Turkki

Mites mulle kävi näin, että bongasin turkkilaisen naisen.

Onko niillä yhtä kova kuri, kuin suomalaisilla naisilla?
3599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sehan on hieno juttu, onnea teille =) Minakin tiedan yhden suomalaisen miehen, jolla on turkkilainen vaimo, asuvat İstanbulissa, mutten sen paremmin tieda miten heidan avioliittonsa sujuu.

Enhan mina kaikkia, tai edes moniakaan turkkilaisia naisia viela tunne, mutta omista havannoistani voin kertoa, etta osaavat kylla olla aika tulisia suuttuessaan, usko tai ala :D
Mainio esimerkki tahan on minun rakas anoppini, kun heilla ensimmaisen kerran vierailin toissa kesana, huomasin aika nopeasti kuka siella pitaa pomon paikkaa. Aiti piti kylla sellaista jööta siella, ettei isalla ja pojalla ja minialla paljon ollut siihen sanomista. Kiltisti vain perunoita kuorimaan koko porukka :D
Ja sitten kun han suuttuu, voi helvata, silloin on meinaan helvetti irti.. Viime kesana meidan oli tarkoitus menna keskustaan johonkin ulkoilmakonserttiin ja ottaa aiti sinne mukaan, kun han halusi menna sinne hirveasti. Olimme poikaystavan kanssa olleet koko paivan kaupungilla ja sitten tulimme hakemaan aitia puoli tuntia myöhassa ja myöhastyimme konsertin alusta, niin voi luoja miten han suuttui siita.. Olin luullut aiemmin, etta isani suuttuessa on asiat suht huonosti minulla, mutta se ei ole mitaan tahan verrattuna..Tuli ihan ikava isaa siina :D No muuten anoppi on ihan hauska ja puhelias nainen, mutta kun han suuttuu niin siita on hauskuus kaukana. Heidan naapuritalossaan asuu viela akaisempi nainen, kun hanen huutaminen kuuluu sinne anoppilaan asti ja astioita heitellaan.. Ja joskus kaupungilla olen nahnyt nuoria pareja ja tyttö on jostain saanut kauhean mustasukkaisuuskohtauksen ja se huutaminen oli jotain semmoısta, mita en voinut edes uskoa, katsoin vain silmat pyöreina sita meininkia.. Ja poika oli hanta koipien valissa ja vahan nolona :D

Mutta muuten turkkilaiset naiset vaikuttavat kylla mukavilta, taalla izmirissa ainakin ovat todella kauniita ja pukeutuvat tyylikkaasti. Ja vieraanvaraisia, aina minua taalla hemmotellaan ruoalla ja tullaan hetı avustamaan jossain, jos naytan vaikka kirjakaupassa tarvitsevan apua. Ehka kun olen ulkomaalainen, ja viela 'viikinki' heheh. Viikinkeja tunnutaan ihailevan taalla suuresti..

Äänestä

Minäkin olen todistanut lomamatkallani turkkilaisen naisen valtaa, olimme rannalla Iclemerissä ja takimmaisessa rivissä istui "papparyhmä", tiedättehän, pelataan ja taisi siinä olla muutama olutpullokin, niin sitten syöksyy paikalle ilmeisesti yhden miehen vaimo kotivaatteissaan, hyvä ettei kuokka ollut kädessä ja alkaa pauhata pappaa kaikkien kuullen todella kovaäänisesti. En tietenkään ymmärtänyt tarkkaan mitä hän huusi mutta äijä lähti kotiin ja me kaikki 100 metrin säteellä saimme todistaa toimivaa akkavaltaa ;)

Äänestä
  • Kerran istuin turistibussissa Turkissa,matkalla retkelle.Opas kertoi,miten naiset joutuvat kärsimään perheväkivallasta,ja useimmin suku on käsittelemässä asioita,kun se ei kuulu poliisille.(nykyisin jo rikos.)No,bussi pysähtyi liikennevaloihin,ja katsoimme erään talon pihaan,missä nainen löi luudalla miestä,joka suojasi käsillään päätään.Ukkoparka istui rappusilla,nainen löi ja pauhasi.Opas totesi lakoonisti,että kuten näette,miehetkin kärsivät perheväkivallasta täällä..ehkä suku tulee apuun.. Ja me jatkoimme matkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr. Doctor7 kirjoitti:

Mites mulle kävi näin, että bongasin turkkilaisen naisen.

Onko niillä yhtä kova kuri, kuin suomalaisilla naisilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu