Suomalainen on hyvä renki, mutta huono isäntä

1. Suomalaiset viimeisenä kohtuullisen kokoisena kansana pystyivät vastaanottamaan eurooppalaisen korkeakulttuurin.

2. Omaa valtiota tai omaa korkeakulttuuria he eivät milloinkaan pystyneet luomaan. Ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset, liettualaiset jne. loivat viimeistään vuoteen 1200 mennessä itse omat valtionsa. Suomalaisille se oli ilmeisesti mahdotonta. Suomalaiset patistettiin valtionmuodostukseen Venäjän puolelta 1800-luvun alulta lähtien.

3. Väkilukuunsa tai naapureihinsa nähden suomalaiset ovat saaneet käsittämättömän vähän Nobelin palkintoja. Muistettakoon sekin, että presidentti Ahtisaaren verestä 12,5 % prosenttia on ruotsalaista ja saman verran norjalaista, minkä hän sanoikin televisiossa saatuaan rauhannobelin.

4. Suomalaiset yrittivät saada itsenäistyessään käskijäkseen saksalaisen prinssin. Yllättäen suomalaisten äly riitti siihen, että he ymmärsivät, etteivät he voi kansakuntana tulla toimeen ilman vierasmaalaista käskijää.

5. Suomalaiset eivät pystyneet olemaan itsenäisinä pidempään kuin hieman yli vuoden ennen kuin alkoivat tappaa toisiaan. Tilanne rauhoittui vasta saksalaisten joukkojen lopetettua sodan apunaan venäläis-ruotsalainen tsaarin kenraali. Samainen kenraali pelasti Suomen toistamiseen toisessa maailmansodassa. Tämän miehen, jonka suonissa ei virrannut pisaraakaan suomalaista verta, suomalaiset valitsivat suurimmaksi suomalaiseksi.

6. Suomalaiset siirtolaiset ovat maailmalla heikkojen geeniensä ansiosta onnistuneet olemaan täysin menestymättä. Verratkaa vaikka Yhdysvaltain ruotsalaisia ja suomalaisia toisiinsa.

7. Suomi irtautui Ruotsista kohta 200 vuotta sitten ja on jo yli 90 vuotta ollut itsenäinen. Silti Suomen elinkeinoelämä, tiede ja taide ovat vieläkin pääasiassa Suomen geeneiltään melko ruotsalaisten sukujen hallinnassa.


Renkikansalle on ollut onni saada historiassaan käskijöitä. Suomalaiset sopivat hyvin yksinkertaisiin rengintehtäviin tai sitten tykinruoaksi muiden sotiin.
13895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ja Venäjä ei siihen ole kyennyt vieläkään. Mainittakoon, että Venäjällä asuu enemmän ihmisiä kuin Suomessa.



Oma valtio ja korkeakulttuuri eivät ole toisistaan riippuvaisia.

Toki täytyy mainita, että suomalainen kulttuuri ei ole viimekädessä enempää eikä vähempää kuin peritynyt Ruotsista. Tällä seikalla ei sinänsä ole merkitystä, koska ruotsalaiset taas ovat perineet oman kulttuurinsa Euroopasta. Euroopan kulttuuri lienee peruja Roomasta ja sen aikakaudesta. Tämä taas on perua jostakin, joka taas periytyy jostakin. Lopultahan kaikki sivistys on peruja apinoilta, jotka hekin ovat sen joltakin perineet.

Sen sijaan Suomen kehitystä on juuri eniten jarruttaneet naapurimaidemme kaunaisuus ja kateus. Toki omat vähä-älyisemme idiootit ovat tätä kehitystä olleet aina tukemassa. No Suomi kun vihdoin pääsi yya:n orjuudesta, niin eipä mennyt aikaakaan, kun Nokia julkisti ensimmäisen puhelimensa..

Tuomioja mainitsi kerran torjuntavoitosta puhuessaan, että on outoa, että juuri Suomeen on ilmestyneet ne oikeat ja parhaat johtajat juuri oikealla hetkellä. Tämän hän sanoi siis kyynisessä ja kaunaisessa mielessä. Tämä kuitenkin pitää paikkansa, eli Suomessa todellakin on ollut oikeat henkilöt "hommissa" juuri oikeaan aikaan. Marski ja Ollila nyt ensimainintoina. Vai kuvitteleeko joku todellakin, että esim. Tuomioja olisi kyennyt pysäyttämään puna-armeijan hyökkäyksen tai nostamaan Nokian maailman johtavaksi matkapuhelinvalmistajaksi?

< liettualaiset jne. loivat viimeistään vuoteen 1200 mennessä itse omat valtionsa.>

Just joo.. ja saksalaisillahan (germaaneilla) ei moisen asian kanssa ollut mitään tekemistä.



Kateus ja kauna ovat kirottuja ominaisuuksia. Nyt täytyy muistaa, että sehän on juuri Ruotsi, jossa noita mitaleita pääasiassa jaellaan. Se on vaikuttanut nihkeelliseen asenteeseen Suomea kohtaan. Sinänsä tuolla mainitsemallasi seikalla ei ole mitään merkitystä. Mitaleilla kun todellista menestystä ei mitata. Vai kuinka monta nobelia esim. Marski tai Ollila ovat saaneet?



Hyvinhän Suomi pärjäsi tämän prinssi-hankkeen kariuduttuakin. Jo tästä näkemyksestä väitteesi ontuu. Saksalaisen prinssin saaminen Suomeen olisi ollut paras turva Venäjää vastaan. Saksan hävittyä 1MS, tämä ei voinut enää toteutua. Saksan tappio 1MS:ssa oli lopulta kaikkien tappio (ei vain Suomen).



Nooh, kommarit täytyi siivota pois, ja tapoimmehan ihan yhtälailla myös venäläisiä.



Se kyllä pitää paikkansa. Marski oli myös muutakin kuin venäläis-ruotsalainen tsaarin kenraali. Toki hän oli siis sitäkin.



Kyllä vain

Hän ja hänen johtamansa armeija teki suurimman torjuntavoiton, mitä kukaan on koskaan aikaisemmin tehnyt. Väkilukuumme suhteutettuna tuo saavutus lähentelee jo jumalallista ihmettä. Kermaperseiset armeijat ovat ennen sitä ja sen jälkeen ottaneet pataan milloin missäkin, mutta Suomipa ei ottanut. Tämä saavutus lyö kaikkien nobeleiden yms. huuhaa-juttujen ylitse.



Virtasi tai ei, mutta joka tapauksessa Marski oli viimeiseen asti suomalainen. Tästä hän tämän kunnianosoituksen sai.



No miksei Venäjän ruotsalaisia?

Yhdysvalloissa on paljon suomalaisia, jotka ovat menestyneet erinomaisesti. Myös Ruotsissa on "meikäläisiä" ihan kiitettävästi. Rapatessa roiskuu, ja selvästi kiinnität huomiota niihin epäonnistujiin. Eikä tässäkään asiassa tarvitse mennä ns. merta edemmäs kalaan niitä löytääkseen.



Suomi eli 1945-1990 melkoista pysähtyneisyyden aikaa. Mikäli vertaa vaikka noiden ruotsalaisten sukujen omaisuuksia kansainvälisesti, niin kovin olivat perseaukisia hekin.



Lipponen olikin hyvä käskijä. Eikä tainnut olla edes ruotsalainen..



Joo todellakin se Nokia on sitä yksinkertaista rengin tehtävää. Mitä tykinruokaan tulee, niin enemmän niitä muita on tainnut kaatua suomalaisten tykkien ruokana kuin toisinpäin. Toki suomalaiset peräänantamattoma sotilaat ovat olleet niin kysyttyjä kuin pelättyjäkin kautta historian. Vielä kun saadaan siivottua tämä sosialismin mädännäisyys tästä yhteiskunnasta pois, niin vanha hyvä mainekin tulee takaisin.

Äänestä
  • Venäjän valtion perustajan Rurikin DNAta on viime aikoina selvitelty. No, mitäs selvis? Rurik olikin suomalainen. Rurikin dynastia pyörittikin sitten Itänaapuria 800 vuotta.

    Että se tuon masentuneen aloittajan höpinöistä. Hirveäää molliruikutusta.

    Äänestä

  • Lipponen onkin itse todennut sukunsa polveutuvan Hollannista.

    Muista sossareista mainittakoon Ahtisaari, jonka suku on alkujaan norjalaisia Adolfseneja.

    Äänestä

"Suomalaiset eivät pystyneet olemaan itsenäisinä pidempään kuin hieman yli vuoden ennen kuin alkoivat tappaa toisiaan. Tilanne rauhoittui vasta saksalaisten joukkojen lopetettua sodan apunaan venäläis-ruotsalainen tsaarin kenraali."

Yököttävää provokaatiota. Tarkistaisit edes faktasi. Kauanko on joulukuusta -17 tammikuuhun -18?

Äänestä

"2. Omaa valtiota tai omaa korkeakulttuuria he eivät milloinkaan pystyneet luomaan. Ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset, liettualaiset jne. loivat viimeistään vuoteen 1200 mennessä itse omat valtionsa. Suomalaisille se oli ilmeisesti mahdotonta. Suomalaiset patistettiin valtionmuodostukseen Venäjän puolelta 1800-luvun alulta lähtien. "

Koko suomalaisuus on kusetusta. 1800-luvun alussa ei ollut olemassa mitään suomalaista kansallistunnetta. Koko juttu on vain päälleliimattu feikki. Fennoskandian alueella asui kaksi täysin eri kansaa, jotka eivät edes etnisesti olleet lähisukulaisia. Suunnilleen yhtä kaukaisia kuin britit ja ruotsalaiset. Kaiken lisäksi näiden kansojen tavat ja kulttuuri olivat täysin erilaisia. Nämä kaksi kansaa puhuivat täysin eri kieltä eivätkä ymmärtäneet toisiaan sen paremmin kuin virolaiset ja suomalaiset tänä päivänä. Oikeastaan kielikin oli melkein yhtä kaukana kuin esim saksalaisilla ja ruotsalaisilla Miksi ihmeessä näiden tyyppien olisi pitänyt ja piti perustaa valtio keskenään?

http://www.med.helsinki.fi/uutiset/20081024_GeneticDistances.htm

Äänestä

Tuossahan tuli melkein kaikki vanhat teesit. Ugrien kallonmittaustuloksia ehkä lukuunottamatta. On vaikea kommunikoida sellaisen kanssa joka on linnoittautunut ylimielisyteensä ja menettänyt kontaktin tämänpäivän suomalaisen maailmaan.

Olikohan katolisen kirkon ja feodaalivallan alle alistuminen hieman aikaisemmin osoitus joidenkin kansojen lahjakkuudesta. Entäpä juontaako Ahtisaaren nobel ruotsalaisista nerogeeneistä vai Suomen SDP:n tarjoamista eväistä ja mahdollisuuksista ja hänen omasta tuottoisasta takinkäännöstään. Ruotsalaisten seuraava hallitsija on ranskalais-saksalainen puoliverinen. Julmuudet Suomessa on tehty ulkomaalaisten johdolla aina pakkokäännytyksestä alkaen. Suomalaisten nykymenestys on kova paikka ruotsalaisille katsotaampa vaikka klassinen musiikki ja Nokia.

Tykinruuaksi koettaa kansaa viedä pieni nousukas- ja rahaeliitti ulkomaisella avulla mutta kansa on toista mieltä.

Äänestä

Noin on HISTORIAMME renkipojat...
-Olemme pyynti"kulttuuri",asettelemme ansoja,ja
koemme "mieluusti" naapurin pyydyksen. Siitä on
peräisin se valtava kateus joka toimii kaikilla
osa-alueilla,hallinnossakin.
Terv. Carrulus

Äänestä

Suomalaiset eivät edes ymmärrä, millaista on korkeakulttuuri. Ehei, meillä nyrpistetään nenää vanhoille kulttuureille, joita ympärillämme on joka puolella. Silti kaikki riistävät meitä helposti, kuten Fortum, joka nostaa sähkön hintaa laman alkaessa.

Äänestä

1. Mikä on se korkeakulttuuri? Mc donalds?

2. Meinaatko että suomessa on asunut nykyisen verran populaa jo vuosituhannet?

3. Vertailukohdat?

4. Mikään apu ei ole ilmaista

5. Niin siitä avusta yhäkin.

6. Suomesta meni pohjasakka nälkää pakoon, niin kuin Ruotsiinkin 70- luvulla.

7. Johtuukohan siitä, että länsirajalla on käyty enemmän kauppaa kuin itärajalla?

Mistä teitä idiootteja oikein sikiää?

Äänestä

Riittää tässä maassa. Johtuuko siitä, että on oltu liian pitkämielisiä.

Mannerheim aiheutti Tampereen tragedian.

Viime sodan loppuvaiheissa hänestä oli enemmän vain harmia heppamiehenä.

Ahtisaari on ja on ollut kansakunnallemme täysin joutava.

Yhdysvaltain armeijassa ja puna-armeijassa (jopa useita kenraaleja ja everstejä) ei liene palvellut kovinkaan montaa ruotsalaista upseereina.

Kautta aikojen merkittävin suomalainen O.W. Kuusinen on käyttänyt sellaista valtaa, josta eurooppalaiset johtajat voivat vain uneksia ja häntä ei ainakaan voi väittää muun maalaiseksi. Kuten aina halutaan muistuttaa, että se ja se oli silloin Saksassa tai Ranskassa käymässä eikä ole täysin suomalainen.

Snelmannit, Runebergit ja muut hömpät saatte pitää ruotsalaisina.

Äänestä
  • O.W Kuusinen oli petollinen paskakasa joka armotta kavalsi kaikki aatetoverinsa ja vielä monta kertaa. Ilman maku- ja hajuaistia pärjää hyvin Stalinin hovissa ja kun on vielä mitättömyys niin ei sinua viitsi kukaan huomata tapettavaksi.

    Äänestä

Ennen vanhaan suomalaiset heimot tappelivat mielummin keskenään kuin yhdistyivät. Viikingit myös terrorisoivat rannikkoa joten yhteydet muuhun Eurooppan olivat vähäiset.

Äänestä

Kohdassa 4 mainitsemaasi voisi lisätä, että vasta I MS:n voittajien painostuksesta Suomessa luovuttiin monarkian tavoittelusta ja sisällissodan hävinneiden muodollisesti laillisin ja laittomin tavoin tapahtuneesta rääkkäämisestä. Tasavaltalaisen hallitusmuodon omaksuminen ja länsimaisten ihmisoikeuksien antaminen kaikille suomalaisille ei ollut mitenkään suomalaisten omaa ansiota, sillä näitä asioita esilläpitäneitä herroja Ståhlberg ja Alkio pidettiin yleisesti pilkkana ns. herrakansana itseään pitävissä valkoisissa piire

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tunnustakaa jo! kirjoitti:

1. Suomalaiset viimeisenä kohtuullisen kokoisena kansana pystyivät vastaanottamaan eurooppalaisen korkeakulttuurin.

2. Omaa valtiota tai omaa korkeakulttuuria he eivät milloinkaan pystyneet luomaan. Ruotsalaiset, tanskalaiset, norjalaiset, liettualaiset jne. loivat viimeistään vuoteen 1200 mennessä itse omat valtionsa. Suomalaisille se oli ilmeisesti mahdotonta. Suomalaiset patistettiin valtionmuodostukseen Venäjän puolelta 1800-luvun alulta lähtien.

3. Väkilukuunsa tai naapureihinsa nähden suomalaiset ovat saaneet käsittämättömän vähän Nobelin palkintoja. Muistettakoon sekin, että presidentti Ahtisaaren verestä 12,5 % prosenttia on ruotsalaista ja saman verran norjalaista, minkä hän sanoikin televisiossa saatuaan rauhannobelin.

4. Suomalaiset yrittivät saada itsenäistyessään käskijäkseen saksalaisen prinssin. Yllättäen suomalaisten äly riitti siihen, että he ymmärsivät, etteivät he voi kansakuntana tulla toimeen ilman vierasmaalaista käskijää.

5. Suomalaiset eivät pystyneet olemaan itsenäisinä pidempään kuin hieman yli vuoden ennen kuin alkoivat tappaa toisiaan. Tilanne rauhoittui vasta saksalaisten joukkojen lopetettua sodan apunaan venäläis-ruotsalainen tsaarin kenraali. Samainen kenraali pelasti Suomen toistamiseen toisessa maailmansodassa. Tämän miehen, jonka suonissa ei virrannut pisaraakaan suomalaista verta, suomalaiset valitsivat suurimmaksi suomalaiseksi.

6. Suomalaiset siirtolaiset ovat maailmalla heikkojen geeniensä ansiosta onnistuneet olemaan täysin menestymättä. Verratkaa vaikka Yhdysvaltain ruotsalaisia ja suomalaisia toisiinsa.

7. Suomi irtautui Ruotsista kohta 200 vuotta sitten ja on jo yli 90 vuotta ollut itsenäinen. Silti Suomen elinkeinoelämä, tiede ja taide ovat vieläkin pääasiassa Suomen geeneiltään melko ruotsalaisten sukujen hallinnassa.


Renkikansalle on ollut onni saada historiassaan käskijöitä. Suomalaiset sopivat hyvin yksinkertaisiin rengintehtäviin tai sitten tykinruoaksi muiden sotiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu