Riittävän monta kertaa on sydämeni särkynyt ja kerran ennen tätä romahdin. Tällä kertaa ei päällisiä vaurioita enää tullut - kaippa olin hajonnut jo edellisellä kerralla liian pahasti. Tämä viimeinen kerta oli vain yksi liikaa..
.. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan. Minusta tuntuu kuin olisin pudonnut suohon, eikä minulla ole enää mitään halua täältä nousta.
Miksi nousisin, vaikka yrittäisinkin uudelleen ja olisin oppinut aiemmista virheistäni, niin loppu tulos on kuitenkin AINA sama. Jos rakastan, minut jätetään. Jos en kykenekään rakastamaan, joudun itse lähtemään.
En jaksa enää yrittää. En jaksa enää vaivautua. Minä olen luovuttanut.
.. En tiedä ymmärtääkö kukaan mitä tarkoitan. Minusta tuntuu kuin olisin pudonnut suohon, eikä minulla ole enää mitään halua täältä nousta.
Miksi nousisin, vaikka yrittäisinkin uudelleen ja olisin oppinut aiemmista virheistäni, niin loppu tulos on kuitenkin AINA sama. Jos rakastan, minut jätetään. Jos en kykenekään rakastamaan, joudun itse lähtemään.
En jaksa enää yrittää. En jaksa enää vaivautua. Minä olen luovuttanut.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Tiedän tasan miltä tuntuu! Mutta jospa sittenkin yrittäisit vielä jatkaa matkaa. Hae keskusteluapua tai lääkitystä, niin pääset pahimman yli. Olosi kohentuu varmasti! Ja elämässä voi tapahtua vaikka mitä ihanaa, mistä et nyt jaksa edes uneksia. Kerää voimasi ja jatka matkaa, vielä tämän kerran.
ihminen kallis.
Ethän sinä tiedä mitä tulevaisuus tuo...
Karkeita pettymyksiä kaksi. Vain kaksi. Monella on paljon enemmän.
Elämä ei ole kiinni parisuhteesta, rakkautta on muutakin. Etsivä löytää.
Aurinko pilkahtelee sinullekin jonkin ajan kuluttua, kun pääset pettymyksestä yli.
Voithan sinä luovuttaa kumppanin etsimisen siksi aikaa kun siltä tuntuu, ei se onni ole siitä kiinni. Keskity muunlaisiin asioihin vaihteeksi. Anna rakkauden löytää sinut.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Katsohan huviksesi mitä on edessä, elele elämää ihan rauhassa, kun sitä on vielä. Kerran se loppuu kuitenkin tahtomattakin.
niin, että kiva toi holhoava asenne, mutta kyllä mä voin ihan monia pettymyksiä kokeneena sanoa, että toi on ihan täyttä bullshittiä. rakkautta on muutakin ja blaa, blaa. ja montakos kertaa sulla on kavereitten takia sydän särkyny ja kuinka pahasti verrattuna parisuhteeseen? paljonko sä harrastat seksiä sun sukulaisten kanssa, suutelet niitä nukkumaan mennessä ja koska ne on paikalla, niinkun sun ystävätkin, kun sä oot yksin kotona ja sulla on halipula, kenen kanssa sä lepertelet puhelimessa, ja kuinka moni sun näistä kaikista muista rakkauksista saa sut tunteen ittes halutuksi, erikoiseksi ja niiiiin rakastetuksi, kun parisuhde parhaillaan saa? kenen niistä kanssa sä perustat perheen ja jaat arjen?
mä toivon, että ihmisille se veen aurinko pilkahtelee, mutta älkää lässyttäkö paskaa. mulla on niin monta karvasta ja surkeeta ihmissuhdetta takana että muhun sattuu, mua hävettää ja ennen kaikkea mua vit*ttaa koko aurinko. ei se mitään pilkahtele, kun sun koko sydän ei enää tunne ees mitään, etkä sä uskalla luottaa kehenkään.
totta, me kuollaankin kaikki. mä olen odottanut sitä jo vuosikausia. rakkaus on itsekkään ihmisen yksinäisyyden pelkoa suurimmaksi osaksi, illuusiota ja valheita suurimmalla osalla. mäkin olin kerran romantikko, joka usko jotain muuta. toisin on todistettu, kerta toisensa jälkeen.
mä tiedän tasan tarkalleen, mitä tulevaisuus jonain päivänä tuo, ja olen siitä helvetin kiitollinen. totta on, paljon asioita voi tehdä ilman rakkauttakin, niin mäkin teen. mä siis siirrän rakkauteni ja rakastan kaikkea muuta, työtäni, harrastuksia, tavaroita ja myös ystäviäni. mutta älkää puhuko tota teennäistä paskaa siitä, miten joku voisi korvata hyvän ja rakastavan parisuhteen. jopa mä tiedän sen.
suurimmista romantikoista tulee suurimpia kyynikoita sanoo vanha sananlasku. ja on oikeassa. onnekkaita ovat sokeat, koska he eivät nää totuutta, onnekkaita ovat ne, ketkä valheisiin uskovat: heille tulee kauniita tarinoita riittämään, onnekkaita ovat ne, ketkä kykenevät antamaan anteeksi, sillä heiltä ei työt lopu.
harvojen onnekkaiden juttu. Mäkin uskoin rakkauteen joskus ja olin romantikko. Enpä oo enää! Helvettiin kaikki ruusut. Tervetuloa klubiin! Ehkä hieman voin itkeä himassa, mutta ulkoapäin mä en valita. Tätä vaan elellään tätä elämää. Se siitä ja loput kirjeessä.
koska olet niin rikki.
Kyllä minäkin olen ollut monta kertaa, ja on ollut todella luottamuksen vaikeutta haavojen takia tulevaisuuden suhteen ja ihmisiä kohtaan.
Minä kuitenkin voitin kaiken takaisin kun uskalsin heittäytyä rohkeasti uuteen, ja yhtäkkiä aurinko paistoi silmiä häikäisevästi koko elämäni ylle, ja entinen oli tuhkaa.
Mielestäni elämässä on rakkautta ilman parisuhdettakin. Erilaista se on kuin parisuhde, mutta jos kerran on halunnut luovuttaa niinkuin ap kirjoitti, niin mitäs sitä sitten uutta suhdetta haikailemaan. Sitten kannattaa hakea sisältö elämään muista asioista. Niitä riittää. Eivät kaikki ihmiset elä parisuhteessa, ja ovat valinneet sen tien itse, ja ovat onnellisia. Ei se ole bullshittiä vaan elämää. Se tietysti ei sovi kaikille, ja ihminen jää onnettomaksi ellei löydä kumppania.
Sinä selkeästi kaipaat ja tarvitset parisuhdetta, etkä näe elämän tuovan täyttymystä ilman sitä. Toivon koko sydämestäni, ja uskon, että löydät viimeiseltäkin oikean ihmisen, jonka kanssa voit jakaa arjen ja juhlan, ja jonka kanssa saat olla onnellinen mieluusti elämän loppuun asti.
Jos olet itse luovuttanut, niin tuokoon elämä eteesi rakkauden niin ettet pääse siitä ohi vaikka kuinka kyynisesti ajattelisit!
Voimia ja onnea sinulle, koko sydämeni pohjasta!
Aivan kuin olisin itse kirjoittanut tuon viestin, mutta kaksi kuukautta sitten. Eli kuvittelin myös pettymyksen jälkeen että en enää nouse ylös enkä edes halunnut nousta. Pettymyksiä tullut itsellä myös ihan riittävästi. Toisaalta mietin, että jos vaihtoehto on se, että on lopun elämää yksin, on pakko nousta ja jatkaa eteenpäin. Mutta se suru tai pettymys minkä kokee on myös käsiteltävä pois alta ennekuin menee eteenpäin.
itse ajattelin todella yhtä synkästi. Mutta näköjään kun aika kuluu, muuttuu ajatuskin ja itkut on itketty. Yksi hyvä konsti itselläni oli se että mietin onko se mies sen arvoinen että sen perään oikeasti kannatti surra ja myös että olenko itse ansainnut niin pitkää 'suruprosessia' yhden arvottoman miehen takia. Nyt aurinko paistaa jälleen.
ymmärrä, koska onhan elämä muutakin kuin parisuhdetta. Ehkä asenteessasi on korjaamista. Rakkaus on vain yksi osa elämää.
Ja meitä muitakin on sattunut, pahemminkin kuin sinua.
Kyllähän se kirpaisee mutta ei pidä liioitella.
miten sä voit verrata alk.p:n kipua omaas, noinkin asiantuntevasti, että voit sen määritellä pienemmäksi kun "meidän muitten", ja mistähän sä tiedät mitä liiotellaan ja mitä ei. tunnetko sä siis kirjoittajan? sä niinkun tiedät kenen suru on suurin ja mihin voi reagoida mietenkin, mikä on oikeaa surua? johan oot houdini. kyllä mun täytyy myöntää, että mulle pettymykset ja kovat kolaukset on opettanu myötätuntoa ja sitä, että osaa tajuta sen, että ihmisiin sattuu, eritavalla ja he ilmaisevat sen eri tavalla. mutta että menisin ylimielisesti kertomaan kenen suru on suremisen arvoista? ja vielä sen miten pitää surra? no tuskin.
ehkä mun asenteessa on korjaamista, kun mun mielestä sä oot tyhmä ja alkuperänen ilmeisesti surullinen, ja pettynyt, ja ilmaisee sitä, on sitten tosissaan omassa luovuttamisessaan tai ei. harva on.
ja rakkaus on vaan yksi osa elämää? parisuhteen pohjalle perustetaan perhe, hankitaan lapset, eletään aika iso osa siitä elämästä... ja kyllä työ ja urakin on tärkeitä, tai ainakin mulle, mutta onko ne se asia, mitä sä muistelet vanhana, kun nehän on sitä muutakin elämää...harrastukset ja kaverit. niitä sä mietit vanhana, ja ajattelet, että olipa ihan sama oliko parisuhteita vai ei. ei, kyllä sä tulet rakkautta eniten muistelemaan, ja kyllä se tulee jokaisella olemaan suunnan näyttäjänä, joko sen puuttumisen takia, tai olemisen takia, joko onnistumisen takia, tai pettymysten takia. teeskentelijä on se, joka väittää parisuhteen olevan vain "asia asioitten joukossa".
kyllä rakkaus ja parisuhde on hemmetin iso osa elämää, ja sen loppuminen saa todellakin kirpaista ja jos tarve vaatii, sitä saa myös liioitella sillon kun siltä tuntuu.
elämäänsä ei pidä sen takia lopettaa, mutta kyllä se eräänlainen maailmanloppu saakin olla.
hölmöläinen on se, joka muuta luulee, ja typeryksenä laittaa parisuhteensa samaan kastiin vain "kaiken muun" kanssa.
En tiedä onko "hyvä ihminen", "kuinka pahasti sattuu" ja "mainio elämä"-nimimerkeillä kirjoittanut henkilö yksi ja sama ihminen: MUTTA oli suorastaan terapeuttista lukea tekstiä, jossa on se kaikki miltä minusta TUNTUU ja mitä minä AJATTELEN.
En jaksa enää itse raivota pettymystäni elämään, mutta teki todella hyvää lukea nuo kirjoitetut viestit. Niistä oli huomattavasti enempi apua kuin jostain "tyydy elämään yksin"- tai "hanki harrastus"-neuvoista.
oli kaikkea muuta kuin nöyrän ihmisen kirjoitus.
Et siis kuitenkaan ole oppinut sitä kuuluisaa myötätuntoa, haukut kuitenkin tämän edellisen kirjoittajan ihan lyttyyn ikäänkuin tietäen mitä hänelle on sattunut?
Taisit olla itse ap.
Taitaa se elämän päättäminen olla ainoa ratkaisu. Sitä oonkin viimeset kuukaudet miettinyt joka päivä.
ei tosin ainoa.
Suosittelen elämän jatkamista.
enkä oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Älä nyt ihmeessä kuitenkaan luovuta! Vaikka jotakin olisi tapahtunut useamman kerran, ei se silti tarkoita, että aina tapahtuu samoin. Ja joskus tulee yllätyksiäkin.
Tiedän tunteen. Sydämeni on särkynyt ainakin kerran ja tätä menoa se on särkymässä toistamiseen. En tiedä tapahtuuko tässä mitään käännettä, mutten usko ihmeeseen. Ihme - se olisi liikaa vaadittu.
Tänään oloni oli kuitenkin tavallista parempi. Sain asioita selvitettyä, kun soitin ensirakkaudelleni, joka ei kuulemma edes muistanut minua. Sain ainakin siihen selvyyden, että tunteeni häntä kohtaan olivat hävinneet. Toisaalta olen ehkä hieman katkera hänelle, koska hän ei muistanut minua. Kuitenkin kun hän lähti, romahdin täysin. Ja tarvittiin vain yksi puhelinsoitto kolmen vuoden jälkeen ja nyt vasta sain selvyyden siitä, ettei hän rakastanut minua. Tämä oli kiitos siitä kaikesta. Nyt hän on vain muisto mielessäni. Haudattuna ja kuopattuna... Onneksi hän ei ainakaan pysty enää satuttamaan minua; toivotti hän kuitenkin minulle hyvät jatkot. Ehkä hän sittenkin edes välitti minusta.
Sydämeni ei ehkä vielä ole särkynyt tässä tilanteessa. Hänhän kuitenkaan ei ole vielä minnekään lähtenyt, vaikkei hän tunteisiini ehkä pysty vastaamaankaan. Ehkä hän ajatteli vain parastani, jos hän ei kertonut asian oikeaa laitaa. En tiedä.
Minustakin tuntuu, ettei rakkauteni kelpaa kenellekään. Luovuttaa en kuitenkaan aio. Miksi antaisin jonkun miehen pilata elämäni? Kyllä sitä valoa aina jostakin löytyy. Se että mistä, sitä en tiedä.
..itseäsi, koska vain siten voit arvostaa rakkautta mikä sydämestäsi pyrkii ulos. Näin ollen osaat olla ylpeä siitä tunteesta ja sen kohteesta. Älä siis koveta sydäntäsi, anna sen parantua rauhassa :) Sure surusi ja anna kivun ja tuskan tulla ulos kyynelinä mitkä loppujen lopuksi tuntuvat hurjan helpottavilta. Älä kuitenkaan jää kiinni siihenkään, vaikka se helpolta tuntuisikin.
Yritä aina kohti valoa.
Olet sen itsellesi velkaa.
On elämässä muutakin kuin seurustelu suhteet. Sä saat elämäsi kulumaan mainiosti ilman jotain miestä tai naista.
et saa. ihminen, ihan jokainen, nuori tai vanha, kaipaa ihmisiä ja kaipaa parisuhdetta, tästä poikkeuksena muutamat enemmän ja vähemmän sairaat yksilöt. älä teeskentele. et saa elmääsi kulumaan mainiosti jos olisit vaikka vuosikausia yksin ja yksinäinen, älä jauha paskaa. pikkuhiljaa katkeroituisit, kylmenisit, et tuntisi ehkä enää lopulta muuta kun surua.
elämässä on todella muutakin kun seurustelusuhteet, mutta jokainen joka on vähääkään rehellinen tietää ihan tasan tarkalleen, että parisuhteen särkyminen on pahimmasta päästä. oli nuori tai vanha, oli suhde ensimmäinen tai... mones.
ystävät ja kaverit auttaa, nekin ovat rakkaita, kaikki ja monet muutkin asiat voivat olla, eritavalla. mutta ilman rakkautta sinä et ole sama. siksi se sattuu. kun ei ole ketään enää halaamassa, niinkuin hän, ei ole ketään ketä suutelisi, ketä olisi lähellä. keho muistaa. hänelle puhuit eritavalla kuin muille. hänelle olit jotain muuta kun muut.
älä valehtele, elämäsi ei kulu mainiosti yksin ollenkaan.
sä voit rakentaa hienon uran, mutta se ei tule sun viereen nukkumaan. sekin voi tulla sun uniin, mutta ei tee ruokaa sun kanssa. sä voit käydä autoilemassa, mutta et autos kanssa leffassa, etkä jutella sille. sun kaverit ja ystävät voi olla tärkeitä, mutta ne ei silti oota sua päivän jälkeen suudelman kanssa, eikä muutenkaan ole kotona, tee sulle perhettä. sä et koskaan riitele samalla tavalla kenenkään kanssa, koe tyhjyyttä ja ikävää, menettämisen pelkoa, kun rakkaan kanssa. sä et koe mitään niin hyvää etkä mitään niin kauheeta koskaan.
sä voit kuluttaa sun elämäs ilman rakasta, mutta se vaan kuluu, mitään siitä ei jää.
älkää pitäkö parisuhteita itsestään selvinä, älkää väheksykö sydän suruja. ne on monen yksinäisyyden syy, ja kyynisyyden alku.
uudestaan:
"Jos rakastan, minut jätetään. Jos en kykenekään rakastamaan, joudun itse lähtemään."
Eli kysymys on siitä ettet osaa rakastaa ja rakastat henkilöitä jotka eivät rakasta sinua.
Rakkaus on kahden kauppa ei mikään yksipuolinen juttu mitä sinä saat.
Sinulla on asenneongelma.
Olet väärässä, mutta kiitos kommentista. Menenkin ja tapan itseni niin siinä sinulle asennetta
Olin ihan samaa mieltä, kun romahdin ja siitä on melkein puoli vuotta. Ajattelin, että maailmani pimeni ja valo sammuikin joksikin aikaa. Eri tavoin omin avuin ja ystävien tuella rämmin ylös. Pari kertaa meinasin luovuttaa.
Pystyn nyt katsomaan itseäni ulkopuolelta, että en enää tunne niin voimakkaasti. Ehkä minusta on tullut Teflon, kun ei enää satu niin paljon.
En halua kehua itseäni. Haluan rohkaista sinua, että sä vielä selviydyt.
rakkaani sairaus vei.OLen olut sen jälkeen vaila päämäärää ,ekä mikään enää kiinostanut .vain suru jonka rakaani haudalla purin .Elämäni ei ollut minkään arvoista .en välitänyt enää itsestäni.meni 6kk ja siten haudalla ihan kuin joku kehotti kokoamaan itseni.Täytyy sanoa että havahduin viime hetkellä .haudalla päätin että ei suru saakkaan mua maanalle kokonaan oma voimani mut takaisin toi.Nyt elän yksin ja pikku hiljaa kokoan eläämääni uudestaan ja käyn rakkaani haudalla lataamassa mieltäni.Sinäkin pystyt kokoamaan itsesi.Joka ilta meinaan laittaa kaksi kuppia mutta ei se haittaa minkä meidän tyttö heittää.
Tuota määrää surua ei liene vastaajat kokeneet. Sinä tiedät sen parhaiten, anna ajan kulua ja sinä näet elämän ympärilläsi. Ymmärrät syvemmin, elät syvemmin ja nouset vahvempana.
Sydänsuruista selviää aina. Ihmisiä tulee ja menee ja elämä jatkuu. Ei sitä elämää kannata yhden tai kahden ihmisen varaan laskea.
Kyse ei ole oikeastaan yhdestä elämästä ja yhdestä sydänsärystä. Olen kyllästynyt särkymään, suremaan ja kaikkeen siihen.. olen kyllästynyt pettymään elämään. Olen katkera ja minusta on tulossa ilmeisesti myös kyyninen..
Tänään on piirun parempi päivä, en hankkinut sitä harrastusta, mutta sain jonkin muun vision.. ja päätin siirtää itsetuhoiset ajatukset toiselle päivälle. Ehkä putoan sinne suohon ensi viikolla tai jo huomenna - hyvin paljon mahdollista että jo huomenn, mutta tänään tuntuu kuin jaksaisin hengittää edes hetken.
sinne suohon jää kellumaan, joten sieltä on mahdollista todellakin päästä pois! Äläkä katkeroidu, siitä kärsit vain sie ite, ei kukaan muu, kokemuksesta kirjotan!
Suuntaan kun vain tarpeeksi uskoo ja yrittää.Pohjalla ollaan oltu usein ja aina noustu, kerran jo ullakolla leukakeinua viritin mutta viimehetkellä päätin yrittää musikki on auttanut moneen kertaan. Tässä yksi oiva esimerkki http://www.youtube.com/watch?v=2QOe1Q5uhEU
Onko noita särkymisiä ja suremisia sitten mahtunut paljonkin sun elämään, eikä vain parisuhde rintamalla? Varovaisuus ja kunnolla ihmiseen/ihmisiin ensin alkuun tutustuminen on ihan hyvästä.
Tässä kirjoittajassa on kohtalotoveri. Itse en tiedä olenko jätetty vai jätinkö hänet, koska käyttäydyin välillä niin huonosti häntä kohtaan. Tää on jo useampi kerta kun suhteeni päättyy katkerasti ja voin oikeasti todeta tällä kertaa vian olevan minussa. Tuntuu oikeasti siltä, että en osaa rakastaa enää ihmistä pyyteettömästi. Mulla on vaan liikaa noita arpia mitkä kulkee aina mukana. Oon tänään ollu niin syvällä suossa etten tiedä miten jaksan huomenna herätä uuteen päivään ja esittää reipasta. Miten voi enää uskaltaa seurustella, koska en ole ikinään ollut yksin eläjä tyyppiä? ps. työtä ei pysty tekemään ja viina maistuu
Kun minulla on paha-olla kuuntelen tätä biisiä:
Juha Tapio - Kelpaat kelle vaan
Se auttaa nostamaan pään pystyyn ja selättämään surun.ja unohtamaan ne kurjat ihmiset jotka on tehneet sulle pahaa.. Et ole yksin :)