Tulossa vanhaksi

Mistä tietää tulevansa vanhaksi?

Olen huomannut tällaisia tuntomerkkejä:
-Ulkonäkö muuttuu hillitymmäksi. En enää meikkaa valkoisella kasvomaalilla ja mustalla huulipunalla, kengissä on alle 10 cm korkoa ja korsetti on muuttunut päällysvaatteesta alusvaatteeksi.
-Vastaan tulee tuntemattomia alakulttuureita. Muutama vuosi sitten kysyin pikkusiskoltani, mitä "pissis" tarkoittaa ja jouduin googlaamaan, mitä ovat scenetytöt ja emopojat.
-Joka paikka on kipeä eikä se johdu baarireissusta vaan edellispäivän kamppailulajitreeneistä.
-Siviilisääty: naimisissa (ei kirkollisesti!).
2102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nuorten teoista... Yksi päivä ihan suu vaahdossa selitin yhdelle kaverille, että kun luin jostain, että pääkaupunkiseudulla kymmenvuotiaillakin on klamydiaa, että miten kamalaa se on ja miten minä vielä kymmenenvuotiaana leikin nukeilla! Sitten tajusin kuulostavani ihan äidiltäni...

Varmoja merkkejä on myös se, että nuoret kaupankassat teitittelee, nuoret miehet päästää bussiin edellään, se etten tarkkaan muista, miksi oli hyvä idea värjätä hiukset siniseksi tai hypätä sillalta jokeen ihan vain vitsin vuoksi...

Äänestä
  • Olen aloittanut seksielämän aika nuorena, ja kyllähän sitä nykyään ihmettelee samanikäisten touhua, kuin itse oli...

    Kun on teini-ikäisiä sisaruksia, kaikenlaista kuulee :-D Alan heitä kohtaan kuulostaa äidiltäni (AARGH!) Eniten minua hämmästyttää ruma kielenkäyttö netissä (kaiken ikäisiltä!) ja tekisi mieli pestä jonkun suu saippualla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Michiko___ kirjoitti:

Mistä tietää tulevansa vanhaksi?

Olen huomannut tällaisia tuntomerkkejä:
-Ulkonäkö muuttuu hillitymmäksi. En enää meikkaa valkoisella kasvomaalilla ja mustalla huulipunalla, kengissä on alle 10 cm korkoa ja korsetti on muuttunut päällysvaatteesta alusvaatteeksi.
-Vastaan tulee tuntemattomia alakulttuureita. Muutama vuosi sitten kysyin pikkusiskoltani, mitä "pissis" tarkoittaa ja jouduin googlaamaan, mitä ovat scenetytöt ja emopojat.
-Joka paikka on kipeä eikä se johdu baarireissusta vaan edellispäivän kamppailulajitreeneistä.
-Siviilisääty: naimisissa (ei kirkollisesti!).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu