Samanlaista kampanjaa meneillä, kun viime vuonna

Varsinkin tämän vuoden Annan osalla. Hehkutetaan voittoa, vaikka laulullisesti ei ole hääppöinen. Eli siis samanlaista meininkiä kuin viime vuonna.

Pitää saada väkisin jonkun nuoren kolmen parhaan joukkoon ja sitten viedään rahat lasten vanhemmilta mitäänsanomattomilla levyillä. Myöhemmin levy-yhtiö heittää nämä tähdenlennot pois ja uusia tialle.
22784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Annan voittajaksi pönkittäminen on ollu silmiinpistävää! Jo teatteriviikonlopusta lähtien, jolloin tyttö laulo tosi huonosti! Sanoi mm. itse, ettei päästäisi itseään jatkoon näillä suorituksilla.
Mutta tuomaritpa päästi ja siitä lähtien tumomarit on hehkuttanu varauksetta vain Annaa, vaikkei tytön suoritukset ole olleet yhtään sen parmepia, kun muiden!

Äänestä

Kyllähän se vähän silmään sattuu, jos ja kun hyviä lyödään ja kehnompia kehutaan. Eikä siinä tietysti mitä, kunhan kansa luottaa vain omaan kuulemaansa, eikä ala äänestämään tuomariston mielipiteitä voittajaksi. No kyllähän Nina Tapio oikeassa on, että monet peittävät oman persoonallisen äänensä, joka on ehdoton edellytys tuon tasoisissa kilpailuissa. Ja onhan totta, että jos vahvat ja hyvät laulajat alkavat piipittää sitä sun tätä, niin eihän kenenkään hermot sitä kestä, eli Nikulalle tältä osin myös ymmärrystä.

Viimeisimmässä kisassa Jaana Leiniäinen onnistui Kalle Löfströmin tapaan yllättämään kertakaikkiaan positiivisesti, eli lauloi todella hyvin. Saana Liikasella on puolestaan taattua osaamista, eli jos ääni kulkee, niin siihen kannattaa uskoa ja laulaa, laulaa vaan . . .

Muiden kisaajien kannattaa myös kiinnittää huomiota omaan osamiseensa, eli kyllähän yhden viikon aikana pitäisi yhdestä kappaleesta saada oman näköisensä esitys ja tulkinta.

Äänestä

"mitäänsanomattomilla levytillä."

Anna Abreun kumpikaan levy ei ole ollut mitäänsanomaton vaan kumpikin on vallan erinomainen.

Mainitsepa jokin sinun suomalainen suosikkilevysi, joka on näitä parempi.

Äänestä
  • Anna ollut ite mukana sanoituksissa yms.. Taitaa Abreu ja tuo toinen Anna olla vain näitä, jotka ei tee ite mitään, vaan levy-yhtiö tekee heistä "tuotteita" ja hymyillen jatkavat eteen päin.

    Äänestä

  • hinku sulla on olla kokoajan jankkaamassa ja mitätöimässä toisten mielipiteitä? Kaikki ei nyt satu valitettavasti pitämään näitä Anna Abreun levyjä erinomaisina! Musta ne levyt on aivan täyttä sontaa ja sitä sontaa vielä pakkosyötetään radiokanavilta.

    Äänestä

  • kumman kirjoitti:

    hinku sulla on olla kokoajan jankkaamassa ja mitätöimässä toisten mielipiteitä? Kaikki ei nyt satu valitettavasti pitämään näitä Anna Abreun levyjä erinomaisina! Musta ne levyt on aivan täyttä sontaa ja sitä sontaa vielä pakkosyötetään radiokanavilta.

    > Musta ne levyt on aivan täyttä sontaa ja sitä
    > sontaa vielä pakkosyötetään radiokanavilta.

    Aivan niin, aivan niin.

    Mutta kerropa nyt joku suomalainen lempiartistisi, jotta voimme nähdä, mikä musiikki on mielestäsi hyvää musiikkia.

    Annan levyt eivät muutu huonoksi sillä, että osaat kirota ja kirjoittelet naurettavia tarinoita "pakkosyötöstä".

    Sinunko mielestäsi radiosta saisi tulla vain sellaista musiikkia, jota JOKAINEN suomalainen haluaa kuunnella?

    Äänestä

  • kritiikkiä ja kirjoitti:

    Anna ollut ite mukana sanoituksissa yms.. Taitaa Abreu ja tuo toinen Anna olla vain näitä, jotka ei tee ite mitään, vaan levy-yhtiö tekee heistä "tuotteita" ja hymyillen jatkavat eteen päin.

    Hesarin NYT-liitteen arvostelijan hutaisten tehdyllä kritiikillä ei ole mitään arvoa.

    Voisi olettaa, että kriitikko edes kuuntelee arvostelemansa levyn.

    Äänestä

  • kerro jo! kirjoitti:

    > Musta ne levyt on aivan täyttä sontaa ja sitä
    > sontaa vielä pakkosyötetään radiokanavilta.

    Aivan niin, aivan niin.

    Mutta kerropa nyt joku suomalainen lempiartistisi, jotta voimme nähdä, mikä musiikki on mielestäsi hyvää musiikkia.

    Annan levyt eivät muutu huonoksi sillä, että osaat kirota ja kirjoittelet naurettavia tarinoita "pakkosyötöstä".

    Sinunko mielestäsi radiosta saisi tulla vain sellaista musiikkia, jota JOKAINEN suomalainen haluaa kuunnella?

    tosiaankin pakko tykätä anna abreusta? Siis mitä???? Se musiikki on edelleenkin ihan täyttä paskaa MUN MIELESTÄ!!!!!

    Äänestä

  • minun kirjoitti:

    tosiaankin pakko tykätä anna abreusta? Siis mitä???? Se musiikki on edelleenkin ihan täyttä paskaa MUN MIELESTÄ!!!!!

    Aivan niin. Mutta mikä onkaan suomalainen lempiartistisi? Vai kierrätkö netissä haukkumassa kaikkia?

    Eihän "paskaksi" haukkuminen tarkoita mitäään, ellet pysty nimeämään jotain "ei-paskaa".

    Äänestä

  • vai meneekö kirjoitti:

    Yhden henkilön mielipiteellä ei ole mitään merkitystä. Vain se ratkaisee, meneekö levy kaupaksi.

    Tuon arvostelun taso osoittautui heikoksi jo sillä, että siinä haukuttiin Vinegaria, joka on ollut valtavan suosittu kesästä alkaen. Kyllä se riittää näytöksi.

    Äänestä

  • Joko uskallat kertoa? kirjoitti:

    Aivan niin. Mutta mikä onkaan suomalainen lempiartistisi? Vai kierrätkö netissä haukkumassa kaikkia?

    Eihän "paskaksi" haukkuminen tarkoita mitäään, ellet pysty nimeämään jotain "ei-paskaa".

    kertoo sulle mitä musaa mä kuuntelen. Mun mielestä Annan abreun laulama musa on täyttä paskaa. Ymmärrätkö MÄ EN DIGGAA!!!!!

    kyllä paljastui ilmiselväksi ari-faniksi ! :D:D

    Äänestä

  • sun keskustelukaveris kirjoitti:

    kyllä paljastui ilmiselväksi ari-faniksi ! :D:D

    Ei tartte olla arifani jos ei tykkää abreusta. Ihmeellinen ajattelutapa jollakin.

    Äänestä

  • just! kirjoitti:

    Ei tartte olla arifani jos ei tykkää abreusta. Ihmeellinen ajattelutapa jollakin.

    Olisi kyllä hauska kuulla, mistä kiihkeä Annan arvostelija sitten tykkää. Ellei hän sitä pysty kertomaan, arvostelulta putoaa kaikki merkitys.

    Äänestä

  • tarvitse kirjoitti:

    kertoo sulle mitä musaa mä kuuntelen. Mun mielestä Annan abreun laulama musa on täyttä paskaa. Ymmärrätkö MÄ EN DIGGAA!!!!!

    > Ymmärrätkö MÄ EN DIGGAA!!!!!

    Mutta nyt tuntuu ilmeiseltä ettet DIGGAA mitään musiikkia. Kunhan kierrät nettifoorumeita haukkumassa ihan vain haukkumisen ilosta. Mitä järkeä siinä on`?

    Äänestä

  • Mittaa kritiikin arvoa kirjoitti:

    Olisi kyllä hauska kuulla, mistä kiihkeä Annan arvostelija sitten tykkää. Ellei hän sitä pysty kertomaan, arvostelulta putoaa kaikki merkitys.

    Kuule ihan yks paskan hailee.;)

    Ps. Mene Annan palstalle. Sinne on linkitetty oikein osuva levy arvostelu!

    Äänestä

vielä kolmannen korkealta vetävän Annan? Meillä on jo A. Eriksson
ja A. Abreu ja liuta muunnimisiä piipittäjiä. Eihän niiden ääntä
tunnista radiosta ellei juontaja kerro kuka on kyseessä.

Äänestä
  • > Eihän niiden ääntä
    > tunnista radiosta ellei juontaja kerro kuka on
    > kyseessä

    Eiköhän suurimpana ongelmana ole Suomen 200 Ismo Alanko -kloonia. Heitä ei toisistaan erota.

    Olet aika huonokuuloinen, ellet erota Anna Erikssonia ja Anna Abreuta toisistaan. Et kai ole kuunnellut raskasta rokkia ilman kuulosuojaimia?

    Äänestä

  • edes jaksa kuunnella. Biisit menee toisesta korvasta ulos samantien. Niissä ei ole mitään, mulle ainakaan. Kiva, jos joku jaksaa kuunnella, mä en. Nyt on liuta nuoria, uusia ujeltajia odottamassa pääsyä listoille. Ei heissä ole ainuttakaan "tähteä".

    Äänestä

  • annat eivät kirjoitti:

    > Eihän niiden ääntä
    > tunnista radiosta ellei juontaja kerro kuka on
    > kyseessä

    Eiköhän suurimpana ongelmana ole Suomen 200 Ismo Alanko -kloonia. Heitä ei toisistaan erota.

    Olet aika huonokuuloinen, ellet erota Anna Erikssonia ja Anna Abreuta toisistaan. Et kai ole kuunnellut raskasta rokkia ilman kuulosuojaimia?

    tuo samassa asiayhteydessä ismo alankoa ja anna abreuta esille! ismo on legenda, ja on suorastaan pyhäinhäväistys jos tuota ritsapil..a mainitaankaan samaan aikaan! kiitos!

    Äänestä

  • tommosta kirjoitti:

    edes jaksa kuunnella. Biisit menee toisesta korvasta ulos samantien. Niissä ei ole mitään, mulle ainakaan. Kiva, jos joku jaksaa kuunnella, mä en. Nyt on liuta nuoria, uusia ujeltajia odottamassa pääsyä listoille. Ei heissä ole ainuttakaan "tähteä".

    Mitä sillä on merkitystä, jos sinä et kuuntele Annan levyä? Maailmalla julkaistaan vuosittain tuhansia ja tuhansia levyjä, joita sinä et kuuntele. Todistaako se noiden levyjen huonoudesta, että sinä et niitä kuuntele?

    Onpas sinun logiikkasi köykäistä.

    Mutta mainitsepa muutama levy, jonka olet rahalla ostanut ja jota kuuntelet!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Abreun kohdalla. kirjoitti:

Varsinkin tämän vuoden Annan osalla. Hehkutetaan voittoa, vaikka laulullisesti ei ole hääppöinen. Eli siis samanlaista meininkiä kuin viime vuonna.

Pitää saada väkisin jonkun nuoren kolmen parhaan joukkoon ja sitten viedään rahat lasten vanhemmilta mitäänsanomattomilla levyillä. Myöhemmin levy-yhtiö heittää nämä tähdenlennot pois ja uusia tialle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu