sinulta vietäisiin lapset?
Nyt ei kiinnosta mitkään selittelyt omasta täydellisyydestä vaan se, että miten reagoisit, jos sos.työntekijät tulisivat kotiisi joku kaunis päivä ja veisivät lapsesi mennessään.
Kauanko luulet sopeutumisesi kestävän tuon tilanteen hyväksymiseen?
Nyt ei kiinnosta mitkään selittelyt omasta täydellisyydestä vaan se, että miten reagoisit, jos sos.työntekijät tulisivat kotiisi joku kaunis päivä ja veisivät lapsesi mennessään.
Kauanko luulet sopeutumisesi kestävän tuon tilanteen hyväksymiseen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
ilman syytä antais viedä minnekään, sehän olisi laiton ihmiskaappaus. Jos siihen taas olisi syy, siinä olisi vakava itsetutkiskelun ja oman elämän muuttamisen paikka, ei niinkään tilanteeseen sopeutumisen.
nyt voi olla mikä hyvänsä. Vaikka se, että lasta hakataan koulussa eikä hän uskalla sinne mennä. Koulun rehtori neuvoo olemaan pelkäämättä eikä myönnä koulussa olevan mitään vikaa.
Tuo voi olla jo syynä huostaanototolle eikä vanhemmilla ole MITÄÄN sanomista, jos sos.toimi päättää viedä lapset. Heillä on poliisit mukana, jos niikseen tulee.
Ei mitään käsitystä.
...itseäni tai ketään muita hengiltä ottaisin.
luettuani tämän jutun.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200810298510400_uu.shtml
Ei tuossa sanottu syytä, muttei se tarkoita, etteikö pätevä syykin ole olemassa. Jos esim. masentuneet ja fyysisestikin sairaat sijaisvanhemmat (tällä pariskunnalla oli taustallaan fyysistä sairautta ja masentuneisuutta) eivät kykene huolehtimaan lapsista, niin pakkohan siihen on jotenkin puuttua. Esim. vakava masennus voi viedä kaiken toimintakyvyn. Toki lasten huostaanotto voi sitten olla masentuneelle se viimeinen niitti...
...siitä seuraisi. Epäusko, ihmetys. On niin vaikea tuohon vastata. Oman itseni tuntien kuitenkin luulisin, että näitä tunteita seuraisi mieletön taistelutahto lasten palauttamisen puolesta.
Menisin peilin eteen ja aloittaisin tapani mukaisen realistisen pohdinnan omasta itsestäni. Missä on vika, ja kykenenkö lasten äidiksi? Kyllähän tuollainen huostaanotto on sen merkki, että jotain on nyt vialla. Voisi se kyllä olla väärinkäsityskin. Jokatapauksessa menisin itseeni, ettisin huonoja puoliani ja korjaisin asennettani. Jos en mitään oikeasti pahaa kuten väkivaltaa, alkoholin/huumeidenkäyttöä ja lasten heitteillejättöä yms toimistani löydä (kuten en löytäiskään) niin aloittaisin armottoman lapset takaisin kamppanjan.
Hyväksyisin sen, jos minussa on tosiaan em. vikoja. Kun taas ei ole niin en hyväksyisi sitä ikinä. En kuitenkaan itseäni tai lapsia tappaisi. Ei se nyt niin vakavaa kuitenkaan ole.
Mulle on lasten hyvinvointi tärkeää, ja tiedostan erittäin hyvin sen ettei se lasten paras ole välttämättä se, että se saa olla herratietää minkälaisen sekopäävanhempien kanssa vaikka ne tekis melkein mitä vaan.
Jossainhan oli sosiaalitoimi antanut tyttären takaisin isälleen ja isukki oli tuomittu jo aikaisemmin tyttären seksuaalisesta hyväksikäytöstä.. hei haloo, nyt mennään metsään taas lujaa!!
Tuossa itsensä tappaneiden vanhempien kohdalla ymmärrän huostaanoton. Siellähän oli masentuneisuutta yms ja viranomaiset näköjään aika hyvin aavisti tuon jutun. Onneksi etukäteen ettei kuollut taas lapsetkin. Meinaan ihan terveet ei tuosta vaan tapa itteensä, vaan se on pitkällisempi prosessi kuin myös luonnekysymys. Se että vielä kummatkin itse tappoi itsensä, pistää miettiin mitä siellä taustalla oikein oli kun lapset haettiin, ja kumpikin vanhemmista halusi äkkiä "karkuun".
Noh, se varmaan selviää ajan myötä.
Voipi olla että sossun työntekijät harjoittelisivat lentämistä jos alkaisivat hilaamaan lapsiani pois kotoa. Tämähän ei tietenkään olisi mikään fiksu veto, jos tulevaisuutta miettisi. Olisi varmaan vaan ensimmäinen reaktio. Aina puhutaan että ei kannata mennä karhuemon ja pentujen väliin. Samat toimintamallit on meidän ihmistenkin geeneihin ohjelmoitu. En usko että kovin moni muukaan isä antaisi keidenkään sosiaali-ihmisten vain viedä lapset nenän edestä. Jos sosiaali-ihmiset kuitenkin yllättäisivät, eivätkä oppisikaan lentämään, alkaisi varmaan paperisota jota kestäisi siihen saakka että lapset palautettaisiin, tai tulisivat täysi-ikäisiksi.
Eri asia on sitten jos asiat tehtäisiin rehellisesti, eli aluksi perusteltaisiin miksi lapsia ollaan viemässä ja sitten annettaisiin aikaa korjata mahdolliset puutteet. Jos sekään ei auttaisi, niin sittenhän ei voi syyttää kuin itseään.
Koskaan en hyväksyisi tilannetta. Jos vika oikeasti olisi minussa, en antaisi itselleni ikään anteeksi. Jos taas lapset vietäisii jonkun hassuttelijan päähänpistosta, en hyväksyisi asiaa. Tulisi elämälle kokonaan toinen tarkoitus, eli saada lapset takaisin (ja jos vain mahdollista, saada myös syyllinen tuntemaan oikkuilunsa seuraukset).
Eis vaisinkaan. Jos nyt ajatellaan että minulla olisi kersoja ja sosiaaliviranomainen hakisi ne pois. Miettisin varmaan että kuinka pimeä olen kun menetin lasteni huoltajuuden.
Ei lapsia voi viedä, kun niitä ei ole eikä välttämättä koskaan tule.