pitkä kaukosuhde

Hei te jotka olette olleet pitkään kaukosuhteessa esim. vuosia, tuleeko suhteeseenne latenssivaihe. Tuntuuko joskus, että tunteet ovat hiipumaanpäin. Tuntuuko siltä, että parempi, kun toinen ei soittaisi eikä lähettelisi tekstiviestejä. Mitä teette hehkun ylläpitämiseksi?
2977
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Me ollaan oltu kaukosuhteessa noin neljä vuotta ja ei vielä ole tullut mitään latenssivaihetta. Ei tietysti ehkä ihan niin tulista ole enää kuin alussa, mutta ihanaa kuitenkin. :) Tapaamme pari kertaa kuukaudessa ja lomat vietetään yhdessä. Molemmilla on lapsia, mutta kohta ovat lähteneet pesistä, joten sitten ollaan vapaita tekemään mitä halutaan.
Meillä suhdetta kantaa jatkuvat yhteiset suunnitelmat. Lähinnä matkat, joita suunnittelemme lomille. Ja aina kun tapaamme, järjestämme yhdessä jotain kivaa. Ei sen tarvi olla kummempaa kuin pikku retki tai yhdessä kokkaamista tms.

Taas odotan seuraavaa tapaamista, mutta väliajatkin pidämme tiiviisti yhteyttä päivittäisellä viestinnällä. Lähinnä tekstiviesteillä ja e-maileilla.

Äänestä
  • Kiva kuulla et neljäkin vuotta takana onnistuneesti. Omalla kohdalla toisella osapuolella lapsia ja menee luultavasti varmaan jokunen vuosi ennen kuin yhteen muuttaminen ajankohtaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä jäljellä kirjoitti:

Hei te jotka olette olleet pitkään kaukosuhteessa esim. vuosia, tuleeko suhteeseenne latenssivaihe. Tuntuuko joskus, että tunteet ovat hiipumaanpäin. Tuntuuko siltä, että parempi, kun toinen ei soittaisi eikä lähettelisi tekstiviestejä. Mitä teette hehkun ylläpitämiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu