Suhde mieheni kanssa on lämmin ja läheinen. Emme ole juurikaan 4 vuoden aikana riidelleet kunnolla, mutta alusta asti pieniä riitoja ja eripuraa ovat aiheuttaneet mieheni joskus laukomat asiat, joista loukkaannun. Asiat liittyvät ns. heikkoihin luonteenpiirteisiini: Olen herkkä, tunteellinen ja sosiaalisissa tilanteissa ujohko.
Itse en koskaan haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä rakkaalleni omilla sanoillani. Enkä todellakaan ruodi hänen heikkoja luonteenpiirteitään (saatika muitakaan heikkouksia), vaan yritän ennemminkin kannustaa ja kehua häntä. Mielestäni kun parisuhteeseen kuuluu nimenomaan toisen kunnioittaminen, rakastaminen ja tukeminen. Jos niitä ei ole, ei parisuhde voi toimia hyvin.
Olenkin miettinyt, että miksi ihmeessä mieheni ruotii minun heikkoja persoonallisuuden piirteitä vähän väliä. Sillä tyylillä, että "voivoi toista, kun on tuommonen..." Olen sanonut hänelle, kuinka nuo huomauttelut, eivät ole mielestäni mukavia ja olen myöntänyt, että korjaamista olisi. Nuo sanat saavat minut tuntemaan itseni huonommaksi ja tuntuu siltä, että mieheni ei arvosta minua täysillä noiden piirteiden vuoksi. Yritän kasvaa ja kehittää itseäni paremmaksi, mutta ei se hetkessä tapahdu. Toisaalta tuntuu, etteivät nuo mieheni sanat ainakaan paranna tilannettani. Miksei hän voi kannustaa minua, vaikka olen kertonut hänelle, että se auttaisi paremmin kuin ajoittainen sättiminen.
Olen miettinyt myös, että otanko sittenkin hänen sanansa jotenkin liikaa itseeni. Loukkaannunko turhaan. Mieheni ihmettelee mököttämistäni, koska hänen mielestään hänen sanomisensa ovat pelkkää hyväntahtoista huumoria. Pitäisikö minun vain hyväksyä hänen huomauttelunsa, kun ei hän kerta halua muuttaa käyttäytymistään.
Ahdistaa tämä ainainen mielen pahottaminen.
Itse en koskaan haluaisi aiheuttaa pahaa mieltä rakkaalleni omilla sanoillani. Enkä todellakaan ruodi hänen heikkoja luonteenpiirteitään (saatika muitakaan heikkouksia), vaan yritän ennemminkin kannustaa ja kehua häntä. Mielestäni kun parisuhteeseen kuuluu nimenomaan toisen kunnioittaminen, rakastaminen ja tukeminen. Jos niitä ei ole, ei parisuhde voi toimia hyvin.
Olenkin miettinyt, että miksi ihmeessä mieheni ruotii minun heikkoja persoonallisuuden piirteitä vähän väliä. Sillä tyylillä, että "voivoi toista, kun on tuommonen..." Olen sanonut hänelle, kuinka nuo huomauttelut, eivät ole mielestäni mukavia ja olen myöntänyt, että korjaamista olisi. Nuo sanat saavat minut tuntemaan itseni huonommaksi ja tuntuu siltä, että mieheni ei arvosta minua täysillä noiden piirteiden vuoksi. Yritän kasvaa ja kehittää itseäni paremmaksi, mutta ei se hetkessä tapahdu. Toisaalta tuntuu, etteivät nuo mieheni sanat ainakaan paranna tilannettani. Miksei hän voi kannustaa minua, vaikka olen kertonut hänelle, että se auttaisi paremmin kuin ajoittainen sättiminen.
Olen miettinyt myös, että otanko sittenkin hänen sanansa jotenkin liikaa itseeni. Loukkaannunko turhaan. Mieheni ihmettelee mököttämistäni, koska hänen mielestään hänen sanomisensa ovat pelkkää hyväntahtoista huumoria. Pitäisikö minun vain hyväksyä hänen huomauttelunsa, kun ei hän kerta halua muuttaa käyttäytymistään.
Ahdistaa tämä ainainen mielen pahottaminen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
hei, mietippäs nyt. oikeasti tässä maailmassa on miehiä jotka tahalteen satuttavat naisiansa ja myöntävät sen. Ovat sitä mieltä että se on oiken. sun miehes tuskin haluaa sulle mitään pahaa ja jos se sanoo että kyseessä on hyväntahtoista huumoria, niin koita olla ottamatta noin paljon ittees. kuullostaa AIKA PIENELTÄ ongelmalta. ja lauo samanlaista huumoria takasi :D ämä hymyileekeesti, älä ota niin vakavasti nii elämä hymyilee :)
"...heikkoihin luonteenpiirteisiini: Olen herkkä, tunteellinen ja sosiaalisissa tilanteissa ujohko."
Mitä heikkoa muka noissa luonteenpiirteissä on. Heikkoon itsetuntoon yhdistettynä ne ehkä tekee henkilöstä aran ja epävarman, mutta sinälläänhän nuo ovat hyveitä.
Ole ylpeä noista luonteenpiirteistäsi. Hyväksy ne ja itsesi, käännä ne vahvuuksiksi. Kun hyväksyt itsesi ja kunnioitat itseäsi, opit suhtautumaan myös miehesi hyväntahtoisiin lausahduksiin oikein.
Olet tuloksetta pyytänyt mieheltäsi kannustusta, mutta oletko selkokielisesti sanonnut millaista sen tulisi olla. On helppo huutaa "hop-hop" hiihtoladun varrella, mutta sinun asiassasi kannustaminen ei varmasti ole miehellesikään helppoa. Kerro hänelle millaista kannustamista kaipaat, kerro se aivan selkein esimerkein.
Älä vaan luovu herkkyydestäsi ja tunteellisuudestasi, sillä tässä maailmassa on aivan liikaa kovuutta ja paatuneisuutta.
Ehkä olet vähän liian herkkänahkainen ja siihen auttaa, kun tutustut itseesi ja kunnioitat itseäsi.
miehes pohojaaanmaaalta???kun tuollasii suustaan paastelee....
Taidatte olla ihan oikeassa :) Olen ollut aika herkkänahkainen, joten taitaa olla vain peiliin katsomisen paikka.
Mukavaa syksyn jatkoa!
Ei niitä tarvitse hyväksyä loukkaavia
sanoja.Niitä ei pidä edes huumori mielessä
kellekään sanoa.Jos sanojasta tuntuu
että huumoria on,mutta vastaanottajasta
ei tunnu siltä.
On aivan ymmärrettävää et ihminen
loukkaatuu jatkuvista vihjailuista.
Toisten ihmisten persoonaa ja luonnetta
ei saa arvostella eikä toinen pysty
sitä muuttamaan.Parantaa voi itse,
mutta toinen ihminen ei voi sitä tehdä.
Ja jokaisella ihmisellä on oikeus olla
mitä on,ota kovempi kanta miehesi
sanomisiin,elä alistu tuollaiseen.
Minä sain tarpeekseni ja aloin sanoa
samalla mitalla takaisin.
Siihen vielä ukon siskot arvosteli
minua.
Nyt kun läksin en yksin sen syyn takia
mutta nyt on ex-mieheni alkanut
ymmärtää asian laidan.Nyt tietää
miltä on minusta tuntunut jatkuva
arvosteleminen.
Aivan turha tulla sanomaan että
huumorilla sanoin.
Ei sinun luonteenpiirteissäsi ole mitään
vikaa jokaisella on omat piirteet.
Eläkä mene muuttamaan niitä.
Itse olen samanlainen.Enkä muuta niitä
toisten ihmisten takia.
Olen mikä olen muuksi en muutu.
Hänellä itsellään on jokin ongelma
joka pitäisi saada pois.
Voimia sinulle ja ole oma itsesi.
Tämä onkin jännä asia. En tiedä yhtään, miten suhtautua.
Minulla kun tilanne on se, että tyttöystävä aina tietyin väliajoin sättii elämäntapojani. Myönnän pulskistuneeni hieman parin vuoden sisällä, mutten tosiaankaan ole mikään valas, enkä edes varsinaisesti ylipainoinenkaan. Ongelmana on ainoastaan housujen kasvanut tuumakoko ja pieni yhtä ihmistä kannatteleva pelastusrengas vyötäröllä, joista en pääse eroon.
Hän kokee suurena loukkauksena ja väittää, etten tee hänen vuokseen mitään. Mitään tarkoittaa tässä tapauksessa säännöllistä urheilua ja kaiken hyvän syömisen.
Seurustelumme aikana olen huomattavasti parantanut tapani. Lopettanut mm. tupakoinnin, jonka luulin olevan sula mahdottomuus ja mehujen juonnin yms. juonnin. Ruokavalio on todellakin kohentunut ja olen yrittänyt urheillakin, mitä kiireiltäni ja väsymykseltäni ehdin. Liikkumista olisi kiva harrastaa yhdessä tai sitten saada paljon hyötyliikuntaa, koska yksinäisistä juoksulenkeistä en oikein tykkää. Salilla käynti pitkästyttää vielä enemmän. Viikonloppuisin on onneksi enemmän aikaa korjata sitä huonoa omatuntoa, jonka itselleni aiheutan, kun tiedän hänen toivovan minun liikkua. Sekään ei vaan riitä.
Välillä tuntuu, etten pysty enempään enkä jaksa yrittää. Toisaalta pelkään menettäväni hänet, jos alan kovistelemaan häntä sillä, etten tahdo olla jatkuvan suurennuslasin alla.
Itsetuntoni on pahassa jamassa. En usko hänen enää haluavan minua kuin korkeintaan pimeässä ja peiton alla, enkä tästä syystä uskalla oikein edes lähestyä häntä vaan jollain tavalla odotan aina ensin häneltä jotain 'suostumusta'. Ihan kuin seksielämämme olisi hänelle niin ikävää, että siihen tarvitsisi aina erikseen suostua.
Hän vaikuttaa muuten tyytyväiseltä. Riitojen jälkeen pyytää jopa anteeksi omaa käyttäytymistään ja pahoja sanojaan. Sanoo, ettei tarkoituksenaan ole lytätä minua, mutta minkäs sille enää tekee. Anteeksipyynnöt ei enää korjaa tätä, mutta en siltikään halua luopua hänestä ja suhteestamme. Pahoista sanoista huolimatta rakastan häntä yli kaiken. Tuntuu vain pahalta tämän asian suhteen olla niin onneton. Ja tuntuuhan sekin ikävältä tietää, että häntä ärsyttää kroppani.
Itselläni on ihan sama tilanne.. Ukkoni välillä sanoo, et olen jopa pöljä, jos jankkaan jotain asiaa esim. Mix ei voitais mennä jonnekkin yhdes! Ei sais mitään kysyä.. Ei varsinkaan suunnitella tulevaisuutta.
Musta tuntuu että olet tosi kiltti ihminen. Se on hyvä juttu, mutta muista pitää myös puoles. Jos sul tulee paha mieli ni älä vähättele sitä tunnetta. Miehes kuuluu tukea sua ja ottaa sun tunteet huomioon. Tuntuu että parisuhteessas balanssi on jotenkin vähän keikahtanut? Muuta sen suuntaa pitämällä terveesti puolias. Olet erillinen ja erilainen ihminen kuin miehes.Munkin parisuhteessa on näitä ongelmia, tiedän mitä tarkoitat.
Minulla on vähän samanlainen ongelma. Meillä ei ole avoimia riitoja oikein ollut, mitä nyt "keskusteluja" juuri tuosta aiheesta eli siitä, miten hän ilkeilee minulle. Nämä keskustelut ovat sentään olleet suht järkeviä onneksi. Minun mielestäni tuollainen epäsuora piikittely kertoo siitä, että vihaa ei osata purkaa oikein. Hyvässäkin suhteessa on vihaa; se liittyy omanarvontuntoon ja itsensä puolustamiseen ja omista rajoista huolehtimiseen.
Minäkin kaipaisin omaan suhteeseeni enemmän avointa ilmaisua, negatiivisissakin asioissa, sillä avoimen vihanilmaisun puuttuminen helposti johtaa tuohon vähän kiertäen tapahtuvaan loukkaamiseen ja ilkeilyyn. Tuo tuli mieleeni, kun sanoit että ette ole riidelleet. Riitelemättömyys ei välttämättä ole hyvän suhteen merkki ollenkaan, koska se helposti kielii vain siitä, että kumpikin panttaa asioita. Toivon, että omassakin suhteessani tuo puoli kehittyy.
Sitä en osaa sanoa, että loukkaannutko liian herkästi. Samaa pohdin itsekin, sillä etenkin silloin jos en saa sanotuksi poikaystävälleni mitään takaisin hänen ilkeyksiinsä, alan voida huonosti. Anna itsesi suuttua, jos siltä tuntuu. Minulla se ainakin toimii paremmin ja samalla huolehdit omista rajoistasi. En lähtisi ainakaan vähättelemään sitä, miltä sinusta tuntuu. Jos se tuntuu loukkaavalta ja miehesi tietää, että hänen puheensa loukkaavat, eikö hän sitten voisi hillitä kieltään vaikkei itse alkujaan pahaa tarkoittaisikaan? Olen sitä mieltä, että jokaisen tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja vastata aggressioon riittävällä aggressiolla itsensä puolustamiseksi. Epäsuora tai huumoriin verhottu iva on kuitenkin aika salakavalaa, ja siitä tulee usein vain ikävä olo eikä mitään suuttumusta.
Minä olen jo varautunut eroon, mikäli ilkeydet eivät lopu. Niin kauhealta kuin se tuntuukin, sillä sovimme toisillemme muuten paremmin kuin loistavasti.