Olen kiinnostunut eräästä miehestä. Ja hän minusta. Mutta en tiedä kuinka kauan hän jaksaa enää elätellä toivoa, sillä olen sellainen että olen hyvin varauksellinen ja peräännyn helposti jos en ole asioista täysin varma.
Hänessä on paljon asioita joita toivoisinkin poikaystävältä. Viimeksi näimme n kk sitten. Sen jälkeen tapaamisia vaikeutti välimatka(ja ehkä minäkin..).Hän asuu väliaikaisesti kauempana.
Hän on kerta toisensa jälkeen innokkaasti pyytänyt minua luokseen tai kertonut voivansa tulla luokseni. Olen samaan aikaan otettu, mutta myös pettynyt itseeni. Koska haluasin kovasti nähdä hänet,mutta jokin minussa jarruttaa koko ajan.
Asun vielä kotona,perheeni luona.Olen täysi-ikäinen mutta mielessä muutto lähitulevaisuudessa. En ole hirveästi kotiini vieraita miehiä tuonut ja tuntuu että kotini on niin henkilökohtainen paikka etten tiedä uskallanko ketätahansa sinne viedä.Varmasti monesta kuulostaa ihan hullulta. En tiedä osaisinko olla vapautuneesti täällä. Mutta toisaalta en viitsisi estelläkään kun hän on tarjoutunut tänne asti tulemaan.
Ahdistaa ajatus siitä,mitä hän ajattelisi kodistani ja perheestäni ja tavoistamme. Hän näkisi kuitenkin "suojamuurini" alle ja saattaisi pettyä. Hän ei näkisikään minua enää kauniina tai mielenkiintoisena ihmisenä,siihen johon hän ihastui.
Olen miettinyt sitäkin,miten saisimme ajan täällä kulumaan. Perhe häärisi ympärillä ja television/leffan katselu tuskin olisi suuri nautinto..Teen ehkä pienistä asioista suuria ja se itseänikin harmittaa. Jotenkin vain pelottaa enkä tiedä miten toimia. Sattuu,jos takiani menetän ihmisen josta välitän.
Neuvoja pian!
Hänessä on paljon asioita joita toivoisinkin poikaystävältä. Viimeksi näimme n kk sitten. Sen jälkeen tapaamisia vaikeutti välimatka(ja ehkä minäkin..).Hän asuu väliaikaisesti kauempana.
Hän on kerta toisensa jälkeen innokkaasti pyytänyt minua luokseen tai kertonut voivansa tulla luokseni. Olen samaan aikaan otettu, mutta myös pettynyt itseeni. Koska haluasin kovasti nähdä hänet,mutta jokin minussa jarruttaa koko ajan.
Asun vielä kotona,perheeni luona.Olen täysi-ikäinen mutta mielessä muutto lähitulevaisuudessa. En ole hirveästi kotiini vieraita miehiä tuonut ja tuntuu että kotini on niin henkilökohtainen paikka etten tiedä uskallanko ketätahansa sinne viedä.Varmasti monesta kuulostaa ihan hullulta. En tiedä osaisinko olla vapautuneesti täällä. Mutta toisaalta en viitsisi estelläkään kun hän on tarjoutunut tänne asti tulemaan.
Ahdistaa ajatus siitä,mitä hän ajattelisi kodistani ja perheestäni ja tavoistamme. Hän näkisi kuitenkin "suojamuurini" alle ja saattaisi pettyä. Hän ei näkisikään minua enää kauniina tai mielenkiintoisena ihmisenä,siihen johon hän ihastui.
Olen miettinyt sitäkin,miten saisimme ajan täällä kulumaan. Perhe häärisi ympärillä ja television/leffan katselu tuskin olisi suuri nautinto..Teen ehkä pienistä asioista suuria ja se itseänikin harmittaa. Jotenkin vain pelottaa enkä tiedä miten toimia. Sattuu,jos takiani menetän ihmisen josta välitän.
Neuvoja pian!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sekin arveluttaa etteivät vanhempani tiedä hänestä mitään ja yhtäkkiä heille vierasmies olisi tulossa luokseni. Kuinka tarkkaan mielestänne tarvitsee kertoa miten toiseen on tutustunut/tavannut ym..?
Olen itse senverran samanlaisessa tilanteessa kuin sinä että jos et kirjoittaisi että asut kotona niin luulisin sinun olevan tyttöystäväni. Tai siis "tyttöystävä", ongelma on se että en tiedä kuinka paljon hän minusta pitää, hän on myös todella pidätttyväinen ja varauksellinen, hän onkin myöntänyt että hänen on vaikeaa päästää ihmistä lähelleen.
Nyt ollaan kuitenkin tunnettu niin kauan että alan olemaan siinä tilanteessa "että en enää jaksa elätellä toivoa". En itsekään todellakaan halua että asiat menevät nopeasti, mutta epäilen vahvasti että kuinka paljon minä häntä kiinostan. Itse aina joudun ottamaan yhteyttä häneen, jos en ota ei varmasti nähtäisikään ja kun nähdään niiin hän käyttäytyy jotenkin etäisisti.
Eli jos hänestä oikeasti pidät niin suosittelen että pyrkisit jotekin osoittamaan sen hänelle, oli se sitten vaikka kuinka vaikeaa. Itse ilahtuisin todella paljon jos tyttöni osoittaisi jollain tapaa tämän. Muuten syntyy se kuva että et välitä hänestä ja hän kenties päättää että turha semmoisessa suhteessa edes yrittää olla missä toista ei kiinosta. Itse rupean olemaan siinä pisteessä että kohta luovutan, on todella rastaavaa olla ihastuneena henkilöön joka ei tee selväksi että tunteet ovat molemminpuolisia, ainakaan riittävän selvästi. Ja meilläkin on ollut noita noin kuukauden taukoja toistemme näkemisessä, itse haluasin nähdä mahollisimman usein, mutta hän aina jotenkin välinpitämättömästi ilmoittaa että on nyt sitä ja tätä eli ei ehdi.
Eli neuvosin vaikka pyytämään häntä ulos, niin että aloite tulee sinulta, jos et kotiisi vielä uskalla tuoda. Ja jos hänestä välität niin kannattaa varmaan vanhemillekin kertoa jotta sitten jonkun ajan päästä voit kutsua hänet kotiisikin.
Samassa tilanteessa oon paitsi, että itse olen nainen ja mies tosi etäinen ja sanonutkin olevansa vaikea tapaus...
Mutta se ongelma tulee just siinä, että kun toinen ei itsestään anna yhtään mitään, niin pidemmän päälle sen tulkitsee väkisinkin niin ettei toista kiinnosta. Vaikka hyvin ihastunut olenkin, niin tuntuu että multa alkaa keinot loppumaan miehen suhteen. Oon kokoajan tosi surullinen ja itsetunto laskee jatkuvasti, kun tuntuu ettei saa tunteilleen vastakaikua, vaikka ite kuinka yrittäis... Oon nyt sellasessa pisteessä, että aion lopettaa tän touhun tähän, koska en vaan jaksa enää:(.
Joten yritä nyt ihmeessä jollain tavalla ees kertoa, että sulla on myös tunteita!
itse olen ajatellu että ennenkun luovutan niin kuitenkin kysyn häneltä sitten asiaa suoraan, eli mistä johtuu kylmyys ja välinpitämättömyys.
Musta on kuitenkin rehtiä antaa mahollisuus "selittää" toimensa.
olen nainen ja mies jota kai tapailen vaikuttaa jotenkin etäiseltä, mutta ei kyllä koko aikaa, olen itsekkin miettinyt, että ajatteleekö hän, että minä olen se etäinen tyyppi, kun en kauheasti tee mitään aloitteita, alussa tein ja jotenkin kai ajattelen, että kyllä sen on niistä tajuttava, että olen kiinnostunut, enemmänkin..
mutta siis tuo on hyvä, että kysyy suoraan ja antaa mahdollisuuden selittää, koska kyse voi olla väärinkäsityksestä.
ja aloittajalle sen verran, että eihän sitä miestä ole pakko vielä tuoda kotiin jos tuntuu ettei ole siihen valmis, sano se vaan hänelle suoraan ja mene sinä hänen luo, uskon että mies kyllä ymmärtää..
avoimuus on tärkeää ja se helpottaa kummasti kommunikointia :D
..kotiin kutsutaan aina avoimin mielin.Mikään tärkeä rakkaus ei kotivierailuun kaadu.
Voithan jutella kaverisi kanssa, jos vanhempasi esittäisivät jotenkin hankalia kysymyksiä, että mitä vastataan. Aika monet vanhemmat ovat kuitenkin hienotunteisia ihmisiä, mutta jos ovatkin suorasukaisia, niin viksut pärjää huumorilla:)
Kyllä niin tutunkuuloinen tarina etten voi olla laittamatta viestiä. Itse olen nyt ns. "tapaillut" erästä naishenkilöä muutamia kertoja. Ja viime vkl kun olimme kaveripoukalla baarissa missä hän myös oli mukana, ajauduimme sitten pusuttelemaaan tovin verran. Moni olisi jo tuosta ottanut vinkin hattuunsa, mutta minulla itselläni vain pyörii skeptiset ajatukset jatkuvasti mielesää. "Ei tästä voi tulla yhtään mitään", ynnämuita vastaavia asioita. Enkä edes tiedä syytä miksi ei tulisi. Hän itse on useimmiten kutsunut itse itsensä luokseni, ja useasti viesteissään sanoo mm. "meidän pitää kyllä mennä uudestaan" tapaisia juttuja. Tosin minä kutusuin hänet ensimmäisen kerran.
MUTTA. Juttuhan onkin siinä että hän on myös hirveän etäinen. Itse saan aina soittaa tai laittaa hänelle viestiä, sillä todella harvoin hän on tehnyt niin ensin. Tosin suurin vika saattaa olla omassa korvienivälissä, ja siinä että pelkään sitä tilannetta kun joudun kertoa hänelle menneisyydestäni, jossa on taphatunut vaikka mitä kauheuksia. En tiedä. Tuntuu kyllä siltä että pitäisi lopettaa tämmöinen hölynpöly jolla vain vaivaa itseään kokoajan. Välitän hänestä kovasti, ja haluaisin näyttää sen jotenkin. Meistä kumpikaan ei kuitenkaan ole sanonut toisellemme mitään tunteisiin liittyvää. Itse pelkään siinä sitä ettei tunne ole molemminpuoleinen, juurikin sen takia sillä hän ei ole sanonut mitään. Ja muiden kokemusteni perusteella nainen on aina ensin sanonut niinkuin asiat on. Tosin kyllä hän jotain "oot ihana ihminen" juttua sanoi pikku hiprakoissa, mutta laitan tuollaisen kyllä kännin piikkiin.
Jos olet miehestä kiinnostunut, suostu hänen kanssaan tapaamiseen. Menkää vaikka yhdessä kävelemään yms. Älä mieti suhdettanne tai muita asioita eteenpäin niin paljon. Annat asioiden sujua itsestään. Olisi sinulla tuollaisia ongelmia jos mies olisi sinulle jotain kautta entuudestaan tuttu, vai tekeekö se sinulle paineita ettet tunne häntä vielä kovin hyvin?
Kaikenlaiset epävarmuuden tunteet, mitä ihmisellä on, kannattaa kuvitella olevan sillä toisellakin.
Kaikenlaiset oletukset kannattaa poistaa mielestä.