USA:ssa tutkimus USS Libertyn tapauksesta?

Entinen laivaston asianajaja Kapteeni Ward Boston toimi lainopillisena neuvonantajana tutkimuksessa joka järjestettiin Israelin hyökättyä amerikkalaisen tiedustelualuksen USS Libertyn kimppuun lentokonein ja torpedovenein vuonna 1967 ollessaan sodassa Egyptin kanssa.

Hyökkäys selvästi merkittyä amerikkalaisalusta kohtaan kesti 75 minuuttia ja jätti jälkeensä 34 kuollutta ja 171 haavoittunutta.

Ennen hyökkäystä israelilainen tiedustelukone kierteli laivaa ja tervehdyksiä vaihdettiin puolin ja toisin, kun taas itse hyökkäys suoritettiin tunnuksettomilla koneilla.

Asiasta järjestetty tutkimus vesitettiin presidentti Johnsonin ja puolustusministeri McNamaran määräyksellä todeta hyökkäys vahingoksi vastoin päivänselviä todisteita.

Laivalla olleita sotilaita kiellettiin kertomasta tietojaan vankeusrangaistuksen uhalla.

Amiraali Thomas Moorer, joka toimi aktiiviaikanaan pääesikunnan puheenjohtajana, on tutkinut tapausta perustamansa riippumattoman tutkintaelimen puitteissa eräiden muiden eläkkeelle jääneiden upseerien kanssa ja toteaa tapauksesta.

"one of the classic all-American cover-ups,"

Hän ihmettelee miksi USA asettaa Israelin edut omien kansalaistensa etujen edelle.

Israel on pysynyt väitteessään että tapaus oli onnettomuus.
Tämä väite tuntuu ihmeelliseltä kun ottaa huomioon tiedustelukoneen käyneen tunnistamassa aluksen joka oli selkeästi merkitty amerikkalainen alus ja että hyökkäys tehtiin tunnuksettomilla koneilla.

Ainoa looginen selitys on että Israel aikoi upottaa Libertyn ja syyttää Egyptiä saadakseen USA:n tuekseen sotaan.

Tuo sopisi Israelin toimintatapoihin, mm. Lavonin tapauksessa israelilaiset agentit aikoivat tehdä pommi-iskuja amerikkalaisten ja brittien kimppuun Egyptissä saattaakseen Egyptin epäsuosioon.

Jos ko. hyökkäys olisi tullut jonkin muun maan taholta, asiasta olisi todennäköisesti kehkeytynyt ainakin jonkinasteinen sota USA:n ja hyökkääjän välille, Israelille köyhäinapu jatkui normaalisti.

http://story.news.yahoo.com/news?tmpl=story&u=/ap/20031023/ap_on_go_ot/spy_ship_israel_4

http://www.news.scotsman.com/latest.cfm?id=2085810

http://www.ledger-enquirer.com/mld/ledgerenquirer/news/6111492.htm
13406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Joo Israelin kansa varmaan äänesti tämän todistamattoman hyökkäyksen puolesta, jonka jälkeen armeija pisti sen voimaan. Niinpä koko Israel on siis syyllinen sinun logiikkasi mukaan.

"Hän ihmettelee miksi USA asettaa Israelin edut omien kansalaistensa etujen edelle."

Olisikohan asialla jotakin tekemistä sen kanssa, että Israel on parlamentaarinen demokratia, jossa valta on kansalla? Lisäksi Israel sijatsee strategisesti tärkeällä alueella, johon yhdistetään paljon uskonnollisia tunteita .

Olet iso lapsi Moonman, jolla on pilipali-maailmankuva kirjoituksestasi päätellen. Mene Arjan ja itsesi kanssa Pohjois-Koreaan valittamaan. Siellähän mekin asuttaisiin ilman USAA. Siellähän on tälläkin hetkellä jotain 250000 helvetillisillä orjatyöleireillä joistain ihan mitättömistä rikoksista! Löylytyksen ansaitsisit senkin kiittämätön lapsi.

Äänestä
  • Jos Israelin ilma- ja merivoimat hyökkäävät jonkun kimppuun niin on tapana sanoa "Israel hyökkäsi". Jos tutkit median tapoja saatat huomata tämän tavan itsekin.

    Oletko todella sitä mieltä että USA:n pitää antaa Israelin tappaa USA:n kansalaisia ja jatkaa raha-apua siksi että Israel väittää itseään demokratiaksi, sijaitsee strategisesti tärkeällä alueella ja on onnistunut kusettamaan koko maailmaa markkinoimalla rasistisen natsi-ideologian uskonnon kaapuun verhottuna?

    Noihin henkilökohtaisuuksiin en ryhdy kommentoimaan, ne kertovat sinusta aivan tarpeeksi itse.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    Jos Israelin ilma- ja merivoimat hyökkäävät jonkun kimppuun niin on tapana sanoa "Israel hyökkäsi". Jos tutkit median tapoja saatat huomata tämän tavan itsekin.

    Oletko todella sitä mieltä että USA:n pitää antaa Israelin tappaa USA:n kansalaisia ja jatkaa raha-apua siksi että Israel väittää itseään demokratiaksi, sijaitsee strategisesti tärkeällä alueella ja on onnistunut kusettamaan koko maailmaa markkinoimalla rasistisen natsi-ideologian uskonnon kaapuun verhottuna?

    Noihin henkilökohtaisuuksiin en ryhdy kommentoimaan, ne kertovat sinusta aivan tarpeeksi itse.

    "Jos Israelin ilma- ja merivoimat hyökkäävät jonkun kimppuun niin on tapana sanoa "Israel hyökkäsi". Jos tutkit median tapoja saatat huomata tämän tavan itsekin."

    Lähinnä haluan korostaa kaltaisellesi pilipali-tyypille, että kansa on syytön hallituksen tekoihin tämän asian suhteen. Uskon, että selvennys on tarpeen, sillä tiedäpä sitä miten näet asiat harhaisessa maailmassasi.

    "väittää itseään demokratiaksi"

    Israel on demokratia. Ei tarvitse väittää mitään. Eri asia sitten on, jos maassa käytetään kyseenalaisia menetelmiä.
    Olet siis väärässä väitteessäsi. Väitä mieluummin, että armeijassa saattaa tapahtua väärinkäytöksiä ja että tietyt virkamiehet käyttävät valtaansa väärin. Älä yleistä asiaa, jolloin pointtisi häviää harhaiseen sepustukseenja leimaa kokonaisen kansan syylliseksi. Silloin kun eri miehet ovat vallassa, eivät he ole vastuussa edeltäjiensä teoista. Tätä sinä pilipalimies et tietenkään pysty ymmärtämään. Kuvittelet harhaisessa nupissasi, että poika on vastuussa isänsä pahoista teoista.

    "Oletko todella sitä mieltä että USA:n pitää antaa Israelin tappaa USA:n kansalaisia ja jatkaa raha-apua siksi että Israel väittää itseään demokratiaksi"

    Ensinnäkään esittämääsi tapausta ei ole todistettu. Sinä kuitenkin esität sen täällä kuin kunnon vasemmistohörhö ikään, silmät kiinni ja korvat auki.

    Jos nyt oletetaan, että Israelin armeija hyökkäsi USAA vastaan, on asia tiettävästikin aiheuttanut eripuraa maiden välille. Se riippuu sitten tietenkin USAN silloisesta hallituksesta, miten he asiaan reagoivat tuolloin. Syytä siis edesmenneitä presidenttejä, äläkä aiheettomasti koko kansaa kuin sokea aasi! Lisäksi mainittakoon, että jos tuo salaliittoteoria pitää paikkaansa, voisin kuvitella että asiassa edetään loogisesti. Kuvittelet tietysti, että tuon ajan presidentti istui maan alla pääkallovaltaistuimella kuin skeletor ikään silmät kiiluen verenhimoa. Aika moni kaltaisesi höynä elää luulossa, että kaikki johtajat ovat ilkeitä pahiksia. Diapamihöyryissä päähän voi toki pilkahtaa monenmoista.

    "Noihin henkilökohtaisuuksiin en ryhdy kommentoimaan, ne kertovat sinusta aivan tarpeeksi itse. "

    Näänää! Kukaan ei tykkää kaltasistasi valehtelevista aaseista. Voit tottakai vedota tyhmyyteesi, mutta sitä tuskin teet.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Sinulla viiraa ja pahasti. Minkä logiikan mukaan yrität rakentaa maailmaasi?!

    Jos Israelin asevoimat iskevät jonkun kimppuun niin silloin vastuullisena osapuolena on Israelin valtio. Jos valtio ei hyväksy sotavoimien menettelyä, se voi asettaa vastuussa olevan sotilashenkilön henkilökohtaiseen vastuuseen lakiensa mukaisesti.

    Israelissa on teknisesti demokraattinen poliittinen järjestelmä mutta sen lakikokoelmat sisältävät rasoistisia lakeja ja se ei kuulu demokratiaan. Demokratiakäsite on paljon muutakin kuin pelkkä poliittisen koneiston malli.

    Jos luet tekstini ja tutustut linkkien kautta asiaan, et voi väittää että panisin omiani. Jos löydät jutustani jonkun asian jota pidät virheellisenä niin ole hyvä ja esitä vasta-argumentti ja mahdolliset perusteet linkkeineen äläkä mesoa ja soita poskea kuin pahainen uhmaikäinen teini.

    En ole väittänyt että tapaus olisi aiheuttanut närää USA:n ja ISraelin välille ... etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi?

    Viestissäni, samoin kuin linkkien artikkeleissa kerrotaan USA:n presidentin ja puolustusministerin sanelleen etukäteen tutkimuksen tulpoksen ja että maiden väliset suhteet jatkuivat kuten ennenkin.

    Kirjoitin selostuksen lukemieni artikkelien pohjalta, en muuta.

    Kuvittelujesi, skeletoriesi (mikähän se on) ja Diapamiesi sijasta voisit tarjoilla perusteet niistä seikoista joissa katsot minun valehdelleen.

    Opettele keskustelemaan asiallisesti ja selkeästi äläkä pane kaikkea tarmoasi nimittelyyn ja asiattomuuksiin vaikka aikuisille vittuileminen olisi mielestäsi kuinka kutkuttavaa tahansa.

    "Jos Israelin asevoimat iskevät jonkun kimppuun niin silloin vastuullisena osapuolena on Israelin valtio. Jos valtio ei hyväksy sotavoimien menettelyä, se voi asettaa vastuussa olevan sotilashenkilön henkilökohtaiseen vastuuseen lakiensa mukaisesti. "

    Miten tämä kumoaa sen tosiasian, että kuusikymmentäluvulla päätöksistä oli vastuussa sen ajan resitentti? Sen sijaan että vingut siellä kieli ulkona "USA valtio on paha :P" vingu mieluummin että "kuusikymmentäluvun resitentti sejase on paha :P". Koska et voi kyseisessä asiassa syyttää kokonaista valtiota, jonka kansalaiset ovat täysin tietämättömiä kyseisistä hämäristä todisteistasi, syytä resitenttiä, joka on asiasta vastuussa.

    "Kuvittelujesi, skeletoriesi (mikähän se on) ja Diapamiesi sijasta voisit tarjoilla perusteet niistä seikoista joissa katsot minun valehdelleen. "

    Minulle riittää, että jatkossa lakkaat ajattelemasta yksisilmäisesti/mustavalkoisesti ja alat ajattelemaan omilla aivoillasi. Tiedän, että vasemmistopropaganda on aika tehokasta, varsinkin jos kohdehenkilö on jo ennaltaan varustettu vahvalla USA-inholla. Siihen voi liittyä pikakulttuurin inho, ympäristöarvot ym. Kuitenkaan henkilökohtaisilla tuntemuksillasi ei saa olla vaikutusta logiikkaasi. Maailmankuvasi on ollut liian epätäydellinen ja reikäinen kestääkseen virheellistä vasemmistopropagandaa, ja annettakoon sinulle heikkoutesi anteeksi, niin kuin mekin annamme muille, jotka ovat massan joukkoon sulautuneet.

    PS: okei.. no se valhe juttu vielä, kun tässä on vielä aikaa vastata säälittäviin sepustuksiisi. Kirjoituksessasi oli yksi valhe.. tai puolivalhe:

    "En ole väittänyt että tapaus olisi aiheuttanut närää USA:n ja ISraelin välille ... etkö osaa lukea vai etkö ymmärrä lukemaasi? "

    Koska en ole väittänyt, että olisit noin väittänyt, otit tuon tietenkin "käden jatkoksi" mukaan, jotta tarkkaamaton lukija luulisi sinun "scorettavan". Kuitenkaan, koska nyt puhut tuossa ilman kanssa, ei se ole suoranainen valhe, vaan vähemmän järkeviä ihmisiä harhaanjohtava sivuraide.

    Koeta nyt palata maanpinnalle sieltä ennakkoasenteittesi ja omasta päästäsi repimiesi teorioiden seasta.

    Mistä ihmeestä kehittelet noita kuvitelmiasi, esittelin historiaan liittyvän tapahtuman ja sen esille nostamisen asiaan liittyvien uusien seikkojen valossa ja sinä alat vaahtoamaan kuin heikkopäinen kansoista ja vastuusta.

    Oliko neuvostoliitto vastuussa talvisodan aloittamisesta, entä Saksa toisen maailmansodan aloittamisesta?

    Näytä missä kohtaa sanon "USA valtio on paha :P" tai niele sanasi.

    Missä ihmeessä näet viestissäni mustavalkoista vasemmistopropagandaa? Minähän siteerasin kohtuullisen tarkasti vain mitä media kertoi asiasta.

    Jos olisit edes hiukan järkevämpi, olisit lukenut viestini, tutustunut linkkien artikkeleihin ja etsinyt asiasta muutakin tietoa ennenkuin sanoit. "Jos nyt oletetaan, että Israelin armeija hyökkäsi USAA vastaan, on asia tiettävästikin aiheuttanut eripuraa maiden välille."

    Viestissäni ja artikkeleissa todetaan nimenomaan että asia EI aiheuttanut eripuraa maitten välille.

    Opettele lapsikulta keskustelun alkeissäännöt ja perehdy edes auttavasti keskustelun aiheeseen ennenkuin alat vaahtoamaan pelkkien ennakkoasenteittesi ja omien teorioittesi pohjalta asian vierestä käsittämättä hevon paskaa siitä mistä loppujen lopuksi on kysymys.

    36 vuotta sitten tapahtunut juttu kuuluu kyllä historiapalstalle.

    Tavoitteesi taitaakin olla vain amerikkalaisten mollaaminen aivan kuten Arjalla ja muilla "valaistuneilla"...

    Äänestä

  • kahvara kirjoitti:

    36 vuotta sitten tapahtunut juttu kuuluu kyllä historiapalstalle.

    Tavoitteesi taitaakin olla vain amerikkalaisten mollaaminen aivan kuten Arjalla ja muilla "valaistuneilla"...

    on siinä että juttu on saanut uuden käänteen ja nostettu esille jo jopa jenkkien valtamediassa, eikö tämä ole sitä maailman menoa.

    Se ruvetaanko juttua tutkimaan uudestaan ja miten tämä vaikuttaa maailman nykytilanteeseen on tämän päivän uutinen.

    Onko faktojen esiintuominen mollaamista, jos on niin siinä tapauksessa jenkkien kannattaminen edellyttää valehtelemista ja salailua.

    Äänestä

Olettakaamme:

Israel hyökkäsi koska oletti amerikkalaisten saavan/saaneen tiedustelutietoa toimistaan maa-alueella.

USA:n johto kielsi koneitaan menemästä pelastamaan laivaa koska uponneesta laivasta olisi voinut syyttää neukkuja. Vertaa Tonkinin lahden valehyökkäykseen, jolla Vietnamin sotaan saatiin aihe. Ja Mainilaan.

Tai:
USA:n johto kielsi koneitaan menemästä pelastamaan laivaa koska uponneesta laivasta olisi voinut syyttää neukkuja, ja operaatiosta oli sovittu Israelin kanssa. Tunnuksettomat koneet olivat valmiina.

Yksi mahdollisuus on että koska laiva ei uponnutkaan (lähes ihme), vältettiin ydinsota.

Selitettäväksi jää mikseivät viimeksi paikalle tulleet tykkiveneet ampuneet.

Juttu julkistettiin jossain määrin USA:ssa, joten ei se todistamaton ole. Matrikkeleissa on kuolleet.

Survallat ja muutkin uhraavat toisinaan kansalaisiaan saadakseen syyn sotaan tai sotilastoimintaan. Ei uutta.

Äänestä

olet selvästi perehtynyt asiaan ja kykenet vastaamaan seuraaviin kysymyksiin ilman lunttausta. Molemmat asiat ovat tapahtuneet viimeisen 6 kuukauden aikana. 1. Kenen asiaan liittyvän henkilön haastattelu julkaistiin ja missä? 2. Kuka julkisti asiaan liittyviä raportteja ja mitä ne koskivat? Jos et tiedä vastauksia ilman lunttausta olet pelle.

Äänestä
  • kasvattanut 6 lasta aikuisiksi niin ei oikein jaksa enää innostua tuollaisista hiekkalaatikkoleikeistä.

    Odotetaan kunnes aikuistut hiukan.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    kasvattanut 6 lasta aikuisiksi niin ei oikein jaksa enää innostua tuollaisista hiekkalaatikkoleikeistä.

    Odotetaan kunnes aikuistut hiukan.

    sinulta loppuivat eväät kättelyssä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

moonman kirjoitti:

Entinen laivaston asianajaja Kapteeni Ward Boston toimi lainopillisena neuvonantajana tutkimuksessa joka järjestettiin Israelin hyökättyä amerikkalaisen tiedustelualuksen USS Libertyn kimppuun lentokonein ja torpedovenein vuonna 1967 ollessaan sodassa Egyptin kanssa.

Hyökkäys selvästi merkittyä amerikkalaisalusta kohtaan kesti 75 minuuttia ja jätti jälkeensä 34 kuollutta ja 171 haavoittunutta.

Ennen hyökkäystä israelilainen tiedustelukone kierteli laivaa ja tervehdyksiä vaihdettiin puolin ja toisin, kun taas itse hyökkäys suoritettiin tunnuksettomilla koneilla.

Asiasta järjestetty tutkimus vesitettiin presidentti Johnsonin ja puolustusministeri McNamaran määräyksellä todeta hyökkäys vahingoksi vastoin päivänselviä todisteita.

Laivalla olleita sotilaita kiellettiin kertomasta tietojaan vankeusrangaistuksen uhalla.

Amiraali Thomas Moorer, joka toimi aktiiviaikanaan pääesikunnan puheenjohtajana, on tutkinut tapausta perustamansa riippumattoman tutkintaelimen puitteissa eräiden muiden eläkkeelle jääneiden upseerien kanssa ja toteaa tapauksesta.

"one of the classic all-American cover-ups,"

Hän ihmettelee miksi USA asettaa Israelin edut omien kansalaistensa etujen edelle.

Israel on pysynyt väitteessään että tapaus oli onnettomuus.
Tämä väite tuntuu ihmeelliseltä kun ottaa huomioon tiedustelukoneen käyneen tunnistamassa aluksen joka oli selkeästi merkitty amerikkalainen alus ja että hyökkäys tehtiin tunnuksettomilla koneilla.

Ainoa looginen selitys on että Israel aikoi upottaa Libertyn ja syyttää Egyptiä saadakseen USA:n tuekseen sotaan.

Tuo sopisi Israelin toimintatapoihin, mm. Lavonin tapauksessa israelilaiset agentit aikoivat tehdä pommi-iskuja amerikkalaisten ja brittien kimppuun Egyptissä saattaakseen Egyptin epäsuosioon.

Jos ko. hyökkäys olisi tullut jonkin muun maan taholta, asiasta olisi todennäköisesti kehkeytynyt ainakin jonkinasteinen sota USA:n ja hyökkääjän välille, Israelille köyhäinapu jatkui normaalisti.

http://story.news.yahoo.com/news?tmpl=story&u=/ap/20031023/ap_on_go_ot/spy_ship_israel_4

http://www.news.scotsman.com/latest.cfm?id=2085810

http://www.ledger-enquirer.com/mld/ledgerenquirer/news/6111492.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu