Ikäerosta

Haluaisin kysella kuinka paljon on liikaa? Siis itse olen 24 ja suhteessa 35-vuotiaaseen mieheen. Onko se liian paljon?
171473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei tuo minusta ole paljon. En osaa sanoa, mikä olisi liikaa, en ole tullut ajatelleeksi. Suhde voi toimia hyvin riippumatta suuresta ikäerosta. :)

Itse olen 20, ja tuore tuttavuuteni 35. Välillämme on jotain, mutta tarkkailen tilannett, mitä siitä kehkeytyy.

Äänestä

liian vähän ..20vuotta olisi sopivampi...no ei !OTTAKAA HYVÄT IHMISET OMANIKÄISIÄ ELÄMÄNKUMPPANEITA EI SELLAISTA TILANNETTA ET MIES VOISI OLLA ISÄNNE!

Äänestä
  • 11-vuotta vanhempi nyt ei mielestäni voi kuitenkaan olla isäni, joten aika huono perustelu kommentillesi. Kaipaisin kunnollisia perusteluita!!

    Äänestä

  • mistä puhuu. Seurustelin itse aikoinaan itseäni 29 vuotta vanhemman miehen kanssa. En etsinyt isähahmoa, enkä tarvinnut rahaa. En ole kertaakaan katunut suhdettani ko. mieheen, vaikka suhde päättyikin (syynä ei ollut ikäero). Me olimme monessa asiassa samalla "aaltopituudella"; meillä oli melko samanlaiset arvot, huumorintaju, kiinnostuksen kohteet jne.

    Ei se omanikäisyys takaa yhdessä pysymistä tai samanlaista arvo- tai ajatusmaailmaa tms. Tiedän monta omanikäistäni joiden kanssa en haluaisi olla.

    Sinun logiikallasi oman ikäinen voisi sitten varmaan olla oma veli tai sisko...

    Äänestä

  • ei tiedä kirjoitti:

    mistä puhuu. Seurustelin itse aikoinaan itseäni 29 vuotta vanhemman miehen kanssa. En etsinyt isähahmoa, enkä tarvinnut rahaa. En ole kertaakaan katunut suhdettani ko. mieheen, vaikka suhde päättyikin (syynä ei ollut ikäero). Me olimme monessa asiassa samalla "aaltopituudella"; meillä oli melko samanlaiset arvot, huumorintaju, kiinnostuksen kohteet jne.

    Ei se omanikäisyys takaa yhdessä pysymistä tai samanlaista arvo- tai ajatusmaailmaa tms. Tiedän monta omanikäistäni joiden kanssa en haluaisi olla.

    Sinun logiikallasi oman ikäinen voisi sitten varmaan olla oma veli tai sisko...

    tarkoitettu.

    Äänestä

Todennäköisesti saat paljon enemmän huomiota osaksesi kun ikäisiltäsi "pojilta",eli saat olla
kuningatar jos kaveri nyt on vähäänkään fiksu.

Äänestä

vuotta itseäni vanhemman miehen kanssa. En ole katunut, vaikka suhde päättyikin.

Äänestä

sen osaa itse kukin määritellä mikä on liikaa ja mikä ei; vaikka jos 15vee seurustelee kolmekymppisen kans tai mikä tahansa alaikänen näin laajasti aateltuna. Meillä on ikäeroa 13 vuotta "enimmillään" ja hyvin pyyhkii... ikähän se taitaa olla vaan numeroita eli ei oo liikaa teilläkään, kaikkihan se taitaa vaan riippua siitä miten tulee keskenään toimeen. Oman ikästeni kanssa en vois kuvitella seurustelua.

Äänestä
  • kun 18 vuotta.

    Äänestä

pitkälti sinusta isestäsi ja hänestä kiinni, mitä haluat parisuhteelta ja yhteiselämältä. Itse olen 34-vuotias ja en voisi kuvitellakaan seurustelevani yli 5 vuotta vanhemman kanssa...Minulla on ollut 14 vuotta vanhempi rakastaja ja seksi oli hyvää, olimme siinä sielunkumppaneita, palapelin osia jnejne. Mutta minulle itselleni on tärkeämpää, huom. parisuhteessa, että olemme kumppanini kanssa suht samassa elämänvaiheessa ja voin elää hänen kanssaan tasaveroisena ja -arvoisena sekä suurin piirtein samoja asioita nähneenä ja kokeneena. Koin vanhemman miehen kanssa (kaikesta hyvästä huolimatta) jonkinlaista epämääräistä alemmuudentunnetta iästäni ja hänen elämänkokemuksestaan. Toisaalta minua imarteli kokeneen miehen huomio ja häntä taas nuoren naisen kiihkeys... Meillä oli yhteistä mahtava seksi, ei mitään muuta. Mutta tämä on vain oma kokemukseni, kuuntele itseäsi ja häntä, rehellisesti.

Äänestä

Jos kaikki on muuten "ok" niin minusta ikäerolla ei ole mitään väliä. Olette molemmat aikuisia ihmisiä eikä 11 vuotta ole mielestäni kovin merkittävä ero. Eri asia jos toinen olisi alaikäinen. Itse olen 20 ja minulla on suhde 40-vuotiaan miehen kanssa. Kyse on lähinnä seksistä, mutta tällä ikäerolla en muuhun ryhtyisikään. 11 vuotta on kuitenkin melkein puolet vähemmän, eikä se tunnu sen kummoisemmalta kuin vaikka 5 vuotta :)

Onnea teille !

Äänestä

Eli selventäisin vielä omalta osalta asiaani, että miehelläni on kaksi lasta ja itselläni siis ei ole, enkä ehkä haluakaan omia lapsia. Meillä on paljon samoja mielenkiinnon kohteita ja pidämme samoja asioita yleensä ottaen tärkeinä. Tietysti mietityttää kuitenkin se, että mitäs sitten, kun itse olen "hehkeä kolmekymppinen" ja mies sitten jo "keski-iän kriisissä".. Miten se kaikki tulisi vaikuttamaan? Ehkä vähän liian kauaskantoisesti ajattelen asiaa, mutta kiinnostaa tietää, jos joku elää tällaisessta tilanteessa..

Äänestä

on. jos sun vielä ton ikäsenä tarvii kysellä toisten mielipidettä, niin kyllä. haepas joku nuorempi tai ala seurustella sitten, kun olet vähän varmempi omista valinnoistasi.

Äänestä
  • ymmärrettävää että asia epäilyttää. Oma mieli saattaa olla hyvinkin varma, mutta ulkopuolelta tulevat paineet ja mielipiteet saattaa seikoittaa ajatuksia. On tervettä ajatella asioita kriittisesti.

    Äänestä

  • on ihan kirjoitti:

    ymmärrettävää että asia epäilyttää. Oma mieli saattaa olla hyvinkin varma, mutta ulkopuolelta tulevat paineet ja mielipiteet saattaa seikoittaa ajatuksia. On tervettä ajatella asioita kriittisesti.

    Kiitos sinulle vastauksestasi ja ymmärryksestä. Se eniten mietityttääkin, kun ulkopuolelta tulevat paineet ovat kovat. Toki on pariskuntia tuttavapiirissänikin, joissa mies on vanhempi kuin nainen, mutta ei ehkä näin suurella ikäerolla. No aika näyttää kuinka menee!

    Äänestä

  • mimmi-1984 kirjoitti:

    Kiitos sinulle vastauksestasi ja ymmärryksestä. Se eniten mietityttääkin, kun ulkopuolelta tulevat paineet ovat kovat. Toki on pariskuntia tuttavapiirissänikin, joissa mies on vanhempi kuin nainen, mutta ei ehkä näin suurella ikäerolla. No aika näyttää kuinka menee!

    mitä oikeasti haluat. Itsensä ikäinen on todennäköisesti "turvallisempi" valinta loppuelämää ajatellen.
    Ikäeroa tuntuu olevan liikaa, koska itsekin sitä mietit.
    Olin naimisissa 11 vuotta itseäni 13 vuotta vanhemman miehen kanssa. En voi sanoa, että olisimme "kasvaneet yhdessä". Lisäksi kaverit ja ympäristö muuttui aikuisemmaksi ja jokin kasvuvaihe jäi kokematta.
    Sanonta vanha koira ei opi uusia temppuja pätee aika hyvin vanhempiin miehiin.
    Mieti myös miehen motiiveja...tunnen pari vähän päälle kolmekymppistä miestä, jotka tapailevat vain nuoria naisia (alle 25) ja vain siitä syystä, että ne ovat helpommin "muokattavissa" mieleisiksi. Omien puheitten mukaan he tapailevat tyttöjä. Lisäksi niitä on kiva esitellä kavereille. Syitä on monta ja kovin moni niistä ei ole varsin imarteleva...
    Harkitse siis sekä omiasi että kaverisi motiiveja!

    Äänestä

Mun isovanhemmillakin on 11vuotta ikäeroa. Ainakaan miestäs ei voi luulla isäksesi. Ainakin tosi harvinaista olis Suomessa jos 11vuotiaana sais lapsen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmi-1984 kirjoitti:

Haluaisin kysella kuinka paljon on liikaa? Siis itse olen 24 ja suhteessa 35-vuotiaaseen mieheen. Onko se liian paljon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu