Kysymys ja haaste Ari-JT:lle ja muille JT:lle

Tälläkin palstalla JT:t puhuvat kuinka Pyhä Henki johtaa heidän toimintaansa ja etenkin "voideltuja," joitten kirjoituksia voi lukea Vartiotornista ja Herätkää-lehdestä.

Olen aika kauan tutkinut JT kirjallisuutta ja keskustellut JT:n kanssa, mutta en pysty löytämään Pyhän Hengen antamaa valoa mistään. Lähes kaikki aiemmin totuutena opetettu on muutettu tai kumottu aikojen kuluessa.
Erikoisen selvästi tämä näkyy lukuisissa ennustuksissa, jotka kaikki ovat jääneet toteutumatta.
Kun kysyin luonani vierailleilta JT:lta, että miksi on niin paljon oppimuutoksia ja miksi ennustukset eivät toteutuneet ja miksi Jumala antoi väärää tietoa "voidelluille," en saanut minkäänlaista vastausta. Sen sijaan heille tuli kiire lopettaa keskustelu ja poistua paikalta, kun sen johdattelu muihin aiheisiin ei onnistunut.

Haaste kaikille JT:lle: Esittäkää edes yksi ainoa ennustus, joka on totetutunut niin kuin se alun perin ennustettiin.

Raamatun mukaan väärän profeetan tunnistaa juuri siitä, että Herra tekee sen ennustukset tyhjiksi.

Kysymys: Kuinka voin luottaa lehdissänne oleviin kirjoituksiin, jos ne eivät ole syntyneet Pyhän Hengen innoittamina?
13594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

et jos täl sivulla yrittää jottain perustella ja todistaa,sen luopiot vääntää ruttuun ku korkkiruuvin.Ei ne myönnä mittään.Sanon ny yhen,kuka tuli ja hävitti Jerusalemin,Kyyros,se tiettiin jo pari sataa vuotta ennen ku tapahtu

Äänestä
  • Oli kysymys vartiotorniseuran ennusteluista. Vartiotorniseura on kyllä, näin jälkikäteen, ennustellut Jerusalemin hävityksen ajankohtaa. Siinäkin epäonnistuen!

    Toisekseen, Jerusalemin hävittäjä oli Nebukadnessar. Mainitsemasi Kyyros antoi määräyksen rakentaa se uudelleen.

    Äänestä

  • Kerronpa sulle... et jos täl sivulla yrittää jottain perustella ja todistaa,sen luopiot vääntää ruttuun ku korkkiruuvin.Ei ne myönnä mittään.Sanon ny yhen,kuka tuli ja hävitti Jerusalemin,Kyyros,se tiettiin jo pari sataa vuotta ennen ku tapahtu [neitoni 25.10.2008 klo 23.33]

    NEITONI, SINÄ OLET IHAN BIMBO :)))))

    Äänestä

  • tuota noin kirjoitti:

    Kerronpa sulle... et jos täl sivulla yrittää jottain perustella ja todistaa,sen luopiot vääntää ruttuun ku korkkiruuvin.Ei ne myönnä mittään.Sanon ny yhen,kuka tuli ja hävitti Jerusalemin,Kyyros,se tiettiin jo pari sataa vuotta ennen ku tapahtu [neitoni 25.10.2008 klo 23.33]

    NEITONI, SINÄ OLET IHAN BIMBO :)))))

    mutten pimpo

    Äänestä

  • timoheiskala kirjoitti:

    Oli kysymys vartiotorniseuran ennusteluista. Vartiotorniseura on kyllä, näin jälkikäteen, ennustellut Jerusalemin hävityksen ajankohtaa. Siinäkin epäonnistuen!

    Toisekseen, Jerusalemin hävittäjä oli Nebukadnessar. Mainitsemasi Kyyros antoi määräyksen rakentaa se uudelleen.

    Oli kysymys vartiotorniseuran ennusteluista. Vartiotorniseura on kyllä, näin jälkikäteen, ennustellut Jerusalemin hävityksen ajankohtaa. Siinäkin epäonnistuen!
    Toisekseen, Jerusalemin hävittäjä oli Nebukadnessar. Mainitsemasi Kyyros antoi määräyksen rakentaa se uudelleen.

    - Kokeile todistaa Raamatulla. Ja laita jokainen jae ja luku kirjoittajineen mikä kuuluu väittämääsi.

    Äänestä

  • Ramatulla kirjoitti:

    Kunikas se nyt näin menee. Tähän asti vartiotorniseuran todistajat ovat tuskailleet eräiden liian perusteellista kiinnostusta seuran esittämiin vuosilukuihin. Nyt niitä oikein pyydetään näytille. Laitan linkin - josko olisitte kiivastuksissanne hukanneet vanhan, mutta olisitte taas kiinnostuneet tutkimaan. Seuraavat perustelut ovat oikein vartiotorniseuran omista julkaisuista. Huomataan, että valehtelu on huomattavasti vaikeampi laji kuin rehellisyys:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000018666935#22000000018666935

    Siihen toiseen väitteeseeni löytyy perustelu esimerkiksi tästä:

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=2. Aik. 36:1&mod1=FinPR

    Äänestä

ketään luopumaan uskollisuudesta seurakuntaansa kohtaan tai hylkäämään oppinsa. Kerron vain totuuden siitä, miten meistä täällä yritetään levittää väärää ja valheellista tietoa.

Meiltä varmaankin edellytetään ja monet varmasti olisivatkin innoissaan, jos me huolellisen harkinnan jälkeenkin pitäisimme tätä kaikkea vain pelkän kuvitelman aikaansaannoksena, kuvitelman, joka ei voisi sitten olla vastuussa teoistaan millään inhimillisellä tavalla. Tätäkö meiltä odotetaan? Niinkö? Me olemme ihmisiä, jotka uurastamme loputtomiin, välitämme aidosti ja uhraudumme myös mitään kyselemättä ja vaatimatta--- uskon vuoksi. Mutta te vaaditte--uhrautumaan teille! Miksi tämä on niin vaikea ymmärtää? Miksi? Sinunkin! ;)

Äänestä
  • Tiedän varsin hyvin, että netissä on lukuisa määrä väärää tietoa niin JT:sta kuin muistakin uskonnoista. Juuri siksi olenkin tutkimuksissani pyrkinyt pitäytymään pelkästään JT:n omaan kirjallisuuteen.

    Vuoden -97 Vartiotornissa todetaan:

    JEHOVA JUMALA on tosi sanansaattajiensa henkilöllisyyden Suuri Osoittaja. Hän osoittaa, keitä he ovat, saattamalla toteutumaan sanomat, jotka hän lähettää heidän välityksellään. Jehova on myös väärien sanansaattajien Suuri Paljastaja. Miten hän paljastaa heidät? Hän tekee tyhjiksi heidän tunnusmerkkinsä ja ennustuksensa. Näin hän osoittaa, että he ovat omatekoisia ennustelijoita, joiden sanomat ovat todellisuudessa lähtöisin heidän omasta väärästä järkeilystään — tosiaankin heidän tyhmästä, lihallisesta ajattelustaan!
    Meidän pitäisi olla todella kiitollisia siitä, että Jehova osoittaa, ketkä ovat hänen tosi sanansaattajiaan! Hän on tosiaan “se, joka saattaa palvelijansa sanan toteutumaan ja joka panee täytäntöön sanansaattajiensa koko neuvon” (Jesaja 44:26). (W97 1/5 Oikeanlaisen sanansaattajan tunnistaminen.)

    Olen tutkinut JT:n kirjallisuutta parisen vuotta suhteellisen intensiivisesti käyttäen em. ohjetta punaisena lankana. Tällä hetkellä aineistoa on kertynyt kymmenisen sivua, jonka julkaiseminen tällä palstalla ei ole mahdollsita, mutta tässä yksi esimerkki koskien vuotta 1975:

    Herätkää! 8.12.1968
    Merkitseekö tämä sitä, että ... todisteet kiistattomasti ilmaisevat tämän asiainjärjestyksen täysin päättyvän vuonna 1975? Koska Raamattu ei sano sitä nimenomaisesti, kukaan ihminen ei voi sitä sanoa. Kuitenkin me voimme olla varmoja seuraavasta: 1970-luku on näkevä ihmiskunnan historian vaikeimman ajan. ... Joku voi kuitenkin sanoa: ”Miten voitte olla siitä varmat? … Ihmiset ovat ennenkin erehtyneet näiden ennustusten suhteen.” On totta, että aikaisemmin on ollut niitä, jotka ovat ennustaneet "maailman loppua", vieläpä julistaneet määräaikaa sen tulolle. ... Mutta mitään ei tapahtunut. "Loppu" ei tullut. He syyllistyivät väärään ennusteluun . Miksi? Mitä heiltä puuttui? Heiltä puuttui riittävät todisteet Raamatun ennustusten täyttymisestä. Heiltä puuttui Jumalan totuudet ja todisteet siitä, että hän ohjasi ja käytti heitä. Mutta mitä on sanottava nykyhetkestä? Nyt meillä on vaaditut todisteet, kaikki todisteet. Ja ne ovat ylitsepursuavat.

    Kysymys Miksi ei rehellisesti myönnetä, että juuri JT:n "voidellut" olivat niitä, jotka syyllistyivät väärään ennusteluun?

    Kysymys: Miten on mahdollista, että nämä "voidellut", Jumalan johdossa olevat johtajat erehtyivät tällä tavalla ja johtivat kansaa harhaan luomalla vääriä odotuksia?

    Kysymys: Miksi "voidelluilta" puuttui Jumalan totuudet, jos Jumala johti heitä?

    Kysymys: Mitä olivat ne ylitsepursuavat ”Jumalan totuudet” ja ”kaikki todisteet,” joihin tässä viitataan?

    Kysymys: Jos tuolloin oli olemassa ”Jumalan totuudet” ja ”kaikki todisteet,” että Jumala johtaa järjestöä, niin miksi se jälleen kerran erehtyi ja johti kansaa harhaan syyllistymällä väärään ennusteluun?

    Nämä ovat rehellisen tutkijan rehellisiä kysymyksiä, joihin kaipaan rehellisiä vastauksia.

    Jos näissä kysymyksissä on jotakin väärää, ole hyvä ja kerro se.

    Äänestä

  • marjule kirjoitti:

    Tiedän varsin hyvin, että netissä on lukuisa määrä väärää tietoa niin JT:sta kuin muistakin uskonnoista. Juuri siksi olenkin tutkimuksissani pyrkinyt pitäytymään pelkästään JT:n omaan kirjallisuuteen.

    En ole JT.

    Olen itsekin yrittänyt tivata totuuden perään muutamaan otteeseen tällä palstalla.

    Vastauksia ei vaan tahdo tulla jostakin syystä.

    Olen tullut siihen lopputulokseen, että vt-seuralle sana "totuus" merkitsee jotain aivan muuta, kuin mitä sanan totuus varsinainen merkitys
    on.

    Merkitseekö tämä sitä, että ... todisteet kiistattomasti ilmaisevat tämän asiainjärjestyksen täysin päättyvän vuonna 1975? Koska Raamattu ei sano sitä nimenomaisesti, kukaan ihminen ei voi sitä sanoa.

    - Voisitko julkaista koko kirjoituksen? Kun ei minulla ole kyseistä lehteä. Nimittäin tuossa yllä olevassa lainauksessa nimemomaa sanotaan, ettei kukaan ihminen voi sanoa.

    Heiltä puuttui Jumalan totuudet ja todisteet siitä, että hän ohjasi ja käytti heitä. Mutta mitä on sanottava nykyhetkestä? Nyt meillä on vaaditut todisteet, kaikki todisteet. Ja ne ovat ylitsepursuavat.

    - Tarkemmin ottaen, mitkä tai mistä todisteet?

    Äänestä

  • todisteet kirjoitti:

    Minulla on vain osa tuosta artikkelista ja luulenpa, että sen julkaiseminen kokonaan ilman lupaa tällä foorumilla rikkoisi tekijänoikeuksia.

    Siispä ota yhteyttä JT:n ja pyydä kopio ko asiaa käsittelevästä artikkelista. Tiedän, että heillä on ainakin uudemmat lehdet sähköisessä muodossa, joten kopiointi lienee helppoa.
    Olen itse pyytänyt ja saanut kopioita tällä tavalla.

    - Voi olla, mutta kun on törmännyt pariin kertaan juttuihin, joissa syytetään JT;a jostain sanomisista, mutta kun koko kirjoitus on julkistettu ilmenee koko totuus kirjoituksesta. Silloin on väittämä muuttunut flopiksi!
    Lehtiä on sähköisessä muodossa vain mp3, joten kuuntelu asteelle menee..

    Äänestä

  • Tietoa, tietoa kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa. Sellainen vaara on aina olemassa. Yritän saada kopion alkuperäisestä lehdestä.
    Jos onnistun, palaan asiaan uuden keskustelun merkeissä.

    Kuitenkin on varsin kiistaton tosiasia, että vuotta 1975 (tai kyseistä vuosikymmentä) rummutettiin ratkaisevan tärkeänä vuotena JT:n toimesta. Siitä on olemassa lukuisa määrä dokumentteja.
    Oleellisin kysymys on: Miksi Jumala salli järjestön johtaa kansaansa harhaan, jos järjestö on sanojensa mukaan Jumalan valittu järjestö?

    Kaiken lisäksi kun näitä samanlaisia tapauksia on roppakaupalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

marjule kirjoitti:

Tälläkin palstalla JT:t puhuvat kuinka Pyhä Henki johtaa heidän toimintaansa ja etenkin "voideltuja," joitten kirjoituksia voi lukea Vartiotornista ja Herätkää-lehdestä.

Olen aika kauan tutkinut JT kirjallisuutta ja keskustellut JT:n kanssa, mutta en pysty löytämään Pyhän Hengen antamaa valoa mistään. Lähes kaikki aiemmin totuutena opetettu on muutettu tai kumottu aikojen kuluessa.
Erikoisen selvästi tämä näkyy lukuisissa ennustuksissa, jotka kaikki ovat jääneet toteutumatta.
Kun kysyin luonani vierailleilta JT:lta, että miksi on niin paljon oppimuutoksia ja miksi ennustukset eivät toteutuneet ja miksi Jumala antoi väärää tietoa "voidelluille," en saanut minkäänlaista vastausta. Sen sijaan heille tuli kiire lopettaa keskustelu ja poistua paikalta, kun sen johdattelu muihin aiheisiin ei onnistunut.

Haaste kaikille JT:lle: Esittäkää edes yksi ainoa ennustus, joka on totetutunut niin kuin se alun perin ennustettiin.

Raamatun mukaan väärän profeetan tunnistaa juuri siitä, että Herra tekee sen ennustukset tyhjiksi.

Kysymys: Kuinka voin luottaa lehdissänne oleviin kirjoituksiin, jos ne eivät ole syntyneet Pyhän Hengen innoittamina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu