salaattia

Kun on laihdutusohjeena syödä salaattia, tarkoittaako se näitä salaatinlehtiä ja jäävuorisalaattia. Ei vain maistu mulle kuin väkipakolla.
Vai tarkoittaako nää salaatit sellasia, johon pilkotaan tomaattia, kurkkua yms kasviksia ja sotketaan ne sekaisin vai mitä tää SALAATTI on ?
2249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on yleisnimitys vähäkalorisille, kypsentämättömille kasviksille. Eli esimerkiksi salaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia, paprikaa, porkkanaraastetta ym. Eli siis kaikki kasvikset, joita ei kypsennetä vaan syödään salaattina. Kaikissa noissa on suunnilleen yhtä vähän kaloreitakin, eli n. 10-20 kcal/100 g.

Äänestä

wikipediassa määritelty näin;

Salaatti on pääasiassa kasviksista, juureksista tai hedelmistä koostuva, yleensä kylmä ruokalaji. Yleensä salaatti on aterian lisukkeena, mutta salaattiannos voi olla myös pääruokana. Usein salaattiin lisätään salaatinkastiketta.

Salaateiksi kutsutaan usein myös lihasta, äyriäisistä, munista ja majoneesista koostettuja lisukkeita, joita voi syödä vihreän salaatin kanssa mutta joita käytetään usein myös esimerkiksi leipien täytteenä.

Salaatti on myös eräiden lehtivihannesten nimitys, esimerkiksi lehtisalaatti ja keräsalaatti (Lactuca sativa) sukulaisineen.

Sana salaatti tulee ranskan kautta latinan sanasta salata, suolainen.

Eli kyl se mun mielestä käsittää aika paljon tuo "salaatti" kaikki käy -meininki. Eri asia sitten kannattaako laihduttajan tunkee siihen salaattiin mitään majoneesejä sun muita kastikkeita.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niinpä niin kirjoitti:

Kun on laihdutusohjeena syödä salaattia, tarkoittaako se näitä salaatinlehtiä ja jäävuorisalaattia. Ei vain maistu mulle kuin väkipakolla.
Vai tarkoittaako nää salaatit sellasia, johon pilkotaan tomaattia, kurkkua yms kasviksia ja sotketaan ne sekaisin vai mitä tää SALAATTI on ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu