röyhkeät

olemme seurustelleet 2v ja tätä ennen pitkään olleet molemmat yksin.

tyttökaverilla on 3 sisarta jotka käyttävät hänen kilteyttään (olin itsekkin ennen liian kiltti) röyhkeästi hyväkseen ajallisesti ja rahallisesti, tulevat kylään useasti viikonlopuksi tyhjin käsin ja kaverini kustantaa ruuan ja muutkin menot ja auto myös jatkuvasti lainassa, mutta jos me menemme joskus niin on kassit täynnä tavaraa.

kun sisaret tai sisarten lapset tulee kylään minä tunnun olevan liikaa.
huomaan kyllä useasti että kaverini väsyy näihin
sukulaisiin vaikka ei myönnä sitä

hän on vanhin sisar ja ollut pitkään yksin
ja on mielestäni sulkenut tunteensa avautunut minun kanssa jonkin verran.
olen yrittänyt puhua mutta tulee riita, siskoille en ole puhunut kun tuntuu että on meidän asia.
ihmettelen suuresti miten niin lämpymästä ja fiksusta ihmisestä tulee siskosten palvelija (en tiedä mitä lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtunut.

tämä iso hankaluus meidän suhteessa kun pyrin itse olemaan oikeudenmukainen.
hän on elämäni nainen ja en haluais menettää häntä sukulaisten tähden.
kiitoksia jos jaksatte kommentoida.
41102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen ollut samassa tilanteessa, kuin naisystäväsi.

Ihmiset ovat siitä kummallisia, etteivät opi, ennenkuin on tarpeeksi käännetty toistakin poskea kusettajille.

Sitten kun tulee se stoppi, se tulee rytinällä.

Anna hänen tehdä virheensä, hän vielä oppii niistä.

Älä sekaannu asioihin, vielä.

Sitten, kun naisystäväsi on avannut silmänsä illuusioista, ole hänen tukenaan, hän tarvitsee sitä.

Äänestä

Tyttökaverisi on vanhin ja ehkä hän tuntee jotekin olevansa vastuussa sisaruksistaan. Onko kenties takana vanhempien ero tms mikä on tavallaan pakottanut hänet vanhimpana huolehtimaaan sisaruksistaan? Itse olen koenut saman ja sille ei vaan voi mitään että tuntee huolta sisaruksista ja heidän hyvinvoinnistaan. Tyttösi pitäisi saada ymmärtämään että sisarukset ovat jo aikuisia ja pärjäävät kyllä omillaan. Puhuminen auttaa, mutta ole varovainen ja anna aikaa. Tuollaiset asiat eivät muutu hetkessä.

Äänestä
  • täytyy myöntää että oon itse liia hätäinen ja ongelmat pitäs ratkaista heti.
    mutta miten asiaa pitäis esittää että ei loukkais keveria.
    olen liian suorapuheinen mikä ärsyttää kaveriani olen miettinyt että jos pitäs vähän hajurakoa hänen sukulaisiin miten on??.

    Äänestä

  • moraali kirjoitti:

    täytyy myöntää että oon itse liia hätäinen ja ongelmat pitäs ratkaista heti.
    mutta miten asiaa pitäis esittää että ei loukkais keveria.
    olen liian suorapuheinen mikä ärsyttää kaveriani olen miettinyt että jos pitäs vähän hajurakoa hänen sukulaisiin miten on??.

    Olet tosi ikävässä asemassa. Tyttöystäväsi myös.

    Mielestäni sinun ei kannata käyttäytyä kovin negatiivisesti sisaruksia kohtaan, sillä kaikki kääntyy niin helposti sinua itseäsi vastaan.

    Voit joskus (huom. ei liian usein) huomauttaa siskosten kuppaamisista, mutta vain ohimennen, toteavaan/ihmettelevään sävyyn.

    Anna asioiden muutoin olla ja tyttöystäväsi mitan täyttyä itsekseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sukulaiset kirjoitti:

olemme seurustelleet 2v ja tätä ennen pitkään olleet molemmat yksin.

tyttökaverilla on 3 sisarta jotka käyttävät hänen kilteyttään (olin itsekkin ennen liian kiltti) röyhkeästi hyväkseen ajallisesti ja rahallisesti, tulevat kylään useasti viikonlopuksi tyhjin käsin ja kaverini kustantaa ruuan ja muutkin menot ja auto myös jatkuvasti lainassa, mutta jos me menemme joskus niin on kassit täynnä tavaraa.

kun sisaret tai sisarten lapset tulee kylään minä tunnun olevan liikaa.
huomaan kyllä useasti että kaverini väsyy näihin
sukulaisiin vaikka ei myönnä sitä

hän on vanhin sisar ja ollut pitkään yksin
ja on mielestäni sulkenut tunteensa avautunut minun kanssa jonkin verran.
olen yrittänyt puhua mutta tulee riita, siskoille en ole puhunut kun tuntuu että on meidän asia.
ihmettelen suuresti miten niin lämpymästä ja fiksusta ihmisestä tulee siskosten palvelija (en tiedä mitä lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtunut.

tämä iso hankaluus meidän suhteessa kun pyrin itse olemaan oikeudenmukainen.
hän on elämäni nainen ja en haluais menettää häntä sukulaisten tähden.
kiitoksia jos jaksatte kommentoida.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu