outoa

Olen tavannut mahtavan ihmisen, jonka kanssa on paljon yhteistä, meillä on hauskaa yhdessä, olemme samalla aaltopituudella ja pidämme molemmat toisistamme suunnattoman paljon! Se, että tämmöisen ihmisen olen löytänyt, on täysin uutta minulle! Aikaisemmin vastassani ei ole ollut miestä joka ymmärtäisi niin hyvin ja ajattelisi samoin tavoin. Hän vielä välittää minusta paljon ja tekee minun vuokseni paljon asioita, joka on myös erikoista sillä vaatimattomuudessani olen tottunut erittäin vähäiseen.

Mutta erikoista on se, että päähäni on tullut ajatuksia että onko tässä mitään järkeä? Saattaa johtua aikaisemmista kokemuksista, sillä minulla on ollut erittäin huonoja kokemuksia parisuhteissa, joitakin niistä en ikinä toivoisi kellekään tapahtuvan. En ole myöskään koskaan ollut pitkässä parisuhteessa, johtuen siitä että nämä mieshenkilöt ovat olleet täysin vääriä (suomen kielellä sanottuna täysiä kusettajia). Olen pettynyt todella monesti ja pelkään että niin tapahtuu nyt jatkossakin. Pelkään viedä tätä voimakasta tunnettani ihanaa ihmistä kohtaan eteenpäin, sillä tuntuu että tässäkin käy huonosti. En halua pettyä, sillä se sattuu ja siihen väsyy. Kaikki näyttää liian hyvältä minulle ollakseen totta.

Eniten erikoisissani ajatuksissani pelottaa se, että kertovatko ne vain siitä että minulla on pelko sitoutua ihmiseen vakavasti, vai enkö kykene siihen? Tuntuu kamalalta.

Onko kellään vastaavia kokemuksia? Saatte kommentoida vapaasti ja kertoa mielipiteitänne, kiitoksia paljon. Olen avuton.
3444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ilmiöön jonka uskon vaikuttavan usein ihmisten kohdalla kun valitsevat kumppania.

He eivät halua valita liian täydellistä kumppania koska pelkäävät mitä siinä voi sattua. He mieluummin valitsevat jotain joka ei vastaa kaikkia odotuksia ja jonka he näkevät jo valmiiksi että siinä voi käydä huonosti. Näin he osaavat varautua asiaan ja eivät toivo liikoja. Mutta jos kohdalle sattuu joku joka on niin täydellinen niin sitä alkaa pelkäämään todella.

Se on tietynlaista sitoutumiskammoa koska pudotus on sitä korkeammalta minne on kavunnut.

Varsinkin kun kokemus on uusi sinulle ja jotakin käsittämätöntä niin on luonnollista että epäilet itseäsi sekä noita tunteita ja ajatuksia.

Nyt täytyy vain uskaltaa, toki harkinnan jälkeen.

Äänestä
  • Auttaisiko jos keskustelisit avoimesti kumppanisi kanssa tästä "tilanteesta", pelostasi ja siitä mitä hän haluaa, mitä sinä haluat ja kuinka etenette.

    Äänestä

pelkäät. Se on normaali tunnetila jos on tottunut pettymyksiin ja kusipäisiin miehiin.

"Onko tässä mitään järkeä?" Noo, miten sen nyt ottaa... Ainahan se on riski, että asiat menevät pieleen jos rupeaa suhteeseen. Sama riski on jokaisella menneisyyteen ja ihmiseen katsomatta. Se on joko otettava tai ei. Haluaisitko sitten turvallisesti katkaista orastavan suhteenne? helpottaisiko se pelkoa? Kun seuraavan tapaat, tunnet luultavasti samalla lailla. Et siis ikinä voisi aloittaa suhdetta jotta säästyisit mahdollisilta pettymyksiltä... Tuskin haluat sitä.

Turhaan pelkäät ettet kykenisi pitkään parisuhteeseen, jos sinulla ei ole siitä kokemusta aiemmin. Eihän siihen mitenkään pysty jos toinen osapuoli ei anna sen onnistua, niinkuin menneisyydessäsi on tapahtunut.

Kun olet kerran löytänyt ihmisen, joka tuntuu oikealta, ja joka haluaa samaa kuin sinä, en näe miksi ette voisi onnistua. Rohkeasti opettelemaan! Uuttahan kaikki on, ja se voi olla outoa ja pelottavaa, mutta jos olet onnellinen hänen kanssaan, älä peräydy suotta, vaan katso eteenpäin positivisella asenteella.

Älä kiiruhda, vaan edetkää rauhallisesti. Voi mennä aikaa että alat luottamaan, mutta se on oikeutesi, ja jos mies on arvoisesi ja välittää sinusta tarpeeksi, hän on kärsivällinen ja tekee kaikkensa jotta voittaisi luottamuksesi.

Ei kukaan voikaan yhtäkkiä heittäytyä sinkkuudesta täyteen parisuhteeseen jossa molemmat tuntevat toisensa täysin ja luottavat täydellisesti toisiinsa. Se tapahtuu pikkuhiljaa. Anna itsellesi aikaa juuri sen verran kuin koet tarvitsevasi. Sitoudu vasta kun sinusta se tuntuu oikealta, luonnolliselta sekä turvalliselta juuri sen henkilön kanssa. Sinun ei tarvitse pelätä kun etenet omaan tahtiisi hätiköimättä. Älä anna kenenkään painostaa suuntaan tai toiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*pelkään* kirjoitti:

Olen tavannut mahtavan ihmisen, jonka kanssa on paljon yhteistä, meillä on hauskaa yhdessä, olemme samalla aaltopituudella ja pidämme molemmat toisistamme suunnattoman paljon! Se, että tämmöisen ihmisen olen löytänyt, on täysin uutta minulle! Aikaisemmin vastassani ei ole ollut miestä joka ymmärtäisi niin hyvin ja ajattelisi samoin tavoin. Hän vielä välittää minusta paljon ja tekee minun vuokseni paljon asioita, joka on myös erikoista sillä vaatimattomuudessani olen tottunut erittäin vähäiseen.

Mutta erikoista on se, että päähäni on tullut ajatuksia että onko tässä mitään järkeä? Saattaa johtua aikaisemmista kokemuksista, sillä minulla on ollut erittäin huonoja kokemuksia parisuhteissa, joitakin niistä en ikinä toivoisi kellekään tapahtuvan. En ole myöskään koskaan ollut pitkässä parisuhteessa, johtuen siitä että nämä mieshenkilöt ovat olleet täysin vääriä (suomen kielellä sanottuna täysiä kusettajia). Olen pettynyt todella monesti ja pelkään että niin tapahtuu nyt jatkossakin. Pelkään viedä tätä voimakasta tunnettani ihanaa ihmistä kohtaan eteenpäin, sillä tuntuu että tässäkin käy huonosti. En halua pettyä, sillä se sattuu ja siihen väsyy. Kaikki näyttää liian hyvältä minulle ollakseen totta.

Eniten erikoisissani ajatuksissani pelottaa se, että kertovatko ne vain siitä että minulla on pelko sitoutua ihmiseen vakavasti, vai enkö kykene siihen? Tuntuu kamalalta.

Onko kellään vastaavia kokemuksia? Saatte kommentoida vapaasti ja kertoa mielipiteitänne, kiitoksia paljon. Olen avuton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu