ihmiset. Miettikää joskus, kuinka paljon teillä on, kun teillä on kumppani jota rakastaa ja perhettä. Vilkaiskaapa jokus tuonne sinkkukeskustellun, kuinka paljon pahaa oloa ja ahdistusta yksinäisyys ihmisille aiheuttaa. Olette kuitenkin hyvin onnekkaita.
Sitten pieni galluppi. Olemme sinkkupalastalla todenneet, että vapaata miestä tai naista kumppaniksi on vaikea löytää. Kertokaa missä te tapasitte oman kumppaninne.
Sitten pieni galluppi. Olemme sinkkupalastalla todenneet, että vapaata miestä tai naista kumppaniksi on vaikea löytää. Kertokaa missä te tapasitte oman kumppaninne.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hei, saitpa minut pysähtymään, kiitos. Ihan liikaa tule purnattua puolison tekemisistä ja ihan liian vähän arvostettua sitä että hän kuitenkin on olemassa. Tektisi luettua mulle tuli oikein semmonen lämmin ailahdus tuota omaa jörökölliä kohtaan ja mieleen kaikenlaista hyvää mitä hänen kanssaan taivaltaminen on sentään antanut. Nolottaa ihan, kuinka tyhmistä turhista asioista olenkaan ollut monesti tyytymätön...
Minä olen ihminen joka en osaa olla yksin, jotkut osaavat. Sinkkuna ollessa mulla oli aika tärkeä päämäärä löytää kumppani ja myös aktiivisesti etsin sitä. Kuljin tansseissa tai kävin juttusille ihmisten kanssa tutustuakseni (vaikka olen aika ujo!), kokeilin seurusteluja moneen otteeseen, kunnes sitten vihdoin löytyi tää sopivin. Aikaisemmat seurusteluyritykset löytyivät tansseista ja yksi harrastuspiiristä. Tuleva aviomies asui samassa talossa, ruvettiin ensin moikkaamaan rappukäytävässä, vähitellen juttelemaan jne. Myönnän että otin selvää asioista ja järjestin itseni paikalle aina silloin kun tiesin hänen tulevan töistä. Sitten vaan lopulta rohkeesti pyysin kahville parin kuukauden katselun jälkeen....
On se oikein ihana vieläkin, kun nyt sait minut ajattelemaan tarkemmin. Toivottavasti nämä kokemukset antaa jotain ideoita niille jotka on vielä "hakuvaiheessa" :)
Hyvä ystäväni oli ihastunut erääseen mieheen, joka pyysi jatkoille häntä. Ystävättäreni ei halunnut lähteä kuitenkaan yksin vaan pyysi minua esiliinaksi ja kaveriksi ihastuksensa kaverille. Mentiin jatkoille ja meillä, minulla ja ihastuksen kaverilla, ne jatkot johtivat vieläkin voimassa olevaan parisuhteeseen.
Missäkö tavattiin ? todella banaalista tapasimme ravintolaillan jälkeen yöhuoltiksella josta lähdettiin jatkoille.
sitten tanssiravintolassa. Siitä 7 vuotta ja naimisiin. Ja kaksi melkein aikuista lasta. kaveripiirissä pitkien suhteiden alku: moni on tavannut tansseissa (ravintola tai lava), metsäleiri, siirtolapuutarhan naapuri, sukujuhlat...
mut:-)
Kyllä suhteessakin voi olla yksinäinen, ja todella yksinäinen. Laajentaisin asiaa niin että arvostaa sitä mikä on hyvin,"elämän pienet asiat". Harvoin asiat ovat meille tulleet automaattisest, vaan ovat vaatineet vaivaa ja työtä niiden eteen. Muistakaa siis arvostaa sitä mitä olette rakentaneet ja mikä tuo teille hymyn kasvoille.
Tapasin aikoinaan sairaalassa.
Kirjoitin lyhyen kirjeen miehelle, josta olin kiinnostunut. Ehdotin tapaamista ja annoin numeron.
Harvemmin elämän suurin rakkaus tulee kuin tilauksesta kotiovelle, mutta mun tapauksessa näin sitten kävi. Se oli nimittäin ihan eka kerta kun livenä treffattiin.
Viime toukokuussa mentiin avioon. Mä olen erittäin onnellinen ja rakastunut kun kymmenen vuoden pakkoyksinäisyys päättyi.
Mulla on ihana puoliso, paras mahdollinen just mulle. Täytyy vaan muistaa toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus eikä vinkua turhista.
Tutustuimme eräässä baarissa, jossa minulla oli tapana käydä kerran viikossa tultuani täysi-ikäiseksi. Kuuntelimme samanlaista musiikkia, kuuluimme samaan kaveriporukkaan ja päädyimme aina samoihin bileisiin. Ystävystyimme ja aloimme seurustella 2 vuotta ensitapaamisen jälkeen. Naimisiin menimme 4 vuoden seurustelun jälkeen. Olemme onnellisia, vaikka yhteisestä ajasta on puutetta eri paikkakunnilla asumisen vuoksi. Monilla opiskelijoilla on sama tilanne, mutta kaikilla luottamus ei säily.
baarissa tavattiin ja heti seurustelemaan alettiin, melkeinpä samantien yhteen muutettiin. Puolen vuoden sisään jo kihloissa oltiin, mutta neljän vuoden päästä naimisiin mentiin. Kaksi lasta ja 13 vuotta avioliittoa eikä loppua toivottavasti näy. Arvostan häntä, liittoamme ja perhettämme yli kaiken.
Olen lukenut sinkku-ym. keskusteluja ja onneksi tiedän mitä minulla on. Olen onnellinen tästä kaikesta.
Toivottavasti sinä aloittaja ja muutkin sinkut löytävät oman onnensa.
Opiskeluaikoina tavattiin. Opiskeltiin samaa alaa. Kumpikin vaihtoi myöhemmin alaa, eli se opiskeltu ala ei ollut kummallekaan oikea. ;-)) Mutta silloin löydetty puoliso pysyy ja paranee!
Suomi24:n chätistä tapasin ja sen jälkeen ihan johdatuksesta täysin epätodennäköisten sattumien kautta päädyin naimisiin sopivimman naisen kanssa, ketä olen ikinä tavannut.
Tärkeätä on, että on samanlaiset arvomaailmat ja tottumukset arjessa sekä samanlainen huumori. Kaikki samanlaisuus on aina plussaa. Ja erilaisuuttakaan ei pidä pitää kaiken loppuna vaan mahdollisuutena kasvaa.
Tärkeätä on, että etsijä siis hankkiutuu paikkaan, jossa on samanlaisia ihmisiä samalla mielellä liikenteessä. Suomi24 ei välttämättä ole se paras paikka, eikä baari.
ITse olen yleensä tavannut tyttöystäväni seurakunnan ja seurakuntien järjestämien tapahtumien kautta tai ystävien kautta. Vaikka vaimoni kohdalla tilanne oli toinen, niin silti seurustelumme alkamiselle välttämätön asia oli se, että meillä oli samanlaiset arvomaailmat ja kuinka ollakkaan se liittyi suhtautumiseen seurakuntaan ja hengelliseen elämään ja uskoon - siis tärkeätä on löytää saman arvomaailman omaava ihminen eikä se, missä sen ihmisen löytää
Samanlaista arvomaailmaa voi todellakin etsiä esim. harrastuksen parista tai ammatillista piireistä. Joillekin on politiikka yhdistävä tekijä, joillekin taide, filosofia tai tieteelliset pohdinnat. Mutta kyllä se voi olla baarikin, tai festarit. Jos itse viihtyy sosiaalisissa tilanteissa ja rennon hauskanpidon merkeissä, voi baarista löytyä se samanhenkinen. Ja sekin on arvomaailmaa, että arvostaa elämän iloista ja rentoa puolta, ihmisten kanssa olemista, ehkä musiikin kuuntelua tai mitä nyt kukakin sieltä etsii.
Minun ja kumppanini yhteinen arvomaailma löytyy luontoharrastuksesta ja yksinkertaisen elämän arvostamisesta. Voisinpa sanoa, että rahaton elämä on kiinnostava haaste. Toinen yhdistävä tekijä on huumori, meillä on hirveän hauskaa yhdessä.
Rakas puolisoni tuli elämääni kotirukouspiirin kautta,jonne hän tiesi tulla erään ystävänsä kutsusta. Takana on nyt runsas kahdeksan vuotta onnellista avioliittoa!Rukousvastaus siis.
olettekin, että olette saaneet "rukousvastauksenne", kuten tämä edeltävä kirjoittaja asian ilmaisi. Itse olen nainen, 40v. ja en ole löytänyt sitä oikeaa... Toisaalta olen sitä mieltä, että parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa! Mutta uskon siihen, että kai se oikea jostain minullekin löytyy... ennemmin tai myöhemmin....