Eka työpaikassani 1970 Kestilän Pukimossa Turun Verkatehtaalla oli suuret, kolkot tehdassalit ja räikeän äänekkäät taukojen merkkisoitot kuin keskitysleirielokuvissa. Aloitin siellä nahkaleikkaajan uran 17-vuotiaana. Alusta asti sain tuntea vihaa ja syrjintää enkä millään keksinyt mistä se johtui. Joltain sain lopulta sen verran irti, että minua vihattiin, koska kuulemma olin olevinani, kun olin käynyt oppikoulua. Uskomatonta, mutta kesken jäänyt keskikouluni todellakin aiheutti kateutta! Ja itse pidin itseäni maailman suurimpana luuserina juuri sen takia, että olin joutunut jättämään sen kesken.
Kiusaaminen ei ollut mitään suoria hyökkäyksiä, vaan sellaista että minua ei oltu huomaavinaan eikä minulle puhuttu. Esimerkiksi kerran vessassa oli menossa jotkin turpakäräjät. Kun astuin sinne, kaikki lähtivät ulos kuin yhteisestä sopimuksesta vilkaisemattakaan minuun, ynnä muuta sellaista. Tähän osallistui sellaisetkin, joiden kanssa en ollut ollut missään tekemisissä. Sinnittelin Kestilässä kuitenkin 3 vuotta, kunnes huomasin, että esimiehenikin osallistui kiusantekoon. Niin sitkeä sissi en ole, että jäisin sellaisessa tapauksessa yksin taistelemaan, vaan lähdin toiseen firmaan.
Itsetuntoni on aina ollut heikko, ja silloin olin lisäksi nuori ja herkässä iässä. Tämä ensimmäinen työpaikkakokemus on leimannut koko työhistoriani. Olen ehkä itsekin pitänyt yllä senaikaista käytöstä, ja sen takia kokenut myöhemmissäkin työpaikoissa jotain samaa, vaikkakin lievempänä. Kuitenkin, en ole koskaan nauttinut työnteosta, vaan aina aamuisin pelännyt tulevaa työpäivää ja inhonnut työelämää sydämeni pohjasta. Työsuhteeni ovat olleet pääsääntöisesti lyhyitä sijaisuuksia, ja sellaisia – esimerkiksi äitiyslomasijaisuuksia – valitsen nyt vieläkin, kun työvuoteni ovat kulumassa pikku hiljaa loppuun.
Sanoisin meille kaikille (myös itselleni), että kun työhön tulee nuori ihminen, joka kokee kiusaamista, siitä on suuremmat pahat seuraukset tuon ihmisen elämään kuin tulemme ajatelleeksi.
Kiusaaminen ei ollut mitään suoria hyökkäyksiä, vaan sellaista että minua ei oltu huomaavinaan eikä minulle puhuttu. Esimerkiksi kerran vessassa oli menossa jotkin turpakäräjät. Kun astuin sinne, kaikki lähtivät ulos kuin yhteisestä sopimuksesta vilkaisemattakaan minuun, ynnä muuta sellaista. Tähän osallistui sellaisetkin, joiden kanssa en ollut ollut missään tekemisissä. Sinnittelin Kestilässä kuitenkin 3 vuotta, kunnes huomasin, että esimiehenikin osallistui kiusantekoon. Niin sitkeä sissi en ole, että jäisin sellaisessa tapauksessa yksin taistelemaan, vaan lähdin toiseen firmaan.
Itsetuntoni on aina ollut heikko, ja silloin olin lisäksi nuori ja herkässä iässä. Tämä ensimmäinen työpaikkakokemus on leimannut koko työhistoriani. Olen ehkä itsekin pitänyt yllä senaikaista käytöstä, ja sen takia kokenut myöhemmissäkin työpaikoissa jotain samaa, vaikkakin lievempänä. Kuitenkin, en ole koskaan nauttinut työnteosta, vaan aina aamuisin pelännyt tulevaa työpäivää ja inhonnut työelämää sydämeni pohjasta. Työsuhteeni ovat olleet pääsääntöisesti lyhyitä sijaisuuksia, ja sellaisia – esimerkiksi äitiyslomasijaisuuksia – valitsen nyt vieläkin, kun työvuoteni ovat kulumassa pikku hiljaa loppuun.
Sanoisin meille kaikille (myös itselleni), että kun työhön tulee nuori ihminen, joka kokee kiusaamista, siitä on suuremmat pahat seuraukset tuon ihmisen elämään kuin tulemme ajatelleeksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Seuraa valoa.
http://www.setbb.com/reikifoorumi/viewtopic.php?t=11377&mforum=reikifoorumi
Älä mene lankaan, vaikka suosittelija onkin varmasti vilpitön ja hyväntahtoinen. Jeesus on ainoa Valo koko ihmiskunnalle.
On meissä kaikissa, "Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi"
väärät opit. Ilman Jeesusta lamppumme sammuvat pimeyteen.
Jumala rakastaa.
mutta ei syntiä eikä pelastuksen totuudesta erottavia vääriä uskontoja ja oppeja. Jeesus ei tullut tänne puhumaan "pehmoisia", vaan antamaan uhrin ristillä pahantekijöiden - eli meidän kaikkien - puolesta. Jokainen tuomitaan kuoleman jälkeen, jollei hän ole huolinut armahdusta, ja myös uskovat saavat palkan tekojensa mukaan.
"Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi"
nimenomaan sinut, kadotukseen tai muuten vain?
Olet joutunut aikamoiseen liemeen työpaikassasi, johon minäkin jouduin 19 vuotiaana. Olin alunperin sivukylää ja "kaupparin" käynyt, matkaa oli kotoa lähes 50 km lähimpään kaupunkiin, maaseutu ei tarjonnut mitään työtä, joten aamulla aikaisin bussilla kaupunkiin työvoimaan ja sieltä sain työpaikan, jossa mua huijattiin. En välittänyt moisesta silloin, ajattelin että pääsen liikepaikassa alkuun ja saan paikanpäällä katsella koulutustani vastaaavaa työtä.
Sama päivän aikana piti myös asunto katsoa, sellaiseen perheeseen sain omakotitalosta huoneen, jossa ei ollut keitto eikä pesumahdollisuutta kuin pikkupesulle.
Miesvieraita ei saanut käydä, tupakoida ei saanut enkä sitä tehnytkään, uskonlahkoon esitettiin, postikirjeet tutkittiin ja kyseltiin tarkkaan, kuka kirjoitti ja mistä tunnet sen?
Meikata ei saanut, minihametta ei saanut käyttää, tansseissa ei saanut käydä.Vuokranisäntäpari muutoin ei näyttänyt hyvää naamaa vasta kuin seuraavana vuokanmaksupäivänä.
Se opin jo nuoruudessa ettei miehelle saa sanoa missä asuu: mies kun saa pari ryyppyä viinaa päähän hän soittaa ovikelloa, vaikka klo 02.00 yöllä, he luulevat, kun on mies saa olla mitä tykkää. Hyvässä tapauksessa saat potkut asunnosta ja jos se on kytköksissä työhön lennät sieltäkin pois.
Työhönottaessa en sanonut "pomolle" että olen käynyt "näin paljon" koulua, pelkäsin etten saa edes tätä duunarin paikkaa, koska pomo katsoo, että eihän tuota kannata ottaa sehän lähtee kohta pois.
Työtovereille menin kertomaan kylläkin ja se oli mulle "virhe", voi mikä kateus alkoi ja pilkanteko. Toiset vanhemmat naiset oli kiertokoulua käyneet ja osasivat juuri ja juuri perusasiat, kielistä puhettakaan. Kävin leimuuttamassa työvoimassa papereitani 2 viikon välein etteikö mulle koulutusta vastaava työtä löydy EI LÖYTYNYT! Kävin ja soitelin jo itsekin työnantajille, mutta kun he ilmeisesti luulivat on niin huono, että mennyt "duunarialalle" alettiin luulla näin, en kehdannut kertoa miten vaikeaa oli syrjäkylältä työnhaku aamulla klo 6.00 bussiin ja illalla klo 16.00 paluumatka kotipitäjään.
Silloin ei ollut mitään työttömyyskorvausrahojakaan.
EI HUOLITTU! Elettiin 60-lukua ja työhönhakuun ei ollut kaupungissa edes varaa olla matkustajakodissa yötäkään se olisi ollut kallista, olisin saanut rauhassa katsella toisena päivänä työn ja toisena päivänä asunnon, kaikki piti tapahtua yhtenä päivänä heti.
Äitini sairasti fyysisiäsairauksia, ositttain liikuntakyvytön ja isä oli alkoholisti, joten arvaatte, että sieltä ei paljoa myötätuntoa ja apua tullut, vaikka metsää oli varallisuutena. Se säästettiin pojille.Pojat saa näes omasiuudet, kun perheensä elättävät, tytöt saa punaiset posket ja maineen talosta, jolla päästään hyviin naimisiin, oli luulo näin siellä päin. Ja kun jo "kauppari" on käyty, niin kiljuen inssit ja muut herrat ottaa muijakseen, eihän ne navettapiikoja ole, kun "hienoon toimistoon oli koulutettu".
Marjoja noukkimalla, kesällä krapuja pyytämällä yms. olin vuokrarahat säästänyt, ruokarahaan ekatiliin ja asunnonvälitystoimistokin otti vielä palkkion. Siis kaikki säästöt meni miltein heti alkuun.
Työmatkani kävelin tullen mennen 2½ km. Onneksi työpaikalla oli suihku. Olin tuossa työssä 10 vuotta, yritin jopa Etelä-Suomeen töihin Helsinkiin, jossa oli tuttuja ja sukulaisia, mutta eivät ottaneet asumaan, kun pelkäsivät nuorta tyttöä miehiinsä ja eräs koulukaverini mies tuli ensin töistä kotiin ilmeisesti luki naisystäväni postin ja nuo kirjeet hän häviti, joten tietoa en saanut, vaikka pyysin ensi alkuun "hetekkapaikkaa" järjestämään. Helsingissä oli valtava asuntopula 60-70-luvulla.
Helsinkissä "Hesari" pullisteli työtä ja miltein olemattomilla kouluilla siellä pääsi eteenpäin, tyttöjä talonpuolesta koulutettiin eteenpäin mm. pankissa.
Viimein hakeuduin puhumattomaksi kouluistani tuossa työpaikassa, kun huomasin, että esimies alkoi myös mua kiusata, näes yksinkertaisti työni, jota ei edes imbesilliini viitsisi tehdä, mulla oli rahasta pula.
Se oli pommi tuossa työssä, kun hain "korkeempaan" kouluun, kun vanhempi sakki oli jo eläköitynyt ei kukaan tienyt koulutuksestani.
Voi mikä juoruilu siitä alkoi ja puhelimet "pärräsi", tuntemettomat mammat soitteli mun äidillekin korpikylälle, miten se tyttö on sellaiseen kouluun päässyt??? Äitini "ihmetteli mitä tämä on"?
Se vielä ilmeisesti kiellettäisiinkin, mutta kerran tulin paikalliseen lehteen koulukuvaan eivät voi väittää vastaan.
Sitten kun sain ekatyöpaikan tuosta koulusta, voi mikä kyttyy alkoi, "tuli ystäviä tarkkailemaan" työpaikalleni, mitä osaan tai mikä juoru pannaan alulle.
Kuka söi banaania, kuka jugurttia asiakaspenkillä yms, että sai mahdollisimman paljon aikaa tarkkailuun.
Ajansaatossa alkoi juorut musta levitä ja silloinen työnantajani meni "halpaan" ja alkoi hakea minua "eläkkeelle" ja työterveyskin osoitettiin kimppuuni. Jokainen "pieraisu" sinne pyöpaikalta soitettiin, nyt se on sellainen???
Ihmettelin aina sitä kireää ilmapiiriä, kielteistä vuorovaikutusta,työtäni arvosteltiin negatiivisesti, alamittaisia kursseja järjestettiin, ei otettu yhteisiin juhliin mukaan ja jos otettiin johonkin "syntipukki" tehtiin.
Kun tieto levisi mihin kouluun olin päässyt jatkamaan oli eräs samassa rapussa asuva nainen(joka ollut tuossa duunarityössä töissä) oli alivuokralaisen ystäväksi heittäytynyt ja pyrkinyt asuntoomme, hän oli mennyt vaatehuoneeseeni, kaikki vaatteet naurannut hengarista.
Nyt tiedän, että MAHDOTTOMASTA KATEUDESTA ON OLLUT KYSE!!!
Ole iloinen, ettet itse kärsi siitä tunteesta, se tuottaa todella pahan olon pitkäksi aikaa, koska omiin itsetunto-ongelmiin ei edes ymmärretä paneutua. Se on vankila. Sinä et sentään syyllistynyt mihinkään vääryyteen elämällä vain omaa elämääsi ja uskaltamalla tavoitella parempaa. Onko elämäsi nykyään seesteistä?
Nyt olen eläkkeellä ollut yli 10 vuotta ja noiden pahojen juorujen tähden.
Olen saanut osa-aikaisen työpaikan ja hankin hieman rahaa tämän asunnon velkojen maksuun. Se oma-asunto naimattomana pisti monelle viloiluksi näin puheesta. "Millähän haaraliikkeellä sitä maksetaan"?. Yrittivät ilmeisesti saada multa, asuntokin pois, mutta toiste kävi.
Monella perheelliselläkään ei ollut omaa asuntoa, puutalossa asuivat vedet tuli kantamalla ja viemällä ulkosalle. Naapurustojen välillä oli kamalia tappeluja, kuka kaataa minnekin päin likasankonsa ja yösankonsa, ettei syömäkaivon päin mene.
Myös lumien lapiomisista oli riitaa jo aikaisin aamusta, kun yöllä oli oikein tuiskuttanut tien umpeen.
Miesvieraat kytättiin tuossa puukorttelissa, jos mies kävi äkkiä oli puheissa seksi tai viinan myynti.Nää naiset ei saaneet mieheltään mitään apua perheen ylläpitoon tilinsä joivat, lapsilisillä elettiin, toisesta päästä kauppaan lapsilisillä maksettiin ruokalasku, kun toisesta päästä lisätiin uuden ostolla.
Nyt en ole sanonut missä käyn töissä eläkkeen sallimissa rajoissa ja verokirjalle ja jos kyttääjiä tulee tomistolle "ystävinä" tiedän mihin otan yhteyttä, että siitä loppu tulee.!!!
Näes nämä entisellä "työpaikalla käyvät ystävät" eivät edes kävelykadulla sano päivää tänä päivänäkään, joten läpi näkyy, mitä ovat olleet.
Työhönkyttyymatkakin oli yli 150 km, joten aikamoista kateutta on ollut kun sinne on tultu penkille istumaan.
Kiva kun joku on kiinnostunut. Osuit aivan oikeaan kun sanoit minun eläneen vain omaa elämääni. Kateellinen en osaa olla. Jos jollain on elämä ok, se on osannut järjestää asiansa ja ansaitsee sen.
Kouluttauduin sittemmin taloushallinnon hommiin, pääsin sentään pois ankeista tehdassaleista. Luulen että elämäni on kutakuinkin mallillaan, kun ei enää tarvitse panostaa uraan. Ja odottelen tässä sitä iän tuomaa seesteisyyttä.
Kaikkea hyvää sinulle.