Poissako

Kuten niin monesti kait ennenkin, hän lähti ovesta ulos. Monien yhteisten vuosien jälkeen hän katsoi helpommaksi (niin ymmärrän) lähteä ankeasta arjesta.
Mutta aion selviytyä ja jatkaa sairauksista ja vaikeuksista huolimatta eteenpäin. En ole elämässäni mitään saanut "ilmaiseksi", joten toivon, että kaikesta huolimatta kykenen jatkamaan eteenpäin.
3749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

eli kykenet, kun kerran haluat. Se on hyvä, jokainen kuitenkin on oman onnensa seppä.

Äänestä

on oman onnensa seppä eikä saa mitään "ilmaiseksi". Selviydyt, KUN haluat selviytyä. Tsemppiä ja lycka till!

Äänestä

Näin kävi minullekin, hän lähtiessään sanoi, että tämä on loppu nyt. Ei selitellyt, sanoi vaan minulle muuttopäivän, koska minun pitää muuttaa pois, hänen omistamastaan talosta, jossa yhdessä asuimme. Päivä kerrallaan olen ponnistellut eteenpäin ja itkenyt paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aavistellut kirjoitti:

Kuten niin monesti kait ennenkin, hän lähti ovesta ulos. Monien yhteisten vuosien jälkeen hän katsoi helpommaksi (niin ymmärrän) lähteä ankeasta arjesta.
Mutta aion selviytyä ja jatkaa sairauksista ja vaikeuksista huolimatta eteenpäin. En ole elämässäni mitään saanut "ilmaiseksi", joten toivon, että kaikesta huolimatta kykenen jatkamaan eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu