Ei löytynyt omaa rakasta baarista, netin deittipalstoilta, kassajonosta, ruuhkabussista, harrastuksista, työpaikalta - ei mistään.
Totuus on, että jollei ole mitenkään erityisen hyvännäköinen, mahdollisuudet lyötää naisystävä ovat olemattomat.
Tarvitseeko edes ihmetellä, miksi meitä katkeria ATM:iä on palsta täynnä...
Totuus on, että jollei ole mitenkään erityisen hyvännäköinen, mahdollisuudet lyötää naisystävä ovat olemattomat.
Tarvitseeko edes ihmetellä, miksi meitä katkeria ATM:iä on palsta täynnä...
Vastaukset 65
Vanhimmat
suunttaaa Afrikka tai Asian siel olet kunikkaas ja komea...
Muussa tapauksessa olisit varmasti löytänyt seuraa.
Läskiä naista en halua. Ainoa ulkonäköön kohdistuva vaatimus on että nainen on hoikka. Uskallan sitä vaatia sillä itsekin urheilen paljon ja olen hoikka.
Silti olen ihan tavallisen näköinen enkä odota naiseltakaan sen enempää.
Se on voinut olla siinä koko ajan.
Jospa poistaisit itsestäsi sen ylimielisyyden ja kylmyyden? Tai laske rima järkevälle tasolle..
on rima, kun hakee hoikkaa naista. :)
Vai onko sinunkin mielestäsi hoikat naiset jo katoava luonnonvara? ;)
kuulemma naisilta inhimillistä kohtelua.
pantu halvalla; Taas! :) Tsemppiä!
kaikki mulle heti, niin kyllähän siinä katkeroituu. Jos osaisit pätkääkään arvostaa niitä asioita, joita sinulla jo on, niin eipä tuo kumppanittomuus mikään maailmanloppu olisi. Joillakin meistä vaan on vaikeampaa löytää kumppania ja toiset eivät sitä löydä ikinä. Kumppani ei ole mikään perusoikeus, vaan etuoikeus. Ärsyttää tuollainen ruikutus tyyliin: kun naapurillakin on, niin munkin pitää saada ja heti!
Noin kommentoivat yleensä ne ihmiset, joilla ei ole mitään ongelmia löytää kumppania.
Mikäs siinä sinkkuillessa, kun sinkkuus kestää max. muutaman kuukauden,
ehdokkaita pyörii jaloissa kiusaksi asti ja suhteeseen ryhtyminen on kiinni
pääasiassa siitä, että kuinka nirso on ehdokkaiden suhteen.
On helppo sanoa että "Arvostat vaan itseäsi ja nautit elämästäsi" tai että
"Menet vaan rohkeasti iskemään naisen", kun itse on aina ollut
menestyksekäs vastakkaisen sukupuolen suhteen.
jolla ei ole kumppania koskaan ollutkaan, mutta suhtautuu asiaan eri tavalla... Maailmassa on oikeastikin paljon sisältöä, vaikkei sitä kumppania ole löytynyt. Kumppani ei ole mikään vakiovaruste tässä elämässä.
NAISELLE ei kumppanin saaminen ole koskaan mikään todellinen ongelma. Naisten eläytymiskyvyttömyydestä kertoo paljon se, että he kuvittelevat miesten tilanteen analogiseksi.
et ymmärtäisi tuon idioottimaisuutesi sosiaalisissa suhteissa olevan se syy, miksi et ketään löydä. Se on ihan oikein, jos tuollainen aivokääpiö, joka lässyttää täällä "naisilla on niiiin paljon helpompaa" -paskaa ei ikinä löydä ketään. Sinä et ansaitse ketään.
ole koskaan ollut oikeita ongelmia. Jos olisit vaikka hoitanut lapsuutesi syöpään sairastunutta äitiäsi, niin ymmärtäsit miksi joitakin ärsyttää tuo ruikutus kumppanin puutteesta. Vitun hemmotellut kakarat.
Mistä vitusta sä tiedät, mitä ongelmia kenelläkin on ollut?! Joillakin on ollut niitä OIKEITAKIN ongelmia lapsena ja nuorena, jolloin ainoana toiveena oli päästä joskus vielä normaaliin elämään kiinni. Ja kaiken lisäksi nämä OIKEAT ongelmat vaikuttivat vielä pitkään siihenkin, että kumppanista oli turha haaveilla. Eikö kaikilla ole oikeus kaivata edes joskus elämässään rakkautta ja läheisyyttä?
Asiaa!!! Turhasta rutisijat vois pitää jo naamansa kiinni, joillakin voi olla jopa oikeita ongelmia.
"Mulla ei oo naista, yhyy, taidan tappaa itteni..." SÄÄLITTÄVIÄ VIKISIJÖITÄ!!!
Kyllähän ihmisellä on jo luonnostaan halu pariutua ja saada lapsia. Muuten lajimme olisi kuollu aikoja siten.
Itse olen naine, joka ei miestä löytänyt nuoruudessaan. Olihan niitä poikaystäviä, mutta mitään vakavampaa niistä ei tullut. Edelleenkin saisin kyllä seksiä sitä halutessani. Se vaan ei ole sama asia.
Tunnen oloni huonoksi, kun mietin tulevaisuuttani, yksinäisiä vuosia edessäni. Haluaisin niin kovin jakaa aamukahvin jonkun kanssa, sunnuntai-illan sohvalla sylitysten. No kaikki tuo on minulle historiaa ja se masentaa!
Itken usein yksinäisyyttäni ja en edes halua täyttää elämääni turhanpäiväisyyksillä. Mitä järkeä on olla iloinen, jos ei ole onnellinen.
Kaikki on vain kuorta ja sisimpäni itkee vaikka ulkoisesti nauran ja kilistelen laseja tuttavapariskunnan kanssa Tahitilla. Mikään ei korvaa kumppania ja henkilöä, jota rakastaa ja helliä, lasta sylissä, perhettä. Miksi siis edes yritän näytellä maailmalle, etä kaikki on ihan ok? Sosiaaliset normit tässä lienee syynä ja oikeasti ei parempi onnisia ihmisiä kiinnosta muiden murheet, ne vaan ahdistaa.
Silti olisi kiva, jos ei toisia arvosteltaisi, vaikka heitä ei voisikaan arvostaa.
täällä eivät ole kokeneet edes sitä tyttöystävää kunnolla sekä eivät saisi seksiä vaikka sitä yksinäisyyden tuskaan hakisivat.
Olen miehenä samassa tilanteessa kuin sinä ja samoja unelmia oli. Eipä ole enää eikä se masenna sen pahemmin. Välillä vähän mietityttää mutta sitten palataan nykyhetkeen ja siihen samaan yksinäisyyteen joka on aina ollut jollakin tavalla läsnä jopa silloin kun olen ollut joidenkin ihmisten tai naisten seurassa.
Se voi olla vaikeaa joskus mutta voimia sinulle joka tapauksessa. Nämä murheet ovat pieniä.
Ei ole suurempaa puutetta kuin perhe. Mikään ei pysty korvaamaan sitä. Eikä maailmassa ole mitään mitä haluaisin enemmän, joten minulla ei ole enää päämäärää.
Luopuisin mistä tahansa, jopa terveydestäni onnellisesta perhe-elämästä.
"Kyllähän ihmisellä on jo luonnostaan halu pariutua ja saada lapsia. Muuten lajimme olisi kuollu aikoja siten."
Halu pariutua tai saada lapsia -- edes tiedostomattomalla tasolla -- ei ole edellytys evoluutiolle. Joillain ihmisillä nämä halut toki on, mutta pelkät ns. panohalutkin riittävät.
En osaa sanoa, miten erilaiset halut ovat jakaantuneet, mutta veikkaan, että tiedostava lisääntymishalu on enemmän naisten kuin miesten juttu ("biologinen kello").
"Jos osaisit pätkääkään arvostaa niitä asioita, joita sinulla jo on, niin eipä tuo kumppanittomuus mikään maailmanloppu olisi."
Miesten arvoon pariutumismarkkinoilla vaikuttaa hänen sosiaalinen statuksensa; kovapalkkainen lääkäri on halutumpi kuin työtön mikrotukihenkilö, jne.
Moni mies tiedostaa tämän jo pikkupojasta, ja elää elämänsä sen motivoimana: kunhan minulla on valkolakki, niin sitten saan tyttöystävän; kunhan minulla on yliopistotutkinto, niin sitten saan tyttöystävän; kunhan minulla on vakaa työpaikka, niin sitten saan tyttöystävän...
Kun tällaiselle miehelle lopulta valkenee, ettei sitä tyttöystävää ole tulossa, niin hänen maailmankuvansa romahtaa. Mitä järkeä on ponnistella, kun sillä ei kuitenkaan saavuta sitä, mitä haluaisi?
siinä, että miksi tässä maailmassa pitäisi saada kaikki mitä haluaa? Ei kukaan ole luvannut niin. Elämä ei ole reilua ja tasapuolista. Ja elämässä on paljon raskaampiakin asioita kuin pettymys siitä, ettei saa mitä haluaa. Tämä täytyy sisäistää ja hyväksyä se, että tietyt asiat, kuten kumppanin löytyminen, eivät ole meidän käsissämme. Voimme tehdä niiden eteen rajallisen määrän asioita ja tulos ei ole silti taattu.
Kumppani, 1,7 lasta, koira, työ, omakotitalo, auto ja kesämökki on sellainen muotti, johon moni pyrkii. Itse olen raskaiden kokemusten myötä opetellut ajattelemaan omilla aivoillani ja luopunut tuon tavoittelemisen ehdottomuudesta sekä oppinut arvostamaan niitä asioita, joita minulla on. Nyt ja tässä hetkessä. Vaikka haluaisin jakaa tämän elämän toisen ihmisen kanssa, niin hyväksyn sen, vaikka niin ei kävisi. Elämässä on niin paljon muutakin ja elämä menee hukkaan, jos elää koko ajan tulevisuudessa tyyliin: sitten kun saan sitä ja sitä, niin...
Monet meistä on huomanneet, ettei sen kumppanin löytyminen ole itsestään selvää, eikä sitä sellaisena otakaan. Silti se saattaa ahdistaa kovasti, jos se on asia jota eniten haluaa.
Mä ymmärrän omasta elämästäni esim sen, että kaikki menee ihan ok niin kauan kun on töissä ja muutama sinkku-kaveri vielä löytyy. Kohta niitä ei ole ja edes ruokaseuran saaminen on hankalaa, kun "Teemulla on lätkäharkat ja Tiinalla hammaslääkäri". Eniten mua ahdistaa silti ajatus siitä, että kun vanhempani kuolevat olen ihan yksin joulut ja muut perhepyhät. En halua olla yksin, ilman ketään jolle puhua arjesta ja elämästä. Ystäövät tähän ei auta, koska heillä on oma elämänsä ja minulla omani.
Yritän kovasti pohtia mikä olisi niin hyvää, että voittasi perheen ja lapset, sen että saisi rakastaa ja olla rakastettu..
Mä voin saada talon ja auton.. jee! Ok, ei onnistu.. maaillinen omaisuus ei vetoa muhun. Se on kivaa, mut en sitä jaksa hypettää.
Jumala... ei kiitos. Ajattelen mielummn omilla aivoillani kuin otan valmiiksi pureksitun elämänkuvan vastaan "ylemmältä" taholta.
Lemmikki? Ajatuskin olla hullu kissanainen 20 kissan kanssa 70:enä oikeasti kauhistuttaa, koska näen sen opa todellisena uhkakuvana.
En ole löytänyt mitään mikä oikeasti täyttäisi tyhjää elämääni.
ehkä ja olet ajatellut asiaa.
Miehenä minulla on ollut samanlaisia tuntemuksia vaikka en ihan nuorena perhe-elämää arvostanut.
Sitten vähitellen tajusin mitä ehkä olin aina halunnut ja joka antaisi myös tavoitteen, päämäärän ja loisi tarkoituksen elämälle.
Mutta vähitellen ne ajatukset ovat jäämässä sivuun koska ketään jonka kanssa perustaa perhettä ei ole löytynyt.
En kyllä itse olisi valmis luopumaan terveydestäni perhe-elämän suhteen. Perhe-elämä vaatii myös isoja uhrauksia johon tulee olla valmis.
Mutta kuten sanoin täällä on miehiä joilla ei ole mahdollisuutta koskaan olla pahemmin tekemisissä naisten kanssa joten perheen perustaminen heille taas on täyttä utopiaa. Siinä suhteessa huoli jos seuraa on kuitenkin tarjolla on ehkä hieman pienempi.
Ymmärrän kyllä suurin piirtein miltä sinusta tuntuu. Itse kävin asiaa tässä jo jonkin aikaa sitten mutta toisaalta en ole vielä kolmeakymmentä joten aikaahan itselläni vielä on. Kuitenkin näen että ihmeitä pitäisi tapahtua että niin kävisi, sen verran heikosti ihmissuhteet ovat sujuneet kohdallani.
Eihän sitä ole kirkossa kuulutettu miten tässä käy ja toisaalta kuulostat esimerkiksi ihmiseltä joka minua voisi kiinnostaa. Ja jos minua kiinnostaa niin varmasti on muitakin jotka ajattelevat samoin.
Olen 30. Tiedän, etten ole ikäloppu, mutta en tahdo, aio, olla vanha äiti. Vaikka haluaisinkin lapsia ja perheen, en ole niin itsekäs, että riskeeraan lapsieni terveyden prosesissa. Parempi lapsen olla vain haave kuin koko ikänsä vaikeasti vammautunut, ja vain koska äitinsä munasolut olivat liian vanhoja.
Toisaalta miehet voivat lisääntyä koko elämänsä. Sitoutuessaan minuun mies sitoutuisi myös lapsettomuuteen. Kuinka voisin tehdä niin ihmiselle jota rakastan, riistää mahdollisuuden isyyteen?
Juna ajoi minun ohitseni. Tiedän, että minun tapauksessa kyseessä on valinta. Mutta se on kahden tilanteen välillä, kun olisin niin kovin halunnut sen kolmannen vaihtoehdon. Eikä siinä ole mitään hävettävää, että sen vaihtoehdon mennettäminen sattuu.
alkaa etsimään kumppania sitten?
Minkäslaisia vaatimuksia sulla on kumppanille?
Päätin aikoinani, että 30 jälkeen en enää lisäänny tai pariudu. Jos se on tapahtuakseen nin kyllähän se olisi jo tapahtunut. :) Sitä paitsi yli 30 ensisynnyttäjät on jo huima riski.
En koskaan pitänyt mitenkään tarkkoja kriteereitä miehelleni. Tärkeimpiä lienee vähäinen alkoholin kulutus ja pohdiskeleva asene maailmaan. Älykkyys miehessä on asia, joka sytyttää minut.
sitten jossain piilossa kaltaisiltani miehiltä.
En tosin tiedä olenko kovinkaan älykäs. Tuo ei kerro huonosta itsetunnosta vaan rehellisyydestä enemmän. ;)
Eihän 30 vuotta vielä ole paha naiselle iäksi edes synnyttämiseen. Suosittelisin että jos asia vaivaa noin paljon niin teet asialle jotain vaikkapa netin kautta yrität löytää kumppania. Eipähän ainakaan kaduta jälkeenpäin ettei tullut mitään tehtyä.
Itse mietin kohdallani että voi olla ettei perhettä tule perustettua vaikka ikää ei ole ihan vielä 30 kun ei ole natsannut kenenkään kanssa siihen malliin.
Tuohon pelkoosi todettakoon että vaikka et haluaisi lapsia niin kyllä mies siihen voi tyytyä koska eihän sitä tiedä mitä hankaluuksia lapsen hankinnassa muutenkaan tulee vastaan. Onpahan siinä ainakin toinen vierellä eikä tarvitse yksin olla myöskään loppu ikäänsä vaikka omat lapset jäävät hankkimatta.
Kannattaa oikeasti toimia jos on tarve noihin asioihin.
Totta, minulla on ollut sikaa pohtia näitä. Ymmärrän kyllä perhe-elämän uhraukset ja vaativuuden. Ei minulla aiheesta ole tosiaankaan kultaisia kuvia. Ympärilläni ei ole yhtään onnistunutta parisuhdetta.. tai ehkä yksi.
Miehillä on aina aikaa, tellä ei ole biologista kelloa ja teidän sukulosut eivät vanhene teidän mukana. *huokaus*
Sinä voit ottaa oppia virheistäsi ja onnistua paremmin seuraavalla kerralla. Meillä naisilla asia on kovin eri.
että teillä naisilla se tarve lapsiin on ehkä myös suurempi. Tokihan meillä tilanne iän suhteen on vähän eri kuin naisilla.
Kommentoin tuossa alempana myös tekstejäsi.
Ikävää jos koet että aika on ajanut kohdaltasi "ohi". Uskoisin kyllä että kannattaa panostaa siihen kumppanin etsintään nyt jos se riepoo.
Viimeiset 5 vuotta meni yliopistolla työhuoneessa väikkäriä tehdessä. Enkä myöskään pidä baareista. En edes halua miestä, jonka voisin "iskeä" mukaani baarista.
Nettiä yritin joskun parikymppisenä, eipä se juuri tuonut lisää mahdollisuuksia.
Mua kuvitellaanpa, että alan nyt etsimään miestä. Ehkä löytäisinkin jonkun sanotaan puolen vuoden päästä. Sinä puoli vuotta menee pohdiskellessa, että onko tämä nyt sitä oikeaa. Sitten seuraa seurustelua, ehkä vuoden päästä siitä muuto yhteen ja kihlat. Sit asutaan yhdessa pari vuotta ja aletaan pohtimaan avioliittoa ja lapsia. Häät seuraavana kesänä ja aletaan yrittämään lasta, ehä se onnistuu ekana vuonna, ehkä ei.
Vanhat naiset eivät ole kovin hedelmällisiä. Äitini yritti lasta 25- vuotiaasta ja onnistui 42:ena.
Tuolloin olisin jo aivan liian vanha. 30-v ensisynnyttäjä on riski, 35v on jo suuri riski ja 45:lla mahdollisuud esim lapsen downin syndroomaan on jo 40% joidenkin tutkimusten mukaan.
Enkä halua juosta miehen perässä epätoivoisena kieli vuon alla. :) Mielummin sopeudun kohtalooni vaikka se viekin aikaa kyyneliä ja ehkä jopa terapiaa jossain vaiheessa. Unelmistaan luopuminen tekee kipeää.
Miehet voivat saada lapsia koko elämänsä. Ja vielä 40:kin voi helpostikin löytää nuoria ja hedelmällisiä naisia. Itsekin parikymppisenä seurustelin eronneen 40:n kanssa
En halua olla syy siihen, että joku jää lapsettomaksi. Tiedän, että se on jokaisen oma valinta, muttaen halua asettaa ketään valintatilanteeseen "minä tai lapsia", kaikki vain katuisivat sitä myöhemmin.
tästä aiheesta? ;)
Sen verran tieteelliseltä kuulostaa sinun laskelmat. Kyllä niitä yli 30-vuotiaita ensisynnyttäjiä on. Mutta puhunkin tässä siitä että jos haluat kokeilla niin aika olisi nyt ja sitten siitä tulee jotain ja lapsia myös tai sitten ei.
Minulla on vähän sellainen näkemys että pelkäät toivoa että löytäisit jonkun koska sitten yhtäkkiä mahdollisuus onnistumisesta ja perheen perustamisesta olisi edelleen olemassa ja joutuisit koko ajan pelkäämään toteutuuko haaveesi vai ei. Nyt taas tällä hetkellä haluat lakaista kaiken mielestäsi että saat mielen rauhan ja käsitellä sitten asiaa myöhemmin kun kaikki on todellakin sitten "liian myöhäistä".
Unelmista toki joutuu luopumaan mutta sanon suoraan että enemmän tulee tekemään kipeää se jos näet että todellakin kulutit ajan yliopistolla jonka jälkeen sinulla oli vielä mahdollisuus (eli NYT) jonka myös heitit menemään vedoten siihen että olet jo muka liian vanha.
Ymmärrän kyllä tuon seuran löytämisen vaikeuden kun en itse löydä myöskään mitään baareista ja samaa voisi sanoa kyllä netistäkin. Mutta toisaalta en koe tilannettani samanlaiseksi kuin sinulla että olisi pakottava tarve noihin asioihin. Koska silloin minä varmasti toimisin ja vaikkapa netin kautta olisin yhteydessä johonkin. Varsinkin kun näköjään kriteerisi miehelle ovat nuo kuvailemasi joten netti voisi tuoda parempaa onnistumista kuin baarit.
Ei sitä epätoivoinen tarvitse varsinaisesti olla vaan etsit samalla elämänkumppania jonka kanssa ehkä hankitaan lapsia tai sitten ei.
Sinä ajattelet nyt vain että joku haluaa lapsia vaikka sinun tulisi ajatella että joku haluaisi olla sinun kanssasi ja haluaisi lapsia nimenomaan sinun kanssasi. Silloin ajatukset siitä ettei saa lapsia vaikka on sinun kanssasi tunnu kyllä sen pahemmalta.
Eivätkä monet saa joka tapauksessa lapsia, miehetkään, joten asia vaivaa sinua selvästi enemmän kuin ehkä on tarpeen. Ymmärrän kyllä että olet huolissasi siitä saatko omia lapsia mutta ei sinun kannata olla huolissasi siitä eikö joku toinen saa lapsia koska on sinun kanssa.
Itselläni on sen verran huono tuuri noissa asioissa etten jaksa moisia asioita edes miettiä noin paljon. Mutta tiedän että jos minulle tulee tuollainen tunne niin varmasti tekisin asioille jotakin. Itselläni oli sellainen etsikkoaika muutama vuosi sitten jolloin ajattelin että tästä voi syntyä jotain oikeaa mutta tietysti kaikki meni niin että sitä ollaan yksin. Mutta ainakin tiedän että tein kaikkeni tuolloin eikä se kaduta. Nyt sinulla on selvästi etsikkoaika tehdä ja suosittelen samaa sinulle. Et kadu sitten jälkeenpäin.
Minä uskon myösettä lisääntyminen on paljon läheisempää naiselle, ja että naisen vaistot ja fysiikka ohjaa meitä sihen suuntaa. En juuri ole tavannut "tyhjän sylin" - syndroomasta kärsiviä miehiä. :)
Mun etsikkoaika oli 20-30. En tiedä, mitkä syyni ihan pohjimmiltaan on, mutta en enää näe potentiaalia vaivan arvoisena. Enkä halua laittaa esim. lapseni terveyttä vaaraan vain oman itsekkään lisääntymishaluni takia.
Maailmassa ei mista joka haluasisi nimenomaan olla minun kanssani. Alkamalla suhteeseen voisin luoda tämän "tarpeen", mutta pysyttelemällä syrjää tämän mahdollisen henkilön elämästä anan hänelle mahdolisuuden löytää naisen, joka tekee hänt onnelliseksi _ja_ voi vielä saada lapsia. Uskon kuitenkin, että sillä hetkellä kun miehet saavat lapsia, 99% heistä pitää sitä tärkeimpänä adsiana elämässään. Vaikka he eivät sittarvetta etukäteen tiedostaneetkaan. Lapsettomuuteen suostuvat miehet eivät oikeasti tiedä mistä he ovat lupumassa.
itse mistä olen luopumassa. Kysymys on minulle löytää oikea nainen jonka kanssa olla mutten oikein itse usko siihen. Jos sitten hänen kanssaan hankkii lapsia tai ei, niin hyvä sitten. Toisaalta lapset olisivat hienoja myös itselle että myös naiselle että yhteisesti.
Siis et usko että kukaan haluaisi suhteeseen nimenomaan sinun kanssasi?
Kyllä sitä kuule mieskin kaipaa läheisyyttä vaikkei nyt aivan näe lapsia suoraan...enemmänkin ehkä "naisen jatkeina" mutta voin kertoa että kyllä sitä osaa tiedostaa miten hienoa jos olisi lapsia ja toisaalta että ei tule ehkä koskaan kokemaan sitä.
Veikkaisin myös että meiltä miehiltä puuttuu se koska meillä ei välttämättä ole varaa siihen. Meistä osa kun joutuu usein olemaan erossa lapsista jo ilman omaa syytäkin ja varmasti monet miehet jäävät lisääntymättä monestakin syystä.
Itse valintasi teet, kerroin vain että nyt jos koskaan on aika toimia tai sitten antaa asian olla.
Maailmassa ei tosiaan ole miesta talla hetkella, joka haluaisi olla suhteessa juuri minun kanssa.
No ehka muutama ex, mutta on syynsa miksi ne on exia. Silti ei ole miesta, joka haluaisi aloittaa suhteen minun kanssa.
Taas valehtelen. Kuluneen parin kuukauden aikana yksi 50 avioissa oleva mies ilmoitti haluavansa seksisuhteen kanssani. Ei kiitos. Lisaksi yli 60-vuotias mies ilmoitti tuntevansa itsensa nuorekkaaksi ja ihastuneeksi seurassani ja halusi alkaa tapailemaan "casually". Ja juuri avioeron saanut 40 tutun tuttu ilmoitti ihastuneensa minuun, mutta torjuin hanetkin kohteliaasti fraasilla "tama on vaan huono aika elamassani" vaikka totuus oli, etta en vaan kesta hanta. Huomaan viimeisen vuoden aikana tapahtuneen muutoksen siihen, etta minua lahestyy lahinna seikkailua etsivat aviomiehet.
Jokainen noista paasee kylla asian yli ja seuraavan sopon tyton astuessa elaansa unohtavat minut taysin. Sanotaanhan, etta meille jokaiselle on 400 "taydellista" kumppania. :)
En sano, etta viettaisin loppuelamani selibaatissa, mutta vakavaan suhteeseen en enaa tassa vaiheessa ryhtyisi. Tiedostan kylla valintani vakavuuden. Tiedostin sen jo viimeisimman poikaystavani kohdalla, koska tiesin sen olevan viimeinen mahdollisuuteni. Siitakaan huolimatta en saanut sita toimimaan.
Mina olen liian arka suhteissani, se oli aina ongelmani. Mika on osoittautunut sinun kompastuskiveksi?
Tämä asia liippaa minua sattuneesta syystä varsin läheltä, joten ehkä se on syy reaktiooni, mutta minusta asenteesi on aika kummallinen.
Ikäänkuin kaikki maailman miehet olisivat jotain biologiansa vietävissä olevia tahdottomia olentoja, jotka aivan varmasti haluavat lapsia, eivätkä itse kykene asiaa päättämään?
Oletko todellakin sitä mieltä, että ei ole olemassa miehiä, joille joko on ihan sama onko niitä lapsia vai ei, tai jotka jopa aktiivisesti ovat päättäneet, että eivät lapsia halua?
"Lapsettomuuteen suostuvat miehet eivät oikeasti tiedä mistä he ovat lupumassa."
Tietävätkö lapsettomuuden valinneet naiset sitten, mistä ovat luopumassa?
"Toisaalta miehet voivat lisääntyä koko elämänsä. Sitoutuessaan minuun mies sitoutuisi myös lapsettomuuteen. Kuinka voisin tehdä niin ihmiselle jota rakastan, riistää mahdollisuuden isyyteen?
[...]
En halua olla syy siihen, että joku jää lapsettomaksi. Tiedän, että se on jokaisen oma valinta, mutta en halua asettaa ketään valintatilanteeseen "minä tai lapsia", kaikki vain katuisivat sitä myöhemmin.
[...]
Alkamalla suhteeseen voisin luoda tämän "tarpeen", mutta pysyttelemällä syrjää tämän mahdollisen henkilön elämästä anan hänelle mahdolisuuden löytää naisen, joka tekee hänt onnelliseksi _ja_ voi vielä saada lapsia."
Jalolta kuulostaa, mutta samalla myös aikamoisen itserakkaalta. Ikäänkuin sinä olisit jotenkin korkeammalla tasolla ja pystyt kaikkien maailman miesten puolesta päättämään että kyllä he aivan varmasti haluavat lapsia.
Itse valitsin aivan toisen tien, eli päätin luottaa miehen kykyyn ajatella ja tehdä omat päätöksensä. Kun tapasin nykyisen mieheni, olimme molemmat 32. Olosuhteiden pakosta pääsimme aloittamaan yhteiselämän, niin että lasten yrittäminen olisi ollut mahdollista, vasta kun olimme molemmat 37. Noiden vuosien aikana lapsista puhuttiin muutaman kerran teoreettisella tasolla, lähinnä sellaisena "ehkä sitten joskus kun..". Mutta kun se aika sitten tosiaan tuli, että olisi ollut mahdollista, kävimme asiasta pitkän ja perusteellisen keskustelun, ja päätimme että tässä tilanteessamme lapset eivät enää ole sellainen asia joka meidän suhteeseemme sopisi.
Myönnän ehdottomasti että tuo oli minun aloitteestani. Jos olisin sanonut miehelleni "Nyt yritetään saada lapsi seuraavan vuoden aikana", olen aika varma että hän olisi siihen suostunut. Mutta kun sitten sanoin toisin, niin hänelle sekin asia oli täysin okei. Puolella sanallakaan ei yrittänyt saada minua muuttamaan mieltäni. Ymmärrän asian niin että hänelle todellakin on samantekevää, onko lapsia vai ei. Ehkä enemmän niin, että hän tiedostaa mistä kaikesta joutuisi luopumaan, jos lapsia olisi, joten ehkä kallistuu enemmän sille puolelle.
En tunne minkäänlaista huonoa omatuntoa siitä, että hän jää lapsettomaksi "minun takiani". Minusta aikuiselta ihmiseltä on lupa odottaa sitä, että hän itse tietää mitä valitsee ja millaisten valintojen kanssa voi elää onnellisena.
Valinnan tekemisestä on nyt kulunut neljä vuotta; potentiaalisetkin mahdollisuudet vähenevät koko ajan (jos siis mielemme muuttuisi; siitä ei kuitenkaan ole ollut mitään merkkejä).
Tottakai tiedostan että mieheni kohdalla kyse ei ole valinnasta joka on lopullinen, toisin kuin minun kohdallallani. Olen sihen varautunut ja valmis. Voi todellakin olla, että hän 50-vuotiaana yht'äkkiä tuntee, että on jäänyt jostain valtavan hienosta paitsi, ja menee yhteen 25-vuotiaan kanssa. Tottakai olen tyytyväisempi, jos niin ei tapahdu, mutta en myöskään tule romahtamaan jos niin käy. Meidän elämämme on tässä ja nyt ja se on hyvää elämää. En olisi tästä miehestä suostunut luopumaan jonkun "jalon" ajatuksen takia. Terve itsekkyys on hyvästä!
eivät ole toimineet.
Yksikään niistä ei ole kehittynyt sen pitemmälle pitkäksi ja vakavaksi seurusteluksi.
Olen varmaan vain tavannut "vääriä" ihmisiä väärinä aikoina väärässä paikoissa. Yhteensopivuus ongelmia siis.
Kun jotakin "oikeaa" sitten on ollut edessä niin on tapahtunut asioita jotka ovat johtaneet ettei asioista tullutkaan mitään. Nyt ei ole lähiaikoina ollut edes mitään paitsi onnettomia treffin tapaisia ja sen vuoksi on vähän odotusarvot aika alhaalla.
Toisaalta minulla on jotakin näköpiirissä ja aion käyttää mahdollisuuteni jos vain asiat siihen suuntaan menevät. Samaa suosittelen sinulle koska hirveintä on sitten katua asioita joita ei ole tehnyt.
Miksi uskot edellisen poikaystäväsi olleen viimeinen mahdollisuutesi vaikka olet vasta 30-vuotias ja ikää jäljellä lasten hankintaan?
Kuulostaa omituiselta, suoranaiselta luovuttamiselta.
itsekkyyttä kun toinen tietää tarkalleen mitä on tekemässä ja molempien tilanteen.
Kai se on jonkinlaista luovuttamista. :)
Olen sen verran lueaskellut lääketieteellisiä tutkimuksia, että ymmärrän paikkaansapitavaksi "yli 30:n ensisynnyttäjän riskin". Ehkä mua lähinnä kauhistuttaa ottaa minkäänlaisia riskejä mahdollisten lapsieni terveydellä. Jos jotain menisi pieleen, en ikinä voisi antaa sitä itselleni anteeksi.
Näköpiirissä olevien asioiden suhteen kannattaa aina yrittää parhaansa :)
Ymmärrän kantasi, enkä mitenkään halua syylistää sinua valinnastasi.
Omat kokemukseni vaan on aina olleet tuttavamiesten kanssa, että he vasta lapsen synnyttyä ymmärtävät kuinka paljon hän antaa ja eivät luopuisi lapsestaan mistään hinnasta. Yhdelläkään näistä miehistä ei ollut tarvetta tulla isäksi eivätkä he olisi ajaneet asiaa määrätietoisesi. Heillä ei sis ennen lapsen syntymää ollut tiedossa mistä he olisivat luopuneet, jos eivät olisi tulleet isäksi.
Naisille tarve lisääntyä on paljon luonnollisempi, vaikkakaan kaikki naisetkaan ei sitä koe.
En oleta kaikkien miesten haluavan lapsia nitä saatuaankaan. Tiedän myös isiä, jotka kylmästi jättivät jossain vaiheessa perhensä.
Mutta kuinka minä tietäisin varmasti luopuuko mies isyydestä vain miellyttääkseen minua, tietämättömyydestään vaiko oikeasta haluttomuudesta olla isä? En väitä tetäväni paremmin, en vi oikeasti tiedä. Minä en kuitenkaan halua olla uhrauksen syy, joten en ota sitä riskiä. Ehkä ihmisenä joka haluaisi lapsia koen sympatiaa niitä kohtaan jotka niitä ei voi saada en halua viedä sitä mahdollisuutta keneltäkään. Minähän anna kaikille ihan täyden vapauden valita kaikista muista elämänpoluista, paitsi siitä minun vierellä. Eikä ole ketään jolle se olisi ainut oikea paikka.
Valintani on tietyllä tavalla itsekeskeinen ja varsinkin pelkuruuteen perustuva, valitsin varmimman ja helpoimman polun.
joudutaan luovuttamaan vaikkapa yhdessä piakkoin. ;)
Tällasta tää on.
Laske rimaa ja kehitä sosiaalista statustasi.
Kuinka moni haluaa päätyä kumppaniksi sen johdosta, että joku on laskenut rimaansa?
Jokainen haluaa tulla rakastetuksi ja arvostetuksi omana itsenään eikä sen takia, että on kompromissi, kun toinen ei kaipaamaansa saanut.
Puheet riman alentamisesta ovat iso roiskaus paskaa potentiaalisten kumppaneiden silmille.
Ei varmaan kukaan tahdo olla kompromissi, mutta aika monet ovat silti. Useimmat ihmiset etsivät ihan luonnostaan samantasoista seuraa itsensä kanssa, osa taas asettaa riman kattoon ja luulee että supermalli tulee kotoa hakemaan kesken WoW - turnauksen.
Noin ajateltiin ja tehtiin 50-100 vuotta sitten ja aikaisemmin. Kun oli "pakko" olla se kumppani: elättäjä, lastensynnyttäjä, kodinhoitaja, karjanhoitaja, suojelija jnejne. Sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippuen.
Yllätys, yllätys. Nykyään saa jopa seksiä harrastaa ilman parisuhdetta.
Masentavaa ajatella, että ihmiset menevät yhteen jonkun kanssa vaan siksi, etteivät usko saavansa sellaista kuin oikeasti haluaisivat. Erityisen vastuutonta on perustaa perheitä kompromissisuhteissa.
Sanoisin mieluummin että ihmiset etsivät ennemminkin samankaltaista kuin samantasoista itsensä kanssa. Tasoon tuijottaminen antaa liian yksipuolisen kuvan siitä mistä on kyse. Ihminen hakee toisesta kokonaisuutta joka viestii siitä että kumppaneilla on jotain yhteistä keskenään. Samanlainen (ei siis vain samantasoinen) ulkoinen olemus on vain tuntomerkki joka sen paljastaa.
hanki varallisuutta ja etsi joku joka ei rakasta sinua mutta rahojasi.
Hieno ohje.
Useimmat aikuiset ovat oppineet, että ihan täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Tämä on jonkinlainen kompromissi lapsuuden prinsessaunelmista. Ymmärrätkö nyt?
tehdä sillä tavoin että miesten kohdalla niistä pehmeämmistä ominaisuuksista karsitaan ensin.
Eli valitaan äijä kunhan on vähän miehekäs niin se riittää, muilla ominaisuuksilla ei niinkään väliä.
mikä on ATM mies???
Alemman Tason Mies josta naiset eivät ole koskaan kiinnostuneita, eivät ole koskaan olleet eivätkä tule koskaan olemaankaan.
Ja vaikka olisivatkin niin se on vahinko eikä tapahdu uudestaan.
Mitähän sitä tekisi ti-iltana klo 19.23...
Nyhjötetään netissä !!
Joku nainen vielä varmasti kiinnostuu nettiruikuttajasta !!
(Minä puolestani eilen lähdin töiden jälkeen baariin 3 tuopille, ja klo 18 aikoihin yhden naisen luokse ruuanlaittoon ja sänkypuuhiin, kun minua kiinnostaa naiset ja sänkytouhut vastoin kuin teitä nettinyhjöttäjiä.)
Ahaa, eli pitää olla lipeväkielinen, arkenakin viinaan menevä huorintekijä ja ADHD-klovni, got it. Ikävä kyllä sellainen eläimellinen mesoaminen on niin kaukana arvomaailmastani että taidan jättää viikkojuopottelut väliin. Tunnettua toki on että alkoholi auttaa.
Missäköhän olen väittänyt, että pitäisi olla joku turboturpa tms. adhd-supersönköttäjä naisia saadakseen.
Ihan hyvin riittää, ettei ylimielisesti torju vastaantulevia naisia. Esim. sinuakin naiset ovat yrittäneet lähestyä, torjumisen sijaan voisit vain napata nämä kainaloon. Vähän kuten kaupan hyllyltä poimitaan pakkaus silakkalaatikkoa.
tosi kova hemmo.
Ihan tuopilla kävit ja pääsit ihan sänkyyn. Oot sie niin paljon parempi kun nää nettiruikuttajat.
Hetkinen...sinähän ruikutat juuri netissä nettiruikuttajista? :D
Kaikki on niin suhteellista. Malleillakin on syömishäiriöitä koska heidän omasta mielestään he eivät ole tarpeeksi hyvännäköisiä.
Kyllä se on vaan niin että kyse on asenteestasi. Jos menet ulos asenteella: olen katkera, kaikkea on kokeiltu, mutta ei mistään tule mitään kuitenkaan, niin silloin olet suoraan sanoen epäkiinnostava. Hanki itsellesi joku muu ajatus (kuten mieluisa harrastus) kuin 'pakko on saada pillua vaikkei siitä tule mitään' niin muutut pikkuhiljaa kiinnostavaksi. Kun et roiku enää seuranhaussa kuin siipirikko vaan terveellä asenteella omaavana heppuna, joka ottaa rennosti vastaan uusia tuttavuuksia, jos sellainen tulee vastaan, niin sellaiset tulevat vastaan itsestään.
Lopettakaa jo tuo suomalainen ruikutusasenne! En ole ikinä kuullut espanjalaisista tai saksalaisista nyyhkyttäjistä. Elä rennosti!
seksiannoksensa vähintään 2krt/vko.
En minäkään löytänyt, joten aivopesin itseni selibaattiin. Ei minkäänlaista seksiä koskaan eikä milloinkaan.
JA HYVIN MENEE! =)
Tervetuloa joukkoon. Olet vain perusharmaata ylijäämätuotetta kuten allekirjoittanutkin.
niskasta kiinni. Jos kuva oli omasi, niin kivannäköinen olet, etkä mitään perusharmaata.
Täällä yks alemman tason mies.
Syynä siihen, etten löydä naiskaveria:
Olen kotona viihtyvää sorttia. En tanssi. En juo viinaa. Tykkäisin liikkua luonnossa. Mutta mieluummin kaverin kanssa. En ole pitkä. Vain 173 cm. En komea. Liian rauhallinen.
myy talosi, autosi, kaikki omaisuutesi niin että tililläsi on yli 100 donaa rahaa. sitten vain sanot naisille miten rika$ olet, eihän niide tarvitse tietää yhtään mitään asunnottomuudestasi tms, ainut minkä ne näkee on tilin saldo
Meinailetko ihan tosissasi että kaikki seurustelevat miehet ovat jotenkin erityiset hyvännäköisiä?? Aikamoinen väite. Tai sitten olet hyvin viehättynyt perusjampan ulkonäöstä.
olen hyvännäköinen, mukava ja uskollinen. Mutta joko minut jätetään tai sitten asia kaatuu johonkin muuhun.