Palstan henki on mielestäni turhan kriittinen. "Uutena" ortodoksina sitä vähän ihmettelen. Voitaisiinko keskittyä enemmän positiivisiin asioihin? Eikö usko ole iloinen asia?
Minulla Kirkkoon liittymisen yksi syy oli se, että kaksi vuotta seurattuani ort. seurakunnan elämää Oulussa, koin siellä olevan ystävällisen, rakkaudellisen ja sävyisän ilmapiirin. Tietenkin pääsyy Kirkkoon liitymiselleni oli, että havaitsin ortodoksisuuden edustavan alkuperäistä apostolista uskoa ja perinnettä.
Täällä on esitetty henkilöön käyviä kriittisiä lausuntoja mm. Helsingin kirkkoherran vaaliin liittyen. Jos me takerrumme henkilöön, tai kristisoimme jotakuta, tulisi muistaa, ettei Kirkko ole pohjimmiltaan demokratia. Se on "siunattu Isän, Pojan ja Pyhän Hengen valtakunta", sen maanpäällinen osa. Se koostuu epätäydellisistä ihmisistä, olimmepa tavallisia seurakuntalaisia, piispoja, pappeja, diakoneja, munkkeja, nunnia tai kirkon muita toimihenkilöitä. Kaikkien tulisi kilvoitella jumalankaltaisuuteen. Kirkon käyttövoima on Pyhä Henki. Jeesus mainitsi keskinäisen rakkauden merkkinä opetuslapseudesta. Meidän tulisi rukouksen hengessä tukea toisiamme, ja antaa kaksinkertainen kunnia niille, jotka meitä johtavat.
En tarkoita tällä kritiikittömyyttä. Kritiikki tulisi kuitenkin esittää rakkauden hengessä. Rakentavasta keskustelusta hyötyisivät myös uudet Kirkon jäsenet!

Vastaukset 2
Vanhimmat
on sallittava!
venäläismieliset inhokit.