Miten tukea laihduttajaa?

Voisitteko laihduttajat kertoa, millaista tukea puolisolta kaivataan. Mieheni on noin 10 kiloa ylipainoinen ja haluaisi kilot pois. Hän on aina ollut lihava, mutta laihdutti parikymppisenä itsensä normaalipainoiseksi. Siitä kilot ovat pikku hiljaa hiipineet takaisin. Minua hänen ylipainonsa ei haittaa, rakastan häntä tuollaisenakin. Mutta toki terveysnäkökohdat kiinnostavat, koska molempien meidän suvuissa on sydän- ja verisuonitauteja. Minä olen aina ollut hoikka enkä koskaan ole laihduttanut.Huolehdin meidän perheessä pääosin ruoka-asiat ja meillä ihan oikeasti syödään terveellisesti. Lihaa vähän, kalaa usein, täysjyväviljoja, kevytmaitotuotteita, marjoja jne. En kuitenkaan tee mitään "laihdutusuokia" enkä laske kaloreita, koska itse tarvitsen ihan tavallista ruokaa. Mieheni syö aika usein töissä välipaloja, ja hänen ruokailutottumuksensa ovat minusta aika epäterveelliset. Hän pitää esimerkiksi paistetusta jauhelihasta ja pekonista. Terveysruokia hän syö, muttei pidä niistä. Itse pidän kovasti. Meillä on pieniä lapsia, ja emme ehdi kovin paljon liikkumaan. Itse saan hyötyliikuntaa vaunuja lykkiessä, mutta mies ei saa työssään yhtään. Siis...tämän sepustuksen jälkeen, kaipaisin neuvoja, miten voisin tukea miestä tuputtamatta omia käsityksiäni (en esim. usko mihinkään ihmedieetteihin) tai olematta nalkuttava vaimo? Minulle on ihan sama laihduttaako mies vai ei, mutta en jaksaisi enää kuunnella sitä "pitäisi ja pitäisi"-puhetta. Ja itse kai hänen on se lopullinen laihdutuspäätös tehtävä, minä tuskin voin siinä auttaa. Kiitos etukäteen.
6420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei, itse olen vähän ylipainoinen ja tiedän kyllä KAIKEN miten asiat tulee tehdä. Toteuttamispuoli onkin sitten hankalampi. Jokaisella on heikko kohtansa. Mulla se ei ole välipalat. Mutta jos miehesi syö hiilareita ja rasvoja välipaloina esim.keksejä, pullaa tai jotain pasteijoita yms. niin ei hyvä. Välipalan pitää olla joku hedelmä, viili, jugurtti, ruisleipää, energiapatukkakin parempi kuin rasvainen tai sokerinen välipala. Tai vähän pähkinöitä nassuun. Tenttaa mitä hän syö välipaloina. Kunnon aamiainen, lounas ja illallinen sinun terveysruuillasi pitäisi laihduttaa jos hän jättää välipalat pois. Myös se että syö rauhallisesti ja nautiskellen eikä ahmien. Toisen santsiannoksen ottamista kannattaa myös harkita, ehkä yksi lautasellinen riittää? Pekoni on kyllä aika paha. Jospa tekisi sitä harvemmin? Miten on juomien kanssa? Juoko olutta tai muita alkoholijuomia? Jos juo niitä niin silloin ei rasva pala kun maksa polttaa alkoholia. Myöskin iltasyömisen pitää olla proteiinipitoista, mahd.vähän hiilareita. Itse jätän perunan syönnin minimiin(muuttuu tärkkelykseksi eli on sokeria) ja leipää en syö enää kuuden jälkeen illalla. Olen kuullut että näinkin saa tuloksia aikaan. Kana ja kalkkuna vihannesten kanssa on esimerkillinen ruoka vaikka vielä iltasella, puhumattakaan kaikista salaateista joista suosikkini on tonnikala-tomaatti-kurkku-jäävuorisalaatti-raejuustosalaatti. Entä urheilupuoli? Liikunta pitäisi mielen virkeänä, kiihdyttäisi aineenvaihduntaa sekä pitää ihmisen poissa jääkaapilta:D. Jospa kuitenkin löytyisi aikaa liikkumiselle....?

Äänestä
  • Kiitos! Tossa oli kyllä hyviä neuvoja miehelle. Just tuo iltasyöminen tuntuu hänellä välipalojen ohella olevan ongelma. Ja kyllähän sitä aikaa liikuntaan löytyy kunhan ottaa sen jostain. Olen kyllä itse valmis hoitamaan lapsia enemmän iltaisin jos mies silloin haluaa käydä lenkillä. Mutta en haluaisi holhota ja käskeä liikkumaan, hänen pitäisi varmaan itse sitä haluta.

    Äänestä

heidän, jotka eron oikeasti huomaavat, kertovan huomionsa suoraan. Siksipä en ole kertonut oikeastaan kenellekään, ja on mukava kuulla palautetta. Vielä kun miehenikin huomaisi niin olisi aika kiva.

Melkein kaikki laihduttajat tietävät mitä pitäisi tehdä, mutta se tekeminen alkaa aina omien korvien välistä, ja itselläni negatiivinen palaute toi vain entistä enemmän vastustusta, akattelin, että itsepä kiloni kannan. Toivon, ettet ainakaan alkaisi huomautella kiloista, koska se syö itsetunnon, ja siis voiman tehdä muutos.

Äänestä
  • Olet varmasti oikeassa positiivisesta palautteesta. Meillä se menee niin, että mies haukkuu itseään ja kasvanutta mahaansa ja minä yritän sitten pehmennellä :) vaikka jos suoraan kysytään, niin olen sitten sanonut, että "kyllähän sulla vähän enemmän painoa on" tai jotain. Mutta tosiaan se ei mua haittaa, siis en mitenkään koe, että mieheni olisi inhottava tai ruma. Mitä mieltä olet, voisiko miehelle tarjota vaikka illalla mahdollisuutta mennä lenkille, vai kuulostaako se painostamiselta? Hänellä se lähteminen on vähän vaikeaa ja nyt kun lapset ovat pieniä, emme pääse koskaan enää yhtä aikaa. Ennen meillä oli sääntö, että jos toinen ehdotti lenkille menoa, toinen ei saanut kieltäytyä. Se toimi hyvin ja aina tuli sitten parempi olo kun oli käynyt. Haluaisin vain, että mieheni voisi olla tyytyväinen itseensä ja onnellinen.

    Äänestä

  • Itse hoikka kirjoitti:

    Olet varmasti oikeassa positiivisesta palautteesta. Meillä se menee niin, että mies haukkuu itseään ja kasvanutta mahaansa ja minä yritän sitten pehmennellä :) vaikka jos suoraan kysytään, niin olen sitten sanonut, että "kyllähän sulla vähän enemmän painoa on" tai jotain. Mutta tosiaan se ei mua haittaa, siis en mitenkään koe, että mieheni olisi inhottava tai ruma. Mitä mieltä olet, voisiko miehelle tarjota vaikka illalla mahdollisuutta mennä lenkille, vai kuulostaako se painostamiselta? Hänellä se lähteminen on vähän vaikeaa ja nyt kun lapset ovat pieniä, emme pääse koskaan enää yhtä aikaa. Ennen meillä oli sääntö, että jos toinen ehdotti lenkille menoa, toinen ei saanut kieltäytyä. Se toimi hyvin ja aina tuli sitten parempi olo kun oli käynyt. Haluaisin vain, että mieheni voisi olla tyytyväinen itseensä ja onnellinen.

    ...että haittaa kai se iso maha jo seksihommiakin. Maha tiellä?

    Äänestä

muuta vikaa kuin välipalat. Paistetun pekonin ja jauhelihan kylkeen vaikkapa paistettuja kasviksia ja salaattia niin ei juuri terveellisempää ruokaa voi olla. Lisää vaan rasvaa niin ei tarvitse välipaloja haikailla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itse hoikka kirjoitti:

Voisitteko laihduttajat kertoa, millaista tukea puolisolta kaivataan. Mieheni on noin 10 kiloa ylipainoinen ja haluaisi kilot pois. Hän on aina ollut lihava, mutta laihdutti parikymppisenä itsensä normaalipainoiseksi. Siitä kilot ovat pikku hiljaa hiipineet takaisin. Minua hänen ylipainonsa ei haittaa, rakastan häntä tuollaisenakin. Mutta toki terveysnäkökohdat kiinnostavat, koska molempien meidän suvuissa on sydän- ja verisuonitauteja. Minä olen aina ollut hoikka enkä koskaan ole laihduttanut.Huolehdin meidän perheessä pääosin ruoka-asiat ja meillä ihan oikeasti syödään terveellisesti. Lihaa vähän, kalaa usein, täysjyväviljoja, kevytmaitotuotteita, marjoja jne. En kuitenkaan tee mitään "laihdutusuokia" enkä laske kaloreita, koska itse tarvitsen ihan tavallista ruokaa. Mieheni syö aika usein töissä välipaloja, ja hänen ruokailutottumuksensa ovat minusta aika epäterveelliset. Hän pitää esimerkiksi paistetusta jauhelihasta ja pekonista. Terveysruokia hän syö, muttei pidä niistä. Itse pidän kovasti. Meillä on pieniä lapsia, ja emme ehdi kovin paljon liikkumaan. Itse saan hyötyliikuntaa vaunuja lykkiessä, mutta mies ei saa työssään yhtään. Siis...tämän sepustuksen jälkeen, kaipaisin neuvoja, miten voisin tukea miestä tuputtamatta omia käsityksiäni (en esim. usko mihinkään ihmedieetteihin) tai olematta nalkuttava vaimo? Minulle on ihan sama laihduttaako mies vai ei, mutta en jaksaisi enää kuunnella sitä "pitäisi ja pitäisi"-puhetta. Ja itse kai hänen on se lopullinen laihdutuspäätös tehtävä, minä tuskin voin siinä auttaa. Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu