En oikein tiennyt, mihin tästä kirjoittaisin, mutta kirjoitanpa nyt sitten tänne. Eli ongelmani on se, päästääkkö valkoinen valhe vaiko ei. Ystäväni pyysi minua kaupunkiin käymään, missä vietimme vuoden koulussa. En ole nähnyt ystävääni pitkään aikaan. Ongelmana on vain se, että olisimme menossa yöksi ystävillemme, jotka ovat miespuolisia. Itse olen seurustellut 13 wee lähtien saman pojan kanssa. Ymmärrettävästi poikaystäväni ei taatusti olisi iloinen, jos kertoisin meneväni yöksi miespuolisille ystävillemme. Minua ärsyttää tilanne, sillä haluaisin niin kovasti käydä pitkästä aikaa vanhassa opiskelukaupungissa ja nähdä tätä naispuolista ystävääni. Olen ehdottomasti luotettava, eikä mielestäni siinä, että menisin näiden miespuolisten ystäviemme luokse sohvalle nukkumaan, olisi mitenkään paha. Tuntuu välillä "epäreilulta", että en ole koskaan saanut hurvitella kysymättä lupaa poikaystävältäni, kun taas muilla ystävilläni on ainakin jossakin välissä mahdollisuus ollut mennä miten vaan.Hurvittelulla tarkoitan bilettämistä, en miesten kanssa sekoilua (sitä en todellakaan ikinä ole kaivannut!). Mietin vain, olenko paha ihminen, jos en kerro poikaystävälleni todellista yöpaikkaani? Minusta se tuottaisi todellakin aivan turhaa riitaa, sillä minulla ei KOSKAAN tässä elämässä tulisi mieleenikään pettää poikaystävääni, sillä rakastan häntä kovasti.Tietysti voisin mennä yksin hotelliin, joka tosin opiskelijan budjetille on aika kolaus. Minulla on kyllä pari muutakin tuttua vielä tässä kaupungissa, mutta hekin ovat miespuolisia.
Mitä tehdä?
Nannikki
4824
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lopulta tuo palautuu arvokysymykseksi. Mitä arvostat eniten, sitä kunnioitat eniten. Jos olet valmis valehtelemaan poikaystävällesi ... Onko käynti opiskelukaupungissa niin arvokasta, että olet valmis tekemään sen ensimmäisen valheen ...
Valehtelu ei ole kivaa. Lopulta siitä jää aina kiinni ja sitten johonkuhun sattuu. Sattuminen on vielä vähemmän kivaa kuin valehteleminen.
Elämä pysyy kummasti raiteilla, kun ei valehtele. Mitäs luulet, jos myöhemmin asia paljastuu, mikä on poikaystäväsi reaktio silloin?
Päätös on tietysti omasi.
Älä lähde valehtelemisen linjalle.
Kysy onko poikaystävällesi ok, että yövyt miehen luona. Jos hän suhtautuu nuivasti ajatukseen, mene hotelliin tai älä mene ollenkaan.
Voisiko poikaystävä tulla mukaan? Tapaisit ystävääsi ja saisit viettää kuherteluyön rakkaasi kanssa hotellissa.
Itseasiassa minulle on hyvin hyvin tärkeää nähdä ystäväni. Poikaystäväni ei taas haluaisi minun olevan ystävä tämän kanssa ollenkaan. Mutta olette oikeassa, valehtelu ei kannata. Kysyn poikaystäväni kantaa asiaan. En halua kuitenkaan hääntä mukaan, koska en ole ikinä ymmärtänyt pareja, jotka eivät anna tilaa toisilleen ja viettävät KAIKEN vapaa-aikansa toistensa kanssa. Itse arvostan myös ystäviäni ja sitä, että saan olla heidän kanssaan kahden. Ehkä olen vielä 21 vuotiaana lapsellinen, mutta huolimatta siitä, että poikaystäväni on minulle tärkein, hän ei ole kaikki kaikessa, vaan myös omat ystäväni ansaitsevat aikaa, jolloin voimme puhua asioista ja olla yhdessä paikoissa, ilman poikakaverini läsnäoloa. Samaten haluan poikakaverini viettävän aikaa omien ystäviensä parissa, olkoonkin, että hän viettää yön pois kotoa, sillä luotan häneen täysin.
sittenkään sisimmässäsi luota ITSEESI.
Että epäilet itseäsi, että jotakin VOISI tapahtua, jos olisit yötä siellä miespuolisten kavereidesi luona.
Oletko jossain mielesi sopukoissa sittenkin kyllästynyt nykyiseen elämäntilanteeseesi, ja pieni epäilys kalvaa, että muutaman paukun kumottua jotakin voisi sattua sinun ja jonkun vieraan miehen kohdalla?
Jos näin ei ole, onnea =)
En puhu omasta kokemuksestani, kunhan vain tuli moinen "teoria" mieleen.
Olen sitä mieltä, että VALEHTELU EI KANNATA KOSKAAN.
Valheilla kun on maailman lyhyimmät jäljet, ja kun totuus valehtelun kohteeksi joutuneelle paljastuu, se sattuu kamalasti, ja jättää kenties pysyvät jäljet.
Et kai halua sellaista sotkua elämääsi typerän valheen tähden?