Tänään tapahtui jotain mikä sai minut itkemään. Minua ei itkettänyt se, että minua olisi jotenkin ahdistanut vaan minua pelotti äitini puolesta.
Tänään isäni tuli kotiin vähän humalassa, yleensä hän siis on niin paljon humalassa, että jakaa rahaa minulle ja siskoilleni ja rakastaa kaikkia. Hän on kerran kuukaudessa kännissä silloin kun saa työkkärikorvauksen. Äitini on se jolla on kaikki määräysvalta perheessä ja omistaa autot ja talot ja elättää meidät kaikki.
Nyt sitten isäni tuli kotiin ja alkoi huutamaan jostain pettämisestä. Ensiksi se vain hirveästi meuhkasi, mutta sitten lähti juoksemaan pihalla äitini perässä ja kaatoi hänet maahan ja kuristi. Pikkuveljeni huusi, että nyt se tappaa äidin ja minä lähdin sukkaselteni pihalle juoksemaan ja sain isäni maahan äitini kimpusta, ja olisi niin paljon tehnyt mieli vetää sitä turpaan. Siinä samalla pikkusiskoni ja veljeni huutaa. No isäni rauhoittui, mutta huuto jatkui jonka jälkeen hän sitten seinän vieressä ahdistele äitiä. Äiti pääsi pois, ja sisälle, mutta en uskaltanut laittaa ovea kiinni kun siinä tilassa olisi rikkonut ikkunan ja tullut sisälle. Niin kuin ehkä 7-vuotta sitten teki. Ei hän uhannut tappaa äitiä, mutta sisälle pelkäsin, että ottaa puukon tiskipöydältä. Välillä se rauhoittui, mutta sitten lähti taas äitini perään huutamaan siitä pettämisestä josta oli ehkä 17-vuotta aikaa eli siitä on niin kauan kuin minä olen elänyt. Silloin eivät vielä edes seurustelleet kunnolla.
Siinä tapauksessa kun äitini lähti taas pihalle karkuun kysyin, että nyt soitetaan poliisit. Sitten soitettiin. Poliisien tulo kesti varmaan puoli tuntia.
Siinä välillä puhuin isäni kanssa pöydän äärellä, että minä pelkääm häntä ja pyysin menemään pihalle. Hän sitten meni pihalle ja halasi minua ja rauhoitteli. Sitten istui tuossa pihalla ja poliisit tulivat hakemaan ja veivät hänet omaan asuntoonsa.
Hän siis on asunut meillä yli 17-vuotta ja aina ryypännyt kaikki rahansa. Mutta kuitenkin sitten aina remontoi meillä sen eteen, että saa ruokaa. Isäni on oikeasti tosi mukana kännissä silloin kun ei viinakärpänen pure. Tämä tilanne nyt oli pitkästä aikaa tälläinen joka oikeast pelotti. Muista, että silloin pienenä tämä järkytti ihan hirveästi ja nyt minua pelottaa pikkuveljeni puolesta joka on aika järkyttynyt. Asiasta keskusteltiin ja minulla on kaikki hyvin ja äidilläkin.
Nyt minua vain pelottaa, että jos hän tulee huomenna uudestaan ja on vihainen siitä, että poliiseille soitettiin ja tappaa äidin. Ei mitään tekisi selvin päin, mutta jos taas juo sitä viinaa josta tulee niin vihaiseksi.
Me kyllä pärjätään sille jos tulee puukon kanssa riehumaan vaikka se on tosi epätodennäköistä. Äitini kun on aika voimakas ja varmaan löi takaisinkin itsepuolustukseksi.
En tiedä miksi tämän kirjoitin, mutta se aina helpottaa kun saa puhua jollekin kokeneesta. Elämä jatkuu kunhan tuo isä taas selviää ja saadaan sen kanssa selvinpäin puhuttua asiasta.
Minua pelottaa isäni ensimmäistä kertaa?
6
1429
Vastaukset
- puhumaan tapahtuneesta
aikuisten kanssa ja purkamaan pelko- ja ahdistustiloja. Ja sitten olisi hyvä, että saisit jotain apua, koska noi on tosi vaikeita juttuja käsitellä. Viina on valitettavan monelle miehelle Suomenmaassa ongelma ja miehet sinänsä ovat mukavia, mutta viinapiru tekee miehistä vainoharhaisia, tappelunhaluisia ja vihaisia. Teidän täytyy ajatella omaa turvallisuuttanne. Jos isä ei pysty tulemaan teille selvin päin, niin silloin hän ei tule ollenkaan. Selvät rajat ja lukot oviin. Mutta äidilläsikin on oma vastuunsa, ettei hän provosoi ja hauku isää. Se on miehelle todella herkkä paikka olla työtön. Ketään ei tarvitse päästää humalassa sisälle riehumaan - oli hän sitten äiti, isä tai mikä tahansa muu sukulainen tai ystävä. Hyvä, kun purit edes tänne. Monesti näistä asioista on vaikea puhua. Sitten jälkeenpäin pystyy sanomaan, miten asiat menivät, mutta alussa voi olla ns. shokkivaiheessa, ettei pysty ymmärtämään, mitä oikein kävi ja miksi.
- .............
Juttu kun on vähän vaikea. Hän kun asuu meillä, mutta yleensä sitä ei päästetä sisään kännissä. Nyt pääsi vahingossa ja kun hänellä tänne on aivain ja meillä turveketju ovessa, niin se turvaketju ei mitään pidä. Arvaa vaan kuinka monte kertaa sen katkaissut vain riuhtaisemalla. Yleensä sitten menee ihan kiltisti nukkumaan. Nyt vain oli taas juonut liian vähän ja vääränlaista viinaa niin oli niin vihainen.
Ei minua se tilanne järkyttänyt sillä olen tottunut siihen, että isä käyttäytyy väärin kännissä. Nyt se vain meni liian pitkälle. Pahiten minua ehkä pelästytti se, että kun äiti oli pihalla ja itse en mennyt niiden perässä kun ajattelin niiden puhuvan siellä vain kahdestaan. Mutta sitten pikkuveljeni tulee hysteerisesti huutaen, että isä tappaa äidin. No siinä tilanteessa tuli heti mielenkuva, että nyt se riehuu siellä puukonkanssa. Juoksin sinne heti ja vetäsin isän pois siitä äitin päältä. En tiedä mitä oli tekemässä, ehkäpä kuristamassa. Tilanteen vakavuutta en tiedä, ei kyllä varmaankaan ihan tosissaan.
Puhuttu tästä ollaan koko perhe paitsi isä. Nyt kun tulee selvinpäin kotiin haluan todellakin selvityksen asiaan, enkä vain anna asian olla. Toivottavasti muistaa tapahtuneesta edes jotain.
Mitä tälläisessä tilanteessa voi tehdä? Voiko hakea lähestymiskieltoa joka koskettaa vain silloin kun on kännissä?
Nyt kyllä pelkään, että missä tilanteessa on huomenna kun en ole kotona ja, että jos isäni tekee jotain itselleen.
Miksi ei voi olla perhettä jossa molemmat ovat töissä eivätkö juo kuin joskus vähän. Miksi minun perheeni on tälläinen? Miksi isäni satuttaa meitä muita henkisesti? Miksi hän ei voi lopettaa juomista vaikka hänellä olisi tässä kaikki. Asunto , vaimo ja lapset. :( - - D
............. kirjoitti:
Juttu kun on vähän vaikea. Hän kun asuu meillä, mutta yleensä sitä ei päästetä sisään kännissä. Nyt pääsi vahingossa ja kun hänellä tänne on aivain ja meillä turveketju ovessa, niin se turvaketju ei mitään pidä. Arvaa vaan kuinka monte kertaa sen katkaissut vain riuhtaisemalla. Yleensä sitten menee ihan kiltisti nukkumaan. Nyt vain oli taas juonut liian vähän ja vääränlaista viinaa niin oli niin vihainen.
Ei minua se tilanne järkyttänyt sillä olen tottunut siihen, että isä käyttäytyy väärin kännissä. Nyt se vain meni liian pitkälle. Pahiten minua ehkä pelästytti se, että kun äiti oli pihalla ja itse en mennyt niiden perässä kun ajattelin niiden puhuvan siellä vain kahdestaan. Mutta sitten pikkuveljeni tulee hysteerisesti huutaen, että isä tappaa äidin. No siinä tilanteessa tuli heti mielenkuva, että nyt se riehuu siellä puukonkanssa. Juoksin sinne heti ja vetäsin isän pois siitä äitin päältä. En tiedä mitä oli tekemässä, ehkäpä kuristamassa. Tilanteen vakavuutta en tiedä, ei kyllä varmaankaan ihan tosissaan.
Puhuttu tästä ollaan koko perhe paitsi isä. Nyt kun tulee selvinpäin kotiin haluan todellakin selvityksen asiaan, enkä vain anna asian olla. Toivottavasti muistaa tapahtuneesta edes jotain.
Mitä tälläisessä tilanteessa voi tehdä? Voiko hakea lähestymiskieltoa joka koskettaa vain silloin kun on kännissä?
Nyt kyllä pelkään, että missä tilanteessa on huomenna kun en ole kotona ja, että jos isäni tekee jotain itselleen.
Miksi ei voi olla perhettä jossa molemmat ovat töissä eivätkö juo kuin joskus vähän. Miksi minun perheeni on tälläinen? Miksi isäni satuttaa meitä muita henkisesti? Miksi hän ei voi lopettaa juomista vaikka hänellä olisi tässä kaikki. Asunto , vaimo ja lapset. :(tosi, tosi ikävää. Ei ole sun syy mitenkään ja saat kärsiä. :(
Pystytkö puhumaan tästä rakentavasti vanhempies kanssa?
Ei ole hyvä, jos saat pelätä heidän henkensä puolesta. Se ei kuulu sinulle.
Pikkuveljesi saattaa olla vieläkin ahdistuneempi. Hän tuli huutamaan sinulle tapahtuneesta, eli oli se joka ensimmäisenä teki asialle jotain.
Voitko mennä halaamaan poikaa puolestani? :<
Jutelkaa ja kertokaa ahdistuksesta! - on ok?
............. kirjoitti:
Juttu kun on vähän vaikea. Hän kun asuu meillä, mutta yleensä sitä ei päästetä sisään kännissä. Nyt pääsi vahingossa ja kun hänellä tänne on aivain ja meillä turveketju ovessa, niin se turvaketju ei mitään pidä. Arvaa vaan kuinka monte kertaa sen katkaissut vain riuhtaisemalla. Yleensä sitten menee ihan kiltisti nukkumaan. Nyt vain oli taas juonut liian vähän ja vääränlaista viinaa niin oli niin vihainen.
Ei minua se tilanne järkyttänyt sillä olen tottunut siihen, että isä käyttäytyy väärin kännissä. Nyt se vain meni liian pitkälle. Pahiten minua ehkä pelästytti se, että kun äiti oli pihalla ja itse en mennyt niiden perässä kun ajattelin niiden puhuvan siellä vain kahdestaan. Mutta sitten pikkuveljeni tulee hysteerisesti huutaen, että isä tappaa äidin. No siinä tilanteessa tuli heti mielenkuva, että nyt se riehuu siellä puukonkanssa. Juoksin sinne heti ja vetäsin isän pois siitä äitin päältä. En tiedä mitä oli tekemässä, ehkäpä kuristamassa. Tilanteen vakavuutta en tiedä, ei kyllä varmaankaan ihan tosissaan.
Puhuttu tästä ollaan koko perhe paitsi isä. Nyt kun tulee selvinpäin kotiin haluan todellakin selvityksen asiaan, enkä vain anna asian olla. Toivottavasti muistaa tapahtuneesta edes jotain.
Mitä tälläisessä tilanteessa voi tehdä? Voiko hakea lähestymiskieltoa joka koskettaa vain silloin kun on kännissä?
Nyt kyllä pelkään, että missä tilanteessa on huomenna kun en ole kotona ja, että jos isäni tekee jotain itselleen.
Miksi ei voi olla perhettä jossa molemmat ovat töissä eivätkö juo kuin joskus vähän. Miksi minun perheeni on tälläinen? Miksi isäni satuttaa meitä muita henkisesti? Miksi hän ei voi lopettaa juomista vaikka hänellä olisi tässä kaikki. Asunto , vaimo ja lapset. :(Sinä kannat liian paljon vastuuta näistä asioista. Eivät ole sinun ratkaistavissa.
Sinun äitisi ja isäsi pitäisi hoitaa tämä juttu selväksi. Äitisi pitäisi valitettavasti pistää isäsi pellolle koska te lapset kärsitte tästä nyt ja on hänen vastuu pitää teidät turvassa, teidän ei pitäisi nähdä mitä näätte ja koette, ei ole teidän vika. Isäsi pitäisi ottaa vastuu juomisestaan. Hänen ei pitäisi ottaa tippaakaan koska käyttäytyy noin ja jos ottaa niin muuttakoon pois ja äitisi pitäisi tehdä kaikkensa että hän ei tule teidän taloon ikinä enää.
Teillä pitää tietenkin olla suhde isään mutta ei teidän kotona, koti pitäisi olla se yksi paikka missä on kaikki hyvin ja turvallista, pahat asiat tapahtuu muualla. Vanhempasi eivät ilmeisesti tajua mitä tämä tekee teille lapsille, millaisen lapsuuden saat, tekee susta aikuisen ja jos näät tämmöistä käyttäytymistä niin voit luulla et se on normaalia ja joku päivä teet näin itse, senkin takia vanhempasi tekevät väärin että antavat tämän jatkua.
Ei ole sinun tehtäväsi ratkoa heidän välejään tai isäsi juomista on heidän vastuu, heidän pitää ottaa vastuu siihen.
On todella pelottavaa nähdä vanhempien tappelu ja väkivaltaa se jää mieleen iäksi, minä näin sitä myös mutta minulla ei ollut siskoja eikä veljiä mukana he olivat muuttaneet pois kotoa jo. Teidän täytyy lohduttaa toisianne kun tämä tapahtuu ja ottaa voimaa toisistanne ja ajatella että ei ole teidän vika. Voit yrittää puhua tästä koulussa opettajille tai jollekkin muulle aikuiselle, onkon ketään suvussasi jolle voisit yrittää puhua? jos vanhempasi tietävät että joku muu tietää tästä niin he ehkä heräävät ja alkavat ottamaan vastuuta käyttäytymiseensä, koska ei ole oikein että tekevät noin.
Se on kummankin heidän vikansa, äitisi että hän antaa isäsi riehua noin,( vaikka varmaan tuntuu että kaikki on isäsi vika koska hän on se joka kuristaa ja rikkoo paikkoja) ja isäsi kun riehuu vaikka kännissä tai ei, hänen ei pitäisi juoda jos noin käyttäytyy.
Yritä puhua tästä jollekkin ja jos et heti onnistu niin yritä uudelleen. On hirveetä kun pelottaa ja lapsille varsinkin kun ne jotka pitäs pitää susta huolta ja pitää sut turvassa käyttäytyy noin. Sun pitäisi nähdä kavereita ja elää normaalii elämää mut odotat ja pelkäät että tapahtuu jotain hirveetä. Kerro tää jos voit myös vanhemmilles ja jos et voi yritä löytää joku toinen aikuinen joka voisi puhua heille tästä. Aikuiset näkevät nämä asiat erilailla kun lapset. Ehkä netistä vois löytyä apua? Toivottavasti tää auttaa nyt vähän? - Elämä kun
............. kirjoitti:
Juttu kun on vähän vaikea. Hän kun asuu meillä, mutta yleensä sitä ei päästetä sisään kännissä. Nyt pääsi vahingossa ja kun hänellä tänne on aivain ja meillä turveketju ovessa, niin se turvaketju ei mitään pidä. Arvaa vaan kuinka monte kertaa sen katkaissut vain riuhtaisemalla. Yleensä sitten menee ihan kiltisti nukkumaan. Nyt vain oli taas juonut liian vähän ja vääränlaista viinaa niin oli niin vihainen.
Ei minua se tilanne järkyttänyt sillä olen tottunut siihen, että isä käyttäytyy väärin kännissä. Nyt se vain meni liian pitkälle. Pahiten minua ehkä pelästytti se, että kun äiti oli pihalla ja itse en mennyt niiden perässä kun ajattelin niiden puhuvan siellä vain kahdestaan. Mutta sitten pikkuveljeni tulee hysteerisesti huutaen, että isä tappaa äidin. No siinä tilanteessa tuli heti mielenkuva, että nyt se riehuu siellä puukonkanssa. Juoksin sinne heti ja vetäsin isän pois siitä äitin päältä. En tiedä mitä oli tekemässä, ehkäpä kuristamassa. Tilanteen vakavuutta en tiedä, ei kyllä varmaankaan ihan tosissaan.
Puhuttu tästä ollaan koko perhe paitsi isä. Nyt kun tulee selvinpäin kotiin haluan todellakin selvityksen asiaan, enkä vain anna asian olla. Toivottavasti muistaa tapahtuneesta edes jotain.
Mitä tälläisessä tilanteessa voi tehdä? Voiko hakea lähestymiskieltoa joka koskettaa vain silloin kun on kännissä?
Nyt kyllä pelkään, että missä tilanteessa on huomenna kun en ole kotona ja, että jos isäni tekee jotain itselleen.
Miksi ei voi olla perhettä jossa molemmat ovat töissä eivätkö juo kuin joskus vähän. Miksi minun perheeni on tälläinen? Miksi isäni satuttaa meitä muita henkisesti? Miksi hän ei voi lopettaa juomista vaikka hänellä olisi tässä kaikki. Asunto , vaimo ja lapset. :(kun sitä mitä se on. Se on välillä tosi surullista, mutta jos yhtään helpottaa, niin tilanteet saattavat parantua jossain vaiheessa. Isät saattavat löytää uuden naisen ja he rauhoittuvat ja saavat näin elämästä kiinni. Isälläsi on varmaan paljon murheita, mutta hän ei saisi käyttäytyä niin kuin käyttäytyy. (Avioero on kaikista rankin asia, sen jälkeen tulevat vanhempien kuolemat ja muut) Ihmiset itse omassa ahdistuksessaan ja vihassaan aiheuttavat ensinnäkin itselleen surua ja myös toisille ihmisille pahaa mieltä.
Taloudellinen asia - esimerkiksi nyt kun elämme hyvin materialistisssa yhteiskunnassa ja ei osata antaa henkisille arvoille mitään arvoa, monet eivät jaksa ja eivät selviydy. Varmaan isäsi on yrittänyt parhaansa, mutta se on niin hirveää, jos ei saa omalleen ahdistukselleen minkäänlaista rauhaa. Jos ehtään helpottaa, niin pistä vaikena aikana vaikka kädet ristiin ja suot sellaisen ajatuksen yläilmoille, että tilanteeseen tulisi parannus. Monesti rukouksellakin voi auttaa ihmisiä ja tilanteita. Miehet kun ovat niin omapäisiä ja he eivät tahdo millään hakea apua. Se saattaa olla kymmenien vuosien tulos, että jotain oppii.
Olet oikeassa, humalaista ihmistä ei kannata päästää sisälle riehumaan. Ensin vaihdetaan lukot ja ovikoodit. Annetaan mennä viinahäkärä ohi ja sanotaan, että sitten puhutaan kun toinen on selvinpäin. Selkeät rajat. Alkoholi sekoittaa ihmisen pään.
Mutta jos yhtään lohduttaa, niin et ole ainoa. Suomessa tämä alkoholikäyttäytyminen on niin iso ja laaja ongelma. Se on pahentunut vaan, kun alkoholipolitiikka on höllentynyt: mäyräkoiria saa ABC-asemilta iltaan asti ostettua ja ravintolat ovat auki neljään asti. Ajattele, että ennen ei saanut ravintolasta edes kaljalasia ostettua ennenkuin oli ostanut voileivän. Mitä se on tänä päivänä? Ihmiset kittavat itsensä humalaan jo alkuillasta ja sitten mennään vasta klo 23 ravintolaan, jossa juodaan vielä enemmän. Ei ole mikään ihme, että riehuminen kaduilla ja kotona alkaa, kun rahat loppuvat ja laskuhumala alkaa. Ja tämä on koko yhteiskunna ongelma!
Voi yrittää sanoa isälle, että menee hakemaan apua. Muuta et voi tehdä. Ja ette päästä sisälle riehumaan.
- jospa tajuaisivat ees jotain
Tulosta tämä kirjoituksesi koko viestilinkki ja lähetä tai anna henkilökohtaisesti sekä isällesi että äidillesi käteen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4626574Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1863907Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1092521Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit262040Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1371424Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751315- 681166
- 631095
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771089- 451028