Onko normaalia vielä pitkänkin ajan jälkeen kaivata ihmistä, joka ensin kietoi pikkurillinsä ympärilleni ja sen jälkeen repi sydämeni rinnastani ja talloi sen tuhansiksi pirstaleiksi?
Yhdessä olimme vain muutaman hassun kuukauden ja erosta on aikaa samainen pahainen. Vieläkin vaan tahtoisin hänet!
Yhdessä olimme vain muutaman hassun kuukauden ja erosta on aikaa samainen pahainen. Vieläkin vaan tahtoisin hänet!
Vastaukset 15
Vanhimmat
on se...
satuttaa minua vain se tieto, ettei suhde enää välttämättä ole enää mahdollista...
omasta mielestäni aika ei paranna, mutta auttaa unohtamaan.
Ja itse sorruin lopulta kertomaan asiasta toiselle osapuolelle... hetken olinkin sitten taas onnelinen kun hän otti minut takaisin, mutta nyt taas vaan entistä onnettomampi kun päin v*ttua menee jälleen kaikki..
eronneet uudestaan? :(
Ei tätä seurusteluks ainakaan voi kutsua. Nähdään vaan tosi satunnaisesti ehkä max kerran kuussa, silloin kun mies sattuu haluamaan...muulloin sitä ei kiinnosta tippaakaan mun tekemiset:(. Taitaa käyttää vaan törkeesti hyväkseen, mutta kyllä se konstinsa osaa ja minkäs tällänen rakastuntu hölmö sille sitten mahtaa. Parempi ois kun päästäis mut kokonaan menemään, mutta eipä niillä mun tunteilla näytä muutenkaan olevan mitään merkitystä :´(
Luen rivien välistä jotain, kärsimyksesn tapaista.
Miksi et itse tee tilanteelle jotain?
Tilanne varmaan jatkuu samanlaisena, hyväksi käytetyn oloisena edelleen, jos vain annat sen jatkua.
Rakkaus on sokea, aina toivoo, et kyllä tämä tästä, vastapuoli viis veisaa loppupeleissä tunteista.
ja monesti oon jo päättäny et tää oli nyt sitten tässä, että ei enää tällästä ja oon myös sanonut sen.....mutta sitten mies on hetken taas niin ihana ja alan elättelemään niitä turhia toiveita ja uskon sinisilmäisesti kaiken..
Mut ei tää tälläsenä voi enää jatkua, pitää nyt vaan yrittää pysyä lujana ja erossa koko tyypistä:/. Hankalaks tän silti tekee myös se, että törmäilen henkilöön aina aika ajoin ihan sattumalta muutenkin, kun asutaan aika lähekkäin...:(
hankala tilanne :(( Toivottavasti ratkeaisi sinun kannaltasi hyvään ratkaisuun. Niin uskon ainakin. Toivon että löydät yhtäkkiä jonkun uuden upean ihastuksen!
..saattaa olla kyseessä,koska itsehän jo sanoit että sinua käytetään hyväksi,mutta silti jatkoit taas.
>Että sitä toista kaipaa ja kovasti vaikka aikaa on mennyt jo useampi kuukausi,no melkein yhtämonta kuin nyt olemme erossa olleet.Joka ikinen päivä olet mielessäni.Toivon jos sinulla ei mene suhteessasi hyvin,olen vielä olemassa ja yksin.Koska en vaan pystynyt sinua unohtamaan, vaikka rikoit sydämmeni,mitä rajuimmalla tavalla.Tiesin jo viimeisen kerran kun sieltä lähdin,että en voi sinua unohtaa,koska tunne oli niin voimakas sinua kohtaan.Eli sitä ihka aitoa rakkautta.No nyt olen ollut yksin ,enkä ole edes ketään halunnut nähdä,tai siis tutustua keneenkään.Tuleeko se aika kun et enään ole mielessäni ,ja olen valmis uuteen suhteeseen ,sen luoja tietää,eli et ole ainut kuka ikävöi.Ja tiedän myös sinun tietävän että olet mielessäni,olimme kumminkin niin läheisiä, vaikka kaukana asuimmekin toisistamme.Eli olen valmis jos haluat ottaa yhteyttä.Odottelen.Ja nykyään vaan harrastukset vie ajan ja myös lastenlapset,se onkin ihana asia,muuten olisin aika yksin.T:Kaipaava.
Kyllä se kai on ihan tavallista, vai oltaisiinko vain me kaksi näin neuroottisia ja pakkomielteisiä?
Eihän sitä tiedä vaikka oltaisiinkin? Mikähän meitä auttais... sen kun tietäis. Pakkohan tän tilanteen on jotenkin ratketa suuntaan tai toiseen, ei tällaista tasaista kipua jaksa.
Ellei jopa rakkautta.
Itse olen samanlaisessa tilanteesa.
Muutaman kuukauden suhde takana, enkä pysty ajattelemaan kuin häntä...
Tähän asti olen pitänyt itseäni järkevänä ihmisenä, mutta nyt se tieten sitten todettu vääräksi luuloksi -sekin.
Ei kun voimia ja jaksamista sinulle, ja kaikille samassa tilanteessa oleville.
sinullekin!! Niin pidin myös minä itseäni järkevänä ihmisenä ja eron koittaessa ajattelin, että muutama viikko menee ja sitten olen taas jaloillani, mutta ei. Välillä on ollut helpompia jaksoja ja sitten taas tullut takapakkia. Tässä tilanteessa on kyllä erittäin vaikea uskoa, että joskus nuo tunteet haalistuisivat.
Mahtoi kyseisellä henkilöllä olla sitten sana ja teot hallussaan. Nyt hän voi sitten naureskella taustalla kun sai yhden epätoivoisen sielun muutaman kuukauden aikana noin pahasti "rakastumaan" itseensä.
Jos näin olisi niin ei voi muuta sanoa kuin, että mahtaa olla onneton ihminen pohjimmiltaan. Onneksi sinulla sentään on noin vahva empatiakyky:)