MIEHIÄ ALISTAVA

Ottaa päähän naiset ja tämä koko miehhiä sortava yhteiskunta. Opiskelen alalla, jossa on paljon naisia ja olen luokkani ainoa mies.

Kun naiset ovat varattuja, heillä ei ole mitään velvollisuuksia ottaa ryhmään mukaan, ei tervehtiä vastaantulessa ja sitten kun huomattaa asiasta aivan asialliseen sävyyn, vika on aina miehessä. Aivan sama kun jonkun naisen kanssa tulee riitaa, kaikki alkaa vieroksua minua.

Suomen naiset ovat pillalle hemmoteltuja, isin pikku kullannuppuja, joilta ei voi vaatia yhtään mitään.Heillä on vain oikeuksia ! Mutta anna olla
jos jätkäporukka ei ota naista mukaan heti valitetaan sovinismista.

Olen tullut kohta sellaiseksi, etten uskalla lähestyä enää naisia. Miksikö ? Sen takia ettei
heistä tule kuin ongelmia.

Mielipiteitä, kiitos !
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin joskus opiskeluaikana naisvaltaisessa työpaikassa iltatöissä ja tunsin itseni ennemminkin kukoksi tunkiolla kuin syrjityksi.

Nykyisissä miesvaltaisissa työpaikoissa naiset on aina otettu hyvin vastaan kaikkiin niin työ- kuin vapaa-ajanrientoihinkin, jos vain ovat halunneet tulla. Kaikki eivät vain halua.

Äänestä

Jäi hiukan auki, että mitä tarkoitit sillä, että varattu nainen ei ota sinua mukaan. Mihin? Ryhmäseksistäkö haaveilet? En kyllä minäkään tervehtisi miestä, joka väkisin hinkuisi mukaan "varattujen juttuihin" eikä sillä ole mitään tekemistä edesmenneen isäni kanssa.

Hommaa ihan omia kavereita ja anna opiskelukavereiden mennä menojaan. Ehkä sinulla on kivampaa ilman heidän seuraansa.

Äänestä

Mitä tekemistä yhteiskunnalla on koulukamujesi käytöksen kanssa? Jos tytöt eivät ota sinua mukaan tyttöjen juttuihin, ei se valtion vika voi olla. No, ehkä siinä mielessä, että verovaroin kustannetttu peruskoulu ei ole saanut kasvatettua tytteliä siihen, että tuttuja tervehditään. Aika kaukaa haettua tuokin. Neidin isiä siitä ehkä voisikin syyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yhteiskunta kirjoitti:

Ottaa päähän naiset ja tämä koko miehhiä sortava yhteiskunta. Opiskelen alalla, jossa on paljon naisia ja olen luokkani ainoa mies.

Kun naiset ovat varattuja, heillä ei ole mitään velvollisuuksia ottaa ryhmään mukaan, ei tervehtiä vastaantulessa ja sitten kun huomattaa asiasta aivan asialliseen sävyyn, vika on aina miehessä. Aivan sama kun jonkun naisen kanssa tulee riitaa, kaikki alkaa vieroksua minua.

Suomen naiset ovat pillalle hemmoteltuja, isin pikku kullannuppuja, joilta ei voi vaatia yhtään mitään.Heillä on vain oikeuksia ! Mutta anna olla
jos jätkäporukka ei ota naista mukaan heti valitetaan sovinismista.

Olen tullut kohta sellaiseksi, etten uskalla lähestyä enää naisia. Miksikö ? Sen takia ettei
heistä tule kuin ongelmia.

Mielipiteitä, kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu