Täällä taas. Ensimmäistä kertaa kolmeen kuukauteen. Tapasin hänet täällä. Olen siitä vieläkin varma.
Täyttä varmuuttahan en asiaan ole saanut, mutta sen uskon avulla, että olisin jutellut kaipaamani miehen kanssa täällä, uskalsin paljastaa tunteeni hänelle kasvokkain. Se ei kuitenkaan riittänyt ja hän ei "pysty vastaamaan tunteisiini". Ei varmasti. Ei taida mies uskoa siihen itsekään.
Oikeushan hänellä oli valehteluun. Tiedän ja ymmärrän sen. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Vai olisiko sittenkin ollut? Saman tien hän voisi jättää minut rauhaan eikä tunkea joka paikkaan, missä minäkin olen. Saman tien voisin vaihtaa paikkakuntaa; vielä parempi olisi valtion vaihtaminen. Silloin hän saisi etsiä itselleen toisen leikkikalun ja jättää sydämeni rauhaan. Nyt hän kyllä leikkii tunteillani. Ystävänikin ihmettelevät hänen käytöstään. Mikäköhän helvetin ongelma tällä miehellä on?
Sydämettömästi sanottuna, hän pilasi elämäni. Ehkä näin onkin. Kaikki hyvä, joka minussa oli, on kadonnut. En tunnista enää itseänikään. Ehkä oli vain muutoksen aika. Minussa tapahtunutta muutosta hän on tuskin edes havainnut. Häntä ei edes kiinnosta.
En ainakaan ikävöi häntä samalla tavalla kuin ennen. Kiitos hänen. Tunnen itseni muuten vain melkein jatkuvasti alakuloiseksi. Sitä oli kuitenkin havaittavissa ennen hänenkin tuloaan elämääni. Ei hän edes tavallaan ole ollut osa elämääni (ei tule luultavasti koskaan edes olemaankaan). Hän on vain ollut ajatuksissani yli puoli vuotta. Toivottavasti siihen tulee pian loppu.
Täyttä varmuuttahan en asiaan ole saanut, mutta sen uskon avulla, että olisin jutellut kaipaamani miehen kanssa täällä, uskalsin paljastaa tunteeni hänelle kasvokkain. Se ei kuitenkaan riittänyt ja hän ei "pysty vastaamaan tunteisiini". Ei varmasti. Ei taida mies uskoa siihen itsekään.
Oikeushan hänellä oli valehteluun. Tiedän ja ymmärrän sen. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Vai olisiko sittenkin ollut? Saman tien hän voisi jättää minut rauhaan eikä tunkea joka paikkaan, missä minäkin olen. Saman tien voisin vaihtaa paikkakuntaa; vielä parempi olisi valtion vaihtaminen. Silloin hän saisi etsiä itselleen toisen leikkikalun ja jättää sydämeni rauhaan. Nyt hän kyllä leikkii tunteillani. Ystävänikin ihmettelevät hänen käytöstään. Mikäköhän helvetin ongelma tällä miehellä on?
Sydämettömästi sanottuna, hän pilasi elämäni. Ehkä näin onkin. Kaikki hyvä, joka minussa oli, on kadonnut. En tunnista enää itseänikään. Ehkä oli vain muutoksen aika. Minussa tapahtunutta muutosta hän on tuskin edes havainnut. Häntä ei edes kiinnosta.
En ainakaan ikävöi häntä samalla tavalla kuin ennen. Kiitos hänen. Tunnen itseni muuten vain melkein jatkuvasti alakuloiseksi. Sitä oli kuitenkin havaittavissa ennen hänenkin tuloaan elämääni. Ei hän edes tavallaan ole ollut osa elämääni (ei tule luultavasti koskaan edes olemaankaan). Hän on vain ollut ajatuksissani yli puoli vuotta. Toivottavasti siihen tulee pian loppu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suhteessa alku on hankala vaihe.
Jaottelen alun kolmeen alakategoriaan.
Alun alku: kumpikaan ei vielä rakasta.
Alun keskivaihe: toinen on alkanut rakastaa mutta toinen ei vielä ole päässyt sille asteelle.
Alun loppu: jälkimmäinen saavuttaa kiinni; molemmat rakastavat.
Tuo alun keskivaihe on, uskon, monille aika vaikea vaihe. Itsellänikin kariutui siihen että itselleni oli kehittynyt rakkaus, mutta hänelle ei. Ja hän koki erittäin painostavaksi sen että minä rakastin ja hän ei pystynyt vastaamaan. Vaikka yritin painokkaasti vakuuttaa hänelle että en odota hänen rakastuvan yhtä nopeasti kuin minä, ja että olen kärsivällinen ja jaksan odottaa -- niin silti hän aina vain koki että jos sanon, "rakastan sua", niin se oli painostava asia koska ei siihen voi vastata esim. "no joo, mut mä en sua". Mitä siihen sit vastaa? Se on hankala hetki.
Joten tuo vaihe kun toisella on rakkaus syttynyt mutta toisella ei vielä, uskon että se on monille tosi vaikea kompastuskivi.
Harmi että sinulla ehkä myös kariutui tähän samaan kohtaan, kirjoittamasi perusteella miehelläsi oli ehkä kovin samanlaisia tunteita kuin naisellani.
Perhanan alun keskivaihe.
Vikaa on selvästi myös sinussa, koska sä annat hänen leikkiä sun tunteillasi. Miten se edes muka tietää missä sä milloinkin satut olemaan ja tunkee "vahingossa" sinne? Sä myöskin kirjoitit vähän epäselvästi, ihan kuin teillä ei mitään suhdetta vielä olisi ollutkaan. Sä paljastit jollekulle tunteesi ja kyseinen ihminen ei niihin tunteisiin pystynyt syystä tai toisesta vastaamaan.
Ehkä tyyppi tavallaan tykkäsi susta ja antoi sen takia vääriä signaaleja ja esitti kiinnostunutta. Mutta jos teillä ei mitään "oikeata" suhdetta ollutkaan, niin tuskin mitään hirveän pahaa on edes päässyt tapahtumaan. Sä nyt vaan satuit ihastumaan/rakastumaan.
olen voinut kuvitella kaiken. Ylireagoin jne. Vihaaminen, katkeroituminen, kovan ulkokuoren rakentaminen sekä syyllistäminen voivat kuitenkin olla eräänlaisia pakokeinoja itselleni. Totuuden kohtaaminen (se että hän puhuikin totta) voi satuttaa vielä enemmän. En tiedä, puhuiko hän totta vai ei enkä jaksa edes enää kiinnostua asiasta kovinkaan paljon.
Mitä sitten, jos hän olisi sanonut, että niin minäkin sinua...? Mitä olisin siinä tilanteessa voinut tehdä? Luultavasti en yhtikäs mitään. Olisin luultavasti lähtenyt huoneesta mahdollisimman nopeasti, kirjaimellisesti juosten. Koska tunteet, olivat ne sitten molemminpuolisia tai eivät, eivät tässä tilanteessa ainakaan voisi kumota lukuisia tosifaktoja. Lisäksi olen kuitenkin ihminen, joka ehkä kuitenkin ajattelee järjellä ensisijaisesti. Järkeni oli kuitenkin kadonnut tuossa vaiheessa jonnekin, kun ryntäsin hänen luokseen. Joskus mietin, että olisi ollut vain parempi pitää suuni kiinni. Tai ehkei sittenkään. Ainakin haaveet katosivat sen siliän tien, vaikka välillä hän herättelee minussa niitä toiveita, joista en jaksa enää välittää ja joihin en enää edes usko.
Sitä paitsi lyhyen elämäntaipaleeni varrella olen kokenut, että minulla voi olla eräänlainen sitoutumiskammo. Miksi muuten rakastuisin miehiin, joita en syystä tai toisesta voi saada? Näin kävi toistamiseen ja sekään ei varmasti jää viimeiseksi.
Niin mitään suhdetta ei ole ollut, koska kuten jo totesin: se on mahdoton. No happen! Surullista mutta totta. Sitä on vaan jaksettava odottaa Sitä Oikeaa.