Oppilaitoksesta

Miten suosittelisitte että samasta oppilaitoksesta tosin eri ryhmästä kannattaisi iskeä nuorempi naishenkilö?

Näen häntä todella harvoin kun tunteja on harvassa ja viimeinen vuosi menossa. Vaikuttaa hieman aralta (ainakin jonkin) mutta fiksulta nuorelta naiselta. Samoissa atk-tiloissa ollessa ja muutaman kerran lähekkäin istuttaessa on jotenkin sen oloinen aivan kuin voisi olla kiinnostunut. Välillä vaikuttaa vain niin varauteneelta ja kylmän asialliselta ettei ota selvää. Jotenkin tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, en tiedä edes mistä puhuisi vaikka tekisi mieli pyytää kahville. Kun ei edes tiedä onko varattu. Pitääkö tehdä tikusta asiaa vai pitäisikö lohkaista suoraan kysyä?

Ei katso silmiin mutta on sellainen kutina että vilkuilee välillä ja käyttäytyy jotenkin jäykästi minun läsnäollessa. Aivan kuin harkitsisi mitä tekee kulloinkin. Kai se pitää vain pikaisesti hoitaa "alta pois" heti kun saan hänet yhytettyä jostakin yksinään. Tänäänkin oli vähän paikan makua mutta sekin kuivui kokoon muiden asioiden takia.

Kerranhan se vain kirpaisee.
51486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Go for it! Kerranhan täällä vain eletään joten mitään et menetä jos kokeilet edes mahdollisuuksiasi! Good luck:)

Äänestä

täällä netissä.

Äänestä

Toteat vaan joskus tunnin loppuessa, tai jos olette muuten siellä atk-tilassa, että nyt on parasta lähteä kahville jos aikoo vielä ehtiä ennen ryysistä/paikan sulkemista/mikä nyt onkaan sopiva syy. Sitten vaan nouset ja katsot sillä lailla nyt mennään-ilmeellä että nainen tosiaan lähtee, eli tavallaan suljet vaihtoehdot pois, ei siis mitään ujoa haluatko lähteä, tykkäätkö minusta-arpomista. Nehän alkavat selvitä vasta siellä kahvilla joka tapauksessa.

Äänestä
  • vielä kun sanoo, et nyt MEIDÄN on parasta mennä kahville. tai että tulehan mukaan tai jotakin, josta nainen ymmärtää, että tosiaan molempia tarkoittaa.

    Äänestä

  • Aattelin kyllä kysästä suoraan että seurusteleeko ja pyytää puhelinnumeroa kun ei yleensä kahvilla roikuta yhdessä.

    Jos näen huomenna ja on paikkaa niin pakkohan se on varmaan pamauttaa suoraan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilanne päällä kirjoitti:

Miten suosittelisitte että samasta oppilaitoksesta tosin eri ryhmästä kannattaisi iskeä nuorempi naishenkilö?

Näen häntä todella harvoin kun tunteja on harvassa ja viimeinen vuosi menossa. Vaikuttaa hieman aralta (ainakin jonkin) mutta fiksulta nuorelta naiselta. Samoissa atk-tiloissa ollessa ja muutaman kerran lähekkäin istuttaessa on jotenkin sen oloinen aivan kuin voisi olla kiinnostunut. Välillä vaikuttaa vain niin varauteneelta ja kylmän asialliselta ettei ota selvää. Jotenkin tuntuu vaikeasti lähestyttävältä, en tiedä edes mistä puhuisi vaikka tekisi mieli pyytää kahville. Kun ei edes tiedä onko varattu. Pitääkö tehdä tikusta asiaa vai pitäisikö lohkaista suoraan kysyä?

Ei katso silmiin mutta on sellainen kutina että vilkuilee välillä ja käyttäytyy jotenkin jäykästi minun läsnäollessa. Aivan kuin harkitsisi mitä tekee kulloinkin. Kai se pitää vain pikaisesti hoitaa "alta pois" heti kun saan hänet yhytettyä jostakin yksinään. Tänäänkin oli vähän paikan makua mutta sekin kuivui kokoon muiden asioiden takia.

Kerranhan se vain kirpaisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu