En voisi ikinä kuunnella nautiskellen niin perifeerisen oopperasäveltäjän kuin Verdin oopperoita. Ne etovat minua musiikilliasen keksintänsä homogeenisuudella ja harmonisen kielensä yksinkertaisuudella. Halpahintaista musiikkia sublimoimattomassa sentimentotunnemaalailussaan. Kiitos EI Verdille.
En pidä Verdistä, pidätkö sinä?
Ateistin pakana
11427
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No en johan mä sanoin et se on skeidaa
Varsin outo näkemys ?
Edustat varmaan jotain Ilpo Mansneerus lakeijajoukkoa..
Yäk !
Avauskysymys oli asiaa, mutta kommenttisi ei, Delius-koripalloilija.
Kuulet ilmeisesti Verdissäsi kuoria etkä sisältöjä - etkä niitäkään kovin tarkasti. Oletko koskaan kuullut Otelloa tai Falstaffia? Harmoniat eivät suinkaan ole yksinkertaisia ja se sentimentomaalailukin on vähän niin ja näin, enemmän tuota osastoa löytyy veristeissä ja Puccinissa yllinkyllin.
Mutta lempi-Verdini on myös hyvin terävänäköinen poliittinen säveltäjä, Simon Boccanegran tai Don Carlosin sivuilta löytyy hurjaa voimien mittelöä.
Ja vielä oma spesiaalipisteensä on tapa, jolla Verdi analysoi isän ja tyttären suhdetta: Rigoletto, Traviatassa Violetta ja Germont, Boccanegra, varhaisia oopperoita. Erittäin pysäyttävää musiikkia.
Verdissä on enmmän psykologista syvyyttä kuin haluat uskoa. Musiikki on jämäkkää ja maskuliinista (näin sen sanoisin, ehkä se on sitä sinun "keksinnän homogeenisyyttäsi"). Puccinin porukasta alkaa sitten itku, valitus ja imelä.
Useat klassiseen musiikkiin hurahtaneet nuorina ja kaikkitietävinä tyrmäävät Verdin (kuten usein myös Beethovenin). Useimmiten kuitenkin käy niin,että näkemysten syventyessä ja oman ymmärryksen suhteellisuuden ja vaatimattomuuden tullessa yhä ilmeisemmäksi, alkaa avautua Verdin suuruus.
Jos musiikki ei vetoa tunteisiin, ei siitä järkikään jaksa kiinnostua. Tiedämmehän toki, että järki askartelee vain sellaisten kysymysten parissa mitä tunteet määräävät.
Tunteisiisi ei selvästikään vetoa Verdin musiikki. Neuvoisinkin sinua siinä tapauksessa välttämään Verdin oopperoiden katsomista, kuten jo varmaan teetkin, sillä nautinnoksi ja mielenylennykseksihän musiikki on tarkoitettu. Milloin muuten kävit viimeksi oopperassa?
Itse pidän Verdin oopperoista, vaikkei hän lempisäveltäjäni olekaan. Oopperasäveltäjistä Verdillä on ehdottomasti vetävimmät kompit! Macbeth on oma suosikkini teoksistaan. (Ei hassumpi librettokaan...)
K.B.
kuulu kuitenkaan 10 parhaan säveltäjän tai edes kolmen parhaan oopperasäveltäjän joukkoon.
Kyllähän Verdi kuuluu oopperan mestariluokkaan. Varsinkin myöhemmät teoksensa uppoavat minuun, kuten MacBeth, Otello ja Falstaff. Falstaff on jopa yksi kaikkein suurimpia oopperasuosikkejani. Toisaalta pidän jotain Naamiohuveja aika kammottavana tekeleenä.
Kuuntelen oopperoita lähinnä fiilispohjalta, myös libretto on tärkeä.
Verdin myöhäistekset Otello, Requiem ja Falstaff kannattaa kuunnella peräkkäin musiikillisten sitaattien tunnistamiseksi. Falstaffin kohdalla kahdeksankymppinen Verdi aivan varmasti tiesi ja päätti, että tämä jää hänen viimeiseksi oopperakseen, ja Falstaff onkin kunnianosoitus (paikoin parodian muodossa) monille aiemmille säveltäjille, myös Verdille itselleen. Falstaff on siitä erikoinen ooppera, että se erään kirjoittajan mukaan aiheuttaa orgasmeja konservatorioissa mutta haukotuksia yleisön joukossa. Monet Falstaffin hienoudet menevät yli hilseen, jollei niitä osaa etsiä esim. oopperakirjallisuuden avulla. Kunnianosoituksia tyyli- tai melodiasitaattien osalta satelee ainakin Mendelssohnille (Kesäyön unelma), Mozartille (naamioidut henkilöllisyydet, finaalin fuuga), Verdille itselleen (Otello ja Requiem) ja Wagnerille (aarioiden ja resitatiivien yhdistäminen sekä johtoaiheiden käyttö, tosin tässä parodian muodossa).
Falstaffissa viittaus Otelloon on varsin hauska. Otellon konna on tietysti Jago, ja kun Falstaffin Alice kertoo suunnitelmastaan muille naisille, melodia on lainattu suoraan Jagolta, aivan kuin Alicen harmiton kepponen rinnastuisi Jagon murhahankkeisiin. Requiemin Hostias-osuutta (”salva me, Domine”; pelasta minut Herra) on lainattu siinä kun vatsakasta Falstaffia nöyryytetään ja hän laulaa Requiemin sävelin (”salvagli l’addomine”; pelastakaa hänen (siis Falstaffin) vatsansa.
Wagnerin musiikkidraamojen tapaan Falstaffissa ei ole perinteisiä italialaisen oopperan aarioita, siis sellaisia jotka pysäyttäisivät tapahtumien kulun ja vaihtelevilla tunnelmillankuvauksillaan nousisivat eeppisen kerronnan (resitatiivien) yläpuolelle. Lähinnä aariaa muistuttava on Fordin jeremiadi siitä, että hän ei koe saavansa vastarakkautta Alicelta. Wagnerin käyttämän johtoaiheen parodiointia esiintyy mm. Mrs. Quicklyn ”reverenza” -motiivissa. Wagner käytti Ringissä paljon johtoaiheita, joissa nuottien muoto paperilla vastaa esineen muotoa; esim. sormuksella on rengasmainen motiivi, jossa kaksi ääntä alkaa ja loppuu samaan nuottiin, mutta toinen kiertää ylä- ja toinen alakautta; Wotanin keihästä kuvaa pitkä lineaarisesti laskeva motiivi, kuin kärki edellä maahan heitetty keihäs. No, Falstaffissa Mrs. Quicklyn ”reverenza” -motiivissa on nähtävissä ja kuultavissa hyvin syvälle painuva hoviniiaus, mutta Mrs. Quicklyn sävelaihe on niin karkea ja banaali, että se voidaan katsoa enemmän parodiaksi Wagnerin suuntaan kuin kunnianosoitukseksi tälle.
Ja vielä, 1800-luvun loppupuolen tapaan erillinen ooppera-alkusoitto puuttuu, mutta varsinkin Falstaffissa on ”integroitu alkusoitto” (vaikka onkin laulettu ja näytelty) siinä mielessä, että ensimmäinen kohtaus sisältää alkusoiton tapaan järjestettyjä nopeita ja hitaita osia, jotka sisältävät viittauksia tuleviin keskeisiin teemoihin.
Jopas.. paljon musiikillisia hienouksia joita en ole osannut etsiäkään... Ja tietysti vielä libretto on upeasti tehty yhdistelemällä Shakespearen teoksia.
Ensi vuonna muuten kaikilla on mahdollisuus itse todeta Falstaffin hienous, kun ainakin hesarin mukaan se on tulossa Oopperan ohjelmistoon syksyllä 2009.
eli Langennut nainen nimenomaan idealtaan.En yleensä oopperaihminen lainkaan,mutta sehän tehty Dumas nuoremman Kamelianaisen "sanomaan"...
Violetta kurtisaani kuvittelee löytäneensä sen suuren rakkauden,mutta sitten ei usko,että "hänenlaisensa" nainen voi löytää kestävää rakkauttta.Sempre Libera....aina vapaa.
Kiinnitän paljon huomiota librettoon. Sinänsä siis kaunokirjalliseen teokseen perustuva ooppera on yleensä "varma valinta".
Useimmiten oopperoissa on jotain yleisinhimillisiä elementtejä, jotka koskettavat henkilökohtaisella tasolla. Kuten La Traviatassa. Jokainen on joskus rakastanut. Jokainen on pettynyt. Jokainen ajatellut, että onni ei ole minua varten.
Tämä kun ilmaistaan vielä tenhoavin sävelin, niin ei löydy taidemuotoa jalompaa.