On eräs mies, perheellinen mies, johon aikoinani olin hyvinkin ihastunut. Hän oli "juuri eroamassa" ja asunut välillä jo erilläänkin, mutta sitten "olosuhteiden pakosta" jälleen yhdessä. Siitäkin on jo kolme vuotta ja yhäkin hän asuu perheensä kanssa... Kulissi on täydellinen.
Minulla on jo ihan oikea seurustelukumppani ja ihana onkin. Ollaan kuitenkin pidetty yhteyttä tämän perheellisen miehen kanssa, ihan ystävinä tietenkin vaan. Kun hän sitten taas kertoi tavanneensa yhden ihanan naisen ja kertoi kuinka kaipaakaan sitä oikeaa naista itselleen, niin minä suutuin. Päähäni ei vaan mahdu se, että etsitään ja haaveillaan uudesta, kun ei entisestäkään ole vielä erossa. hän kyllä osaa selittää asiat ja kyllähän minä häntä ymmärränkin, tiedän, ettei hän ikinä voisi vaimonsa kanssa olla onnellinen, mutta silti, silti mua pännii hänen tekemisensä. Vaikka eihän asia minulle edes kuulu. Vai olenko sittenkin mustis hänestä?
Se mies pitää nyt minua sairasmielisenä akkana, joka ei mustasukkaisuudessaan antaisi hänen löytää onneaan, vaikka itselläni on jo oma kulta. En minä häntä haluaisi, en haikaile hänen peräänsä ja silti suutuin hänen touhuistaan. Miksi?
Minulla on jo ihan oikea seurustelukumppani ja ihana onkin. Ollaan kuitenkin pidetty yhteyttä tämän perheellisen miehen kanssa, ihan ystävinä tietenkin vaan. Kun hän sitten taas kertoi tavanneensa yhden ihanan naisen ja kertoi kuinka kaipaakaan sitä oikeaa naista itselleen, niin minä suutuin. Päähäni ei vaan mahdu se, että etsitään ja haaveillaan uudesta, kun ei entisestäkään ole vielä erossa. hän kyllä osaa selittää asiat ja kyllähän minä häntä ymmärränkin, tiedän, ettei hän ikinä voisi vaimonsa kanssa olla onnellinen, mutta silti, silti mua pännii hänen tekemisensä. Vaikka eihän asia minulle edes kuulu. Vai olenko sittenkin mustis hänestä?
Se mies pitää nyt minua sairasmielisenä akkana, joka ei mustasukkaisuudessaan antaisi hänen löytää onneaan, vaikka itselläni on jo oma kulta. En minä häntä haluaisi, en haikaile hänen peräänsä ja silti suutuin hänen touhuistaan. Miksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Naiset kilahtaa aina miehen heikkoudesta. Ajattelette että entä jos minunkin (tuleva?) mieheni lähtis tolle linjalle, mitä menettäisin jne jne jne...
Et ole mustis vaan kaipaat maailmaan oikeutta ja annat sen kuulua. Näin minä sen näen. Tunnet jaloa närkästystä sanoisin.
Ei ole "pakko olla jonkun kanssa". Ei ole pakottavia syitä ellei niitä väkisin tahdo itselleen taikoa. Joku yhteinen asunto muka pakottaa oleen yhdessä? Ei pakota. Se voi olla taloudellinen tappio mutta olkoon, mä ainakin koen vapauteni ja uuden mahdollisuuden tärkeämmäksi kuin talousnäkökulmat. Lapsia? Ei mikään este erillään olemiselle. Vanhemmuus ja parisuhde ovat erillisiä komponentteja jotka voi tukea toisiaan - mutta myös toimimattomana sotkea toisiaan.
Ei ole ainuttakaan hyvää syytä olla väärän kanssa tervesieluisen ihmisen joka kunnioittaa rakkautta ylimpänä kaikista. Sensijaan "sen oikean" kanssa voi olla vaikka maailma pieksäisi päin näköä. Aina on jokin tapa.