Miksi Suomessa ei noudateta näitä

    1. Moos. 17:10
Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.

1. Moos. 17:12
Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
1. Moos. 17:14
Mutta jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista. Hän on rikkonut liiton."
1. Moos. 17:23
Niin Abraham ympärileikkasi vielä samana päivänä poikansa Ismaelin ja talonsa muut miehet ja poika- lapset, sekä oman väen että rahalla ostamansa orjat, kuten Jumala oli käskenyt hänen tehdä.
1. Moos. 17:26
Tuona samana päivänä ympärileikattiin Abraham, hänen poikansa Ismael
1. Moos. 34:14
He sanoi- vat heille: "Meidän ei sovi tehdä sellaista. Emme voi antaa sisartamme ympärileikkaamattomalle miehel- le, sillä me pidämme sellaista häpeällisenä tekona.
1. Moos. 34:15
Mutta me suostumme teidän pyyntöönne sillä ehdolla, että teette niin kuin meillä on tapana ja ympärileikkaatte kaikki miehet ja pojat.
1. Moos. 34:17
Mutta jos ette suostu ympärileikkauttamaan itseänne, me otamme tytön ja lähdemme pois."
1. Moos. 34:22
Mutta nuo miehet suostuvat jäämään tänne meidän luoksemme ja tulemaan meidän kanssamme yhdeksi kansaksi vain, jos ympärileikkaamme täällä kaikki miehet ja pojat, niin kuin heidän tapoihinsa kuuluu.
1. Moos. 34:24
Kaupungin täysi-ikäiset miehet myöntyivät Hamorin ja hänen poikansa Sikemin ehdotukseen, ja kaupungin kaikki miespuoliset asukkaat ympärileikattiin.
2. Moos. 4:26
Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta
2. Moos. 12:44
mutta jokainen rahalla ostettu orja saa, jos hänet ensin on ympärileikattu.
2. Moos. 12:48
Jos luonasi asuu maahan muuttanut siirtolainen, joka tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, hänen on ympärileikkautettava itsensä ja jokainen perheeseensä kuuluva mies ja poika. Silloin hän voi tulla mukaan pääsiäisen viettoon, ja hänet katsottakoon maan pysyväksi asukkaaksi, mutta kukaan ympärileikkaamaton ei saa syödä pääsiäislammasta.
3. Moos. 19:23
"Kun tulette omaan maahanne ja istutatte sinne erilaisia hedelmäpuita, pidättykää kolme vuotta koskemasta niiden hedelmiin, ikään kuin ne olisivat ympärileikkaamattomia ja siksi epäpuhtaita. Kolmen vuoden ajan ne ovat teiltä kiellettyjä; älkää siis syökö niitä.
Joos. 5:2
Niihin aikoihin Herra sanoi Joosualle: "Valmista piikivestä veitsiä ja tee israelilaisista jälleen ympärileikattu kansa."

Joos. 5:4
Hän joutui ympärileikkaamaan heidät, koska kaikki Egyptistä lähdön jälkeen syntyneet israelilaiset olivat jääneet ympärileikkaamatta.
Joos. 5:5
Egyptistä lähteneet miespuoliset israelilaiset olivat olleet ympärileikattuja, mutta kaikki sieltä lähteneet asekuntoiset miehet olivat kuolleet matkan aikana autiomaassa.
Joos. 5:7
Herra antoi heidän poikiensa astua heidän tilalleen. Mutta matkan aikana syntyneitä ei ollut ympärileikattu, ja Joosuan oli nyt ympärileikattava heidät.
Joos. 5:8
Ympärileikkauksen jälkeen miehet pysyttelivät leirissä, kunnes olivat toipuneet.
Joos. 5:9
Herra sanoi Joosualle: "Tänä päivänä minä olen vierittänyt teidän päältänne sen häpeän, että olitte ympärileikkaamattomia niin kuin egyptiläiset." Paikka sai nimekseen Gilgal*; tämä nimi sillä on vieläkin. [
Tuom. 14:3
Hänen vanhempansa sanoivat hänelle: "Eikö oman sukumme tytöistä tai edes kansamme joukosta löydy sinulle naista, kun sinun pitää mennä ottamaan itsellesi vaimo filistealaisten, noiden ympärileikkaamattomien, keskuudesta?" Mutta Simson sanoi isälleen: "Hanki hänet minulle vaimoksi, minä olen ihastunut häneen."

1. Sam. 17:26
Daavid sanoi silloin lähellä seisoville miehille: "Mitä se siis saa, joka tappaa tuon filistealaisen ja pelastaa Israelin häpeästä? Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen oikein on, kun hän uskaltaa pilkata elävän Jumalan taistelurivejä?"
1. Sam. 17:36
Minä olen tappanut sekä leijonan että karhun. Tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen käy samoin, koska hän on pilkannut elävän Jumalan taistelurivejä."
1. Sam. 31:4
Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja lävistävät minut ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen
1. Aik. 10:4
Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen.
Jes. 52:1
Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas.
Hes. 32:24
Siellä on Elam, siellä sen joukot kuninkaansa haudan ympärillä. Kaikki heidät on julmasti surmattu, isketty kuoliaaksi taistelussa, nuo ympärileikkaamattomat ovat suistuneet alas syvimpään tuonelaan. He levittivät kauhua elävien maassa, mutta nyt heidän osanaan on häpeä hautaan vaipuneiden parissa.
Hes. 32:25
Elamin kuningas on saanut sijansa julmasti surmattujen keskellä, ja kaikki hänen joukkonsa ovat hänen hautansa ympärillä. Miekalla surmattuja ovat nuo ympärileikkaamattomat -- nuo, jotka levittivät kauhua elävien maassa! Nyt heidän osanaan on häpeä hautaan vaipuneiden parissa, heidät on suistettu surmattujen joukkoon.
Hes. 32:26
Siellä on Mesek-Tubal, siellä sen joukot kuninkaansa haudan ympärillä. Miekalla surmattuja ovat nuo ympärileikkaamattomat -- nuo, jotka levittivät kauhua elävien maassa!
Hes. 32:30
"Siellä ovat kaikki pohjoisen ruhtinaat, siellä ovat Sidonin mahtimiehet, he ovat suistuneet tuonelaan julmasti surmattujen kanssa. He olivat suuria sankareita ja saivat ihmiset kauhun valtaan, mutta nyt heidän osanaan on häpeä. Häpeässään nuo ympärileikkaamattomat nyt viruvat surmattujen keskellä, hautaan vaipuneiden joukossa.
Hes. 44:7
Te tuotte muukalaisia, jotka ovat sekä ulkoisesti että sisäisesti ympärileikkaamattomia, ja annatte heidän olla minun pyhäkössäni. Kun te uhraatte minulle ruokaani, rasvaa ja verta, he läsnäolollaan saastuttavat minun temppelini ja tekevät tyhjäksi liittoni. Näin te teette, muiden iljettävien tekojenne lisäksi.
Hes. 44:9
Näin sanoo Herra Jumala: Yksikään muukalainen, ulkoisesti ja sisäisesti ympärileikkaamaton, ei saa astua minun pyhäkkööni, ei yksikään niistä muukalaisista, jotka asuvat israelilaisten keskuudessa.
Hab. 2:16
Sinä ympärileikkaamaton, et sinä saa kunniaa, häpeään sinä joudut. Juo siis sinäkin ja paljasta alastomuutesi. Jumalan vihan malja kiertyy kohdallesi, ja kunniasi peittyy häpeään.
Luuk. 1:59
Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias,

Luuk. 2:21
Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Joh. 7:23
Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen?
Ap. t. 7:8
Jumala teki Abrahamin kanssa liiton, jonka merkkinä on ympärileikkaus. Abrahamille syntyi Iisak, ja Abraham ympärileikkasi hänet kahdeksantena päivänä, samoin Iisak Jaakobin ja Jaakob kansamme kaksitoista kantaisää.    
16432
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

että ympärileikkaamaton mies on paljon parempi kuin ympärileikattu, on sääli jos niin tärkeä osa miehen eroottista kudosta poistetaan, tämä siis miehekkään miehen mielipiteenä

Äänestä

Roomalaiskirje:
2:25 Ympärileikkaus kyllä on hyödyllinen, jos sinä lakia noudatat; mutta jos olet lainrikkoja, niin sinun ympärileikkauksesi on tullut ympärileikkaamattomuudeksi.
2:28 Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu;
2:29 vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.

1.Korinttolaiskirje:
7:19 Ei ympärileikkaus ole mitään, eikä ympärileikkaamattomuus ole mitään, vaan Jumalan käskyjen pitäminen.

Galatalaiskirje:
5:6 Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko.
5:11 Mutta jos minä, veljet, vielä saarnaan ympärileikkausta, miksi minua vielä vainotaan? Silloinhan olisi ristin pahennus poistettu.
6:15 Sillä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamattomuus, vaan uusi luomus.

Kolossalaiskirje:
3:11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

Äänestä
  • Kuka suorittaa Suomessa sydämen ympärileikkauksia?

    Äänestä

  • muka kirjoitti:

    Kuka suorittaa Suomessa sydämen ympärileikkauksia?

    seison ovella ja kolkutan;

    Ilm.3:19-20

    Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

    Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    sydämen ohitusleikkausta, sellaisen voi tilata tarpeen vaatiessa vaikkapa Mehiläisestä

    Äänestä

  • Katso, minä kirjoitti:

    seison ovella ja kolkutan;

    Ilm.3:19-20

    Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

    Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.

    Meillä on ovikello, jota voi soittaa, jos haluaa päästä sisälle. Ei ole vielä jeesusta oven takana näkynyt. Mitähän jeesukselle voisi tarjota aterialla ... mitä hän sinun luonasi söi?

    Äänestä

  • kolkutellut kirjoitti:

    Meillä on ovikello, jota voi soittaa, jos haluaa päästä sisälle. Ei ole vielä jeesusta oven takana näkynyt. Mitähän jeesukselle voisi tarjota aterialla ... mitä hän sinun luonasi söi?

    Jaak.4:8-10

    Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja tehkää sydämenne puhtaiksi, te kaksimieliset.

    Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi.

    Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa.

    Äänestä

  • kuiskaus. kirjoitti:

    # aterioitsen hänen kanssaan #

    Äänestä

  • kanssa ? kirjoitti:

    # aterioitsen hänen kanssaan #

    ravituiksi.

    PSALMIT 22:27

    Nöyrät saavat syödä ja tulevat ravituiksi; ne, jotka etsivät Herraa, ylistävät häntä. Teidän sydämenne on elävä iankaikkisesti.

    JESAJA 55
    1. Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei
    ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
    2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
    3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.

    Äänestä

kukahan ne nuokin värssyt on väsännyt ja mihin tarkoitukseen?

Äänestä

on totta että tuota tarkoittamaasi ympärileikkausta harrastaa jotkut, mutta kun kyse on sydämen ympärileikkauksesta.
Siinä leikataan verrannollisesti sydämen ympäriltä pahuuden tahtoa pois sillä pelastuksella, eli syntien anteeksi saamisella, millä ihminen tulee uudeksi ihmiseksi.
Monet on varmaan nähneet läheisiä jotka " hurahtivat" tai " tulivat hulluksi" uskosta.
Lehdissäkin on näitä julkkiksissa tapahtuvia uskoon tulemisia.
Tällöin ihminen ymmärtää jotakin suurta ja muuttaa elämäänsä täysin entisestään.

Äänestä

Joos. 5:4 ..."Hän joutui ympärileikkaamaan heidät, koska kaikki Egyptistä lähdön jälkeen syntyneet >> israelilaiset

Äänestä

Aloittaja kompastui yleiseen virheeseen, hän etsi hakukoneella muutaman jakeen jotka irrotti yhteydestä.
Ympärileikkaus ei kuulu kristinuskoon eikä luterilaisuuteen Raamatun mukaan.

Äänestä
  • Vielä ikävämpää minusta on se, että minun Raamattuni ei kerro mitään luterilaisuudesta.

    Äänestä

  • ikävää kirjoitti:

    Vielä ikävämpää minusta on se, että minun Raamattuni ei kerro mitään luterilaisuudesta.

    niin Raamatussa kuin vanhojen kirkkojen piirissäkin. Sekin on selvää, ettei Kristus tiennyt mitään kyseisestä uskonlahkosta.

    Äänestä

  • tuntematon asia kirjoitti:

    niin Raamatussa kuin vanhojen kirkkojen piirissäkin. Sekin on selvää, ettei Kristus tiennyt mitään kyseisestä uskonlahkosta.

    paljosta muustakaan, vaikka oli olevinaan jumala.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

selviä sääntöjä??? kirjoitti:

    1. Moos. 17:10
Tämä ehto teidän on täytettävä siinä liitossa, jonka olen tehnyt sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa: teidän tulee ympärileikata jokainen mies ja poikalapsi.

1. Moos. 17:12
Kahdeksantena päivänä syntymästä ympärileikattakoon jokainen poikalapsi sukupolvesta toiseen. Ympärileikattakoon kaikki talossasi syntyneet orjat samoin kuin heimoosi kuulumattomat orjat, jotka itsellesi ostat,
1. Moos. 17:14
Mutta jokainen ympärileikkaamaton poistettakoon kansansa parista. Hän on rikkonut liiton."
1. Moos. 17:23
Niin Abraham ympärileikkasi vielä samana päivänä poikansa Ismaelin ja talonsa muut miehet ja poika- lapset, sekä oman väen että rahalla ostamansa orjat, kuten Jumala oli käskenyt hänen tehdä.
1. Moos. 17:26
Tuona samana päivänä ympärileikattiin Abraham, hänen poikansa Ismael
1. Moos. 34:14
He sanoi- vat heille: "Meidän ei sovi tehdä sellaista. Emme voi antaa sisartamme ympärileikkaamattomalle miehel- le, sillä me pidämme sellaista häpeällisenä tekona.
1. Moos. 34:15
Mutta me suostumme teidän pyyntöönne sillä ehdolla, että teette niin kuin meillä on tapana ja ympärileikkaatte kaikki miehet ja pojat.
1. Moos. 34:17
Mutta jos ette suostu ympärileikkauttamaan itseänne, me otamme tytön ja lähdemme pois."
1. Moos. 34:22
Mutta nuo miehet suostuvat jäämään tänne meidän luoksemme ja tulemaan meidän kanssamme yhdeksi kansaksi vain, jos ympärileikkaamme täällä kaikki miehet ja pojat, niin kuin heidän tapoihinsa kuuluu.
1. Moos. 34:24
Kaupungin täysi-ikäiset miehet myöntyivät Hamorin ja hänen poikansa Sikemin ehdotukseen, ja kaupungin kaikki miespuoliset asukkaat ympärileikattiin.
2. Moos. 4:26
Niin Herra jätti Mooseksen rauhaan. Sippora oli ensimmäinen, joka sanoi "veriylkä" puhuessaan ympärileikkauksesta
2. Moos. 12:44
mutta jokainen rahalla ostettu orja saa, jos hänet ensin on ympärileikattu.
2. Moos. 12:48
Jos luonasi asuu maahan muuttanut siirtolainen, joka tahtoo viettää pääsiäistä Herran kunniaksi, hänen on ympärileikkautettava itsensä ja jokainen perheeseensä kuuluva mies ja poika. Silloin hän voi tulla mukaan pääsiäisen viettoon, ja hänet katsottakoon maan pysyväksi asukkaaksi, mutta kukaan ympärileikkaamaton ei saa syödä pääsiäislammasta.
3. Moos. 19:23
"Kun tulette omaan maahanne ja istutatte sinne erilaisia hedelmäpuita, pidättykää kolme vuotta koskemasta niiden hedelmiin, ikään kuin ne olisivat ympärileikkaamattomia ja siksi epäpuhtaita. Kolmen vuoden ajan ne ovat teiltä kiellettyjä; älkää siis syökö niitä.
Joos. 5:2
Niihin aikoihin Herra sanoi Joosualle: "Valmista piikivestä veitsiä ja tee israelilaisista jälleen ympärileikattu kansa."

Joos. 5:4
Hän joutui ympärileikkaamaan heidät, koska kaikki Egyptistä lähdön jälkeen syntyneet israelilaiset olivat jääneet ympärileikkaamatta.
Joos. 5:5
Egyptistä lähteneet miespuoliset israelilaiset olivat olleet ympärileikattuja, mutta kaikki sieltä lähteneet asekuntoiset miehet olivat kuolleet matkan aikana autiomaassa.
Joos. 5:7
Herra antoi heidän poikiensa astua heidän tilalleen. Mutta matkan aikana syntyneitä ei ollut ympärileikattu, ja Joosuan oli nyt ympärileikattava heidät.
Joos. 5:8
Ympärileikkauksen jälkeen miehet pysyttelivät leirissä, kunnes olivat toipuneet.
Joos. 5:9
Herra sanoi Joosualle: "Tänä päivänä minä olen vierittänyt teidän päältänne sen häpeän, että olitte ympärileikkaamattomia niin kuin egyptiläiset." Paikka sai nimekseen Gilgal*; tämä nimi sillä on vieläkin. [
Tuom. 14:3
Hänen vanhempansa sanoivat hänelle: "Eikö oman sukumme tytöistä tai edes kansamme joukosta löydy sinulle naista, kun sinun pitää mennä ottamaan itsellesi vaimo filistealaisten, noiden ympärileikkaamattomien, keskuudesta?" Mutta Simson sanoi isälleen: "Hanki hänet minulle vaimoksi, minä olen ihastunut häneen."

1. Sam. 17:26
Daavid sanoi silloin lähellä seisoville miehille: "Mitä se siis saa, joka tappaa tuon filistealaisen ja pelastaa Israelin häpeästä? Mikä tuo ympärileikkaamaton filistealainen oikein on, kun hän uskaltaa pilkata elävän Jumalan taistelurivejä?"
1. Sam. 17:36
Minä olen tappanut sekä leijonan että karhun. Tuon ympärileikkaamattoman filistealaisen käy samoin, koska hän on pilkannut elävän Jumalan taistelurivejä."
1. Sam. 31:4
Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja lävistävät minut ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen
1. Aik. 10:4
Silloin Saul käski aseenkantajaansa: "Tartu miekkaasi ja lävistä minut! Muuten nuo ympärileikkaamattomat tulevat ja häpäisevät minut." Mutta kun aseenkantaja ei uskaltanut sitä tehdä, Saul otti itse miekan ja heittäytyi siihen.
Jes. 52:1
Herää, Siion, herää, pukeudu voimaasi, pue yllesi loistavat vaatteet, pyhä kaupunki, Jerusalem! Koskaan enää ei katujasi polje ympärileikkaamaton eikä epäpuhdas.
Hes. 32:24
Siellä on Elam, siellä sen joukot kuninkaansa haudan ympärillä. Kaikki heidät on julmasti surmattu, isketty kuoliaaksi taistelussa, nuo ympärileikkaamattomat ovat suistuneet alas syvimpään tuonelaan. He levittivät kauhua elävien maassa, mutta nyt heidän osanaan on häpeä hautaan vaipuneiden parissa.
Hes. 32:25
Elamin kuningas on saanut sijansa julmasti surmattujen keskellä, ja kaikki hänen joukkonsa ovat hänen hautansa ympärillä. Miekalla surmattuja ovat nuo ympärileikkaamattomat -- nuo, jotka levittivät kauhua elävien maassa! Nyt heidän osanaan on häpeä hautaan vaipuneiden parissa, heidät on suistettu surmattujen joukkoon.
Hes. 32:26
Siellä on Mesek-Tubal, siellä sen joukot kuninkaansa haudan ympärillä. Miekalla surmattuja ovat nuo ympärileikkaamattomat -- nuo, jotka levittivät kauhua elävien maassa!
Hes. 32:30
"Siellä ovat kaikki pohjoisen ruhtinaat, siellä ovat Sidonin mahtimiehet, he ovat suistuneet tuonelaan julmasti surmattujen kanssa. He olivat suuria sankareita ja saivat ihmiset kauhun valtaan, mutta nyt heidän osanaan on häpeä. Häpeässään nuo ympärileikkaamattomat nyt viruvat surmattujen keskellä, hautaan vaipuneiden joukossa.
Hes. 44:7
Te tuotte muukalaisia, jotka ovat sekä ulkoisesti että sisäisesti ympärileikkaamattomia, ja annatte heidän olla minun pyhäkössäni. Kun te uhraatte minulle ruokaani, rasvaa ja verta, he läsnäolollaan saastuttavat minun temppelini ja tekevät tyhjäksi liittoni. Näin te teette, muiden iljettävien tekojenne lisäksi.
Hes. 44:9
Näin sanoo Herra Jumala: Yksikään muukalainen, ulkoisesti ja sisäisesti ympärileikkaamaton, ei saa astua minun pyhäkkööni, ei yksikään niistä muukalaisista, jotka asuvat israelilaisten keskuudessa.
Hab. 2:16
Sinä ympärileikkaamaton, et sinä saa kunniaa, häpeään sinä joudut. Juo siis sinäkin ja paljasta alastomuutesi. Jumalan vihan malja kiertyy kohdallesi, ja kunniasi peittyy häpeään.
Luuk. 1:59
Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias,

Luuk. 2:21
Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.
Joh. 7:23
Jos kerran ihminen ympärileikataan sapattinakin, ettei Mooseksen lakia rikottaisi, niin miksi te olette vihoissanne siitä, että minä sapattina paransin koko ihmisen?
Ap. t. 7:8
Jumala teki Abrahamin kanssa liiton, jonka merkkinä on ympärileikkaus. Abrahamille syntyi Iisak, ja Abraham ympärileikkasi hänet kahdeksantena päivänä, samoin Iisak Jaakobin ja Jaakob kansamme kaksitoista kantaisää.    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu