Joku, jonka arvelin alussa olevan ärsyyntynyt minuun, ja josta minäkin päätin siis olla ärsyyntynyt, kolahti todella. Vieläkin on niin omituista nähdä hänet, koska hän jotenkin herättää minussa niin paljon.. jos hän on edes hetken melkein vieressä, voin melkein nähdä käteni tärisevän.
Hän varmaan tietää ajatukseni, olen yrittänyt kertoa. Osaksi kirjoittanut, koska en tiedä, huvittaisiko häntä edes puhua kanssani. Toisaalta, en lainkaan ihmettelisi, ja silti jotenkin toivoisin..
Jos hän ikinä ihmetteli minun käytöstäni, niin ensinnäkin jo se, mitä hän herättää minussa, aiheuttaa hermostumista. Myös se, että en haluaisi kaikkien näkevän, että ensin ihastuin, myöhemmin enemmänkin, varattuun, vaikuttaa. Ei kenenkään pidä luulla mitään. Tilanne on se, että minä edelleen kaipailen häntä, ja välillä niin paljon, etten edes ymmärrä, mutta haluaisin pitää sen enemmänkin itselläni, jotta kukaan ei nolostuisi.
En ollut varattu, epävarma kylläkin, silloin, enkä ole nytkään. Jotenkin hän on mielestäni sen verran harvinainen, enemmän kuin minä olisin tiennyt etsiäkään, että alusta asti ajattelin, että varmaan hän olisi varattu. Kiinnostuisiko hän, vaikkei olisikaan? En tiedä. Todella toivoin, että hän voisi olla elämässäni mukana paljon enemmänkin, ja saati, kun keväällä huomasin tunteideni kasvaneen.
Toivottavasti se, etten edelleenkään pysty katsomaan häntä kuin ketä tahansa, ei tuo ongelmia. Olen yrittänyt välillä jutella hänelle kuin kaverille, mutta totuus on se, ..että ennen kuin tuntisin kuten vain kaveria kohtaan tunnetaan tai osaisin puhua kuin pelkälle kaverille, tulee vielä menemään aikaa.
En ikinä halunnut vahingoittaa häntä, enkä halua vieläkään. Toivoisin edelleen hänet itselleni, mutta ymmärrän, jos niin ei voi tapahtua.