mitäköhän

haluaa minusta. Tutustuin yhteen mieheen baarissa. Baari ilta päätyi hänen kämpilleen. Vaihdoimme numeroita seuraavana päivänä ja olemme tavanneet muutamia kertoja sen jälkeen. (Hän on tullut minun luokse pariksi päiväksi silloin tällöin koska asuu hieman kauempana) meillä on mukavaa yhdessä. Mutta näiden tapaamisten välillä yhteyden pito on kumminkin aika harvaa. Muutama viesti saatetaan vaihtaa joku päivä ja hän soittelee silloin tällöin. Onkohan mies edes kiinnostunut ja haluaa pitää vain hauskaa silloin tällöin. En ole yrittänyt pitää häneen tiiviisti yhteyttä, koska en halua olla mikään roikkuja ja olenkin nyt jättänyt yhteyden oton enemmän hänen varaansa. Pitäisiköhän unohtaa vaan koko tyyppi..
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pitäis olla koko ajan ottamassa yhteyttä ja sinä et ota.

Ei tuu mittään. Sinä et ole kiinnostunut.

Äänestä
  • olla vaan ja antaa toisten tehdä työt. Siinä säästää myös puhelumaksuissa, kun toinen soittaa ne puhelut. Sen lisäksi on ihkua olla tavoiteltu ja antaa epätoivoisen pellen elellä epävarmuudessa. Kyllä se tekee kaikkensa, jos sitä kiinnostaa. Minä olen maailman ihanin prinsessa.

    Äänestä

kuulostaa ihan hullulta ja yksikään nainen ei varmaan ikinä ole kokeillut tätä, mutta mitäpä jos kysyisit asiasta suoraan häneltä itseltään?

Tai laita edes hänen puhelinnumeronsa, niin joku muu voi kysyä ja sitten vastata sinulle.

Äänestä

mut ilman sen isompia sitoomuksia....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies oikein kirjoitti:

haluaa minusta. Tutustuin yhteen mieheen baarissa. Baari ilta päätyi hänen kämpilleen. Vaihdoimme numeroita seuraavana päivänä ja olemme tavanneet muutamia kertoja sen jälkeen. (Hän on tullut minun luokse pariksi päiväksi silloin tällöin koska asuu hieman kauempana) meillä on mukavaa yhdessä. Mutta näiden tapaamisten välillä yhteyden pito on kumminkin aika harvaa. Muutama viesti saatetaan vaihtaa joku päivä ja hän soittelee silloin tällöin. Onkohan mies edes kiinnostunut ja haluaa pitää vain hauskaa silloin tällöin. En ole yrittänyt pitää häneen tiiviisti yhteyttä, koska en halua olla mikään roikkuja ja olenkin nyt jättänyt yhteyden oton enemmän hänen varaansa. Pitäisiköhän unohtaa vaan koko tyyppi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu