Haluaisin kuulla ihmisten selviytymistarinoita? Surusta ja masennuksesta takaisin elämään.
Voiko surusta selviytyä? Vai oppiiko vain elämään surun kanssa?
Miten kestää yksinäisyys ja voittaa pelot?
Onko kukaan selviytynyt "voittajana" yksin vai onko tarvittu joku henkilö vetämään suosta ylös?
Itselläni on ollut kolme läheistä kuolemantapausta. Ensimmäinen suru alkoi, kun ystäväni jäi henkilöautolla rekan alle ja kuoli. Suru kesti pitkään ja autoa en uskaltanut ajaa. Lopulta päätin ajaa ajokortin ja ensimmäisen kerran, kun pääsin ajamaan autoa, suru alkoi helpottamaan - ahdistus lakkasi. Siitä pikkuhiljaa huomasin palaavani ihan arkisiin iloihin/suruihin.
Voiko surusta selviytyä? Vai oppiiko vain elämään surun kanssa?
Miten kestää yksinäisyys ja voittaa pelot?
Onko kukaan selviytynyt "voittajana" yksin vai onko tarvittu joku henkilö vetämään suosta ylös?
Itselläni on ollut kolme läheistä kuolemantapausta. Ensimmäinen suru alkoi, kun ystäväni jäi henkilöautolla rekan alle ja kuoli. Suru kesti pitkään ja autoa en uskaltanut ajaa. Lopulta päätin ajaa ajokortin ja ensimmäisen kerran, kun pääsin ajamaan autoa, suru alkoi helpottamaan - ahdistus lakkasi. Siitä pikkuhiljaa huomasin palaavani ihan arkisiin iloihin/suruihin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No voinko olla utelias koska mulla kuoli sisko kolarissa 20- vuotta sitten ja isä n. 10-vuotta sitten ja oma poika n.1,5- vuotta sitten millasen tarinan ja selviytymis tarinan haluat? -mulla tosiaankin olisi antaa vaikka kasvot kaikkiin tapauksiin olisi terauppeuttistakin käydä läpi..
masennuskin on piinannut, terapiassa kulettu...siitä suosta ei kukaan voi vetää oikeestaan ylös.. jos et kohtaa kuolemaa jotenkin niiku kasvokkain..minua oikeestaan kiinnostaisi jollekkin antaa niikun oikeesti NÄYTTÖNÄ mun selviytymis tarini...olisin valmis tapaamaan ja antamaan kasvot niihin valokuvin koko näyttöön( mua oltiin pyydettykin) yhdes vaiheessa poikani kuoleman jälkeen mutten ollut sillon valmis..siihen vielä...olisi niin mahtavaa antaa toivoa kaikille kuoleman kanssa selviytyjille sekin että " voit ehkä kestää sekoamatta" ja olla työ elämässä ja siis yrittää vain selvitä päivästä toiseen...elättämällä itsesi...vaikka se ei todellakaan helppoa ole!!!
on ymmärtää elämän arvokkuus, miten pienistä hetkistä onkaan kiinni rakkaat ihmisemme.